IV NÄYTÖS
Syyskuun ilta, syvän sininen tähtitaivas, keltainen lehto, kuuvalo. Koivikko, valkorunkoisia puita. Maidonkarvaisella maalla sinisiä varjoja. Etämpää näkyy työväenyhdistyksen uuden talon pääty, ikkunat ovat auki, valoa tulvillaan. Ympäristöllä rakentamisen jätteitä, höylänlastuja, laudanpalasia. Katolla tulipunainen lippu, lerpallaan tyynessä illassa. Etäämpänä järvi. Avonaisesta ikkunasta kuuluu milloin puheita, milloin työväenlauluja, milloin naurua, fanfaareja ja tanssimusiikkia. Portailla seisoskelee miehiä, ikkunoissa väkeä, nurkissa poikia. Kahvitarjotin kulkee silloin tällöin ryhmästä ryhmään tai tarjoillaan suuria voileipiä. Lehtoon on uusista, höyläämättömistä laudoista lyöty penkkejä. Etualalla suuri, valkorunkoinen koivu. Tie talolle.
HELSINKILÄINEN MAISTERI talosta.
… Sentähden on jokaisella rohkealla teolla ratkaiseva merkitys taistelussamme. Sentähden on niin tärkeää, että aateveljet ja aatesiskot liittoja solmiessaan horjumatta ja tuumaakaan perään antamatta pysyvät meidän pariaatteillemme uskollisina. Nämä juhlat ovat näillä mailla ensimmäiset laatuaan. Solmittakoon yhä uusia liittoja punaisen lippumme alla, käytäköön säälimättä sotaa homehtuneita tapoja ja ennakkoluuloja vastaan. Sekin sota vie voittoa likemmä. Eläkööt ne rohkeat nuoret, jotka uskalsivat nousta vanhoja perintötapoja vastaan, eläköön morsian joka uskalsi kruunun ja harsot romukoppaan heittää. (Naurua.) Nuoret eläkööt!
KANSA
Eläköön, eläköön, eläköön!
Sisällä aletaan laulaa piirilaulua, osa väkeä hajaantuu ulos, joku poika vinguttelee portailla hanuria.
1. MIES
Se se oli puhuja, se helsinkiläinen maisteri. Se se osasi selittää sen kirkon mädätyksen niin, että oikein hyvää teki.
2. MIES
Mahtoi pastorinkin korvia kuumentaa, kun se oikein kuvasi kuinka papisto on pitänyt pimeydessä oppimatonta kansaa.
1. TYTTÖ
Se oli ihan tulipunaisena kasvoiltaan.
2. TYTTÖ
Ja istui koko ajan emännän vieressä, ihan niinkuin emännän turvana.
3. MIES
Ja siinä se nyt nähtiin, että toveri Vahanta oli mies joka piti sanansa ja otti tytön. Sanoinhan minä aina, että toveri Vahanta pysyy sanassaan.
2. MIES
Paljonpa täällä on porvarillisia.
2. TYTTÖ
Ka kun emäntä tahtoi kutsumaan.
1. TYTTÖ
Ei pastori olisi tullut millään, mutta kun emäntä oikein rukoili.
3. MIES
Toveri Vahanta on meidän miehiä. Rakentaa huoneetkin sinne mäkeen, missä meikäläisten asunnot ovat.
1. TYTTÖ
Mutta saatte nähdä vain, että ylpeä siitä Mantasta paisuu, kun se rouvaksi pääsee!
3. MIES
Ei sitä rouvaksi sanota, hullukos sinä vallan olet. Olisit itse taitanut toveri Vahannan tahtoa…
1. TYTTÖ
Olisin minä yhtä hyvä ollut kuin Mantakin!
2. TYTTÖ
Se oli nöyrempi silloin kun se pelkäsi ettei maisteri sitä otakaan. Nyt on pää niin pystyssä, että…
2. MIES
Pystyssä sen olla pitääkin! Ei olla orjia!
3. MIES
Kaikki on veljet keskenään.
2. TYTTÖ
Tulkaa pois tanssaamaan! (Eräälle vanhukselle joka lähestyy.) No tulkaa tekin, vaari!
VANHUS
Kun se maisteri juotti sahtia niin että ihan rupesin halkeamaan.
»Juokaa nyt, Matti», sanoi, »Mattihan on se minun paras ystäväni».
Me on aina oltu niin hyviä keskenämme. Jo kun se oli pahanpäiväinen
naskali…
1. TYTTÖ
Olettekos mitään uutta kuullut?
2. TYTTÖ
Olettekos Kankaanpäässä käynyt? Se rouvahan siellä on niin kipeänä ja puhuvat, että…
VANHUS
Tosia ne on kaikki. Sieltä minä juuri tulin, olin siellä yötä. Se on ollut kuin sekaisin päästään sen jälkeen kun se soittoherra kuoli. Sen hautajaisten jälkeenhän se tuli näin kipeäksi. Kaiket yöt se kuuluu hourivan ja puhuvan sen kanssa ja oikovan käsiään. Niin, ja tästä meidän maisterista se kuuluu puhuvan…
2. MIES
Sille tuli itku pitkästä ilosta.
1. MIES
Onkos siinä sitten mitään perää, kun ne ovat puhuneet, että se antaisi talonsa torppareille?
VANHUS
Kyllä ne sanovat sen hourivan kaikenlaisia valtiosta ja torppareista, mutta en minä sen tarkemmin tiedä.
2. MIES
Kyllä herrat pitää, mitä niillä on. Kyllä ne tunnetaan.
3. MIES
Se taisi ollakin sosiaalitemokraatti se soittaja.
2. MIES
Ja mun mitä, kun sen rouvan kanssa yhtä piti!
3. MIES
Mutta kun se teki sellaisen laulun.
1. MIES
Kuka sitä olisi uskonut! Se oli niin herran näköinen.
1. TYTTÖ
Se eläisi vielä tänäkin päivänä, jollei se rouva olisi ajanut sitä pois.
2. TYTTÖ
Mennään nyt tanssaamaan.
Menevät, paitsi vanhus ja 3. mies.
3. MIES
No vaari, ottakaa tupakkaa.
VANHUS
Kiitoksia vain. »Työmiestäkös»…?
3. MIES
Totta kai »Työmiestä».
VANHUS
Minulle tarjottiin siellä Kankaanpäässä »Venniaa».
3. MIES
Vieläkös ne aina vain sitä Venniaa…
VANHUS
Kuskihan se…
Talosta kuuluu meluavaa kisailua.
TYTÖN ÄÄNI
Aijaijaijai — älkää nurin viekö!
MIKKO portailta vanhukselle.
No, täälläkös se Matti onkin!
MORSIAN lähestyen.
Tulkaa pois piiritanssiin!
VANHUS
Oikeinkos sitä nyt pitää…!
Morsian ja Mikko vievät vanhuksen ja 3. miehen sisään.
Annikki tulee, sitoo kiinni avautunutta palmikkonsa nauhaa.
PASTORI takaapäin.
Rakas morsiameni — miksi sinä säpsähdät?
ANNIKKI
En kuullut askeleitasi.
PASTORI
Sinä olet tänä iltana vältellyt minua.
ANNIKKI
Olen niin levoton, minun on niin raskas olla…
PASTORI
Sellaista se on, kun ei ole omantunnon rauhaa.
ANNIKKI
Niin, sellaista se on! Minun ei olisi pitänyt kuunnella sinua eikä äitiä eikä ketään ihmistä… Jos hän kuolee niin en minä ikinä saa rauhaa. Kun se tohtori edes tulisi…
PASTORI
Ei sinun pidäkään kuunnella ihmisiä vaan Jumalaa.
ANNIKKI
Jumalan tahdostako Kankaanpäässä heinävainiot ovat kellastuneet ja ruis jäi leikkaamatta?
PASTORI
Ehkäpä!
ANNIKKI
Ihmiset ovat kostaneet!… Siellä hän hourii, että lahjoittaa torppareille torpat — ja me panettelemme ja kivitämme.
PASTORI
Ei kukaan kivitä. Me vain katselemme kuinka Herra pitää tuomiota.
ANNIKKI
Se Herra ei ole minun Jumalani!
PASTORI
Ajattele toki mitä puhut!
Nimismies, postineiti ja nimismiehen rouva tulevat nenäliinojaan löyhytellen.
POSTINEITI
Täälläkö ne nuoret kuhertelevat!
PASTORI
Ei meillä täällä mitään…
Poistuu Annikin perässä.
NIMISMIEHEN ROUVA
Uhhuh kun tuli vari! Se on niin lystikäs se helsinkiläinen maisteri, se komentaa kaikkia, ihan väkisin vie…
NIMISMIES
Onkos se samanlainen maisteri kuin tämä Rainio?
POSTINEITI
Kummoinen samanlainen?
NIMISMIEHEN ROUVA
Etkö sinä tiedä, ettei tämä Rainio mitään maisteritutkintoja ole ottanut. Sanotaan vain maisteriksi.
NIMISMIES
Mahdin vuoksi, mahdin vuoksi! Kuulkaas — eikös meille annetakaan illallista?
NIMISMIEHEN ROUVA
Pahalta tämä näyttää.
NIMISMIES
Kohta on puoliyö. Onkos tämä nyt laitamuotoa!
POSTINEITI
Onhan me saatu voileipiä ja kahvia.
NIMISMIES
Takkaveet ja vanhanaikaiset häät! Ryypyt otettiin ja reirut päivälliset oli, oli rusinarokat ja tuoreet kalat ja suolatut kalat. Täällä kiusataan ihmistä nälällä.
NIMISMIEHEN ROUVA
Hsss! etteivät kuule.
POSTINEITI huutaa portaille päin.
Frans… tulepa tänne! Toimitapa sieltä voileipiä nimismiehelle. Hän kuolee nälkään.
KANTTORI portailta.
Kuka kuolee nälkään?
NIMISMIEHEN ROUVA JA POSTINEITI
Hsss!
NIMISMIES
Minä! Sano nyt sinä, elätkö sinä voileivillä.
KANTTORI
Ei minun ensinkään ole nälkä.
NIMISMIEHEN ROUVA
Frans elää rakkaudesta. Mutta ei näin vanha aviomies enää…
NIMISMIES
Älä nyt höplöttele, mamma.
Palvelustyttö tuo suurta voileipätarjotinta.
POSTINEITI
Ei kiitoksia.
NIMISMIES
Juu kiitoksia. Minä otan. Tämä siika on ihan mainiota ja tämä — sika kanssa.
NIMISMIEHEN ROUVA palvelustytölle.
On siinä täytynyt olla oikein voileipätalkoot, kun on pitänyt laittaa tällainen joukko. Ei kiitoksia. En minä.
KANTTORI
Jos minä sentään… Tämä juusto on ihan mainiota.
POSTINEITI
Sitä minunkin sentään täytyy maistaa.
NIMISMIEHEN ROUVA
Ehkä minäkin sitten — seuran vuoksi… No, kiitos nyt.
Palvelustyttö poistuu.
NIMISMIES
Voileipiä ja voileipiä! Ei nämä missään tunnu.
NIMISMIEHEN ROUVA
Hsss! Varmaan ne äsken kuulivat.
NIMISMIES
Saa ne sen tietääkin, että Vahannan maisterin häissä…
NIMISMIEHEN ROUVA
Hsss! Sinä häpäiset meidät. (Tohtorille, joka tulee.) No myöhäänpä tohtori häihin tulee…
POSTINEITI
»Kodinperustajaisiin»…
TOHTORI
Virka ennen kaikkia, virka ennen kaikkia…
POSTINEITI
Kuinka Kankaanpäässä nyt on?
TOHTORI
Kuume oli taas tänä iltana korkea.
NIMISMIEHEN ROUVA
Niin, ymmärtäähän sen, että sen täytyy koskea, kun sentään tietää olevansa syypää toisen kuolemaan.
POSTINEITI
Sellainen hieno mies…
TOHTORI
Onko neiti Vahantaa näkynyt täällä? Minun pitäisi tavata häntä.
NIMISMIEHEN ROUVA
Juuripa hän meni tästä pastorin kanssa!… Onko se totta, että se siellä niin hourii…?
POSTINEITI
Sanovat puhuvan sekä Mikosta että Brandtista…
TOHTORI
… ja lakoista ja torppareista ja… (Annikille joka palaa.) Hyvää iltaa, neiti Vahanta!
ANNIKKI tervehtien.
No, tohtori…
TOHTORI
Niin, sairashan hän on. (Postineidille, nimismiehelle ja nimismiehen rouvalle.) Hyvää yötä.
POSTINEITI
Eikö tohtori yhtään ehdi olla »kodinperustajaisissa»…?
TOHTORI
En. Ihmiset sairastavat nykyään niin paljon…
NIMISMIEHEN ROUVA
Niin, ja tohtorillahan on kotona… (Vetäytyvät supattaen puhumaan.)
ANNIKKI
No, tohtori…
TOHTORI
Hän on tänä iltana ollut kovin levoton. Pyysi minua antamaan jotakin, joka auttaisi pystyyn täksi illaksi… Teidän täytyy, Annikki neiti, mennä hänen luokseen…
ANNIKKI
Voi, onko hän kysynyt minua?
TOHTORI
Tiedän että hän siitä ilostuisi, onhan niin vähän ihmisiä, joista hän pitää…
ANNIKKI
Oi, minä menen niin mielelläni. Kun minä voisinkin sovittaa, sovittaa… (Katoavat tielle.)
NIMISMIES
Tule pois ottamaan tupakkaa, Grönblommi!
POSTINEITI
Frans —! minun tulee ikävä!
NIMISMIES
No hellantelttu…!
NIMISMIEHEN ROUVA
Jokos nyt sitten vihdoinkin saa onnitella!
POSTINEITI JA KANTTORI
No jo!
NIMISMIES katellen heitä.
Meidän mamma ennusti tätä jo aikoja sitten…
NIMISMIEHEN ROUVA
Niin, jo minä heti tämän kanttorin tultua sanoin papalle: siitä se vasta tulisi sopiva pari…
NIMISMIES
Ja anna sen nyt sitten tulla tupakoimaan.
POSTINEITI nauraen.
No, mene, mene!
Poistuvat kuistille. Talossa soitetaan kelloa, uutimet vedetään ikkunoiden eteen, tuli sammutetaan. Pastori tulee tieltä.
NIMISMIEHEN ROUVA
Eikös pastori tule näytelmää katsomaan…? Mikäs sen pastorin on?
(Menevät postineidin kanssa taloon.)
Pastori seisoo hetkisen yksin. Sitten tulee emäntä lehdosta päin, kädessä nenäliina.
EMÄNTÄ
Niin minä kuljen kuin vieraana oman poikani häissä.
PASTORI
Outoja ja muukalaisiahan me olemme täällä murheenlaaksossa.
EMÄNTÄ
Jaa, jaa, kuka sitä olisi uskonut, että sen näin piti käydä. Olen tässä niin ajatellut sitä vainajaa, näiden lasten isää. Ja sitä päivää jona meidät vihittiin. Se oli kanssa näin syksyllä… Silloin oli kanssa näin kaunis syksy… Mutta mikäs pastorin on…?
PASTORI
Ei minun mikään.
EMÄNTÄ
Eikös sitten olisi paras viettää ne teidänkin häänne ennen joulua.
Mitäs niistä säästää. Nuorihan se Anni vielä on, mutta aika kuluu…
Ruvetaan valmistamaan nyt vain kohta… Minä jo puhuin neulojalle
ja…
PASTORI
Ei emäntä niistä puhu…
EMÄNTÄ
Mikä on ettei puhua saa… Onhan sitä vähän varastoa kotona ja… onhan Anmilla aikaa valmistaa loppuja sitten myöhemmälläkin… Ne häät pidetäänkin sitten oikein… vanhanaikaiset…
PASTORI
Ei emäntä nyt puhu… Ei emäntä vielä tiedä… Ei niistä mitään tule… Annikki… Annikki… Annikki…
EMÄNTÄ
Mikäs Annikille on tullut?
PASTORI
Hän on — hyljännyt minut…
EMÄNTÄ
Mitä pastori sanoo… en minä nyt ymmärrä pastoria…
PASTORI
En minä tahdo sitä itsekään ymmärtää…
EMÄNTÄ
Ei Annikki sellainen ole…
PASTORI
Hän sanoi… ettei voi ruveta vaimokseni…
EMÄNTÄ
Ettei voi ruveta… Minä menen paikalla puhumaan hänelle. Mitäs tämä nyt on! Ei hän sellaisia…
PASTORI
Ei emäntä mene… Ei se auta. Olisihan minun pitänyt se ymmärtää, ettei hän…
EMÄNTÄ
Ei Anni ole sitä tarkoittanut. Mitä lie väsyksissään sanonut…
PASTORI
Hän antoi jo takaisin sormuksenkin. (Avaa emännälle kätensä.)
EMÄNTÄ katsoo.
Se on Annikin sormus. Jaa, en minä mitään ymmärrä tästä uudesta ajasta… Ei lapset enää tarvitse vanhempiaan. Mitä minulla enää on virkaa maan päällä.
Lähtevät rannalle päin. Talosta kättentaputuksia. Ulos tulevat Mikko,
Rainio, helsinkiläinen maisteri.
MIKKO
Oli se helkkarin hauskaa että tulit, vanha veikko.
HELSINKILÄINEN
Meitä piti tuleman oikein aika roikka, mutta sattuivat näin sunnuntaina olemaan kiinni kaikki.
MIKKO
Kyllä minä ne meidän sunnuntait tiedän!
HELSINKILÄINEN
Mutta kuule, se on toista tämä sinun morsiamesi kuin ne huntupäät herrasfröökynät, jotka häissään itkeä pillittävät.
MIKKO
Niin, eikös olekin!
HELSINKILÄINEN
Ja saablarin viisaan näköinen. Mistäs sinä sen löysitkään!
MIKKO
Kotipitäjän tyttöhän se on!
RAINIO
Se osaa Marxinkin niin kannesta kanteen, ettei sen kanssa ole hyvä mennä väittelemään.
HELSINKILÄINEN
Vai niin, vai niin. Sellaisen minäkin tarvitsisin… ja tänne te nyt asetutte asumaan?
MIKKO
Tuonne salvetaan pirttiä mäkeen.
HELSINKILÄINEN
Mutta millä sinä meinaat saada aikasi kulumaan?
MIKKO
Samalla vain, millä muutkin… maan työssä…
HELSINKILÄINEN
No niin, niin. Vai maan työssä… mutta kun sentään olet tottunut liikkumaan.
RAINIO
Eihän sitä nytkään kiinni köytetä. Kyllä ne puolueen asiat aina liikkumista vaativat.
HELSINKILÄINEN
No niin, niin… Mutta eikös tästä vähitellen pitäisi ajatella lähtöä…
RAINIO
Ei hemmetissä, meillähän on vielä toinen näytös jäljellä. Mitäs ne siellä kuhnivat. Ei se kestä kuin pari minuuttia. Minä käyn katsomassa. (Lähtee sisään.)
Vanhus ja 3. mies tulevat.
VANHUS Mikolle.
Me tullaan sitten kaikki saattamaan nuorta paria kotiin.
3. MIES
Ja otetaan oikein lippu mukaan. Se päätettiin viime kokouksessa.
Lähtevät sisään. Mikko jää yksin, selin katsojiin päin, sytyttämään savukettaan. Hän vetää tikun toisensa perästä saamatta niitä syttymään. Vihdoin onnistuu. Ikkunoista sammuu tuli. Soitetaan kelloa. Kaikki lähtevät sisään. Alhaalta, vasemmalta tulee Klara valkeissa vaatteissa, pitkä huivi viskattuna päähän. Silmät loistavat, poskilla hehkuu kuume. Hän liukuu kuin varjo, sulaen yhteen runkojen ja kuutamon kanssa.
MORSIAN tulee sisältä portaille.
No Mikko, Mikko… mihin sinä jäit! Ovat panneet meille oikein vaarintuolit eturiviin. Joudu nyt!
Mikko lähtee portaille, lakki takaraivolla, savuke hampaissa. Morsian ottaa häntä käsivarresta, nauraa hihittää. Näyttämö on tyhjänä.
KLARA kuiskaa.
Kruunuton morsian! (Lähestyy taloa.) Kruunuton morsian. (Tultuaan keskelle pihaa hän pysähtyy, kääntyy yleisöön päin, huutaa epätoivossa.) Kruunuton morsian!
Kaiku vastaa metsän takaa. Klara poistuu hiljaa nyyhkien. Pysähtyy kuullessaan ihmisääniä suurta koivua vastaan etualalla, painautuu runkoon kiinni. Talossa hälinää. Ääniä: Mikä se oli? Kuka huusi? Ikkunoihin tulee heikko valo, ikäänkuin yhdestä läähättävästä kynttilästä. Kaikki törmäävät ulos.
RAINIO
Kuka täällä huusi?
1. MIES
Mikä täällä kävi?
2. MIES
Täältä se huuto tuli.
1. TYTTÖ
Ja kaikukin vastasi: »kruunuton morsian».
RAINIO
Mitä hullua! Ei ne köyhälistön tytöt ole ennenkään kruunuissa herrastelleet! Mennään jatkamaan. Näkyy se, että puoliyö on likellä, kun kummitukset tulevat esiin. (Nauraa.)
2. MIES
Joku täällä huusi.
2. TYTTÖ
Lehtokin itki ja nyyhkytti.
EMÄNTÄ joka pastorin vieressä seisoo portaiden edessä.
Se oli Jumalan ääni.
RAINIO
No kyllä on mielikuvituksella valtaa! Mennään pois jatkamaan.
HELSINKILÄINEN
Oliko se mies vaiko nainen?
1. MIES
Mikä lie ollut.
1. TYTTÖ
Se itki kuin lapsi!
PASTORI
Se oli omantunnon ääni. (Nousee portaille.) Te olette, ihmisraukat, kadottaneet kruununne ja etsitte sitä turhaan tältä tieltä. Palatkaa ainoan elävän Jumalan luo…
ÄÄNTEN MURINAA
Kuulkaas pappia!
RAINIO
Ei täällä pappia tarvita! Lähdetään jatkamaan. (Lyö käsiään yhteen.)
Näytelmää jatketaan!
Joukko törmää sisään. Pastori ja emäntä lähtevät rannalle. Mikko astelee yksin lehtoon päin, suuri kärsimys kasvoillaan.
MORSIAN on katsellut portailta ja seuraa.
Etkö tule sisään? Siellä on nyt meidän tuolit tyhjinä…
MIKKO
Mene sinä edellä…
MORSIAN
Mutta miltä se näyttää…! Kyselivät jo, mihin sinä jäit… Oletko suuttunut minulle?
MIKKO
Minä tulen pian perässä.
MORSIAN
Mutta itsehän sinä sanoit, ettei minulla olisi kruunua…
MIKKO
Itse, itse… Anna minun nyt olla yksin… Vähän aikaa…
Morsian poistuu alakuloisena. Oven sulkeuduttua hoippuu Klara Mikon eteen.
KLARA
Mikko…
MIKKO säpsähtäen.
Kuinka sinä olet täällä… Sinähän olet kuolemansairas!
KLARA
Meidän täytyy pelastua…
MIKKO
Mitä sinä puhut! Tiedäthän sinä että minun päätökseni pysyy: minun paikkani on täällä.
KLARA
Sinä petät itseäsi. Sinä olet niin suuressa vaarassa ja minä! Me voimme vielä pelastua.
MIKKO
Sinä puhut kuumeessa. Minä menen noutamaan Annikkia…
KLARA
Minä puhun hengen hädässä. Minä näin unta, että meidät piti elävinä haudattaman. Kauas toisistamme syvälle pimeyteen. Se oli niin kauheaa. Minä ponnistin kaikki voimani. Vihdoin minä pääsin ylös. Mutta nyt on kiire. Me lähdemme niin kauas, ettei meitä kuulla eikä nähdä.
MIKKO
Tämä on mielettömyyttä. Minä noudan sisareni, että hän saattaa sinut…
KLARA
Sinun täytyy kuulla minua. Ihmisellä ei ole oikeutta hukata henkeänsä.
Hän ei saa ripustaa kiveä kaulaansa, sillä se vie alaspäin, alaspäin.
Me kaksi yhdessä, me nousemme kohti kauneutta ja autuutta.
MIKKO
Sinä olet sairas — mutta koeta toki ymmärtää, ettei enää ole lupa puhua tällä tavalla…
Työntää hänet luotaan.
KLARA
Sinä et minua rakasta, et koskaan ole rakastanut…
MIKKO
Minä olen haudannut muistot. Sinun täytyy tehdä samoin…
KLARA
Voinko minä haudata oman itseni! Koko minun sieluni ja ruumiini on vain niissä muistoissa.
MIKKO
Ihminen voi mitä hän tahtoo. Kuuntele minua nyt järkevästi. Meillä on velvollisuuksia, joihin olemme itsemme sitoneet, ja raskaimmatkin velvollisuudet sisältävät lohtunsa.
KLARA
Nyt minä ymmärrän… Kaikki on lopussa… Olen yksin… yksin…
MIKKO
Ihminen voi murtuneenakin elää, raunioistakin versoaa vihreää ruohoa… Me kuljemme eri teitä me ihmiset… Jossakin kaukana ne yhtyvät… Kaikki tiet… Siellä on rauha… Kuuletko minua?
KLARA
Kuulen…
MIKKO
Katso: joka etsii se elää…
Äänettömyys.
KLARA
Joka etsii… Joka etsii se elää… Hyvää yötä.
MIKKO
Hyvää yötä.
Klara lähtee murtuneena, ikäänkuin hapuillen. Mikko jää vakavana, yksinäisenä katsomaan hänen jälkeensä.
Talosta kuuluu kättentaputuksia, siellä sytytetään tulet. Morsian rientää Mikon luo; iloista piirilaulua laulaen tulevat vieraat pitkässä jonossa ja tempaavat heidät keskelleen.
Esirippu.