I NÄYTÖS
Vahannan sali; perällä kaksi ikkunaa, keskellä avoin, lasinen teaksoisovi verannalle ja puutarhaan. Iltapäivä, juhannusaika. Tuuli löyhyttelee heikosti uutimia, linnut laulavat, käki kukkuu kaukaa, puutarha on tuoreimmassa vehmaudessaan, nurmikot kukassa, karviaismarjapensasrivit punertavina. Alempana järvi. Puutarhasta kuuluu tuon tuostakin laulua, puhetta, naurua, näkyy herroja, kesäpukuisia naisia, isäntiä, emäntiä. Sali on matala ja suuri, vasemmalla katsojasta ovi ruokasaliin ja vierashuoneeseen; oikealla ovi eteiseen ja herrainhuoneeseen. Tapetit ovat vaaleat, ovet ja ovien kehykset samanlaisessa vaaleankeltaisessa maalissa kuin huonekalut. Eteisen ovesta tullessa on korkeaselkäinen puusohva, sitten senkki, jonka päällä pari kynttiläjalkoja, kukkavaasi, valokuva-albumi, lautasella näköalakortteja; seinällä senkin yläpuolella kahdessa rivissä pieniä valokuvia kapeissa, kultapaperista tehdyissä kehyksissä. Ikkunoissa keveät, valkoiset, kotikutoiset uutimet, raidat pitkin päin; hyvin hoidettuja kasveja. Murattiköynnös nousee rehevänä molemmilta sivuikkunoilta, yhtyy verannan oven yläpuolella ja jatkuu pitkin katonrajaa. Nurkassa pitkin seinää samanlainen puusohva kuin edellinen, kohollaan häikäiseviä, tärkättyjä peitteitä ja rimssureunaisia tyynyjä. Toisen pitkän sivun keskellä suuri, keltainen kakluuni messinkiovineen ja luukkuineen. Uunin edessä valkealla liinalla katettu pöytä, jolla kaljaa, laseja ym. Kaksi keinutuolia ryijypeitteineen, pitkin seiniä tuoleja, kaikki kankeassa järjestyksessä. Lattialla valkoiset pellavamatot, syrjissä kapeita, ruskeita raitoja. Katossa vanhanaikainen kynttiläkruunu, valkoisen harson sisässä.
Ruokasalista kuuluu kahvikuppien kilinää ja kiireisiä askelia. Puutarhassa laulaa maalainen sekakuoro »Mä oksalla ylimmällä». Näyttämö hyvän aikaa tyhjänä. Sitten herrainkamarista MIKKO. Tuimasti polttaen pysähtyy hän ikkunaan. Kuunnellessaan viimeisiä säkeitä, jotka selvinä, hartaina kaikuvat illassa, naurahtaa hän ivallisesti. Äkkiä kuuluu ruokasalista hätääntyneesti: »Kankaanpään vaunut»! Silloin hänen kasvonsa jännittyvät.
MIKKO kiukkuisesti itsekseen.
Se se puuttui! (Vetäytyy huoneeseensa.) Ruokasalin ovesta tulee kaksi tanakkaa palvelustyttöä kantaen raskaita tee- ja leipätarjottimia.
10 — Talvio, Kootut teokset V
145
1. TYTTÖ
Se oli tänään ollut kirkossa.
2. TYTTÖ
Oli illalla tullut kotiin.
1. TYTTÖ
Oli sitten ollut niin tavattoman hienoissa vaatteissa.
2. TYTTÖ
Mene, mene, hyvä ihminen, että saadaan sana emännälle ja neidille.
Rientävät puutarhaan. Hetkisen perästä tulee Annikki juosten, yllään uusi musta puku, jonka pituuteen hän on kompastumaisillaan, kaulassa pieni, kultainen risti, pitkä palmikko riipuksissa. Häviää eteiseen.
KLARA
Maailmalta, maailmalta, kaukaa!
ANNIKKI
Me tulimme täällä kovin levottomiksi kun emme saaneet mitään tietoja.
KLARA
Niin, minä sain kirjeen vasta nyt Wienissä. Suuren pinkan ja kauheita uutisia: että lakko taas on tulossa ja että uhataan pehtorin henkeä. Minä kävin häthätää taidekokoelmissa ja läksin kotiin.
Tulevat näyttämölle.
ANNIKKI
Kuinka minä iloitsen että täti tuli!
KLARA
Ei, kuule, et sinä nyt enää sano »täti». Nyt sinä olet suuri ihminen ja sanot »sinä».
ANNIKKI
Kuinka minä osaan! Klara, Klara! — sinä! Voi miten hauskaa. Niin, minä tulin jo kirkossa niin iloiseksi, että olin karkaamaisillani penkistä sinua syleilemään.
146
KLARA
Siellä oli niin kuuma, että minun täytyi lähteä pois, ja vasta nyt minä suljen syliini pienen kummityttönä hänen juhlapäivänään. Katso, tässä sinä saat jotakin.
ANNIKKI
Voi, mitä se on? Sormus! Hyvänen aika! Minä sain jo äidiltä tämän ristin ja pastori antoi Uuden testamentin. Voi, voi, kuinka se on kaunis! Kiitos, kiitos. Kuinka minä osaankaan kiittää… Ja sellainen helmi! Onko se sininen vaiko punainen… harmaa… valkoinen! Se on kaikkea.
KLARA
Kaikkea. Se on niinkuin ihmisen mieli. Kaikkea! Ei mutta minun pikku kummityttöni pitkässä hameessa! Kuinka ne ajat kuluvat!
ANNIKKI
Minä olen jo monta kertaa ollut kompastumaisillani siihen… Voi Klara, Klara, sinä olet tullut kotiin!… Mutta täällä minä pidätän sinua vain itselleni. Muut vieraat…
KLARA
Minä olen tullut vain sinun tähtesi. Tule nyt vähän kertomaan minulle.
Miltä sinusta nyt tuntuu?
ANNIKKI
Niin kummalliselta. Minä olen tänään ollut niin likellä Jumalaa… vain askel iäisyyteen… Jos täti… jos sinä tietäisit kuinka onnellista se on. Kaikki ikävä lakkaa…
KLARA
Kaikki ikävä…?!
ANNIKKI
Kaikki ikävä!
KLARA
Oletko sinäkin, lapsi, ehtinyt ikävöidä?
ANNIKKI
Olen toki. Olenhan minä niin ikävöinyt isää, ja nyt — Mikkoa, joka on niin muuttunut.
147
KLARA
Sinä tiedät ketä sinä ikävöit. On paljon ihmisiä jotka ikävöivät tietämättä mitä. Etsivät, etsivät maailman ääristä, tietämättä mitä.
ANNIKKI
Jumalaa.
KLARA
Jumalaa!?
ANNIKKI
Minä tiedän sen niin varmaan: Jumalaa! Oi, kun minä voisinkin pitää kiinni tästä pyhästä, ihanasta päivästä, ettei se minulta menisi.
KLARA
Tulee uusia pyhiä, suuria päiviä…
ANNIKKI
Pastori kirjoitti Uuden testamenttini kanteen: »Pidä mitä sinulla on, ettei kenkään sinun kruunuas ottaisi…» Kun minä voisinkin…!
KLARA
Sinun kruunuasi… Lapsi, et sinä vielä mitään kruunusta tiedä. Mutta jahka se kerran koristaa päätäsi ja huntu kahisee ympärilläsi…! Sinun pitää tulla onnelliseksi, onnelliseksi… Ja kauniiksi. Kuule, minä puetan sinut morsiameksi…
ANNIKKI
Voi en minä…
KLARA
Sinun pitää tulla onnelliseksi!
ANNIKKI
Voi en minä maallista onnea nyt voi ajatellakaan. Se on meistä niin kaukana.
KLARA
No? Mitä on tapahtunut?
ANNIKKI
Ei täällä kotona enää ole onnea eikä rauhaa. Me elämme kaikki erossa. Ja me olimme kuitenkin niin hyvät keskenämme. Mikko oli niin hyvä äidille ja minulle…
KLARA
No?
ANNIKKI
Hän on meidät hyljännyt. Äiti suree sitä niin kovasti… Hän seurustelee vain uusien toveriensa kanssa, maisteri Rainio viettää täällä kesää ja…
KLARA
Pehtori kirjoitti siitä.
ANNIKKI
… muita helsinkiläisiä herroja käy usein tervehtimässä…
KLARA
Onko veljesi nyt kotona?
ANNIKKI
Ei. Ei hän enää koskaan ole kotona. Minä niin toivoin, että hän edes tänä minun pyhänä päivänäni tulisi kirkkoon tai edes kotiin käymään.
KLARA
Mutta eikö hän asu kotona?
ANNIKKI
Ovathan hänen tavaransa kotona, mutta hän on niin paljon matkoilla ja työväenyhdistyksen uuden talon rakennuksella ja missä lieneekään. Ensi sunnuntaina talo nyt vihitään, jos hän sitten rupeaisi olemaan kotona enemmän.
KLARA
Missä häntä sitten saisi tavata?
ANNIKKI
Minä käsken hänen tulla Kankaanpäähän heti kun hänet näen.
KLARA
Ei. Minulla on kiire. Katsos, kesä on näin edistynyt. Pehtori tahtoisi ensi tilassa alkaa heinänteon ja lakko on tulossa. Minun täytyy saada asiat selville… Luuletko että minä edes siitä olen viisastunut miksi lakko puhkesi keväällä.
ANNIKKI
Sanovat että vain siksi, että lakko puhkesi sahalla. Kaikilla sahoilla ja tehtailla pitää olla lakko ja kaikilla suurilla maatiloilla. Mikko ja Rainio ovat kovasti yllyttäneet meidänkin väkeä.
KLARA
Mutta ei kai lakkoa voi julistaa sen nojalla että maatila on suuri, täytyy kai olla jokin kouraantuntuva syy.
ANNIKKI
Sanovat tahtovansa pois pehtorin.
KLARA
Yhä vielä. Hän vakuuttaa, ettei enää ole sinutellut työväkeä.
ANNIKKI
Ei hän olekaan… Mutta sitten…
KLARA
Sitten?
ANNIKKI
En minä saa sitä sanotuksi… eikähän se tähän kuulukaan, mutta…
KLARA
Sano se nyt! Mitä se sitten on?
ANNIKKI
Se koskee sinuun, täti… Eikä se oikeastaan lakkoon vaikuta, mutta se tekee, ettei lakkoa niin paheksutakaan…
Äänettömyys.
KLARA
Aaa! Onko kysymys Brandtista?
ANNIKKI vaikenee.
KLARA
Vai niin, vai niin!
ANNIKKI
Mikko ja Rainio kyllä sanovat, että se on jokaisen yksityisen asia kuinka hän elää, mutta muut…
KLARA
Muut?
ANNIKKI
Sitä kovasti paheksuvat.
KLARA
Vai niin, vai niin… Joka tapauksessa minun pian täytyy tavata nuo herrat.
ANNIKKI
Varmaan he ovat työväenyhdistyksen talolla. Siellä harjoitellaan tänä iltana vihkiäisjuhlaa varten. Jos minä telefonoisin…
KLARA
Tai jos minä lähtisin sinne.
ANNIKKI
Ei, älä lähde.
KLARA
Miksen?… Pelkäätkö että…
ANNIKKI
En… mutta… ole tänään minun luonani!
KLARA
Johan minä olen syleillyt pientä kummityttöäni.
ANNIKKI
Älä lähde… ne voisivat sinua loukata. Ne ovat niin katkeria ja vihamielisiä.
KLARA
Ei se mitään tee, minä olen nyt niin terve ja taistelunhaluinen!
Tohtori ja Vahannan emäntä tulevat puutarhasta.
TOHTORI
Se se joltakin kuuluu! Tervetuloa kotiin.
EMÄNTÄ
Niin, tervetuloa. Rouva taitaa tosiaan näyttää terveemmältä. Ja kuinka rouva on nuortunut. Täällä rupesi jo tulemaan suuri levottomuus, kun ei rouvalta niin moniin aikoihin kuulunut mitään tietoja. Kyllä kai rouva on ollut kaukana?
KLARA
Kaukana!… Ja mitä tänne kotiin kuuluu? Lakkoja ja lakkoja…
EMÄNTÄ
Lakkoja ja lakkoja. Ei näitä nykyajan ihmisiä kukaan ymmärrä. Ei enää tarvitse välittää Jumalasta eikä vanhemmista… Mutta hyvät ihmiset mitä se tyttö on saanut! Kultasormus ja sellainen helmi! Aijai, se on varmaan kallis. Oletko sinä nyt osannut kummia kiittää! Rouva on hyvä… aijai, ettei tee vain olisi heikkoa… Onko matka ollut hauska?
KLARA
On!
POSTINEITI tullen puutarhasta.
Johan sen voi arvata, kun ei rouva Waal ollut kotiin tullakaan! (Tervehtii.) Emmekä edes tietäneet missä rouva Waal oli… Kyllä kai herra Brandt nyt on onnellinen?
KLARA
Minä kovasti hämmästyin kun tapasin herra Brandtin vielä täällä.
POSTINEITI
Eivät nuoret miehet niin lähde Kankaanpäästä…
TOHTORI keskeyttäen.
Eikö meillä nyt ole ihana suvi teitä vastassa?
KLARA
Voi, voi todella! En saanut unta koko viime yönä. Istuin vain ja katselin tätä ihmeellistä valoisuutta ja kuuntelin ruisrääkän kaiherrusta.
EMÄNTÄ
Siellä kuumemmissa maissa sanotaan olevan pimeää kesäisinäkin öinä.
KLARA
Pimeää. Taivas tähdissä. Tähdet suuria ja hehkuvia…
POSTINEITI
Herra Brandt oli kovin onneton, kun ei saanut rouva Waalilta edes osoitetta.
TOHTORI keskeyttäen.
Tahdotteko kuulla kotipitäjän uutisia: olemme saaneet uuden lukkarin.
KLARA
Siksipä kirkossa tänään oli niin hyvää laulua. Olin aivan hämmästynyt.
EMÄNTÄ
Hän on perustuslaillinen.
KLARA
Mitä papisto siitä pitää?
ANNIKKI
Ei nuori pastori sellaisiin katso.
EMÄNTÄ
Nuori pastori on niinkuin me muutkin ollut pahoillaan siitä, että vaalissa tehtiin petoskauppaa. Me emme olisi tätä äänestäneet, mutta kun levitettiin sellaista huhua, että hän on vanhan puolueen miehiä.
POSTINEITI
Kuka sitä huhua levitti? Kanttori luki kestikievarissa hevosta odottaessaan Suometarta ja siitä se huhu syntyi.
EMÄNTÄ
Kyllä siinä oli muitakin huhunlevittäjiä.
POSTINEITI
Emäntä sanoo nyt keitä muita.
EMÄNTÄ
No, esimerkiksi vallesmanni oli puhunut pitkin pitäjää, ja sitten kun lukkari oli valittu oli hän kehunut, että hyvin luonnistikin.
POSTINEITI
Se ei ole totta. Nimismies oli postissa ottamassa rahakirjettä, ja minä kuulin omin korvin kuinka hän yhdellekin suomettarelaiselle sanoi että…
EMÄNTÄ
Kelle suomettarelaiselle? Alma sanoo sen kanssa!
POSTINEITI
Minä en sano mitään nimiä, en koskaan ole levitellyt juoruja. Sanon vain, että omin korvin kuulin nimismiehen sanovan eräälle suomettarelaiselle: en tunne onko uusi lukkariehdokas kala vaiko lintu, mutta Suometarta hän luki. Hän sanoi: en tiedä onko uusi lukkariehdokas kala vaiko lintu. Kuulin sen omin korvin.
EMÄNTÄ monta kertaa keskeyttäen »mutta» sanalla.
Mutta väittääkös Alma, että sekin oli aivan oikein kun… (Jäävät riitelemään ja kiihtyvät kiihtymistään.)
KLARA tohtorille.
Vai on täällä kaikki ennallaan.
TOHTORI
Kaikki.
ANNIKKI
Mutta äiti… Alma… emmekö menisi ulos?
TOHTORI
Niin. Aurinko kohta laskee. Tämä Vahannan lahti niin kaunis auringonlaskussa.
EMÄNTÄ
Annetaan nyt rouvan juoda teensä loppuun. Ja sitten kai meidän pitäisi puhua niistä arpajaisista. Puhu nyt sinä, Anni, kun kuulut toimikuntaan…
KLARA
Mitkä arpajaiset ne ovat?
EMÄNTÄ
Meidän puolueen arpajaiset… Anni vain kerää voittoja…
ANNIKKI
Niihinhän on vielä monta viikkoa.
POSTINEITI
Rouva Waal oli unohtanut flyygelin kannen lukkoon. Herra Brandtin täytyi käydä soittamassa pappilassa ja minun luonani. Tietenkään eivät meidän huonot soittokoneemme voineet häntä tyydyttää. Hän oli epätoivoissaan murtamaisillaan flyygelin kannen…
KLARA
Flyygelin avain on koko ajan ollut salin seinällä Kankaanpäässä.
POSTINEITI
Mutta se on mahdotonta!
KLARA
Minä panin sen itse sinne.
POSTINEITI
Herra Brandt sanoi hakeneensa kaikki paikat.
ANNIKKI
Siinä se nyt oli!
POSTINEITI
Mutta kuka nyt voi ymmärtää, ettei avainta löydy seinästä.
TOHTORI
Flyygelin avain ei ole kovin suuri. Onko Mikko kotona?
ANNIKKI
Ei suinkaan.
POSTINEITI
Kai hän on morsiamensa luona. Joko rouva Waal tietää, että Mikko on kihloissa?
KLARA
Todellako? Täällähän on tapahtunut paljon.
POSTINEITI
Neiti Amanda Anttilan kanssa.
TOHTORI
Anttilan torpasta, Kankaanpään maalta.
KLARA
Vai niin, vai niin.
POSTINEITI
Aatetovereja, sosialisteja.
EMÄNTÄ
Isä on valtiopäiväehdokkaana. Torpparithan ne nykyään istuvat valtiopäivillä.
ANNIKKI
Anttilaiset ovat kelpo väkeä.
EMÄNTÄ
Kelpo väkeä, kyllä kai kelpo väkeä. (Poistuu ruokasaliin.)
POSTINEITI
Häät kuuluvat olevan syksyllä. Vai kuinka, Annikki?
ANNIKKI
Niinhän Mikko sanoo.
ÄÄNI PUUTARHASTA
Laulajat! Alma Virtasalmi!
KANTTORI keikarimaisessa puvussa, liehuva solmio kaulassa törmää ylös parvekkeen portaita.
Neiti Virtasalmi laulamaan!
POSTINEITI
No minä tulen, minä tulen!
KANTTORI
Sallikaa minun tarjota käsivarteni. (Menevät. Annikki Mikon huoneeseen.)
TOHTORI ihastuneena katsellen Klaraa.
Oletteko todella niin voimistunut kuin sanotte?
KLARA
Olen. Oli todella suloista päästä ihan uusiin oloihin.
TOHTORI
Missä te oikein olette ollut?
KLARA
Suuressa yksinäisyydessä ja suurissa ihmismerissä. Yksinäisyys varsinkin teki niin hyvää. Mutta minä pelkään, että se kaikki pian taas menee… Eihän Brandt ole lähtenyt.
TOHTORI
Hän läksi jo pari kolme kertaa, mutta palasi.
KLARA
Niin, hän on kadottanut kaiken energiansa. Se on aivan hirveää.
TOHTORI
Muutamia konsertteja hän on antanut.
KLARA
Niin, täällä pitkin pitäjiä. Minä en jaksa tätä katsella. Hänen täytyy lähteä!
Äänettömyys.
TOHTORI
Te piditte hänestä kerran.
KLARA
Pidänhän minä tavallani vieläkin, mutta…
TOHTORI
Ette niinkuin ennen.
KLARA
En! Mieheni oli sairas ja vanha. Brandt on niin sairas hänkin. Minä tarvitsen terveyttä, iloa, elämää. Minun nuoruuteni on vasta nyt tullut.
Äänettömyys.
TOHTORI
Minkä me kylvämme sen me niitämme.
Äänettömyys.
KLARA
Mitä te tarkoitatte? Tiedättehän te, miksi minä sen vanhan miehen vaimoksi jouduin. Pappi itse neuvoi hänelle menemään. Minä olin niin kokematon, en parempaa ymmärtänyt…
TOHTORI
Ette, ette. Mutta Brandtin kutsuitte te itse taloon ja kuuntelitte hänen soittoaan ja rakastuitte…
KLARA
Minä luulin sitä rakkaudeksi. Olin niin yksin, elin ainaisessa ikävässä. Mutta nyt se vanha ikävä on palannut.
TOHTORI
Ette siis todella rakasta Brandtia?
KLARA
En.
TOHTORI
Mutta kun hän soittaa?
KLARA
Hän ei enää soita. Hän ei saa soittaa. Minä tahdoin karkottaa hänet talosta sillä että kätkin flyygelin avaimen. Se oli salissa, mutta sitä oli vaikea löytää.
TOHTORI
Sitä minä pelkäsin.
KLARA
Miksi te sitä pelkäsitte?
TOHTORI
Siksi vain, että kaikki niin johdonmukaisesti palaa meille.
KLARA
Mutta minun täytyi. Hän ei voi Kankaanpäähän jäädä. Minä joudun suunniltani kun hän soittaa, en tiedä mitä teen.
Äänettömyys.
TOHTORI
Niin, niin…
KLARA
Minä näen kyllä, ettette minua hyväksy, tohtori. Mutta täytyyhän minun itseäni suojella…
TOHTORI
Ajattelen vain, että te voisitte olla käytännöllisempi.
KLARA
Heittäytyä työhön — niinkö? Se on se teidän vanha neuvonne.
TOHTORI
Vaikkapa niinkin. Mutta ennen kaikkea teidän pitäisi kantaa ristiänne.
KLARA
Niinkuin te… Kuinka teidän rouvanne nyt jaksaa?
TOHTORI
Kaikki on ennallaan. Vanhat syytökset ja vanhat kärsimykset.
KLARA
Minä en jaksaisi. Minä lähettäisin hänet pois kotoa.
TOHTORI
Yritinhän minäkin. Mutta rististään ei kukaan pääse.
KLARA
Miksi meidän pitää kantaa ristiä?
TOHTORI
Pahojen tekojemme takia — ehkä.
KLARA
Mitä tyhmyyksiä te puhutte! Ettehän te ole tehnyt mitään pahaa!
TOHTORI
Mistä te tiedätte.
KLARA
Ette! Enkä minäkään! Se ei ollut synti, että kutsuin taloon sen nuoren miehen. Seurasin tunteeni ääntä…
Katoavat puistoon, jossa lauletaan. Hetkisen perästä Annikki ja Mikko.
ANNIKKI
Ei täällä ole ketään… Että sinä kuitenkin tulit minun juhlapäivänäni!
MIKKO
Tulin hakemaan postiani.
ANNIKKI
Tulit joka tapauksessa.
MIKKO
Et sinä iloitsisi, jos tietäisit mitä ajattelen.
ANNIKKI
Mitä sinä nyt sitten voit ajatella? Sano!
MIKKO
Mitä hyötyä siitä on, että pahoitan mielesi.
ANNIKKI
On paljon parempi, että sanot kaikki.
MIKKO
Sitä minä vain ajattelen, sisko rukka, että vai on sinustakin nyt tehty
Kristuksen morsian. Niin, niin, se koskee sinuun…
ANNIKKI
Ei… ei se koske. Ei minuun tänään mikään saa koskea. Jos sinä tietäisit kuinka autuasta on olla Jumalan oma, kun sinä tietäisitkin! Etkö sinä tuntenut mitään sellaista konfirmatiopäivänäsi?
MIKKO
Komediaa se oli alusta loppuun.
ANNIKKI
Nuori pastori ei silloin vielä ollut täällä.
MIKKO
Nuori pastori! Hän on rakastunut sinuun ja puhuu omaan pussiinsa, vaikka on puhuvinaan Kristuksen puolesta.
ANNIKKI
Mikko… rakas veljeni!
MIKKO
No niin, mitä puhummekin emme kuitenkaan toisiamme ymmärrä… Mitä se
Kankaanpään rouva minusta tahtoo?
ANNIKKI
Puhua lakosta.
MIKKO
Puhukoon työväkensä kanssa.
ANNIKKI
Mutta sinä ja Rainiohan työväkeä johdatte.
MIKKO
Siinä te juuri niin surkeasti erehdytte. Kyllä työväki tietää mitä tahtoo. Ei sitä johdeta.
ANNIKKI
Mutta kun hän nyt haluaisi puhua sinun kanssasi.
MIKKO
No, tulkoon sitten puhumaan.
ANNIKKI
Hän on puutarhassa… etkö sinä tulisi…?
MIKKO
En. Ne ajat ovat olleet ja menneet, jolloin minäkin juoksentelin
Kankaanpään rouvan perässä. Voit sanoa hänelle, että minä olen täällä
tavattavissa… Äh, tuota Kristuksen puhemiestä en minä kärsi…
(Häviää huoneeseensa.)
Pastori ja nimismies tulevat puutarhasta.
NIMISMIES
Saakos täältä vähän juomista?
ANNIKKI
Täällä olisi.
NIMISMIES
Onkos kaljaa? No se se on poikaa. En minä vain niillä limunaateilla saa janoani sammumaan…
PASTORI
Te kuulutte, Annikki neiti, saaneen lahjan ulkomailta.
ANNIKKI
Kovin kauniin.
PASTORI vieden häntä syrjään, pidellen hänen kättään.
Kunhan ei vain lahjaan olisi tarttunut jotakin lahjan antajasta.
ANNIKKI
Mitä pastori tarkoittaa?
PASTORI
Minä olen monasti aikonut sen teille sanoa. Te olette liian paljon oleskellut Kankaanpäässä. Se voi olla turmiollista teidän nuorelle sielullenne.
ANNIKKI
Kankaanpään rouva on aina ollut minulle niin hyvä.
NIMISMIES
Hyvä ja hyvä… Kalja se vasta hyvää on. Pitää oikein ottaa toinen lasi.
PASTORI
Valvokaat ja rukoilkaat ettette kiusaukseen lankeisi. Tässä on teille suuri kiusaus. Hänen elämänsä ei ole nuhteetonta.
NIMISMIES
Miksei hän mene naimisiin sen taiteilijan kanssa! Sitten saisivat elää kuinka tahtoisivat.
PASTORI
Niin, miksei hän mene?
ANNIKKI
Saisivatko he sitten elää kuinka tahtoisivat?
NIMISMIES
Kuka heitä kieltäisi!
PASTORI
Tietysti asia sitten muuttuisi.
ANNIKKI
Mutta jolleivät he rakasta toisiaan?
NIMISMIES
Hohhoh kun oli hyvää! Erotkoot sitten. Ajakoon hänet menemään.
ANNIKKI
Minne hän hänet ajaa?
NIMISMIES
Sinne mistä hänet toikin. Maailmahan meidät kaikki elättää.
ANNIKKI
Eikö pastori sanoisi minulle jotakin raamatun paikkaa, että voisin näyttää sen Kankaanpään rouvalle?
PASTORI
Te ette vielä, Annikki, ymmärrä näitä asioita. Luottaisitte nyt vain minuun, kun sanon, että elämä Kankaanpäässä herättää pahennusta ja että siitä täytyy tulla loppu.
Nimismiehen rouva ja Alma tulevat.
NIMISMIEHEN ROUVA
Tulemme vain hakemaan vähän juomista.
ANNIKKI
Tehkää hyvin.
NIMISMIES
Täällä on. Mikäs meitä kaikkia niin janottaa?
NIMISMIEHEN ROUVA
Minua rupesi janottamaan, kun kuuntelin sen Kankaanpään rouvan keskustelua.
NIMISMIES
Oliko se niin suolaista?
POSTINEITI
Ei, päinvastoin se oli niin makeaa.
NIMISMIEHEN ROUVA
Ja sitten siinä puhuttiin niin paljon janosta.
NIMISMIES
Olisitte neuvoneet juomaan kaljaa.
NIMISMIEHEN ROUVA
Ei hänen janoaan sammuteta kaljalla.
POSTINEITI
Kankaanpään rouva puhui kauneuden janosta.
NIMISMIES
Teille…?
POSTINEITI
Tohtorille tietysti. Uskotulleen!… Varmaan heidänkin välillään joskus on ollut jotakin. Ettekö luule? Sopihan se niin mainiosti: hän oli hoitavinaan sairasta miestä ja hakkaili nuorta rouvaa.
NIMISMIEHEN ROUVA
Ei hän koskaan ole koettanutkaan peittää, ettei hän miehestään välittänyt.
POSTINEITI
Ei puolta vuotta mies vielä ollut haudassa maannut, kun hän jo heitti surupukunsa. Ja äitinsä jälkeen ei hän käynyt mustissa kahta kuukautta…
NIMISMIEHEN ROUVA
Silloinhan tämä taiteilija tuli taloon! Ja talossa oli ilot ja riemut.
NIMISMIES
Ne olivat helkkarin hauskoja ne Klaran päivät silloin!
NIMISMIEHEN ROUVA
Että kehtaatkin! Ei sitä tahtonut iljetä katsella kuinka te kaikki miehet olitte hulluina.
NIMISMIES
Se oli niin kaunis. Ei sille luonnolleen mitään mahda.
POSTINEITI
Tohtorin minä aina muistan, kuinka se hyppäsi sen perässä, huivi käsivarrella, »ettei rouva Waal vain kylmettyisi…» Miksei se rouva ottanut tohtoria?
NIMISMIEHEN ROUVA
Oletko hullu! Ei sitä niin vain voi ottaa miestä jonka vaimo elää.
POSTINEITI
Parantumattomista mielenvikaisista saa eron milloin vain… Jaa, jaa, Kankaanpään rouva se siihenkin on syypää, että se avioliitto meni rikki…
NIMISMIES
No, no, no… Tohtorin rouva oli kipeänä ennen kuin Klara näille maille tulikaan.
POSTINEITI
Mutta vasta sitten siitä tuli mielisairaus, kun tohtori rupesi
Kankaanpään herraa hoitamaan.
NIMISMIEHEN ROUVA
Eipäs vain tänä iltana ole kehdannut ottaa taiteilijaa tänne.
POSTINEITI
Kun sentään pastorikin on täällä…
NIMISMIES
Ei se pelkää pippiä eikä pappia.
NIMISMIEHEN ROUVA
Ei se pelkää eikä häpeä. Kyllä minua iljetti kun se puhui tohtorille siitä kauneuden janosta. Ihan niinkuin se olisi ollut joku välttämättömyys, jokapäiväinen leipä tai muu sellainen.
POSTINEITI
Ja missä ihmeessä se on tämän ajan ollut, kun ei se sanonut osoitettaan kellekään ihmiselle?
NIMISMIEHEN ROUVA
Se on niin salaperäinen juttu, että…
NIMISMIES
Niin sitä pitää, jos mielii lystisti elää!
POSTINEITI
Ei kai se vielä olisi raaskinut lohjeta sieltä, jollei Mikko olisi hommannut lakkoa!
NIMISMIEHEN ROUVA
Se Mikko on poika!
NIMISMIES
Hän kiertää Mikon sormensa ympäri kuin haivenen vain. Mikko oli häneen niin pikiintynyt, että olisi ollut valmis lyömään herra vainajaa päähän…
NIMISMIEHEN ROUVA
Mutta Mikkoa ei enää kierretä — hän on nyt työväen käsissä.
POSTINEITI
Ja Anttilan Mandan! Sillä on lujat kourat, se on työihminen.
NIMISMIES
Tässä voittaa Kankaanpään rouva. Se nähdään!
POSTINEITI
Sitten ei kanssa ole oikeutta maailmassa!
NIMISMIES
Älä sinä… jos minä kantelen, niin et enää pääse Klaran päiville.
POSTINEITI
Minä en missään tapauksessa pistä jalkaani Kankaanpäähän.
NIMISMIEHEN ROUVA
Enkä minä! (Miehelleen.) Etkä sinä! Tällaista ei kukaan voi katsella. Papiston pitäisi ryhtyä asiaan. Tämä on jo julkista pahennusta herättävää.
NIMISMIES
Kyllä pastori tekee puhdasta! Hän pelkää Annikin sielua.
NIMISMIEHEN ROUVA
Hsss! Saatte nähdä että he pian ovat kihloissa.
POSTINEITI
Hsss!
Menevät puutarhaan.
MIKKO hetken perästä huoneestaan, lakki takaraivolla, savuke hampaissa.
Huutaa ruokasalin ovelta:
Onko emäntä täällä? Päivää äiti. Jos Kankaanpään rouva nyt kysyy minua, niin sanokaa, ettei minulla enää ollut aikaa odottaa.
EMÄNTÄ
Mutta tuleehan hän heti. Älä nyt mene. Äidilläsikin olisi puhumista.
MIKKO
No, ehditäänhän niistä vielä.
EMÄNTÄ
Koskas niistä ehditään? Ethän sinä enää koskaan ole kotona.
MIKKO
Ei, ihan totta, minun on oltava työväenyhdistyksen talolla.
EMÄNTÄ
Siellähän sinä nykyään asut. Mutta sano nyt kerrankin: aiotko sinä todella sen tytön naida?
MIKKO
Se on selvä se! Syksyllä ovat häät. Ensi käräjissä asia vahvistetaan.
EMÄNTÄ
Voi, voi sentään!… Älä nyt vielä mene… Minä vain, kun hän on niin toista säätyä…
MIKKO
Mitä toista säätyä?
EMÄNTÄ
Eihän hän ole käynyt mitään koulua.
MIKKO nauraen.
Ennakkoluuloja, äiti! Minä selittäisin teille, mutta kun te olette niin pimitettyjä, ettette mitään ymmärrä. Katsokaas nyt: minä tahdon takaisin kansaan, terveeseen, työtätekevään kansaan, josta me rusthollarit olemme eronneet. Tämä tyttö vie!
EMÄNTÄ
Mitenkäs me olemme työtätekevästä kansasta eronneet?
MIKKO
He hommaavat tuolla missä lienevät pirtin nurkissa — te täällä herrasväen kanssa. Eikö ole erottu?
EMÄNTÄ
Mitä Jumala sitten antoi toisille enemmän lahjoja kuin toisille — eikös hän itse silloin tehnyt eroa?
MIKKO
Se on herrojen itsepuolustusta. Jumala loi kaikki tasa-arvoisiksi…
EMÄNTÄ
Älä nyt mene. Puhu nyt vähän… siitä… tytöstä.
MIKKO
No niin — mikä häntä vaivaa? Eikö ole kelpo tyttö? Ja kaunis tyttö? Ei mikään herrashempukka, joka kaatuu kun puhaltaa, vaan oikea kansankaunis, terve ja tukeva. Ja hänellä on kansan terve järki — ei mikään koulujärki, vaan järki josta voi kehittyä vaikka mitä…
EMÄNTÄ
No, kun edes kerran puhut. Mutta ettekö te nyt voisi antaa papin vihkiä…
MIKKO
Pitäisikö meidän todella menetellä vakaumustamme vastaan! Mandakaan ei siihen koskaan suostuisi…
EMÄNTÄ
Kyllä hän vain, torpan tyttö, saa suostua siihen mitä sinä…
MIKKO
Että viitsittekin, vanha ihminen! Siinä te nyt näette, ettei teidän kanssanne kannata puhua…
EMÄNTÄ
Mutta tarvitsemmehan me kaikki Jumalan siunausta, kun otamme tärkeän askeleen…
MIKKO
Koettakaa nyt ymmärtää, että avioliitto on yhteiskunnallinen toimitus, niinkuin mikä muu tahansa. Ulkomailla on tämä siviiliavioliitto jo aivan yleinen ja on kunkin yksityinen asia, tahtooko hän kaupanpäälliseksi Jumalan siunaukset…
EMÄNTÄ
Kaupanpäälliseksi Jumalan siunaukset! Aijai kuinka sinä puhut!
MIKKO
En minä nyt pahaa tarkoittanut, mutta kun ei teitä saa ymmärtämään.
EMÄNTÄ
Mutta kun ne sanoo, ettei tämä ole samaa kuin se siveeliavioliitto siellä ulkomailla. Että tämä on hätäavioliitto. Ja kun kuuluu pitävän jättää oikeuteen sellainen ruma paperi…
MIKKO
Minä myönnän, että se on hätäkeino, mutta emme me ikinä tähän maahan saa siviiliavioliittoa, jos kaikki vain kiltisti menevät papin luo… Ei äiti, älkää te ruvetko toisten vakaumusta loukkaamaan… En minä muuten ymmärrä teitä tässä asiassa, te kun aina olette teroittanut lastenne mieliin annetun sanan sitovuutta.
EMÄNTÄ
Annetun sanan sitovuutta…? Niin, annetun sana sitovuutta… Mutta… odota nyt vähän… kun et sinä ole tuonut morsiantasi tänne, että äitisi olisi saanut hänet edes nähdä…
MIKKO
Minä tuon hänet paikalla kun tiedän, ettei häntä täällä loukata.
EMÄNTÄ
No, siinä se rouva onkin.
Poistuu ruokasaliin, viittaa Annikin, joka on tullut Klaran kanssa, mukaansa. Sulkevat oven.
KLARA
Ei mutta!… Onko tämä maisteri Vahanta? Te olette kovasti muuttunut.
Oletteko te kasvanut… vai…?
MIKKO
Kasvanut!… Kenties.
KLARA
Tehän olitte poika… jota minä…
MIKKO
Taisin olla…
KLARA
Te poimitte minulle kukkia ja souditte venettäni…
MIKKO
Minä kuulin että teillä oli minulle asiaa…
KLARA
Me jäimme kerran sateeseen ja seisoimme suuren puun alla… Nyt minä muistan…
MIKKO
Ja kun me tulimme kotiin, oli teidän sairas miehenne ryöminyt ikkunaan vakoilemaan meitä ja…
KLARA
Niin… Niin… Niin!
Äänettömyys.
MIKKO
No, mitäs Wieniin kuului?
KLARA
Wieniin? Ai niin, käväisinhän minä sielläkin… Näin kaksi uutta
Klingeriä — ja vanhat tuttavani hovimuseossa.
Äänettömyys.
MIKKO
Jaksoivatko Titianin naiset hyvin?
KLARA
Hyvin. »Syntinen vaimo» oli ihana. Ja »Pyhä Justina» — ah! Muistatteko? Pyhään Justinaan minä olen aivan rakastunut. Keskellä seisoo nainen — oi niitä kasvoja! ruskeat hiukset, herkkä, hieno poski… silmät maahan luotuina, pehmeät, sametinlaheat silmäkannet…
MIKKO
Minä olin liian lyhyen ajan Wienissä muistaakseni niitä kaikkia.
KLARA
Kun te nyt ensi kerran käytte Wienissä, täytyy teidän…
MIKKO
Ei taida niin äkkiä tulla matkaa Wieniin. Ne ovat herrashuveja.
KLARA
Nälkäisten leipää, ikävöitsevien lohdutusta ne ovat.
MIKKO
Ohhoh! Kuinka kävisi sitten niiden, jotka eivät ikinä Wienistä näe untakaan?
KLARA
En tiedä! Minä vain en voisi elää ilman niitä, ilman kauneutta… Eikä teilläkään ole oikeutta maatua tänne…
MIKKO
Ei sitä ehdi maatua, kun silmät ovat avautuneet näkemään joukkojen taistelun oikeuksiensa puolesta. Nähdä ihmisten heräävän itsetietoiseen elämään — se on kauneutta, suurempaa kuin kaikki muu!
KLARA
Entä te itse, te itse?
MIKKO
Minä? Minä olen pisara meressä, kipinänä tuhansien joukossa.
KLARA
Samanlaisena kuin tuhannet muut — sitä erämaata! Ettekö te tee syntiä pyhää henkeä vastaan, kun te tapatte itsestänne sitä mikä teille ja vain teille on ominaista ja jonka juuri sillä ominaisuudellaan on määrä rikastuttaa maailmaa? Eikö teidän tule kehittää sitä korkeimpaan kauneuteen?
MIKKO
Vaikka tuhannet ympärilläni sortuisivat rumuuteen ja elämän kovuuteen…
KLARA
Mutta mitä hyötyä teistä on kenellekään, jos te pala palalta rääkkäätte itsenne kuoliaaksi? Vain sillä lailla että olette itsellenne uskollinen, voitte tulla onnelliseksi ja vain onnellisena voi teistä olla iloa muille. Uskokaa minua: onnettomat, särkyneet ihmiset eivät tuota onnea.
PASTORI tullen puutarhasta.
Terve, Mikko. No, kerrankin sinut näkee. Taidan häiritä herrasväkeä…
MIKKO
Me tässä vain uusimme vanhoja muistojamme.
PASTORI
Niin, sinä Mikkohan kuulut paljon oleskelleen Kankaanpäässä.
MIKKO
Wienistä meillä on yhteisiä muistoja.
PASTORI
Kysyisin vain koska saisin tavata rouva Waalia.
KLARA
Likipäivinä ei minulla ole aikaa. Täytyy keskustella työväen kanssa, sitten matkustaa herra Brandt ja…
PASTORI
Matkustaako herra Brandt? Kokonaan pois Kankaanpäästä?
KLARA mitaten häntä pitkään.
Herra Brandtilleko teillä sitten onkin asiaa?
PASTORI
Ei. Mutta ehkä rouva Waal voi arvata mitä asiani… olisi koskenut.
KLARA
Vai niin, vai niin! Vai oli teidän tarkoituksenne tulla minun talooni määräämään mitä minun on tekeminen — niinkö? Menkää naimisiin sen tai sen miehen kanssa — tai ajakaa hänet talosta! — sitäkö teidän piti tulla sanomaan?
PASTORI
Minä iloitsen, että rouva Waal on minut ymmärtänyt.
KLARA
Kyllä minä papit tunnen! Mitä te minusta tahdotte? mitä oikeutta teillä on sekaantua minun asioihini?
PASTORI
Me emme kylmästi saa ajatella: »olenko minä veljeni vartija?»
MIKKO
Suo anteeksi, mutta meillä on rouva Waalin kanssa asioita.
PASTORI
Minä jo sainkin asiani suoritetuksi. En millään lailla tahdo häiritä.
(Poistuu.)
KLARA
Aaa, minä en kärsi tuota miestä.
MIKKO
Enkä minä.
Äänettömyys.
KLARA
No niin. Minun on kai teitä kiittäminen siitä, että keväällä, kiireimpänä toukoaikana, Kankaanpään pellot olivat jäädä kesannoiksi.
MIKKO
Minun ansioni tässä asiassa on sangen pieni. Työväki nousi taisteluun ihmisoikeuksiensa puolesta — siinä kaikki.
KLARA
Te sanotte: työväki nousi taistelemaan ihmisoikeuksiensa puolesta; minä sanon: Kankaanpään pellot olivat jäädä kesannoiksi. Me tarkoitamme kai samaa.
MIKKO
Ei, me emme tarkoita samaa. Tässä on vastakkain suuren ihmisenemmistön oikeus ja yksityisen etu…
Äänettömyys.
KLARA
Entä yksilön oikeudet? Minun oikeuteni? Suurilla ihmisenemmistöilläkö vain on oikeudet?
MIKKO
Tahtokoot kaikki kuulua suureen ihmisenemmistöön, niin pääsevät osallisiksi samoista oikeuksista! Siihen on kuin onkin nyt tultu, ettei raatajaluokka enää halua katsella kuinka laiskat nauttivat työn tulokset. Sen pitää itsensä päästä niistä osalliseksi.
KLARA
Mistä tuloksista siis Kankaanpään työväki nyt tahtoo päästä osalliseksi? Mitä siltä puuttuu? Onko missään sellaisia asuntoja kuin meillä, maksetaanko missään sellaisia palkkoja? Te tiedätte, että minä olen antanut rahojen mennä. Minä sain mieheni eläessä tarpeeksi kitsastelusta. Minä elän itse hyvin ja minä tahdon, että heilläkin on hyvä. Juhlia minä heille pidän, minä… minä… Jos he vuokraavat valtiolta maata, ei heillä tule olemaan puoleksikaan niin huoletonta…
MIKKO
Tekisikö teidän mieli vaihtaa itsenäisyytenne huolettomuuteen toisen palkkalaisena?
KLARA
On aina ollut ja tulee aina olemaan ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan itsenäisiä, joilla ei edes ole sitä kaipuuta.
MIKKO
Siksi, että vuosisatojen läpi toisten otsaan on lyömistään lyöty orjanleimaa. Jahka olot muuttuvat, nostaa ihminen tietävänä ja tahtovana otsansa, josta orjan leima on kulunut pois. Silloin ei enää ole juopaa, vaan kaikki ovat tasa-arvoisia.
ANNIKKI
Oikeinko te todella uskotte tasa-arvoisuuteen! Luonto tekee siinä suhteessa enemmän vääryyttä kuin kukaan meistä ihmisistä. Vai ovatko teidän mielestänne esimerkiksi… pastori Rantala ja… siskonne Annikki tasa-arvoisia, vaikka ulkonaiset edellytykset ovat samat? Toinen ihminen syntyy pieneksi ja alhaiseksi, toinen suureksi ja siivekkääksi ja vaikka te loisitte olot kuinka tasaisiksi, ette te ihmisen henkistä minää ikinä tee tasa-arvoiseksi. Nostakaa se alhainen vaikka pilven laidalle, niin se pysyy matalana. Ja sulkekaa se suuri vaikka häkkiin, niin sille aina kasvaa uudet siivet niiden sijaan, jotka se räpyttelee rikki rautaristikkoja vasten.
Äänettömyys. Vieraat puutarhasta lähenevät.
MIKKO
Minä uskon kehitykseen… Muuten neuvoisin teitä puhumaan työväkenne kanssa. Ehkä tekin vielä heräisitte näkemään mikä mahtava virta vyöryy halki maan, mikä komea työ on tekeillä: ihmisten vapautus.
Äänettömyys.
KLARA
Minä olen jo kutsunut kokoon alustalaiset. Ylihuomenna… Tulkaa mukaan tekin!
MIKKO
Kiitoksia… Eivät he minua kaipaa, kyllä he tietävät mitä sanovat ja tekevät.
KLARA
Itseni takia minä puhun. Minä ajattelen aina itseäni. Minä haluaisin puhella kanssanne enemmän.
MIKKO
Onhan teillä siellä… puhekumppaneja…
KLARA
Mitä puhekumppaneja… Te tulette! Teidän täytyy puhua minulle siitä… mistä te äsken puhuittekaan? Ihmisten vapautuksesta!
MIKKO
Työväki teidän ympärillänne puhuu siitä… Morsiameni tulee juuri ylihuomenna minua tapaamaan.
KLARA
Morsiamenne… Oletteko te kihloissa…?
MIKKO
Olen. Olen minä.
Kumartaa, poistuu kiireesti eteisen ovesta.
KLARA hänen jälkeensä.
Niin, niin. Mutta tulettehan te!
Vieraita astuu puutarhasta parvekkeelle.
POSTINEITI
Ei, ei, emäntä. Täytyy mennä nukkumaan. Posti lähtee aikaisin.
NIMISMIEHEN ROUVA
Sinä mahdut kyllä meidän hevoseemme niinkuin ennenkin…
POSTINEITI
Kiitos… minä kävelen mielelläni, kun on näin kaunis ilta.
KANTTORI
Minä kävelen myöskin…
NIMISMIEHEN ROUVA
Ahaa, ahaa… sitten se on toinen asia…
Esirippu.