KOIRALAULU
Nyt hän kuoli ja haudataan: koira, sä yksin jäät. Kun hän kuoli ja haudataan nälkäpäiviä näät,
istut mykkänä ikkunaan toivoen saapuvan sen, ken toi ehtoisin tullessaan leivän ja särpimen,
ken toi hyväilyt tullessaan hienossa kämmenessään, ken niin mykkänä ikkunaan painoi kauniin pään,
kaarevan kaulan peittäen
silkkiviuhkallaan…
Saitpa silloin nähdä sen
itkevän rakkauttaan,
pienet tohvelit jalassaan, pienet ja punaiset. Etkä sä kyennyt lohduttamaan, koira rukka, et.