VIIMEINEN LAULU.
Tämä on viimeinen lauluni sinulle: iankaikkisuus kulki ohitseni kauhistavin siivenhavinoin. Maa järkkyi.
Sieluuni valahti räikeä ääni kaukaisesta maailmasta, joka on tulisena pallona pudonnut avaruuteen kummallisen sattumalta.
Käsivarsissani oli tosin hirveä väkevyys: minä olisin kyennyt murskaamaan, minä olisin kyennyt luomaan. Mutta sittenkin olin pieni poika, niin viattoman mitätön, sidottuna kapaloihin.
* * *
Oi sinun silmäsi, oi sinun silmäsi! Ensin riuduttavat kuin pouta, sitten kylmät kuin hallayö!
Tuuli on tullut: se on pudottanut kukat sinun hiuksiltasi. Lempeät sadut ovat juosseet katseestasi. Tukkasi raivoaa autioitten kasvojesi yllä.
Niin minun väkevyyteni meni pois — en tiennyt varmasti, oliko sitä koskaan ollut.
Minä vaivuin piestynä eteesi, kauhea armaani: iankaikkisuus kulki pauhaten ohitseni, mitään ei ole enää, mitään ei ole ollut.