ULLAKKOKAMARISSA
Luulen, että kaikki kummitukset tänä yönä laskettu on irti.
Ajatukset astuu permannolle niinkuin pikkulapset hippapiiriin. Yksi käyskentelee keikistellen päässä irvinaama narrinlakki.
Äkkiä se harppaa akkunasta jättäin tuijottamaan kaikki toiset pitkänpyörein, hiukan tyhmin naamoin.
Ajatus käy vinttikaivon luokse sääskein syötäväksi suvivaloon huoletonna istuin kannen päälle.
Joku piika avaa aitan oven pistäin lutinsolaan huivipäänsä, sitten paljaat punertavat jalat. Piika laukkaa kaivon luokse juomaan, sillä yö on helteinen ja raskas.
Lehtokurpan ääni koivun luota.
Lepakoitten hyrrät yllä aitain.
Piian nuori, värisevä sydän tuntee keskisuven oudot kutsut: renki soittaa myllyahteen alla hanurilla tanssinrenkutuksen. nostain hoikat käsivarret ilmaan kulkeissansa taasen aitanluttiin.
Ajatus käy vinttikaivon luota.
Kiiltomatoin värilyhdyt syttyy.
Piha mahtaa odotella jotain.
Piippolakki-ajatus käy hiljaa,
laiskana ja ehkä murheellisna
kasteruohoin väliin pitkällensä.