AILI.
Teeskennellen totisuutta.
Minä olen vielä äskeisestä liiaksi liikutettu.
AHRÉN.
Hymyillen.
Vai niin! No minä otan sitten vaan!
Suutelee.
Kas noin!
Ottaa Ailin syliinsä.
Onhan näin sentään paljon rauhallisempi olla?
Aili nojaa äänetönnä hänen rintaansa vasten.
Näetkö, kuinka ihmeellisesti maailmassa on kaikki asetettu. Äsken olit vielä tulinen ja kiukkuinen, mutta eikö nyt jo, kun olet syliini painunut, kaikki ole unohtunut pois. — Luonto on määrännyt miehen naisen turvaajaksi, hänen siipiensä suojassa vaan voi nainen täydellisen onnen löytää.