AILI.
Sinä Helli, näyt niin mielelläsi ottavan osaa keskusteluun. Jää sinä tänne vaan.
Katkerasti.
Minä menen yksin.
Menee.
XIV:s KOHTAUS.
Edelliset, paitsi Aili.
KARHI.
Aili neiti näkyy niin vastenmielisesti luopuneen keskusteluamme kuulemasta.
HARTIN.
Minä en tahdo hänen lapsellista mieltään häiritä millään oudoilla asioilla. — Se on minun kasvatustapani. Pysyköön hän viattomassa tietämättömyydessään, niin kauan kuin se on mahdollista. — Niin! Minä pyytäisin selitystä äsköiseen kummalliseen väitteeseenne. Tulisiko meidän äitien puhua suoraan tyttärillemme mitä epäsiveellisimmistä asioista, vai mitä tarkoitatte?
KARHI.
Juuri äidin velvollisuus on selittää ne perin pohjin tyttärilleen, vieläpä pojilleenkin.
HARTIN.
Kuinka luulette te luonnollisen häveliäisyyden sitä sallivan?
KARHI.
Se tapahtukoon askel askeleelta neitosen kasvaessa niin, ettei hän täysikäiseksi tultuaan tiedä milloin se on tapahtunutkaan.
GRYHLING.
Miksei kerrassaan!
AHRÉN.
Kylläpä te näytte suurta arvoa antavan immen puhtaudelle, häveliäisyydelle, joka kuitenkin on neidon paras koristus.
KARHI.
Mitä oli Eevan häveliäisyys, ennenkuin hän oppi synnin tuntemaan. Yhtä vähän voi puhua pienokaisen lapsen kuin Eevan häveliäisyydestä ennen syntiinlankeemusta. Te tahdotte, ettei nuori neito tietäisi mitään niistä asioista, joitten suhteen hänen pitää häveliäs olla, ja kuitenkin pidätte häveliäisyyttä hänen parhaana koristuksenaan. Hänelle ei sanota, mikä synti on, mutta kielletään syntiä tekemästä. Pitäähän meidän tuntea vihollisemme voidaksemme häntä välttää, vastustaa.
HARTIN.
Hellän äidin on mahdotonta sellaisilla asioilla puhtaan lapsen sielua tahrata. Jos hän kerran miehelään joutuu selviävät ne asiat kaikessa tapauksessa.
GRYHLING.
Nauraen.
Eiköhän!
HARTIN.
Siksipä jätämmekin nuo asiat miesten selitettäviksi.
HELLI.
Mutta kuinka käy tavallisesti noitten puhtaitten sielujen, jos minunkin sallitaan mielipiteeni lausua? Saatuaan ensikerralla äidiltä vastauksen, joka ei tytärtä tyydytä, käyttää hän tilaisuutta uudelleen kysyäkseen, mutta saa tietysti samallaisen vastauksen. Vaikkapa hän ei saisikaan äidiltään tuota varomatonta muistutusta "ettei sellaisia asioita saa kysellä", huomaa hän asian arkuuden ja tulee uteliaaksi. Nuoren vilkkaalla mielikuvituksella luulottelee hän asiata kahta kamalammaksi, pyrkii kuuntelemaan vanhempien, kokeneempien toveriensa sopotuksia, nuuskii salaa luvattomia romaaneja, joista hän nuoren intohimolla imee itseensä kaiken tuon kelvottoman, siten todellakin tahraten puhtaan sielunsa. Onko tuo nyt parempi kuin että äiti luontoperäisellä hienotunteisuudellaan samat asiat ajoissa hänelle selittäisi sen sijaan, että hän koettaa asioita kiertelemällä ja vääristelemällä vieläpä valheillakin ulkokultaista puhtautta säilyttää?
GRYHLING.
Bravo!
KARHI.
Ja luuletteko te, että miehestä tuntuu paremmalta saada haltuunsa koskematon orvokkia kasvava niitty tahi rikkaruohojen täyttämä pelto, kuin valmis, tarkalla silmällä hoidettu uhkuva laiho?
GRYHLING.
Minä sanoisin yhtyväni teihin täydellisesti, jollette puhuisi noin kiertelemällä ja koristelemalla selviä asioita, vaan sanoisitte suoraan, että sellainen nainen vaan nykyjään kelpaa avioliittoon, joka jo on aivan selvillä siitä, kuinka —
HARTIN.
Kaarlo! Muista, että tässä on naisia myöskin.
Gryhling nauraa hohottaa.
Te herra Karhi puhutte niinkuin ainakin sellainen, joka nykyaikaista kirjallisuutta on ahminut. Mutta älkää luulko vanhoja vuosisatojen kokemukseen perustuvia periaatteita voitavan muutamien kynäniekkojen mielikuvaelmilla kumota.
AHRÉN.
Nuori mies sellainen kuin te, herra Karhi, luopi mielellään itselleen kaikenlaisia kauniilta näyttäviä ilmalinnoja, jotka sitten, kun on opittu maailmaa tuntemaan tarkemmin, haihtuvat kuni tuhka tuuleen.
KARHI.
Saanko vapaasti puollustaa itseäni, rouva Hartin.
HARTIN.
Tietysti!
KARHI.
Ahrénille.
Meidän nuorien silmille viskataan niin usein tuo muistutus: "Mitä sinä keltanokka höpiset!", ettei se enää vaikuta.
AHRÉN.
Paha merkki.
HARTIN.
Minä lienen kylliksi iäkäs antamaan teille sen äidillisen neuvon, että hankkikaa itsellenne ensin kokemusta, tulkaa isäksi ja kasvattakaa lapsenne uusien periaatteittenne mukaan, mutta ruvetkaa sitten vasta vanhaa kasvatustapaa vastustamaan, kun kokemus on takananne ja työnne hedelmät näkyvissä, — sitten vasta.
KARHI.
Hedelmistä minä juuri näen ettei äitiemme kasvatusoppi ole oikea, sillä olenhan itse ja onhan kaikki veljeni ja sisareni sen mukaan kasvatettu. — Mutta en minä sillä väitä, että minun puollustamani uusi kasvatustapa olisi ehdottomasti aivan oikea, vaikka olenkin varma, että vanha on väärä.
HARTIN.
Te tahdotte siis repiä alas vanhan, voimatta tarjota uutta ehdottomasti parempaa sijaan.
KARHI.
Kyllä se sitten selviää itsestään, kun vanha on murretuksi saatu.
XV:s KOHTAUS.
Edelliset, Aili.