III NÄYTÖS.
Sama huone. Kaikki pakattuna laatikkoihin ja kirstuihin. Huonekalut seisovat kolkkoina siellä täällä, osittain niinimattojen peittäminä. Sohvalle tehty vuode. On ilta. Sataa. Mimmi ja Siuroniemen emäntä juovat kahvia. Lehvät ovat maljakossa pöydällä, kahvipannu näkyvissä.
MIMMI
Paras olikin, että aikoinaan siirsivät juhlansa katon alle.
EMÄNTÄ
Niin kyllä. Mutta mahtaako niillä olla väkeäkään, kun näin sataa.
MIMMI
Näkyi sinne sentään menneen. Mikähän sen meidän Annan oikein on?
EMÄNTÄ
Kyllä se taas tasaantuu, jahka pääsee kotiin.
MIMMI
Näkisin minä sen maisterin, niin löisin siltä kintut poikki.
EMÄNTÄ
Ei niissä puheissa ole perää.
MIMMI
Kyllähän minä meidän Annan tiedän, mutta kuka ne sellaiset herrat takaa.
EMÄNTÄ
Ukkonen taitaa taas lähestyä.
MIMMI
Pitää panna kiinni pellit.
Ilta tulee makuuhuoneesta, asettuu ikkunan eteen.
EMÄNTÄ
Älä nyt seiso siinä, kun noin iskee valkeata.
ILTA
Mitä minä siitä. Kun ukkonen minut tappaisikin.
EMÄNTÄ
Kuka sillä lailla puhuu.
ILTA
Kuinka Sarkoilan päällä salamoi. Nyt minun omenankukkani menevät.
MIMMI
Ja ne puut kun olivat koreassa kukassa. Ei nyt tänä vuonna tule omenia.
EMÄNTÄ
Se siitä tuli, kun oli niin kuuma päivä.
ILTA
Kuuma päivä tosiaan!
MIMMI
Mikäs sen Iltan nyt on? Jos pelottaa nukkua makuuhuoneessa, niin panee tuohon isännän vuoteelle. Eikä suinkaan kukaan nyt tällaisella ilmalla lähde huviretkelle.
ILTA
Kyllä kai ne muut lähtevät, mutta en minä lähde.
EMÄNTÄ
Se on oikein se. Saa nähdä koska sieltä juhlilta ruvetaan tulemaan.
ILTA
Mitä kello onkaan? Kyllä kai minä sentään menen.
EMÄNTÄ
Et sinä mihinkään mene.
MIMMI
Pannaan nyt tähän sohvalle. (Peittää Iltaa.) Minä lähden sitten siivoamaan kellaria. (Ottaa lyhdyn keittiön pöydältä, lähtee.)
ILTA
Mummo… eikö isä teistä ole kovin muuttunut tänä talvena?
EMÄNTÄ
Kuinka niin? Ei vain minusta.
ILTA
Kuinka minusta sitten? Hän on niin lihonut ja tullut niin punaiseksi.
Eikä hänen äänensäkään ollut tällainen.
EMÄNTÄ
Isä raukka — vai on hän sinustakin muuttunut.
ILTA
Kenestä muusta sitten?
EMÄNTÄ
Äidistäsi.
ILTA
Äidistä!
EMÄNTÄ
Niin, samalla lailla kuin sinusta. Kyllä isä on ennallaan, mutta sinä ja äiti olette täällä kaupungissa käyneet niin hienoiksi. Hienossa seurassa.
ILTA
Hienossa seurassa.
EMÄNTÄ
Älä nyt sitä haudo. Ehkä sinä tuletkin tänne laulamaan mummolle.
ILTA
Olisinpa minäkin mummon kuolleiden lasten joukossa.
EMÄNTÄ
Kyllä se tietää koska se kutsuu kotiin. Nuku nyt sitten siinä, lapsi.
(Menee huoneeseensa. Hetkisen perästä Heikki.)
HEIKKI
Ei ketään… ovet auki… Kas vain, Ilta. Nukutko sinä?
ILTA sävähtäen istumaan.
En… Sinä!
HEIKKI
Missä äiti on?
ILTA
Arpajaisissa.
HEIKKI
Sanoivat siellä, että hän jo oli lähtenyt. Siellä oli niin kauheasti väkeä, minulla oli niin huono paikka. En mitenkään päässyt häntä lähelle… Oletko sairas, pikku Ilta?
ILTA
Kuinka hyvä että sinä tulit. Olen siitä niin iloinen.
HEIKKI
Oletko sairas?
ILTA
En.
HEIKKI
Lähtisinkö minä häntä hakemaan.
ILTA
Älä mene. Älä jätä minua yksin.
HEIKKI
Pelkäätkö sinä? Mitä sinä pelkäät? Johan ukkonenkin on ohi. Ja vanha emäntähän nukkuu tässä vieressä.
ILTA
Kuule, lähdetään maailmalle me kahden.
HEIKKI
Neiti laskee leikkiä…
ILTA
En. Minä tarkoitan kovin vakavasti.
HEIKKI
Mikä päähänpisto tämä nyt sitten on? Entä puutarhat ja lehmät ja kaikki
Sarkoilan muut ihmeet!
ILTA
Ne eivät enää ole minun.
HEIKKI
Tui, tui, tui — nyt en minä ymmärrä yhtään mitään.
ILTA
Älä pilkkaa…
HEIKKI
Sitten sinä kai sallit äidinkin tulla mukaan?
ILTA
Ei äiti voi tulla. Etkö sinä tahdo lähteä minun kanssani?
HEIKKI
Mitä me kaksi siellä tekisimme?
ILTA
Samaa mitä me kolme. Näyttäisit minulle museoita ja mitä kaikkea sinun piti näyttää äidille ja minulle.
HEIKKI
Mitä huvia sinulla olisi niistä. Puhutaan nyt järkevästi. Mitä täällä oikein on tapahtunut?
ILTA
Niin paljon.
HEIKKI
Enkö minä voisi saada tietää niitä?
ILTA
Ehkä sitten joskus, jos lähdet minun kanssani kauas pois…
HEIKKI
Niin, ajattele kuinka hauskaa meillä olisi: minä istuisin kaiken päivää kirjastossa — sinä huoneessasi, sinä joka et ole viitsinyt edes kieltä oppia.
ILTA
Voisinhan minä vielä oppia.
HEIKKI
Ei, minä lähden nyt takaisin palokunnantalolle. Äidin on ikäväkin tulla kotiin yksin.
ILTA
Ei hän ole yksin. Isä on hänen kanssaan.
HEIKKI
Menivätkö he yhdessä?
ILTA
Tietysti.
HEIKKI
Mutta nyt istuu isäsi muutamien isäntien kanssa yhdessä syömässä illallista Rantapaviljongin parvekkeella.
ILTA
Mistä sinä sen tiedät? Ethän sinä tunne isää.
HEIKKI
Minä astuin siitä juuri erään toverini kanssa ohi ja hän sanoi minulle.
Hänellä oli vaaleat, ruudulliset vaatteet ja kirjava kaulaliina.
Sellainen komea mies… punaposkinen.
ILTA lamassa.
Lähde sinä sitten vain noutamaan äitiä.
HEIKKI
Onkohan hänellä sadetakkiakaan. No, hyvästi siksi…
ILTA
Kuule…
HEIKKI
No…?
ILTA
Sinä… sinä…
HEIKKI
Mitähän tärkeää sieltä tuleekaan?
ILTA
Sinä rakastat siis sinäkin äitiä.
HEIKKI
Mitä… mitä sinä sanoit?
ILTA
Sinä rakastat siis sinäkin äitiä.
HEIKKI
Kuule Ilta… sellaisista asioista ei sovi laskea leikkiä…
ILTA
Minä en laske leikkiä. Sinä rakastat äitiäni.
HEIKKI
Hyvä Jumala, mitä sinä sanot! Äitisihän on naimisissa. Kuinka sinä sillä lailla voit loukata häntä.
ILTA
Hän rakastaa hänkin sinua.
HEIKKI
Mitä sinä sanot, mitä sinä sanot! Kuinka sinä sellaista ajattelet? Mitä tämä kaikki nyt on olevinaan? En minä enää tiedä näenkö unta vai olenko valveilla.
ILTA
Vai oli se teille molemmille uutta.
HEIKKI
Sinä hourit, tyttö… Mitä sinä sitä sanoitkaan. Etten minä olisi sitä kuullut…!
ILTA
Ja sinä luulet, että se olisi voinut jäädä teille salaan!
HEIKKI
Mistä minä tiedän! En tiedä mitään, en ymmärrä mitään! Mitä minä nyt teen, mitä minä nyt teen!
ILTA
Mihin sinä lähdet?
HEIKKI
En tiedä.
ILTA
Siellä sataa niin kovasti.
HEIKKI
Mitä minä tässä seison? Mitä minä enää täällä teen? Pois, pois tästä talosta… pois omasta itsestäni!
ILTA
Voi miksi minä sen sanoin, miksi minä sen sanoin! Kuinka minä olen tullut häijyksi. Vielä tänä aamuna minä soin hyvää kaikille ihmisille — nyt…!
HEIKKI
Muistotkin pois, kaikki pois… sillä kaikki on varastettua!… Vihko on vielä minulla. Jahka minä olen tuonut sen, olen irti, irti kaikesta! (Lähtee.)
ILTA
Irti, irti kaikesta!
Tyrskähtää itkuun, hoippuu sitten kuin paeten, makuuhuoneeseen. Hetkisen perästä tulee Anna kiihtyneenä. Hän ravistaa märän sadetakin yltään eteisen naulaan, paiskaa kirjan pöydälle, etsii katseillaan Iltaa ja vetää vihdoin syrjään makuuhuoneen verhot.
ANNA kuiskaa.
Nukutko? Jumalan kiitos! (Kävelee edestakaisin salissa.) Olenko minä minä? Voiko minulle vielä jotakin tapahtua? Ja mitä kaikkea minun edessäni vielä on? (Hiipii uudelleen makuuhuoneen ovelle.) Jumalan kiitos. (Avaa vierashuoneen oven.) Nukutteko te, äiti?
EMÄNTÄ
Vai joko sinä olet kotona? No, olikos siellä väkeä?
ANNA
Miten Ilta jaksaa? Onko hän kaiken aikaa nukkunut?
EMÄNTÄ
Kyllä hän vastikään oli ylhäällä. Täällä kävi joku. Taisi olla Levänen.
ANNA
Mitä hän täältä haki…! Ettei Iltalle vain olisi tullut mitään. Mitä te sanotte siihen, äiti, jos me Iltan kanssa vielä tänä yönä lähtisimme Sarkoilaan. Tavarat saisivat tulla perästäpäin. Ja isäntä koska tahtoo.
EMÄNTÄ
Kuka sinne nyt lähtee yön selkään.
ANNA
Kesäinen yö!
EMÄNTÄ
Olisihan se ihmistenkin silmissä niin outoa.
ANNA
Mitä ihmisistä! En minä tiedä miksi minua niin pelottaa, ettemme ikinä pääse Sarkoilaan.
EMÄNTÄ
Kyllä Sarkoila pysyy paikoillaan.
ANNA
Ettei ukkonen sytyttäisi sitä — tai lopettaisi meitä.
EMÄNTÄ
Jumala varjelkoon.
ANNA
Niin, Jumala varjelkoon! (Itsekseen.) Jos hän enää voi minua varjella.
(Menee Iltan ovelle.) Ethän sinä nukukaan, lapseni.
ILTA oudon tyynenä.
En.
ANNA
Kuinka sinä voit? Tule tänne, äidin ainoa lapsi, tule! Kuinka sinun nyt on?
ILTA
Kyllä minun on hyvä.
ANNA
Ei sinun ole hyvä. Voi, mitä äiti tekisi? Tule nyt taas iloiseksi, lapseni. Etkö ymmärrä mihin hätään äiti muuten joutuu. Mitä sinä sanoisit, jos heti lähtisimme kotiin, Sarkoilaan? Ethän sinä kumminkaan jaksaisi mennä huviretkelle. Te saatte sitten Sarkoilassa huvitella niin paljon kuin ikinä tahdotte. Voithan sinä äidin tähden tehdä sen uhrauksen. Me emme tarvitse edes ajomiestä, osaammehan me ajaa, sinä ja minä. Älä tuijota noin, lapseni. Miksi sinä sen teet? Sano mikä sinun on, sano nyt, kun äiti rukoilee.
ILTA
En minä itsekään tiedä. Kylmä.
ANNA
Onko sinun kylmä? Pane tämä huivi ympärillesi. Teemmekö tulta? Meillä on vielä puita. Tai jos äiti keittää sinulle jotakin lämmintä. (Peittää Iltan sohvalle ja rientää keittiöön.)
PORMESTARINNA tulee kuohuksissaan.
Hoi, eikö täällä ole ketään? No, sinä. Eikö äiti vielä ole tullut?
ANNA tulee hätäisesti keittiöstä, kädessä palava kynttilä, jonka laskee pöydälle.
Mikä nyt on? Sinä näet että Ilta on kipeä.
PORMESTARINNA
Sinä olet kauniisti käyttäytynyt vierastamme kohtaan, sinä! Ensin et täällä suvainnut antaa vastausta, saisiko hän huomenna tulla teille. Ja kun hän iltamassa tuli sinua puhuttelemaan, et ollut kuulevinasi — karkasit vain pois.
ANNA
Minä olin niin levoton Iltasta. Sain muutenkin odottaa vuoroani.
PORMESTARINNA
Saisinko minä sitten nyt vihdoin tietää, pääseekö neiti Tattara teidän rattaillanne Sarkoilaan? Tai voimmehan ottaa kestikievarikyydinkin, kun vain tiedämme, ettei häntä ajeta pois talosta.
ANNA
Se ei nyt käy päinsä. Ehkä toisen kerran.
PORMESTARINNA
Toisen kerran! Koska sinä luulet hänen toisen kerran tulevan näille maille?
ANNA
Yleisöhän oli niin haltioissaan. Kai hän tulee.
PORMESTARINNA
On se nyt merkillistä, ettet sinä taivu. Minä olen tässä tullut antaneeksi lupauksen ja tahtoisin pitää sen.
ANNA
Kuulethan, ettei se nyt käy.
PORMESTARINNA
Älä ärsytä minua.
ANNA
Älä sinäkään minua. Kai minä saan määrätä keitä haluan vieraiksi kotiini, keitä en… Suo anteeksi, ehkä sinä nyt lähdet, minulla on matkakiireitä.
PORMESTARINNA
Sinä taidat odottaa jotakin.
ANNA
Miestäni.
PORMESTARINNA
Häntä saat odottaa vielä hyvän hetken. Hän istuu kaikessa rauhassa Rantapaviljongissa syömässä illallista. Tietää kai, että sinä saat lohdutusta toiselta taholta.
ANNA
Jätä minut nyt. Muuten saamme molemmat katua.
PORMESTARINNA
Mitä sinä luulet minun katuvan?
ANNA
Oih, ainahan meillä ihmisillä on jotakin kaduttavaa. Ja paljonkin. Onko jo parempi, lapseni?
PORMESTARINNA
Kyllä se lapsi nyt on rakas. Kyllä sitä nyt hellitään. Mutta kerran…
ANNA
Älä nyt viitsi. Jos se vieras nyt välttämättä tahtoo, niin tulkoon
Sarkoilaan ja kirjoittakoon meistä kirjoihinsa.
PORMESTARINNA
Vai tulkoon! Vai jo saa tulla. Entä jollen minä enää tahdo.
ANNA
Ole sitten tahtomatta. Tee ihan mitä haluat, kunhan nyt vain lähdet kotiin…
PORMESTARINNA
Entä jos minulla on yhtä ja toista kysyttävää, entä jollen minä ole ymmärtänyt sinun käytöstäsi moneen aikaan ja haluan selvitystä…
ANNA
Ehkä miehesi voi auttaa sinua. Hän ymmärtää minua paremmin. Koeta kysyä häneltä…
PORMESTARINNA kiihtymistään kiihtyen.
Pyydän saada kysyä, mitä miehelläni on tekemistä minun ja sinun välisten asioiden kanssa…
ANNA
Ei tietysti mitään, ei mitään…
PORMESTARINNA
Mitä sinä sitten tarkoitat? Nyt minä sinut ymmärrän: sinä jatkat yhä rumaa peliäsi… ties miten olet jatkanutkin täällä kaiken aikaa. Ehkä sinä yhä vielä olet viekoitellut häntä kotoa, minun ja lasten luota…
ANNA
Minä vakuutan, minä en…
PORMESTARINNA
Ja minun pitäisi sinua uskoa…
ANNA
Pitääkö sinun sitten tehdä lapseni sairaaksi noilla kauheilla jutuilla? Sinulla on monta lasta, minulla vain tämä yksi — pitääkö sinun nyt hänen kuullensa sanoa tämä kaikki…
PORMESTARINNA
Pitää! Että hän kerrankin kuulisi minkälainen äiti hänellä on.
ANNA
Lähdetään, lapseni, tuonne viereiseen huoneeseen. Et sinä saa levätä täällä.
PORMESTARINNA
Ei, Ilta, kuule sinä kerran mikä ihminen tämä äitisi on. Kun sinä synnyit, häpesi hän sinua niin, ettei tahtonut voida ensimmäistä huutoasi kuulla…
ANNA
Jumalan tähden, etkö sinä voi…
PORMESTARINNA
Sillä hän ei ollut ottanut isääsi rakkaudesta.
ANNA
Ilta, lapseni, kuuntele tyynesti. Minä selitän sinulle kaikki ja sinä ymmärrät kaikki…
PORMESTARINNA
Kun sinä olit parin päivän vanha…
ANNA
Sinulla ei ole oikeutta kajota näihin asioihin! Sinä olit tunkeutunut talooni ja sait tietää asioita, joita ei…
PORMESTARINNA
Sinä oli parin päivän vanha, kun äitisi yritti sinut kuristaa. Kuristaa niinkuin minkäkin kissanpojan…!
ANNA nauraa kaameasti.
No niin, nyt sinä olet saanut sen sanotuksi. Onko mielesi nyt hyvä! Vai vieläkö tiedät jotakin… Se on totta, Ilta lapseni. Minä olin kuin suunniltani…
PORMESTARINNA
Sinä olit jo ihan sinisenä, kun sinut saatiin äitisi kynsistä. Mitäs nyt sanot äidistäsi?
ILTA
Nauran.
PORMESTARINNA
Vai naurat!
ILTA
Luulin minä sitä pahemmaksikin.
ANNA
Kuinka sinä olet järkevä, lapseni, kun otat sen niin tyynesti. Jumalan kiitos! Kaikki sinä ymmärrät kun kuulet. Minä en ole aikaisemmin kertonut, kun olet ollut lapsi.
PORMESTARINNA
Vai olet sinä jo noin paatunut.
ILTA
Niinkuin täti näkee.
PORMESTARINNA
Sinä näyt olevan äitisi tytär.
ANNA
Nyt sinä kai voit jättää meidät. Me lähdemme Iltan kanssa läpi yön kotiin ja huomenna sopii neiti Tattaran ajaa isännän rinnalla Sarkoilaan.
ILTA
Äitini tytär! (Nauraa.)
ANNA
Älä naura noin, lapseni.
PORMESTARINNA vahingoniloisena.
Taidan saada rauhassa lähteä. (Säikähtäen.) Taisi koskea kipeämmin kuin osasin uskoa. (Menee.)
ANNA
Älä naura, älä naura. Minä toimitan heti hevosen valjaisiin, että pääsemme tästä kauheasta kaupungista.
ILTA
Mikset sinä kuristanutkin minua silloin!
ANNA
Puhutko sinä minulle sillä lailla. Minä olin silloin niin onneton, niin sairas, etten tietänyt mitä tein. Matkalla selitän sinulle kaikki.
ILTA
Vielä sinä tapat minut.
ANNA
Kuinka armoton sinä olet! Ei, sinä olet sairas sinäkin. Mutta koeta, lapseni, pysyä reippaana.
LEMPI kadulta.
Ilta hoi! Minä olen täällä. Joko sinä olet valmis?
ANNA
Tule sisään, Lempi. Katsos nyt: Ilta ei voi oikein hyvin. (Menee keittiöön.)
LEMPI
Hyvänen aika kuinka sinä olet valkoinen. Kyllä se menee ohitse, kun pääset ulos. Minä en voinut olla kertomatta pojille, että me kesällä saamme tanssia. Ja tiedätkö, he tulivat niin kauhean iloisiksi, etteivät tahtoneet pysyä missään. Minun täytyy vain nyt oppia ne uudet tanssit.
ILTA
Jos sinä tietäisit, kuinka minä olen onneton!
LEMPI
Mitä ihmettä! Sinä, joka olet niin kaunis ja rikas ja… Mitä sitten on tapahtunut? Lähdetään nyt, niin kerrot minulle matkalla.
ILTA
En minä jaksaisi lähteä. Mutta mitä minä täälläkään teen. Mitä minä teen missään.
LEMPI
Mitä hulluja sinä puhut! Lähde pois nyt, se vain virkistää sinua.
Sadekin on lakannut. (Kuiskaa.) Tirri odottaa meitä tuolla kulmassa…
ILTA
En minä sitten.
LEMPI
Poika parka kun on niin rakastunut!
ILTA
Älä huoli, Lempi.
Anna tulee.
LEMPI
Eiköhän Iltalle vain mahtaisi tehdä hyvää lähteä meidän mukaamme.
ANNA
Minä jo käskin valjastaa, mutta jos sinusta tuntuu että jaksat, niin lähde vain huviretkelle. Jos menet vähäksi aikaa. Koetteeksi.
LEMPI
Tule pois. Minä saatan sinut sitten kotiin.
ANNA
Ja sinä soitat jos Ilta väsyisi, niin minä tulen noutamaan hänet. Oletko nyt oikein ymmärtäväinen, lapseni, että äiti saa olla levollinen? (Lähtevät. Anna käväisee keittiön eteisen ovella ja huutaa pihamaalle.) Mimmi sanoo talonmiehelle, kun hän tulee, ettei tarvitsekaan valjastaa. (Palaa, avaa ikkunan. Hengittää lehvien lemua ulkoa, seisoo siinä kädet ristissä.) Jumala, armahda meitä… (Äkkiä tervehtii Heikki kadulta. Anna kavahtaa.)
HEIKKI
Pyydän anteeksi… Tämä vihko oli joutunut minulle. En tahtonut lähettää sitä postissa.
ANNA
Tehkää hyvin.
HEIKKI
Ehken minä…
ANNA
Kyllä te voitte tulla.
HEIKKI
Eikö ketään muita ole kotona?
ANNA
Ei. Minä vain tahdoin… Ei minulla ole mitään asiaa. Tai onhan minulla: ulkomaanmatkastani ei voi tulla mitään. Minulla on velvollisuuksia miestäni ja kotiani kohtaan. Toivon että Ilta voi parantua kotona.
HEIKKI
Minä ymmärrän…
ANNA
Ja te?
HEIKKI
Minä lähden. Kaikki on jo kunnossa.
ANNA
Sehän on hauskaa. Toivon että te oikein paljon hyödytte matkastanne.
HEIKKI
Kiitos… Ja minä… että te voitte hyvin Sarkoilassa. Enkä minä sitten…
ANNA
Kuinka ihanaa nyt on ulkona!
HEIKKI
Kaikki lemuaa sateen jäljeltä.
ANNA
Ihmisen pitäisi henkeä pidättäen nauttia tästä ajasta, jolloin lehti puhkeaa. Se on niin lyhyt.
HEIKKI
Se on niin lyhyt.
He seisovat kumpikin ikkunansa ääressä, loitolla toisistaan, mutta joka sana vaikuttaa kuin hyväily.
ANNA
Toivon kaikesta sydämestäni, että tulette onnelliseksi.
HEIKKI
En minä osaa sanoa mitä tahtoisin… Hyvästi.
ANNA
Hyvästi.
Ojentavat toisilleen kätensä silmiin katsomatta. Heikki lähtee, Anna vetäytyy pois ikkunasta, purskahtaa itkuun. Hetkisen perästä tulee isäntä.
ISÄNTÄ hyväntuulisena.
Tuokos se nyt oli?
ANNA
Kuka?
ISÄNTÄ
Joka tuli vastaan.
ANNA
Mistä minä voin tietää kuka tuli sinua vastaan.
ISÄNTÄ
No kun se tuli täältä teidän rapusta.
ANNA
Maisteri Levänen kävi täällä.
ISÄNTÄ
Sitähän minä juuri, että sellainenko se nyt oli. Ei niin minkään näköinen. Ja tuota ne nyt on niin puhuneet… En minä milloinkaan ole niihin juttuihin uskonut… Joko pannaan maata?
ANNA
Pane sinä vain. Minulla on vielä vähän tekemistä. Ja sitten odotan
Iltaa.
ISÄNTÄ
Missäs Ilta sitten on?
ANNA
Huviretkellä toveriensa ja opettajiensa kanssa.
ISÄNTÄ
Vai niin vai, tiesin minä tuon, niin en olisi pitänyt niin kiirettä.
ANNA
Voithan sinä lähteä takaisin.
ISÄNTÄ
Mistäs minä miehet enää kiinni otan. Ja minä maksoin jo kaikki. Se olikin vähän mukavaa, kun me sinne tultiin, minä ja Punttalan isäntä, niin viereisessä pöydässä istuu neljä faaria ja fröökynät kantaa niille niin ihmeesti syötävää ja juotavaa. Me emme Punttalan isännän kanssa huomanneet yhtään keitä he olivat, puhuttiin vain kaikista asioista. Yhtäkkiä joku lyö minua olalle ja se olikin Peusa, itse Antti Peusa, ja lihonut se oli niin, etten olisi tuntenut. Siinä sitä sitten ilo nousi niin ettei muistettu koko arpajaisiin. Pantiin pöydät yhteen ja huudettiin fröökynät passaamaan… Ja ajatteles, siinä sakissa oli akronoomi Peranteri. Ja kun se rupesi tarjoamaan meille kruununoritta Sarkoilaan. Sanoi, että yhdessä voitaisiin lähteä ostamaan ja kolmeentuhanteen asti saa nousta. Sillä hinnalla pitäisi sentään jo saada. Että mitäs sinä siitä sanot? Tommilan pappa jo rupesi puhumaan, että jos hän möisi sen Linturinsa, joka Turun kilpa-ajoissa juoksi toisen palkinnon. Mutta se voi vielä hyvästi juosta ensimmäisen, se on vasta niin nuori. Se se kelpaisi Sarkoilan trillojen eteen… Mikset sinä sano mitään?
ANNA
Kyllä ne entiset kelpaa minulle. Tarvinnenko niitäkään.
ISÄNTÄ
Punttala on taas ollut metsäkaupoissa. Kuuluvat metsät vain olevan nousemaan päin. Vaikka möisimme vielä toisen lohkon. Ja sitten, kuules, kyllä vanhan emännän nyt pitäisi muuttaa rahat meidän pankkiin. Puhuivat minulle päivällä herrat, että enkö minä nyt saisi eukon päätä kääntymään. Se on aika raha se 100.000. Ja se hyödyttää nyt toista puoluetta. Kyllä se eukko pitää saada siihen suostumaan.
ANNA
Voithan sinä koettaa. Mutta eihän vanhan ihmisen näätä niin käännetä.
ISÄNTÄ
Kun maksavat puoli prosenttia enemmän. Se on jo summa. Eukko sanoo, että hänellä on yllinkyllin. Mutta antaisi sen rahan vaikka meille taikka Iltalle.
ANNA
Panisit nyt nukkumaan.
ISÄNTÄ
Tule pois sinäkin… Kyllähän me kuulemme kun Ilta tulee.
ANNA
Ei, ei! Minulla on työtä.
ISÄNTÄ
No niin, mikäs hätä minullakaan on tässä. (Ottaa takin yltään, heittäytyy sohvalle, tupakoi siinä lojuen.) Laittaisit nyt yksintein sen mustan silkkihameen, jonka kankaan minä toin. Tommilan emäntä kuuluu olevan ihan viimeisillään, että sinne kai pitää mennä hautajaisiin, kun ollaan niinkuin vanhaa sukua… Helkkarin lyhyt tämä sohva. Minä menen sinun sänkyysi.
ANNA
Ei, sinne sinä et mene!
ISÄNTÄ
No, mikäs nyt tuli? Johan se oli sovittu.
ANNA
Olethan sinä ennenkin saanut yhden yön kulumaan tuossa. Jollet tyydy siihen, saat mennä kestikievariin.
ISÄNTÄ
Vai siinä sitä taas ollaan. Minä jo luulin… ymmärsin sitten ihan väärin. Mutta etkö sinä ajattele, että minunkin kärsivällisyyteni joskus voi loppua.
ANNA
Hyvä on. Se saakin loppua. Minä tahdon päästi irti sinusta.
ISÄNTÄ
Mitäs sinä nyt sanoit?
ANNA
Minä tahdon irti sinusta — etkö kuullut!
ISÄNTÄ
No, no… ei nyt hätäillä.
ANNA
Vielä tänään keskipäivällä päätin seurata sinua Sarkoilaan ja pysyä emäntänä niinkuin tähänkin asti. Mutta nyt minä tunnen etten jaksa. En jaksa.
ISÄNTÄ
Mitä sinä sitten rupesit minun emännäkseni?
ANNA
Niin, mitä! Siinähän se minun käsittämätön syntini oli. Mutta enkö minä jo ole tarpeeksi kärsinyt…
ISÄNTÄ
Entä minä — minkätähden minun sitten on kuusitoista vuotta pitänyt kärsiä sinun syntisi takia?
ANNA
Olithan sinä minun kanssarikolliseni: sinä tiesit minkätähden otin sinut.
ISÄNTÄ
En tiedä mistään rikoksesta vielä tänäkään päivänä.
ANNA
Mitä sinä nyt sanot! Sataan kertaan olen ne kaikki selittänyt.
ISÄNTÄ
Etpä ikään olekaan. Antaisit nyt sitten kerran kuulla.
ANNA
No niin, aletaan sitten ja selitetään juurtajaksain. Minä olin tyttönä Siuroniemellä ja Sarkoilan naapurinpoika osti talon sieltä likeltä ja hän minulle ensin puhui Sarkoilan isännästä.
ISÄNTÄ
Jos puhuttiin minusta, niin kyllä puhuttiin sinustakin. Sinä annoit sulhasillesi ensin toivoa ja heläytit sitten rukkaset…
ANNA
Ne kosivat rahojani ja se oli niille oikein. Sarkoilan isännästä tiedettiin, että hän joi ja hummasi…
ISÄNTÄ
Ei niistä toinen puolikaan ollut totta.
ANNA
Kun minä tulin Sarkoilaan, olivat portinpielukset kaikki lovilla, kun juovuspäissänne olitte ajaneet kiinni. Ja kuistinkorvassa näytettiin kiveä, johon Tommilan poika oli kaatunut kuoliaaksi, ja…
ISÄNTÄ
Ei hän humalassa ollut. Pimeässä kaatui.
ANNA
Korttia lyötiin…
ISÄNTÄ
Korttia lyötiin siihen aikaan pappilassakin. Se oli sen ajan tapa.
ANNA
Mutta Sarkoilan isäntä ei käynyt kosimaan Siuroniemen tytärtä niinkuin kaikki poikamiehet niillä mailla ja se ihmetytti minua.
ISÄNTÄ
Ja silloin sinun piti saada pauloihisi minutkin.
ANNA
Hänestä kerrottiin, ettei hän välittänyt naisista. Se oli minulle uutta. Minun rupesi tekemään mieli nähdä sitä miestä. Laulujuhlilla täällä samassa kaupungissa sinut sitten näytettiin minulle.
ISÄNTÄ
Noh?
ANNA
Sinä olit aran ja ränstyneen näköinen niinkuin juopottelevat miehet ovat. Ja mikä päähänpisto minulle lieneekään tullut, mutta leikilläni sanoin minä pormestarinnalle ja muille tytöille: minä otan hänet ja teen hänestä miehen!
ISÄNTÄ
En minä nyt sennäköinen ollut.
ANNA
Minun silmissäni sinä olit. Mutta siinä samassa menin minä kestikievariin, otin hevosen ja käskin ajaa Sarkoilaan. Siellä minä sitten ypöyksin kuljin talonkatsojaisissa. Silloin ei ollut paljon nurmea metsässä, mutta siellä kulki jo Sarkoilan karja. Minä luulin niitä lehmiä joidenkin mökkiläisten lehmiksi, niin takkuisia ne olivat…
ISÄNTÄ
Eihän siihen aikaan ollut tällaista karjanhoitoa. Lehmät pantiin metsään heti kun lumi suli.
ANNA
Kyytimies tiesi, että Sarkoilan karjaa keväällä nostettiin…
ISÄNTÄ
Se oli valhe. Siitä minä voisin haastaa sen miehen käräjiin koska tahansa.
ANNA
Minä katsoin pihamaalle aidan takaa. Portti kiikotti toisella saranallaan. Pihalla retuutti koira jotakin luuta eikä edes haukkunut…
ISÄNTÄ
Mikä lie ollut kulkukoira. Eihän meillä siihen aikaan ollut koiraa.
ANNA
Kissa suikahti peloissaan pihan poikki, ikäänkuin ei koskaan olisi nähnyt ihmisiä. Sitten minä menin joen rannalle. En koskaan ollut nähnyt jokea. Se teki minuun syvän vaikutuksen. Sitten siihen tuli pieni lapsi. Sillä ei ollut yllä kuin likainen paita…
ISÄNTÄ
Oli kai renkien lapsia.
ANNA
… se oli niin kurja itsekin. Se kaatui ja rupesi itkemään. Ei kukaan kuullut eikä kukaan tullut. Lapsi olisi saanut mennä jokeen. Minä lähestyin sitä, mutta se rupesi huutamaan vielä enemmän ja meni pakoon ja hävisi ränstyneiden rakennusten taakse. Mutta minusta tuntui siltä kuin koko talo olisi itkenyt ja valittanut tuon lapsen itkussa. Niin hyljätyltä tuntui talo, niin ilman rakkautta se kitui. Minun tuli niin äärettömän sääli, minä huomasin, ettei minua ensinkään tarvittu Siuroniemellä, missä kaikki oli niin hyvässä järjestyksessä. Minä päätin voittaa Sarkoilan isännän.
ISÄNTÄ
Ja seuraavana päivänä siellä laulujuhlilla sinä tulit ja sinä sanoit suoraan, että eikö ruvettaisi yhdessä pitämään taloa.
ANNA
Minä sanoin sinulle rehellisesti kuinka asia oli, että nain talon, en sinua.
ISÄNTÄ
Siinä ei ollut mitään eroa.
ANNA
Siinä se juuri olikin kaiken pahan alku. Minä tutustuin taloon, minä kiinnyin siihen, minä tein työtä, minä penkosin joka mökin, minä kokosin lapset pyhäkouluun. Mutta sinä loittonit loittonemistasi. Minä aloin jo silloin, kun me hääsaatossa ajoimme noita neljää penikulmaa Siuroniemeltä Sarkoilaan, huomata, ettei minulla ollut mitään sinulle puhumista.
ISÄNTÄ
Silloin laulujuhlilla sinulla kyllä oli puhumista. Sinä olit niin simasuuna, että…
ANNA
Olinhan minä päättänyt voittaa sinut enkä minä ymmärtänyt, että se kävisi niin helposti.
ISÄNTÄ
Olihan se jotakin, kun se tyttö, jota ei kukaan saanut, itse tuli kauppaamaan itseään minulle. Ihan minua ujostutti, kun sinä juhlapuheiden aikana puhuit ja nauroit. Kaikki ihmiset katselivat meihin. Mutta sinä vain puhuit ja nauroit ja minä olin lopulta kuin lumottu. Etkö muista?
ANNA
Muistan. Mikä hulluus minua lieneekään sinä päivänä riivannut.
ISÄNTÄ
Kyllä minäkin huomasin kuinka sinä sitten muutuit. Ja luuletko sinä että sitä oli hauska kuulla, kun ihmiset lakkaamatta huusivat sinun laihtumistasi, niinkuin minä olisin kiusannut sinua nälällä.
ANNA
Kärsimystä se on ollut sinullekin, ymmärränhän minä sen. Mutta olenhan minä tehnyt hiukan hyötyäkin, onhan Sarkoila nyt mallitalo. Ja olethan sinä nyt mies, jota kaikki kunnioittavat.
ISÄNTÄ
Yhtä et ole antanut: poikaa, joka perisi talon…
ANNA
Joko taas! Tiedäthän sinä minun syyni. Minun olisi vain paljon aikaisemmin pitänyt sanoa mitä nyt sanon: päästä minut vapaaksi ja etsi toinen.
ISÄNTÄ
Vai pitäisi minun tässä ruveta ihmisten pilkaksi…
ANNA
Minä en jaksa enää.
ISÄNTÄ
No, kun nyt on jaksanut kuusitoista vuotta, niin…
ANNA
Onhan sitä siinäkin. En tiedä… mutta en jaksa enää…
ISÄNTÄ
Etkö tiedä? Ehkä se herra sen tietäisi, se joka äsken tuli täältä.
Ihmisten puheissa on ehkä sittenkin perää.
ANNA
Sekä on että ei.
ISÄNTÄ
Vai niin, vai. Vai olet sinä sittenkin pettänyt minua. Saisit vain olla kiitollinen, jos vielä huolin sinut kattoni alle.
ANNA
Enhän minä tahdo kattosi alle. Pois minä tahdon.
ISÄNTÄ
Mennäksesi yhteen hänen kanssaan! Ties miten jo olette eläneet.
ANNA
En puolusta itseäni: hän on ainoa mies, jota olen ihaillut, kunnioittanut ja — ehkä rakastanut.
ISÄNTÄ
Ja sinuun olen minä uskonut ja luottanut. Sinun kotiintuloasi valmistettiin Sarkoilassa kuin juhlaa…
ANNA
Hänen valossaan minä vasta näin kuka sinä olet.
ISÄNTÄ
Niin, ainahan se talonpoika näkyy herran valossa. Mutta muista sinä, etten minä sinua pyytänyt: itse sinä minua kosit, itse viekoittelit minut itsellesi…
ANNA
Niin tein, niin tein. Siksi minun kai nyt on viekotteleminen itseni irti…
ISÄNTÄ
Mutta minäpä en päästä sinua. Sinä pysyt minun vaimonani ja mitä et anna vapaaehtoisesti, sen otan minä väkisin.
ANNA
Sitä et sinä koskaan uskalla.
ISÄNTÄ
Ketä minä pelkäisin! Vai eikö minulla ole siihen oikeutta, saakeli soikoon…
ANNA
Jollet sinä hyvällä anna minulle vapautta, otan sen väkisin.
ISÄNTÄ
Sepä nähdään…
ANNA
Sinä luulet ettei minulla ole keinoja, minä vaikka…
ISÄNTÄ uhkaavana.
Kyllä on keinoja minullakin. Odota sinä, odota sinä…
Ilta on tullut sisään ja hetkisen jäykkänä kauhusta kuunnellut keskustelua. Äkkiä pääsee häneltä parahdus ja hän kaatuu maahan kuolleena.
ANNA
Mitä se oli? Herra Jumala, Ilta! Lapseni, lapseni, koskiko se niin kovasti! Se ei ollut mitään. Äiti tekee kaikki mitä isä tahtoo… Ilta, herää, mikä sinulle tuli? Herra Jumala, hän kuolee. Sinä et saa kuolla, äiti ei voi elää ilman sinua. Antti, tule auttamaan. (Nostavat Iltan sohvalle.) Nouda lääkäri, soita. Tuo vettä! Ilta lapseni, sinä paranet, tämä menee ohitse… Mikset sinä liiku? Antti, äiti, auttakaa Jumalan tähden. Avaa silmäsi, lapseni! Katso, äiti on tässä eikä rakasta mitään muuta maailmassa kuin sinua… Miksette soita lääkärille… Auttakaa, auttakaa!
ISÄNTÄ
Se on turhaa. Näethän sinä, että hän on kuollut.
ANNA
Ei! Minä en tahdo sitä. Lääkärin pitää tulla! Ilta, katso, äiti on tässä ja me lähdemme huomisaamuna kotiin… Mutta tämähän on mahdotonta, sillä juuri äskenhän hän meni ulos. Lähdetään kotiin, lapseni, lähdetään.
ISÄNTÄ
Turhaan sinä enää päätät lähteä kotiin.
EMÄNTÄ joka huudot kuultuaan, yötamineissaan on tullut sisään.
Voi, Herra siunatkoon, Herra siunatkoon. Mitenkä se tapahtui…?
ANNA parkaisee.
Minä sen tein. Minä hänet tapoin. Minä tapoin ainoan lapseni. Koko päivän näin minä hänen hätänsä…. mutta minä ajattelin vain itseäni ja kuristin häntä kurkusta, niinkuin silloin kerran… Nyt olen kadotettu ja tuomittu ja se on minulle oikein, kaikki minä olen ansainnut…
ISÄNTÄ
Ole hiljemmällä. Ihmiset pysähtyvät kuuntelemaan.
ANNA
Kuulkoot, tietäkööt… Minä olen tappanut ainoan lapseni. Ilta, Ilta, etkö sinä voi antaa anteeksi tätä viimeistä kertaa? Et! Sillä sinä annoit niin monta kertaa pitkin päivää ja uskoit minuun ja minä petin sinut.. Aijai minun päätäni, minun päätäni!
EMÄNTÄ
Älä lapseni, älä lapseni, Jumala on armollinen…
Äkkiä alkaa ikkunan alta kuulua askelia ja miesäänistä laulua: »Sua tervehdin».
ANNA
Ilta, ne laulavat sinulle, lapsi. Herää! Kuule, on kevät ja lehvät puhkeavat. Katso näitä, ne ovat kotoa! Kuule ne laulavat niin kauniisti… (Parkaisee.) Ei, minähän olen hänet tappanut, hän ei kuule enää koskaan. Lakatkoot, lakatkoot…
ISÄNTÄ avaa ikkunan
Kiitoksia vain herroille. Mutta Ilta ei enää kuule. Hän on muuttanut muille maille. Hän on kuollut.
Kadulta kuuluu toistettuna »Kuollut…? Miten…? Koska…? mahdotonta!» Isäntä vastaa päätään nyökyttämällä. Sitten häipyvät askeleet. Anna tuijottaa eteensä ja painelee päätään ikäänkuin ei mitään käsittäisi. Emäntä asettuu tuolille kädet ristissä ja huojuttaa siinä ruumistaan, hiljaa rukoillen itsekseen. Isäntä seisoo yhä ikkunan ääressä. Kadulta kuuluu kiireisiä askeleita. Heikki tulee. Isäntä puhuttelee häntä ikkunasta.
ISÄNTÄ pidättäen vihaansa.
Aikooko herra tänne?
HEIKKI hätääntyneenä.
Onko se totta? Ne tulivat vastaan ja kertoivat. Eihän se voi olla mahdollista.
ISÄNTÄ
Herra tulee vain katsomaan.
ANNA joka on herännyt kuullessaan Heikin äänen ja jännittyneenä seurannut puhetta.
Älkää päästäkö häntä tänne. Hän ei saa tulla!…
HEIKKI tulee ja seisoo hetkisen ääneti.
Hänhän hengittää… hänhän rukoilee.
ISÄNTÄ
Tietääkö herra kenen syy tämä kaikki on? Teidän.
HEIKKI
Minun?
ISÄNTÄ
Niin, juuri teidän.
HEIKKI
En ole sitä tahtonut, en…
ANNA
Ei se ole hänen syynsä. Minä yksin, minä yksin olen rikollinen! Minä tahdon yksin kantaa syyn… Tappakaa minut, haudatkaa minut hänen kanssaan. Minä en enää voi elää! Ymmärrättehän te, etten minä voi elää!
EMÄNTÄ
Rauhoitu, lapsi… Jumala rakastaa sinua, kun sinua kasvattaa. Ilta on hyvässä tallessa…
Isäntä seisoo ikkunan ääressä, pyyhkäisee kyyneleen silmästään. Anna vaikeroi hiljaa. Heikki poistuu lamaantuneena, vanha emäntä istuu kädet ristissä.
EMÄNTÄ veisaa hiljaa, särkynein äänin:
»Onpa taivaassa tallella lapsillekin,
Kun he Herrassa kuolevat vaan,
Kultakruunut ja valkeat vaattehetkin,
Harput, joilla he soittelevat…»
Ulkona valkenee kevätaamu. Yksinäinen lintu alkaa livertää.
Esirippu.