IX.
Tämä ukon kosiminen oli tietysti suuri yllätys sekä morsiamelle että kihlajaisvieraiden yhä lisääntyneelle ja lisääntyvälle joukolle. Laiska sulhanen sen näytti kestäneen muita tyynemmin, mutta siltäkin pääsi ääni, kun ukko edelleen ilmoitti hänestä:
"Ja tää vieras mieshän tää lupasi olla tässä minulla niinkuin … niinkuin nyt tänä puhemiehenä…"
"Herrasiunaa!" pääsi silloin Hildalta, ja hän tiedusti hämillään:
"Niin tääkö?… Sinäkö nyt?" käänsi hän kysymyksen suoraan sulhasellensa.
"Ka!" vahvisti ukko sulhasen puolesta kiireesti, mutta nyt väänsi hänelle jo sulhanen, jolle asia oli selvinnyt, väänsi että:
"Ka-a… Mutta tääpä leski kun jo eilen päätti tässä kaupat minun kanssa niin… Tokko tää enää minusta luopunee… Sinun hyväksi nimittäin."
Seurasi ukonkin puolesta synkeä äänettömyys. Pikku Habakuk sen lopetti. Hän näet oli mielistynyt erään vieraan koiraan, silitteli sitä ja hyvitteli sitä pyydellen:
"Se!… Se… Nalte se!"
Mutta siitä ukko sai aiheen purkautua. Hän viskasi vihansa poikaan:
"Paholainen!… Senkö täyttä sinä siitä vieraasta koirasta revit!" karjaisi hän ihan hirmuisesti ja aivan polki jalkaa. Poika oli kuin lyöty.
"Senkin Habakukki!" ynseili epäonnistumisestansa myrtynyt ukko julmana.
Säikähtynyt poika ei uskaltanut nyt suuttuakaan.
"Mokomakin elävä!"
* * * * *
Sikäli kuin tiedetään, alkoi nyt uusi, synkeä vaitiolo. Ukko tupakoi hyvin hartaasti, ja poika muljautteli häneen epäluuloisia silmäyksiä. Ensimäisenä alkoi selviytyä itse onnellinen morsian Hilda. Se näet nyt jo siinä ymmällä päin taas tiedusti ukolta:
"Niin jotta mitä sinä oikeastaan meinasit?"
"Ka-a… Eipä tässä mitä!" tupakoi ukko synkkänä. Vaiettiin. Mutta täytyihän siinä jotain keksiä, ja niinpä ilmoitti ukko:
"Ka niistähän minä vain arvelin kysyä … niistä säyneistä… Niin jotta paljonko sinä maksaisit kilosta?"
Se auttoikin asiaa hyvään alkuun päin. Sillä oikeastaanhan Hilda oli hyvillään siitä, että hänellä oli kihlajaisissaan toinenkin sulhanen tarjolla. Sillä kukapa todellinen nainen ei moisesta aivan ylpeilisi. Säveäksi ja säyseäksi hän siis heittihekin ukolle, ensimäisenä sille ryypyt tarjosi ja niin piti ukkoa kuin sulhastansa.
Ainoastaan ne kihlajaisvieraat yrittivät vaivata. Eräs mies jo ilkeyksissään kysyä tokaisikin:
"Niin jotta sattuiko sinulle niin jotta… Että osuit puulaakissa kosimaan?"
Siis yhtiössä. Mutta Hilda ei sallinut ylimääräistä sulhastaankaan pilkata, vaan oitis rähähti miehelle äkäisen:
"No!"
Ja ynseänä hän sille ukon puolesta, muita miehiä morkkaillaksensa, erehdyksessä oman sukupuolensa vahingoksi jatkoi:
"Ikäänkuin sitte teistä muut miehet eivät puulaakissa, sillä… Kenenkähän luulet teistä olevan sen, jonka morsiamella ei jo olisi muutakin kuin monta sulhasta!"
Mies moisesta äkeästä puheesta hölmistyi ja tolkutti:
"Ka… Niin jotta tietäähän sen tää… Ka tää kuka nyt on itse vaimo Israelissa!" sotkeutui hän vahingossa omaksi edukseen. Ukko oli kaikkein pahimmasta siis jo pelastunut, ystävystyi Hildaan, pelastajaansa, ja nyt jo rohkeampana jatkoi, asian peitteeksi tapaillen:
"Ka niin…"
Hän imaisi savut, selviytyi ja lisäsi jatkon:
"Niin jotta niistä kaloistahan minä arvelin, sillä… Sillä särvintähän se sielukin vaatii…"
Ja siitä herahtikin nyt apu. Eräs vieraista näet, luullen olevan puheen oikeasta kalakaupasta, kysäisi:
"Onkos tää toinen vieras kalakauppias?… Niin jotta tää sinä nimittäin?" selvensi hän itselleen ukolle.
"Ka", myönteli tämä. Ja lisäsi ylimalkaisen:
"Kun sitä kuka järvenrannalla elää, niin se aina … järvivettäkin näkee!…"
"Ka… Niinpä sitä!"
Ja niin alkoi tukala asia helpoittua. Nyt kykeni ukko jo valehtelemaan:
"Tää poliisiherra se tää vain tahtoi niitä … kaloja ostaa jotta…"
Sanoista oli köyhyys.
"Jotta", rikastui hän toki. "Jotta se on herrojenkin mahaan pantu sekä sisään- että uloskäyminen… Kalallekin nimittäin", filosofeerasi hän jo ihan ajatusrikkaana.
"Niinpä se!" mukasi äskeinen kysyjä, ja toinen lisäsi:
"Ka… Sopiihan sitä … herrojen mahaan … kalaa jos kuorettakin…"
Ukolle se oli hyvä sanoma. Ihan oli kuin voita vehnäselle, että pääsi nyt pulasta pelastuakseen kiinni johonkin, vaikkapa herrojen isoon mahaan. Halukkaana hän siis myönsikin:
"Ka… Nehän ne aina tätä alamaista kansaa… Ne herrat!"
Ja synkkänä hän tupakoi, puhui, synkistyi ikäänkuin muka herroille ja jo niitä sadatteli, selittäen:
"Panevat raskaat maanvaivat ja verot kansalle ja…"
Se nyt oli selvä. Hän lisäsi:
"Niinkuin profeetta Hoseakin herroista sanoo jotta… Jotta kussa herrat ovat, niin siellä ovat maanvaivat, niin jotta… Jotta siellä ei Pasikaan iloisesti laula…"
"Ka eipä se… Pasikaan suuressa murheessa käkenä kuku!" Se todistettiin, ja asia alkoi ukolle siten kirkastua. Toivorikkaana sälytti hän äskeiset vastoinkäymisensä herrojen niskaan, ja niin alkoi laueta tämä hirveä pula.
Mutta jatkamme.
* * * * *
Huone täyttyi jo tupakansavusta. Ukko oli saanut morsiameltansa lisäryypyn ja entistä rohkeampana selvitteli hän nyt edelleen pulaansa auki, puhellen:
"Minulla, näet, on samalla tiellä … tällä nyt kalankauppatiellä … on oikeastaan morsiankin jo merrassa…"
"Ka niinpä se!" myönsi oitis eräs mies, mutta varmuuden vuoksi kuitenkin sitte heti kysäisi:
"Niin jotta morsianko sinä sanoit?"
"Ka… Se Antti Voutilaisen leski!" vahvisti ukko ja heti alkoi morsiantansa kehua:
"Silmälle hyvin liprakka ja … luonnoltaan iloinen ja heilakka eukko on", ylisti hän sen ihanuutta ja kehaisi: "Niin jotta Herra on puhaltanut sen eukon molempiin sieramiin sen … elävän hengen jotta… Jotta se on silmälle liprakka ja … liprakka ja heilakka eukko…"
Kelpasi siitä morsiamesta ylpeillä! Hän ylisti:
"Niin jotta se on niinkuin kukkanen kedolla!"
"Ka… Kukkanen!"
Se myönnettiin ja taas ryypättiin. Pulastaan pelastuneena kehaisi nyt ukko jo itseänsäkin:
"Ja minä taas puolestani … mitä nyt vaimoväkeen tulee niin… Niin jotta kun kerran käteni auraan lasken niin… Taakseni en vilkaise…"
Uskollinen hän on siis Vapullensa, sitä hän selitti.
"Ka… Vai niin sinä maltat … aina vain samalla oksalla istua!" myönnettiin miesten puolelta ukon ilmoitus todeksi.
"Kai" vahvisti ukko ja ihan vielä lujitti, kehaisten:
"Niin että niinkuin Aatami…"
Niin uskollinen ja vakava hän on.
"Ka … Aatami!" myönsi mies, kävi sylkäisemässä ja lisäsi:
"Niin jotta Aatamiko sinä sanoit?"
"Ka … Aatami", myönsi taas ukko ja selitti:
"Sillä Aatamikin kun kerran Eevaan rakkaudessa … niinkuin silmää liplaprasi niin… Toiseen eukkoon ei enää katsahtanut eikä… Toisen miehen vaimossa ei … jalkaansa kiveen loukannut…"
Oli siis naisasioissa vakava mies, kuten hänkin. Hyvillään hän tupakoi ja todisti Aatamista:
"Kuunteli vain kun oma Eeva laulaa lirkutteli paratiisin lauluja."
"Ka… Varjelihan se Herra Aatamia … siitä synnistä niin jotta … se oli vakava ukko!" todistettiin yhä sakenevasta savupilvestä. Oli syvennytty siis elämän syviin kysymyksiin ja unohdettu ukon ikävä asia. Nyt jo eräs mies kuin Aatamin aikoja kadehtien valitteli:
"Mutta nyt kun näitä on jo … näitä Eevoja jotta… Niin jotta harakka hyppii ja kikattaa jo joka seipäässä ja … sitä omenaansa tarjoaa niin…"
Mene siinä silloin ja kestä kiusaus!
"Ka…"
Mutta silloin jo rähähti Hilda äkeästi oman sukupuolensa puolesta:
"Tokihan niiden tarvitsee teille tarjota ja kikattaa jotta… Niin jotta tutkisitte vain miehet omaa kohtaanne, jotta tokko vaellatte siinä asiassa yhtä vakavasti kuin Aatam vaelsi ja … niinkuin tää vieras isäntä sanoo vaeltavansa!"
Miehet vaikenivat. Mutta ukko Massisella, jonka vakavuudesta itse morsian nyt näin todisti, oli aivan autuas olo.
"Ka!" kainosteli hän siinä jo tuon näin ylistetyn hyveensä puolesta.
"Niin jotta!" Ihan oli tulla sanaköyhyys kainouden vuoksi.
"Jotta", tapaili hän: "Jotta … niinhän se Nebukatnedsarkin… Laski allensa kaikki Israelin sukukunnat…"
"Ka… Ne…"
* * * * *
Olikin jo vierasta tuvan täydeltä. Mutta pois halasi nyt ukko, sillä ei häntä sittekään miellyttänyt tämä toisena, ylimääräisenä sulhasena olo. Hyvä vain että oli jaksanut näin kunnialla sotkea asian, että voi lähteä talosta niin virheettömänä kuin se näissä oloissa oli hänelle enää mahdollista.
Ja niinpä hän tekikin jo lähtöä. Ryyppy elelehti hiemasen päässä, niin että antoi hitusen puhetuulta, mutta humalaa hänessä ei ollut pisaraakaan vielä.
"No!" alkoi hän jo hyvästellä voitokasta kilpakosijaansa. Isällisesti selitteli hän sille erojaisiksi:
"Niin jotta tuota… Tää nyt … tää avioliitto sinulle!" tapaili hän toimessaan. Hilda kuunteli aivan hartaana tämän vanhan miehen viisaudensanoja.
"Avioliitto tuota!" jatkoi ukko sulhaselle: "se on… No…"
"Ka!" myönsi laiska sulhanen sen todeksi. Ja eräs miehistä vahvisti:
"Ka niinpä se on … Tää avioliitto…"
Se oli selvä. Ukko imaisi savut.
"Se on vähä simppeli laitos … avioliitto!" vahvisti toinen mies sillä välin. Ukko oli jo savunsa imaissut ja sanansa koonnut ja nyt jatkoi sulhaselle, neuvoen:
"Niin jotta se on pääasia rakkaudessa jotta eukko ei ole liian kerkeä ja häpräkkä ja jotta…"
Vieläkin sattuvampaa sanaa hän siinä etsi, ja sillä välin mukasi sulhanen velton:
"Ka-a…"
Hilda kuunteli ihan hurskaana. Ukko sylkäisi, sai sanat ja taas todisti:
"Ka niin!… Jotta akka ei ole … häpräkkä…"
"Ka-a!… Häpräkkä…"
Ja joku vieraskin todisti siihen että:
"Ka!… Niin!… Jotta akka ei saa olla … häpräkkä!"
Se nyt oli selvä. Nyt ukko aivan vakuutti sulhaselle:
"Ja sitten se toinen pääasia on avioliitossa se jotta…"
"Ka-a… Sehän se…"
"Jotta", jatkoi ukko neuvoansa: "Jotta jos mies karsinaan kupsahtaa niin jotta … jotta et pökerry."
Selvittäytyy siis pulasta, jos siihen joutuu, eikä anna hädän voittaa.
"Niin jotta ei pökerry", tenäsi hän ja oli jo lähtövalmis. Hilda kuunteli ihan kädet ristissä vatsan kohdalla.
"Ka… Niin", touhusi ukko lähtöä ja vielä avioviisautta neuvoen toisti sulhaselle:
"Niin… Niin, jotta jos kerran akka ei ole häpräkkä niin… Niin silloin se on sinullekin… Se on jämpti!… Vörklööri ja jämpti…"
Ja savut hän imaisi, kontin nyhtäisi hartioillensa ja tyhjennettyään vielä aivan suunsakin juhlapuhtaaksi pankon edessä hyvästeli morsiantansa siitä kalakaupasta jotenkin saadulla epämääräisellä:
"Ka niin sitten, Hilda!… Niin jotta niinkuin sanoit niin… Kuusi kiloa kuoretta ja… Vaikka sitten seitsemän säynekalaa!"
Ja niin työntyi hän poikinensa ulos, mieli oli jo käännettynä alkuperäiseen morsiameen, Voutilaisen Vappuun, joka asui eräässä Sortavalan maakylässä.
Mutta ahkerasti etsiskelivät poliisitkin sitä hengenvaarallista hullua, joka oli karannut särettyänsä säpäleiksi kopin oven.