AILI.
Minä olen itse heidät kutsunut.
Kello soi vasemmalla.
HARTIN.
Jätäpä minut nyt!
Aili menee. Palvelustyttö menee avaamaan.
II:nen KOHTAUS.
Hartin, Professori.
PROFESSORI.
Tulee vasemmalta.
Hyvää huomenta!
HARTIN.
Terve tullut!
Näyttää nojatuolia.
Olkaa niin hyvä!
Professori käy lasisilmiä pyyhkien istumaan. Herra professori! Kauan aikaa olen huomannut, että tyttäreni laihtui ja vaaleni päivä päivältä yhä enemmän. Hän yski, mutta kun sanoin sitä arveluttavaksi ja tahdoin lähettää teitä noutamaan, kielsi hän sen jyrkästi. Minä puolestani en tahtonut hänen nuorta sydäntään loukata. Eilis-iltana kävi hän myöhään illalla sulhasensa kanssa saattamassa kotiin erästä tuttavataan ja vilustui nähtävästi siellä matkalla, vaikka hän senkin kieltää. Olkaa nyt hyvä, herra professori, ottakaa tarkka selko hänen tilastaan. Minä pyydän!
PROFESSORI.
Jaha! Missä hän on?
HARTIN.
Täällä viereisessä huoneessa.
Menevät oikealle. Hetken äänettömyys
III:s KOHTAUS.
Sillman yksin.
SILLMAN.
Tulee hiipien sisään vasemmalta.
Onneksi oli ovi auki! Voin nyt sen tänne jättää kenenkään huomaamatta.
Panee sikarikotelon pienelle pöydälle.
Kas noin! Mitä sillä kuitenkaan tekisin, kun nimikin on kannessa. — Ja hyvä se olikin! — Uh, nyt siitä on päästy.
Menee. Hetkisen päästä soi kello.
IV:s KOHTAUS.
Palvelustyttö, Gryhling.
Palvelustyttö tulee takimmaisesta ovesta, aikoo mennä avaamaan.
GRYHLING.
Tulee vastaan.
Ovi olikin auki.
Aikoo taputtaa poskelle.
Palvelustyttö työntää äkäisesti hänen kätensä, pyörähtää pois.
Se on tyttö, joka ei parane. Ei pääse millään pakanan kimppuun. Ei ole tuollainen tyhmä enkeli, jota voisi nenästä vetää. Tuntee kaikki metkut ja juonet. —
Lähestyy oveansa.
Mitä sillä työmiehellä lie ollut meidän korridoorissa tekemistä. Luiskahti niin pelokkaasti sivuitseni. Olisi pitänyt tuolta tytöltä kysyä, mutta eihän sen kanssa puheisin pääse. — Mutta olkoonpa minun puolestani!
V:s KOHTAUS.
Ahrén, Gryhling.
AHRÉN.
Tulee, panee hattunsa pikkupöydälle sikarikotelon päälle, lyö Gryhlingiä olalle.
No veli. Mitä kuuluu?
GRYHLING.
Eipä mitään.
AHRÉN.
Hiljaa.
Kuule, eikö täällä ole mitään skandaalia tapahtunut?
GRYHLING.
Täälläkö? Skandaalia?
AHRÉN.
No hyvä! Minä jo olin huolissani.
GRYHLING.
Mitä tarkoitat?
Ahrén kuuntelee oikealle vievän oven vieressä.
Ailin sanovat sairaaksi.
AHRÉN.
Hm! Hän ei ole siis mitään puhunut.
GRYHLING.
Onko jotakin tapahtunut sitten? —
AHRÉN.
No, niitten akkain kanssa ei osaa kyllin varovainen olla. — Kuka se siellä heidän luonaan on?
GRYHLING.
Ehkä lääkäri.
AHRÉN.
Se on mahdollista. — Mennäänpäs sinun kamariisi, niin kerron kaikki.
GRYHLING.
Tehdään niin.
AHRÉN.
Se likka oli siis niin viisas, ett'ei hiiskunut eukolle sanaakaan. —
Saakelin hyvä asia.
Menevät.
VI:s KOHTAUS.
Hartin, Professori, Aili, sitten Ahrén.
Hartin ja Professori tulevat totisen näköisinä.
HARTIN.
No, herra professori? Kuinka on laita?
PROFESSORI.
Hm!
HARTIN.
Puhukaa Herran tähden.
Professori pudistaa päätään.
Mitä?
Aili tulee ovelle, nojaa käsiään pihtipuoliaisiin, kuuntelee.
PROFESSORI.
Olisi pitänyt minut ennen kutsua.
HARTIN.
Eihän toki vielä vaaraa ole?
PROFESSORI.
Vaaraako? On!
HARTIN.
Mitä sanotte! Onko hän arveluttavasti kipeä?
PROFESSORI.
Ei vielä arveluttavasti, mutta se voi siksi muuttua.
HARTIN.
Älkää Herran tähden.
PROFESSORI.
Se voi helposti muuttua keuhkotaudiksikin.
HARTIN.
Kuinka olisi se mahdollista? Olenhan minä koettanut pitää hänestä niin tarkkaa vaaria kuin suinkin, sekä lapsena ollessaan, että sen jälkeen kuin hän kihloihin joutui.
PROFESSORI.
Kirjoittaa reseptiä.
Onko hän kauan ollut kihloissa?
HARTIN.
Kolmatta vuotta!
PROFESSORI.
Vai niin. — Siinäpä se!
HARTIN.
Mitä tarkoitatte?
PROFESSORI.
Tyttärenne on kuumaverinen ja tunteellinen, hänen fysiikkansa ei ole parasta laatua. — Jos olisitte antaneet hänen heti naimisiin mennä, niin olisi hän nyt terve.
HARTIN.
Herra Jumala! Te saatatte minut epätoivoon!
PROFESSORI.
Joku suuri mielenliikutus on voinut myöskin lisätä heikkoutta.
HARTIN.
Mielenliikutusko? Missä olisi hän —?
PROFESSORI.
Matkustakaa ulkomaille, Nizaan tahi Korsikaan vielä paremmin. Se on paras keino parannukseen.
HARTIN.
No mutta —!
PROFESSORI.
Lähtekää hetipaikalla matkalle.
HARTIN.
Siitähän hän arvaisi heti kaikki.
PROFESSORI.
Hm!
HARTIN.
En tahdo sitä hänelle vielä ilmaista, puhumattakaan syystä hänen heikkouteensa. Se loukkaisi liiaksi hänen neitseellisyyttään.
Aili nyykäyttää ylenkatseellisella säälillä päätään, katoaa.
Voi surkeutta! Miksi en heti antanut heidän naimisiin mennä! Olisihan minulla, Jumala paratkoon, varoja ollut. Mutta enhän ole moisesta vaarasta kuullut puhuttavankaan!
Huokaa.
Vaan mikä kerran on tapahtunut, siihen täytynee mukaantua. Koetan kestää kaikki tyyni niin, ett'ei hän mitään huomaa. Tekeydyn niin iloiseksi kuin mahdollista ja koetan häntä huvitella kaikella tavoin.
Ahrén tulee.
PROFESSORI.
Jaa, minun pitää nyt lähteä. Ottakoon näitä kahdesti päivässä.
AHRÉN.
Hyvä päivä, äiti!
PROFESSORI.
No hyvästi nyt vaan!
Lähtee, ottaa Ahrénin hatun.
AHRÉN.
Suokaa anteeksi.
Ottaa hattunsa.
Tämä on minun. — Kas, kenen tuo on?
Ottaa pöydältä sikarikotelon.
HARTIN.
Mitä ihmettä! Tämähän on Kaarlon kadonnut —
Menee professorin perässä eteiseeen.
VII:s KOHTAUS.
Ahrén, Hartin.
AHRÉN.
Olisiko tyttö todellakin kipeä? Sepä olisi minulle täräys! Mutta pidä kiinni, Ahrén, saaliistasi. Toista samallaista ei ole tarjona. Tänä keväänä pitää häät toimeen saada viimeistään.
HARTIN.
Tulee takaisin.
Vilhelm-parka. Koeta kestää ikävä uutinen.
AHRÉN.
Mitä nyt?
HARTIN.
Aili on sairas!
AHRÉN.
Herra Jumala!
HARTIN.
Ja kamalinta on, että professori luulee syyksi tautiin sen, että olette olleet liian kauan kihloissa.
AHRÉN.
Sitä olen minäkin jo ajatellut.
HARTIN.
Etkä ole minulle mitään sanonut.
AHRÉN.
Kuinka olisin voinut sellaista? — Mutta nytpä voimmekin jo häämme viettää, sillä nyt olen päässyt kanslistiksi.
HARTIN.
Oletko? No, toivotan onnea! Niin! Se on parasta! Te vietätte häät ja sitten yhdessä matkustamme ulkomaille. Eikö niin?
AHRÉN.
Jos te tahdotte vaan!
HARTIN.
Sinä olet saavuttanut siinä määrin minun luottamukseni ja kunnioitukseni, että uskallan haltuusi ainoan tyttäreni uskoa, vaikka hän sairaskin on. Sinä kykenet häntä paremmin hoitamaan kuin minä.
AHRÉN.
Enhän toki! Mutta parastani tahdon kuitenkin koettaa.
HARTIN.
Minä lahjoitan teille tämän huvilan jä jään luoksenne sitten asumaan.
Eikö niin?
AHRÉN.
Suutelee hänen kättään.
Te olette liian hyvä!
Itsekseen.
Nyt ei karhut peloita enää.
HARTIN.
Mutta Ailille emme anna viittaustakaan vaarasta.
AHRÉN.
Parasta on!
VII:s KOHTAUS.
Edelliset, Aili, sitten Gryhling.