2:NEN KOHTAUS.
*Edelliset, Kosmin, Vouti.*
Vouti. (Tulee ulos sotamiehen seuraamana). Herra tulee!
Kosmin. (Tulee ulos. Talonpojat ottavat lakit päästään ja kumartavat nöyrästi). Joko kaikki ovat täällä! Tulkaa tänne lähemmäs! (Talonpojat tottelevat). Ivan Petrovitsch! Laske vanki kellarista! (Vouti menee kellariin). Minä olen aina pitänyt tärkeimpänä silmämääränäni sitä, että te, alustalaiseni, voisitte niin hyvin kuin mahdollista. Te tiedätte itse, ett'ei koko paikkakunnalla ole niin varakkaita talonpoikia kuin moni teistä. En ole koskaan liikoja veroja teiltä ottanut, enkä liikoja päivätöitä vaatinut. Vääryyttä en ole koskaan tehnyt. Jos olenkin ollut ankara, olette minua siihen aina te itse pakoittaneet. Tuolla rautaoven takana istuu teistä yksi, mutta hän onkin rangaistuksensa täydellä syyllä ansainnut. Aioin lähettää hänet oikeuden käsiin kaupunkiin, mutta nyt olen kumminkin päättänyt lieventää ankaruuttani.
(Vouti ja Matti tulevat kellarista).
Juvakka. Poika parka! Kuinka hän on laihtunut!
Kosmin. (Matille). Tule tänne lähemmäs! (Matti lähestyy). Vaikka oletkin tuittupäinen ja uppiniskainen, olen kuullut voivasi olla järkeväkin, kun vaan tahdot. Tässä tulee käsiteltäväksi hyvin tärkeä asia, joka koskee sekä minua että teitä. Jos sinä ja nämä muut käyttäytte ymmärtäväisesti, pääset sinä vapaaksi.
Roponen. Aina olemme olleet valmiit suostumaan hyviin ehdotuksiin.
Kosmin. No, kuulkaa sitten! Hallitus aikoo rakentaa uuden rautatien, joka tulisi kulkemaan tämän piirikunnan läpi. Te ymmärrätte itse, mikä ääretön hyöty on paikkakunnalle läpikulkevasta rautatiestä. Minä olen nyt päättänyt antaa anomuksen hänen keisarilliselle Majesteetilleen siitä, että tie, jos mahdollista, tulisi menemään minun tiluksieni lävitse, jolloin tähän aivan lähelle johonkin tulisi pieni pysäkki rakennettavaksi. Mutta asian edistämistä varten pitää meidän luvata omasta puolestamme apurahaa hankkeeseen, ja olen minä ajatellut, että voisimme viisi ruplaa mieheltä luvata, jota paitsi minä itse aion 5000 ruplaa siihen uhrata. Ymmärrättekö!
Kaikki. Ymmärrämme!
Kosmin. Tämä anomus on nyt valmiiksi kirjoitettu. Jos siis olette siihen suostuvaiset, jota en laisinkaan epäile, kirjoittakaa nimenne ja puumerkkinne alle. (Ottaa paperin povitaskustaan).
Roponen. Tämä tuuma on minustakin erittäin hyvä ja hyödyllinen!
Kaikki. Niin on!
Kosmin. No! Sitten ei muuta kuin yksitellen tulette tänne nimenne kirjoittamaan. (Aikoo lähteä sisään).
Roponen. Mutta me tahdomme tietysti lukea sen sisällön ensin.
Kosmin. Mitä? Johan minä selitin sen, vai ettekö ymmärtäneet?
Roponen. Kyllä, kyllä! Mutta emme me saata nimeämme minkään paperin alle kirjoittaa, ennenkuin olemme sen sisällön lukeneet.
Kosmin. (Tuumailtuaan hiukan). No, kas tuossa, lukekaa! Ettehän te sitä kumminkaan ymmärrä.
Roponen. Kyllä me siitä selvän saamme. (Lähestyy Kosminia).
Kosmin. Osaatko sinä lukea?
Roponen. Osaan kyllä!
Kosmin. Venättä?
Roponen. Venättä ja suomea.
Kosmin. (Käärii paperin kokoon). Ei minulla ole aikaa odottaa, kunnes te sen tavaatte. Kirjoittakaa vaan nyt heti! Mitä juonia tämä on?
Matti. Me emme kirjoita, ennenkuin olemme sisällön lukeneet.
Kaikki. Me emme kirjoita!
Kosmin. Kas vaan! Mistä tämä niskoitteleminen? Ette siis aio kirjoittaa?
Kaikki. Emme.
Kosmin. Hyvä! Kuten itse tahdotte, mutta kärsikää myös seuraukset! (Voudille). Sulje hänet takaisin lukon taakse!
Juvakka. Olette kovin armoton…
Matti. Isä, älä ole minusta huolissasi! Minun tähteni ei teidän tarvitse oikeutta vaatimasta luopua. (Vouti sulkee Matin kellariin).
Roponen. (Juvakalle). Älä ole milläsikään! Muista, mitä Juhana on luvannut!
Huttunen. (Mennessään). Ties mitä hän nyt meille tekee, kun tällä tavoin suututimme.
Kosmin. Saatte mennä! (Talonpojat menevät).