AILI.
Herää unelmistaan.
Lapsiko? En ole lapsi enää. Toisellaisia olivat ne kuvat, joita lapsena näin. Viaton ja puhdas olen kyllä, mutta lapsellinen en.
On silitellyt Ahrénin kättä.
Katso, missä on kihlasormuksesi?
AHRÉN.
Itsekseen.
Perhana!
Ääneen.
Olen unohtanut sen sattumalta kotiin pöydälleni… Ole huoletta, ei se sieltä minnekään joudu.
Suutelee. Sitten itsekseen.
Hitto vieköön! Mihin olen sen jättänyt. Kun ei olisi vaan se Elsan riivattu —
EMMA.
Tulee.
Saisinko, neiti, astiat ja lusikat.
Aili ottaa pöydältä avaimet, menee.
AHRÉN.
Minä tulen mukaan.
Menee perässä.
VIII:s KOHTAUS.
Helli, Karhi.
Helli ja Karhi tulevat puutarhasta, keskustellen innokkaasti.
KARHI.
Muista, mistä väittely alkoi. Minä väitin vaan, ett'ei miehet suinkaan yksistään ole syypäät naisen poljettuun asemaan, vaan naiset itse myöskin, sillä eiväthän he ennen muuta juuri vaatineetkaan kuin miehen suojelevaa ystävällisyyttä ja korkeintaan herruutta omien ovien sisällä. Turvautuvathan he Ranskassa vieläkin pääasiassa lumousvoimaansa.
HELLI.
No niin, no! Eihän meistä väittelijöiksi ole. Meillä on liiaksi samallaiset mielipiteet.
KARHI.
Siinä sanot aivan oikein. Meillä on liian samallaiset mielipiteet, voidaksemme riidellä.
HELLI.
Minua todella tuo oikein kummastuttaa välistä.
KARHI.
Itsekseen.
Nyt jos milloinkaan.
Ääneen.
Tuota, minä tahdon puhua sinulle nyt suoraan asian, josta kyllä jo olisin ennen puhua voinut, mutta se on aina jäänyt. Olet ehkä huomannut, että minä olen sinua kohtaan käyttäytynyt toisella tavoin kuin kaikkia muita, ja olenhan, kuten sanotaan, suorastaan sinua hakkaellut. Minä tahdon kerrankin selittää syyn käytökseeni. Ystävyyteni sinua kohtaan ei ole ollut teeskenneltyä eikä tuollaista salonki-ihailua. Käytöstäni ei ole määränneet mitkään salaiset syyt, joita en voi tunnustaa. Minä olen suoraan ja koristelematta puhuen seurannut luonnollista taipumusta, olen oppinut pitämään, miksen käyttäisi runollisempaa sanaa, rakastamaan sinua. Siinä kaikki. Tahdoin vaan tämän ilmaista, että tietäisit minut rehelliseksi mieheksi, jos asianhaarat meidät eroittaisivat toisistamme. Toivon, että tämä tunnustukseni tekee meidät vielä paremmiksi ystäviksi kuin tähän asti olemme olleet. Eikö niin?
HELLI.
Hämillään.
No, — tie — tys — ti!
IX:s KOHTAUS.
Edelliset, Hartin, Aili, Ahrén.
Hartin tulee ulkoa.
KARHI.
Itsekseen.
Kas niin. Nyt se on tehty.
HARTIN.
Täällähän on vieraita.
KARHI.
Tervehtii.
Terveisiä Kuopiosta.
HARTIN.
Kiitoksia.
Hellille.
Aili on sinua kovasti ikävöinyt.
HELLI.
Niin hän sanoi.
Aili ja Ahrén tulevat.
HARTIN.
Oletpa sinä kohtelias, Aili. Jätät vieraat yksin —