(S.H.)
He palasivat. Sodan kelmeät, ruhjotut ja vankeutensa näännyttämät uhrit palasivat kotiin.
Pohjolan kuulakan kirkas ilma ympäröi heitä. Riisuutumiseensa alistunut luonto heille hymyili. Liput liehuivat, torvet raikuivat heidän kunniakseen. Ystävälliset kädet ojentautuivat heitä palvelemaan. Mutta heidän katseensa puhui kärsimyksistä, jotka olivat siirtäneet heidät etäälle kaikesta mikä heitä ympäröi.
Paljon kokeneina, paljon kadottaneina, sodan kauhut syvälle syöpyneinä sieluun he kaikki palasivat. Mutta kullakin heistä oli oma tarinansa, niin raskas ja kipeä, ettei sitä jaksanut yksin kantaa, ei toiselle uskoa. Lyhyt pieni sana, viittaus vain, — alla piili järkyttävä todellisuus.
Tällaisina he palasivat elämään, joka ei koskaan enään voinut asettua entiselleen.