KUOLLEITTEN SAARELLA.
[Tämä paroni Nicolayn haudalla kirjoitettu runo on liitetty hänen omaistensa pyynnöstä elämäkertaan.]
Lainehet kuiskivat kuuset ne huokuvat, kukkaset tuoksuvat: mistä — ja minne?
Mietteissä kalliot
kumartuin katsoo
kulkijan puoleen:
mistä — ja minne?
Moni on kulkenut
täälläkin hymyten.
Moni on saapunut
vaiennut vainaa.
Haudat ne kysyvät —
hiljaa, niin hiljaa!
Sydänkin kysyy —
vastinta puuttuu.
Pysähdy, kulkija!
Näetkö haudan,
lomassa kallion
nukkujan vuoteen?
Merkkinä särkevä,
voittava tunnus —
risti — nyt vaivasta
täällä hän lepää.
Täälläkö? Kuule
kysymys ikuinen:
Missä on kaivattu?
Mistä — ja minne?
Unhota hauta.
Aavoja silmää:
vesissä päilyvät
taivahan valot.
Ilta on tullut —
sammuvan päivän
kullassa kulkee
kiitävät pilvet.
Lainehen kuiske,
kuusien humu,
kysyvä sydän —
kaikki on vaiti.
Tavailet valosta
äärettömästä
vastimen miehelle
ristinleiman —
Vastimen syvän,
valtavan suuren:
Kristuksessa.
Hänestä-Häneen.
Ludwigstein, kesäkuun 21 p:nä.