LEIJONANKESYTTÄJÄ
Oi saavu, jos voit, ja vielä yli kaupungin vapisevan yks kerta katso: sä löydät mun huoneeni ikkunan,
jos havaita yltä pilvein, läpi savu-pylvästöin voit keltaisen kynttilän juovan, joka piirtyy keskiöin.
Minä ristikkoikkunaani,
veli, nojasin kolkon pään
— ja kasvot, opetetut
joka hetki hymyilemään,
minä peitin kämmeniini.
Hei, pedot, ulvomaan!
Olen leijonankesyttäjä,
minut kyllä tunnetaan.
Minä kesytin metsänluomat ja katseet neitojen. Jätin yhden kesyttämättä: tämän villisydämen.
* * *
Tämä lienee rakkausdraama, veli porvari-aatelismies: primadonna voi olla kuollut tai elääkin kenties.
Ens' rakastajan osa
oli julma ja luonnoton.
Veli, tunsit primadonnan:
se sureva leskes on.
Sata jalopeuraa mulle
meni kerran sydämeen.
Sinun verelläs, huomenissa,
veli, virutin tantereen.
Veli, onton katsees eestä minä vavisten pakenen. Sinun kuolleitten kasvojes väri on kynttilänkeltainen.