KAHDESTOISTA LUKU
Tekijän tulo Kvaamaan.
Iso joukko ihmisiä oli tällä ajalla ehtinyt kokoontua kaikilta tahoilta. He vaativat minun alinomaa puhumaan, mutta kun en minä osannut heidän kieltänsä en minä saattanut saada itseäni ymmärretyksi. Sana jota he usein huusivat oli tank tank; ja kun tämä vähän hajahti saksan tai englannin kieleltä, vastasin ensin näillä kielillä, sitte tanskan ja vihdoin latinan kielellä; mutta päätänsä ravistamalla he osoittivat etteivät en ensinkään tunteneet näitä kieliä. Lopuksi minä koetin saada ajatustani heille selväksi maanalaisilla kielillä, nimittäin natsaarilaisella ja martinialaisella, mutta kaikki oli yhtä turhaa. Tästä saatoin ymmärtää ettei tämä kansa ollut erittäin seurahaluista ja ettei se ollut minkäänlaisessa yhteydessä muiden maanalaisten kansain kanssa, niin että kaiken mukaan mitä nyt saatoin käsittää, ei ollut mahdollista välttää tuota kovaa koulunkäymistä pikkulapsien tapaan, jos minä mielin elää tässä maassa.
Sittenkun me hyvät hetket olimme keskustelleet toisiamme ymmärtämättä, veivät maan asukkaat minun pieneen, pajunoksista palmikoittuun majaan, josta puuttui sekä penkkiä että pöytiä; ihmiset istuivat laattialla syödessään ja vuoteitten asemasta levittivät he olkia laattialle ja lepäsivät siinä sekasin hyvässä sovussa. Tämä ihmetytti minua sitä enemmän kun maalla oli hyvää jykevää metsää runsaasti. Heidän ainoana ravintoaineenansa oli maito, juusto, ohranen leipä ja liha, jota he paistoivat hiilillä, he kun olivat peräti taitamattomia ruoanlaittamisessa; sanalla sanoen he elivät melkein kuin ensimmäiset ihmiset, jotka eivät tunteneet tapoja eikä siveyden lakia, eivät tajunneet asettaa härkää auran eteen, eivät ymmärtäneet säästää ja koota omaisuutta; he elivät vain puiden hedelmistä sekä kalastuksen ja metsästyksen tuotteista.
Täällä minä nyt elin raakaa elämätä, kunnes olin ehtinyt niin paljon oppia maan kieltä että minä saatoin vaihtaa ajatuksia asukkaiden kanssa ja olla heille avuksi heidän taitamattomuudessansa. Yksinkertaisimmat elämän säännöt, joita heille määräsin, saivat jumalallisten käskyjen maineen. Minusta laajalle levinneen maineen vietteleminä tulvasi luokseni kansaa kaikilta tahoilta, ikäänkuin suuren taivaan laittaman lähettilään luo. Minä sain kuulla, että minun tulostani lukien tehtiin uusi ajanlasku. Tämä tieto oli minulle sitä tervetulleempi ja rakkaampi kun minua Natsaarilla oli pilkattu vilkkauteni ja Martiniassa vitkallisen käsityskykyni tähden. Nyt minä älysin tuon vanhan sananlaskun totuuden että sokeitten joukossa hallitsee yksisilmäinen, sillä minä olin tullut maahan, jossa minä sangen ulkopuolisella opilla ja muutenkin ilman varoja ja keinoja, saatoin tehdä itseni kuuluisaksi ja kohota mitä korkeimpiin arvoihin. Hyvä tilaisuus tutkimaan mihin minä kelpasin oli myös tarjona, sillä maa tuotti runsaasti kaikkea semmoista, joka on ihmisille hyödyksi ja huviksi; monta lajia hyödyllisiä hedelmiä kasvaa täällä villinä, ja jos ihminen vain viitsii kylvää niin kyllä hän saa hyvän elon korjata. Asukkaat eivät ole juuri tahdottomia oppimaan taikka järjen puutteessa; mutta kun ei niillä milloinkaan ole ollut tilaisuutta mitäkään oppimaan elävät he mitä syvimmässä taitamattomuudessa. Kun minä kerroin heille synnystäni, kotomaastani, haaksirikosta ja muista tapauksista matkallani, ei siellä löytynyt ketäkään, joka minua uskoi. He pitivät uskottovampana että minä olin jokin auringon asukas, joka olin tullut alas heidän luoksensa, minkätähden he myös yleensä kutsuivat minua Pikil-Su, s.o. Auringon lähettilääksi. He eivät tosin kieltäneet ettei jumalata löydy, mutta he eivät huolineet koettaa saada tätä tärkeätä totuutta selville päähänsä; he arvelivat että heille oli varsin kylläksi uskoa niinkuin heidän esi-isänsä olivat uskoneet, ja tässä ainoassa uskosäännöksessä oli koko heidän jumaluusoppinsa lausuttuna. Siveysopissa olivat he ehtineet oppia tämän ainoan säännön: "Älä tee muille, mitä et tahdo muitten itsellesi tekevän." He eivät tietäneet mistäkään muusta laista kuin keisarin tahdosta, ja sentähden siellä rangaistiinkin ainoasti todelliset rikokset, sitä, joka teki itsensä vikapääksi semmoiseen erhetykseen, jota me kutsumme sivuhypyksi, sitä kaikessa yksinkertaisuudessa vältettiin, mitä rangaistusta muuten näytti olevan niin vaikea kärsiä, että moni erhetyksen tehneistä joko vaipui tunnottomuuteen taikka itse teki itsestänsä lopun. He eivät tietäneet mitäkään ajanlaskuista vaan tekivät vuosiarvionsa Natsaari-kiertotähden aikaansaamien auringonpimennysten mukaan, niin että, jos joltakulta kysyttiin hänen ikäänsä, saatiin vastaukseksi että hän oli elämässään nähnyt niin ja niin monta auringon pimenemistä. Luonnosta he eivät tietäneet paljon mitäkään ja sekin vähä minkä he tiesivät oli täynnä taikaluuloa. He pitivät auringon ympyräisenä kultalevynä ja Natsaari-tähden suurena juustona. Kun minä kysyin heiltä mistä se tuli että se toisinaan suureni toisinaan pieneni sain vastaukseksi etteivät he tietäneet sitä. Heidän omaisuutensa rajoittui enimmäkseen sikoihin, jotka he varustivat erityisillä merkeillä ja sitte laskivat ulos metsiin, ja kunkin rikkaus arvattiin hänen omistamansa sikaluvun mukaan. Semmoisia puita, jotka olivat hedelmättömiä eivätkä kasvaneet terhoja, oli heillä tapana ruoskia, yksinkertaisuudessansa luullen että puut ainoasti pahuudesta ja kateudesta eivät hedelmiä kantaneet.
Tällä alhaisella sivistyskannalla oli nyt tämä kansa, jonka ihmistyttämistä taiteen ja tieteen avulla minä ensin kokonansa epäilin; mutta kun tulin ajatelleeksi että niin raakaa luonnoltansa ei ole ketäkään ettei hänen mieltänsä saateta jalostuttaa jos hän vain vakaasti kääntää korvansa opetusta ja neuvoa kohden, panin minä liikkeelle kaiken ahkeruuteni sivistääkseni näitä raakalaisia ja sentähden rupesivat he minua pitämään jumalaisena olentona, jonka viisaudesta he saivat niin korkeita ajatuksia etteivät he luulleet mitäkään löytyvän, joka minulle olisi ollut mahdotonta. Sentähden he vaivasivat minua jonninjoutavillakin asioilla. Kun heidän lampaansa varastettiin tai kuttunsa kuolivat tautiin, kun syksy ei täyttänyt keväimen toiveita taikka kun he keksivät härkänsä kuolleena auran edessä, tulivat he mielettömiksi ja juoksivat sydänyönäkin minun majalleni apua rukoilemaan. Niin tapasin kerran erään talonpojan polvillansa oven edessä, itkein ja käsiänsä väännellen apuani rukoilemassa. Kun kysyin häneltä syytä hänen suruunsa valitti hän puittensa hedelmättömyyttä ja rukoili minulta nöyrästi, että minä mahdillani vaikuttaisin niihin ja saisin ne hedelmiä kantamaan niinkuin ennenkin.
Minä sain tietää että koko tätä maata hallitsi eräs hallitsija, joka tähän aikaa piti pääkaupunkiansa noin kahdeksan päivän matkan päässä siitä seudusta, jossa minä nyt oleskelin; — minä sanon: tähän aikaan, sillä leiripaikka, jos siksi saan hallituspaikkaa kutsua, oli muutoksellinen eli kiertävä, ja kiinteitten asumuksien asemesta muodostettiin pääkaupunki teltoista, jotka kuninkaallisen perheen ja hovikunnan muassa vietiin yhdestä paikasta toiseen valtakunnassa. Parhaillaan hallitseva ruhtinas oli jo vanha mies nimeltä Kastia, joka meidän kielellämme merkitsee; suuri keisari. Maa ansaitsee kyllä, suureen alaansa nähden, kutsuttaa keisarikunnaksi, mutta asukkaiden taitamattomuuden mukaan, jotka eivät ymmärtäneet oikein käyttää luonnonlahjojansa, sitä halveksittiin ja asukkaat itse joutuivat alituisten hyökkäysten ja ahdistusten alaisiksi naapurikansoiltansa, niin, heidän täytyi usein maksaa veroa kansoille, jotka kaikin puolin olivat heitä paljon heikompia.
Maine nimestäni ja etevistä ominaisuuksistani levisi pian valtakunnan kaikkiin ääriin. Kansa kysyi minulta neuvoa kaikissa yrityksissänsä, ikäänkuin minä olisin jokin ennusjumala ollut, ja kun onni ei ollut heille myönteinen, pitivät he sen minun huolettomuuteni taikka paheksimisen osoitteena. Niinpä koettivatkin muutamat heistä lepyttää minun uhreilla. Minä en kuitenkaan huoli tässä ladella sitä paljoutta tuhmuuksia ja mielettömyyksiä, joihin nämä taitamattomat ihmiset tekivät itsensä vikapäiksi; ainoasti pari kohtaa tahdon tässä kertoa kaikkinaisuuden esimerkkinä: Äidiksi tulemaisillansa oleva vaimo uskoi lujasti ja vakaasti minun vallassani olevan määrätä synnykkinsä tulevan pojaksi; toinen oli lujana sitä mieltä että minä saatoin tehdä hänen ijäkkäät vanhempansa nuoriksi jälleen. Tämmöiset ja monet muut samansuuntaiset viittaukset mahtivoimaan ja täydellisyyteeni kiusasivat minua alinaikaa ja minun täytyi tavan takaa nuhdella kansaa perin vakaasti heidän yksinkertaisuutensa tähden, sillä minä rupesin pelkäämään että heidän liian suuri ajatuksensa minusta lopuksi muuttuisi jumalalliseen palvelemiseen.
Vihdoin sai myös vanha keisari kuulla puhuttavan, että uljaan vartaloinen mies puettuna ulkomaalaiseen pukuun oli saapunut Kvaama-maahan; että häntä pidettiin auringon lähettiläänä ja että hän opettamalla suurinta viisautta, niin, melkein jumalallisia elämänohjeita, oli osoittanut olevansa enemmän kuin tavallinen kuolevainen ihminen. Keisari lähetti oitis lähettiläitä luokseni käskyllä että minun piti laittaman itseni keisarilliseen pääkaupunkiin. Lähettiläitten lukumäärä ei ollut pienempi kuin kolmekymmentä, kaikki puettuina tiikerin taljoihin, mikä puku pidettiin suurimpana koristuksena ja kunnianosoituksena siinä maassa, kun eivät sitä saaneet käyttää muut kuin ne, jotka olivat sankaruutta osoittaneet sodassa Tanakilaisia (järjellisiä tiikeriä ja Kvaamalaisten kuolinvihollisia) vastaan. Siinä pienessä kaupungissa, jossa minä asuin olin minä itselleni rakennuttanut pienen kaksikerroksisen kivirakennuksen eurooppalaiseen malliin. Tämä huoneus tuntui lähettiläistä hämmästyttävältä teolta, johon eivät ihmisen voimat riittäneet, ja mitä hartaimmalla kunnioituksella astuivat he huoneesen, ikäänkuin se olisi ollut jokin pyhä paikka, minulle tuomaan keisarin käskyn. He lausuivat:
"Kun suuri keisari Kasba, heidän kaikkein armollisin hallitsijansa, luki syntyänsä Spynkoksesta, ei mikään saattanut hänelle olla mieluisempata kuin tämä auringon lähettiläs, varsinkin kun tarkoituksena näytti olevan maan hyöty, ja kun oli toivomista, että maa kokonaisuudessansa, näin taivaallisen opettajan hoidossa, kulkisi onnellista tulevaisuutta kohden. Hänen majesteettinsa toivoi sentähden että auringon lähettiläs valitsisi asuntonsa keisarillisen hovin läheisyydessä, koska hänellä aina pääkaupungissa oli parhaat tilaisuudet tarjolla käyttääksensä eteviä hyveitänsä ja ihania lahjojansa."
Minä kiitin alammaisimmasti, ja matkustin lähettilästen kanssa hallituksen kaupunkiin. He olivat tarvinneet neljätoista päivää matkaansa tänne, mutta palausmatkaan tarvittiin vain neljä minun voimieni johdosta; sillä kun minä olin havainnut että maassa löytyi riittävästi hevosia, ja että nämä, jotka juoksivat villeinä metsässä, ennen olivat asukkaille rasitukseksi kuin hyödyksi, huomautin minä heille sitä hyötyä, jota saatettiin näistä jaloista elämistä saada ja opetin heille miten niitä piti valjastettaman. Muutamat hevoset kesyttyivät pian, ja lähettiläitten viipyessä minun luona olin minä jo ehtinyt saada niin monta totutetuksi ratsastamiseen kuin palausmatkalla tarvittiin. Lähettiläät hämmästyivät hevoset nähdessään ja arvelivat kauvan uskaltaisivatko he astua niiden selkään, mutta kun he näkivät sekä minun että muiden pelotta ja vaaratta ratsastavan niillä pitkin kenttää, ohjaten niitä suitsilla, varustausivat he rohkeudella ja itse tehtyänsä muutamia kokeita päättivät he tällä tavalla matkustaa, minkä kautta kotomatka tehtiin kolme kertaa lyhyemmässä ajassa kuin oli tulomatkaan kulunut. Kun me lähestyimme sitä seutua, missä keisarillisen hovin piti oleman sijoitettuna saimmekin kuulla että se oli muuttanut toiseen maakuntaan; meidän täytyi siis palata takasin ja ottaa toinen suunta.
Tuskin on mahdollista mielessänsä kuvitella, millisellä hämmästyksellä Kvaamalaiset katselivat meitä, kun me tulomme teimme hevosten seljässä. Muutamat peljästyivät siihen määrään että tahtoivat paeta kaupungista. Keisari itse pysyi pelvosta teltassansa eikä uskaltanut tulla esille ennenkun eräs hänen lähettiläistänsä oli astunut alas hevosensa seljästä ja selittänyt hänelle koko salaisuuden. Kohta sen jälkeen vietiin minut monilla kunnioituksen osoituksilla ja suuren seurueen edellä keisarin telttaan, jossa minä näin hänen istumassa eräällä matolla koko hovikuntansa keskellä. Kun minä kaikkein alammaisimmasti olin kiittänyt minulle osoitetusta kunniasta, nousi hänen majesteettinsa seisaallensa ja kysyi minulta, kuinka auringon hallitsija, hänen perheensä esi-isä jaksoi. Kun minä pidin parhaana olla häiritsemättä Kvaamalaisia heidän juurtuneen hairahduksensa suhteen, vastasin minä "että auringon hallitsija oli lähettänyt minun tähän maahan hyvillä laeilla jalostuttamaan kansan raakoja tapoja ja opettamaan Kvaamalaisille semmoisia taiteita ja tieteitä, etteivät he ainoasti saattaisi voittoisasti vastustaa taistelunhimoisia naapureitansa, vaan että he lisäksi myös voisivat laajentaa valtakuntansa rajoja, ja että minä olin saanut toimekseni tulevaisuudeksi jäämään tänne." Keisari oli hyvillänsä tästä vastauksesta, antoi oitis tehdä minulle teltan varsin omansa rinnalle, antoi viisitoista palvelijaa minulle palvelukseen ja osoittausi minulle enemmän ystävänä kuin päällysherrana.