MIMMI PAAVALIINA
(Leveästi.) No, se livahtaa… Mikä ei ole Herralta säädetty, niin se livahtaa. (Nostaa touhauttaa vaatevasun näyttämön yli vasemmalle metsään. Poistuu samalla.) Vaatevasu tästä on rantaan röijättävä.
HAKSELI
(Yksin.) No… Alkaisihan tää jo mennä!… Koskapa hän ei kiellä, niin hän kai silloin suostuu. (Varaa lähtöä.) Jos tuo nyt sitten ihan järkiään rakkaudeksi kävisi. (Poistuu tietä myöten.)
JAFERI
(Saapuu oikealta Nellun kanssa. Molemmilla katekismukset.) Niin että mitä siinä on miettimistä … semmoisessa asiassa … kuin nyt naimisiin menossa… Kun sinäkin tulet jo kerran rippikouluun ja päästään yhtä aikaa ripille, niin mennään ihan niiltä lämpimiltään naimisiin… (Nellu istahtaa jakkaralle.) Yks' pää kuin lanttu… Minä rakastan sinua, ja ripille taas päästään, sillä (kehaisten) äiti sanoo tietävään lukkaria suostuttaessaan konstit … hyvä jos ei pappiakin varten…
NELLU
(Ynseästi.) Lukkaria!… Pyh!… Viis minä siitä!… Pääsen minä nyt ripille, vaikka olisi sata lukkaria!
JAFERI
(Kehaisten.) Ja läpäisen sitä minäkin toki paljaalla luvullakin yhdelle ripille! Neljä pääkappaletta osaan katkismusta ulkoa kuin vettä, ja Pajarin leski neuvoi vielä hyvän konstin… Että kun opettelee vaivaisensyntisen ulkoa nurinpäin, lopusta lähtien, niin sitten ulkomuisti yhä paranee… Niin että mennään vaan, Nellu, ripille päästyä ihan vakavasti naimisiin… (Äkkiä.) Mitenkä vanha, sinä, Nellu, jo olet?
NELLU
(Kehaisten, hyvin tietoisena.) No on minulla toki jo seitsemäntoista vuotta… Niin että en minä enää mikään lätykkä ole… Ja sitten minä saan ne testamentti-tuhannet … viisikymmentä tuhatta, sillä (ynseästi) kukahan nyt Nyssestä huolisi!… Pähkähullusta pojasta!… Pyh!
JAFERI
Niin… Vakavat meiningithän minulla on… En minä muita rakasta…
Kupilan Iidasta vain valehtelevat, että minä rakastan.
NELLU
(Nenäkkäästi.) Kupilan Iida!… Tää nyt… (Nousee äkkiä ja matkien ynseästi, nenäkkäästi, nenä pystyssä, suu supullaan.) Kun se koittaa olla ja… Kävelee näin… (Näyttää kävelyä.) Näin… Näin!… (Ynseästi.) Pyh!… Ja kaikilla se jo pitää mieskin olla ja rakkaus kuin nyt silläkin… Vasta viime kuussa kääntyi seitsemännelletoista ja nyt jo miehen perään!… Pyh!
JAFERI
Mutta en minä välitä hänestä…
NELLU
(Jatkaa omaansa ynseästi.) Ja sitten vielä kehuu, Iida, paidoillaan … että hänellä niitä muka on kaksitoista, mutta (tenäten) se on vale… Minä luin ne aitassa, kun Iida oli poissa, ja niitä vaan ei ollut kymmentä enempää… Viisi oli orrella puhtaana, sängyn alla kolme likaista ja yksi päällä… Se on kymmenen… (Ynseästi.) Ja sitten jo rakkaus… Eto kanalla!… Tuskin on vielä pyrstöä perässä, kun jo!… (Ynseästi.) Voi, voi niitä nykyajan naisia… Eivät malta kunnolla syntyäkään, kun jo miehen ja rakkauden perään, mutta minä vaan (tiukasti) *en*… Isä ja äiti kokevat minua naittaa rippikoulusta päästyä Takkilaisen Hermannille, mutta minä vaan en Hermannista huoli. (Halveksuen.) Jo-han!
JAFERI
(Halailee.) No, Nellu?
NELLU
(Tenäten.) Mutta se pitääkin sitten olla rakkaus ijankaikkista!… Eikä vain hetkellistä.
JAFERI
(Tiukasti.) No on se ikuista! (Halaa.) Se on niin ikuista että…
NELLU
(Äkkiä, pelästyen.) Voi… Äitisi…
JAFERI
Perr! (Syöksyvät kiireesti pakoon vastakkaisille suunnille kumpikin.)
LOMSTIINA
(Saapuu Mimmin kanssa, kuin salaisuutta puhuen.) Pekka Hakseli kyllä … (ele) sinun perään, mutta … paree se on tää Nysse. (Nyökäys.) Mhyy… Nysse!