AILI.
Hm! Ihmeellistä! — Mutta viis minä, heidän salaisuuksistaan; on minulla muutakin ajateltavaa. — Olenhan iloinen, onnellinen morsian, onhan minulla kelpo sulhanen, joka minua sydämestään lempii. — Välistä tosin hänkin suuttuu ja rypistää silloin niin somasti kulmakarvojaan. Mutta sitte tulee hän kiltiksi taasen. — Toista on äitini laita. Hänet kun kerran pahalle tuulelle saa, on hän totinen pitkän aikaa. — Ja kaikesta hän viitsii suuttuakin. — Oliko tuo nyt niin pahaa, että enoni — — Mutta onhan se hänen asiansa.
Menee pianon luo.
En tahdo tuota vanhaa rimputusta! — Jotakin uutta! — Minä tahdon oppia työtä tekemään.
Tuumailee.
Sepä ei olisi hullumpaa. — Näinhän kuinka puutarhuri menetteli.
Panee sanomalehden lattialle.
Kas noin!
Ottaa yhden kukan ja kaataa, iloista laulua hyräellen, mullan ruukusta sanomalehdelle.
Kun en vaan pilaisi.
HARTIN.
Tulee vesikannu kädessä.
Mitä teet sinä nyt?