NAINEN
Ja nainen mittaili kerran rohkeana miestä.
"Sinä hylkäät siis minut", kysyi mies.
"En tahdo sitoa itseäni."
"Et rakasta siis?"
"En tunne sellaista. Olenhan sanonut."
"Miksi et ole jättänyt minua sitten jo ennen?"
"Sinua kunnioitan minä, mies. Luonteesi ja ominaisuutesi tahtoisin saada sulattaa omiini ja luoda kokonaisuuden, ja vaikka olet vieras minulle, antaisin sielusi yhtyä omaani, mutta yhtyä vasta — lapsessani."
"Sinun on tultava vaimokseni."
"Sinua en tahdo. Oman elämäni vapaaksi itselleni jättää tahdon."
"Minä annan sinulle vapautesi."
"Minkä vapauden sinä minulle annat! Sinä sidot itsesi kaikkien lapsieni isäksi, et sinä minulle valitsemisen vapautta salli. Sinä pakotat minut tahtomattani äidiksi, silloinkin kun en vastuunalaisuutta itselleni ottaa uskaltaisi. Ei, siksi pyhänä minä elämän jatkuvaisuuden pidän, etten ilman tahtoa ja tarkoitusta elämää lisätä tahtoisi. Ja kuitenkin minä tunnen oikeuteni siihen. Luoda elämää minä tahtoisin, iankaikkisuutta lapseni kautta tahtoisin!"
Mutta mies kauhistui äänettömäksi naisen suurta siveettömyyttä. Kuinka hän olisi voinut! Ei koskaan! Sehän olisi vasten uskontoa ja siveyttä, vasten yhteiskuntaa ja tapoja.
Ja mies kääntyi ja meni suruissaan pois — eikä muistanut, että hän oli jo monen lapsen isä, vaikkei vielä yhdenkään vaimon mies.