4:S KOHTAUS.
*Edelliset, Wasjka ja Mischka.*
Wasjka. (Töytää tupaan Mischkan kanssa, laulaa).
Donin mailta ma oon,
Kasakoilta nyt tuon
Tervehyisiä näin
Aromailtamme päin.
Hei! Kotimaani on Don,
Ilokas, suruton;
Sulonurmia sen
Min' en unhota, en!
Hei! Kotimaanipa tuon
Minä muistoja juon;
Läpi maailmojen
Sodin sen etehen.
Tuo syntymämaa
Ikilempeni saa;
Sitä ain' ikävöin
Minä päivin ja öin.
Juhana. Siinä on iloisia poikia!
Mischka. Starova rebjata!
Juhana. Terve tulleita, terve tulleita!
Wasjka. Mitkä pidot teillä täällä on?
Matti. Illanistujaiset.
Mischka. Sto takkoi? (Lähestyy tyttöjä).
Wasjka. Mitkä ne ovat?
Matti. Tytöt ovat kokoontuneet tänne morsiamelle myötäjäisvaatteita ompelemaan ja me, pojat, teemme heille seuraa.
Wasjka. Aa! Vetscherinka.
Matti. No, niin justiin!
Juhana. Niin se on kuin sanotaan: »suomeks' on susi reessä, venäjäks' ikenet irvellään.»
Mischka. (Erästä tyttöä tavoittaen). Hih! Tchoova tjyytjä!
Wasjka. (Lähestyy Liisaa). No, sinäkin täällä, pikku sirkku! (Aikoo taputtaa poskelle).
Liisa. (Pistää neulalla). Tuoss'on sulle, vääräsääri!
Wasjka. Ohhoh, kuinka äkäisiä teillä tytöt ovatkin! Näin somia lintusia olen minä ennenkin polvellani körötellyt. (Käy istumaan Liisan viereen). Jos meillä näin käyt tytön viereen istumaan, niin kaulaan ne heti kätösensä kiertävät, vieläpä… (Tavoittaa Liisaa).
Liisa. (Juoksee pois). Mene matkoihisi, senkin—jok' mie sanon?
Wasjka. No, miksi pakenit? Enhän minä mitään pahaa tee. Jospa näkisitte meidän impiämme. Ne, ne poikia hyvästi pitelevät. (Laulaa).
Kyllä, suomalainen impi,
Olet kaunis tosiaan,
Mutta vielä kaunihimpi
On kasakan morsian.
Jospa meidän impiämme
Nähdä saisitte te vaan,
Kylläp' ette enää tänne
Tahtois' tulla laisinkaan.
Donille jos tulisitten
Heitä kerran katsomaan,
Saisittepa nähdä sitten,
Että totta laulan vaan.
Siell' on impyemme, joitten
Sulous on verraton?
Laisia ei löydä noitten
Täältä; se se varma on.
No, tytöt, kuka teistä morsian on? (Annille). Sinäkö, kyyhkyseni?
Andrei. Tuo tuossa morsian on?
Wasjka. Vai sinä olet morsian. No, onko sulhasesi kaunis, hä? Onko niin pulska kuin minä edes?
Juhana. Onhan se jotakuinkin kaunis: nenä on silmien välissä kuin koiralla, suu nenän alla kuin apinalla.
Morsian. Suus' kiinni sinä, Jussi! Itse olet apina, eikä minun sulhoni.
Juhana. Mistä sen tiedät? Tiedätkö sinä, minkä näköinen hän on? Vaikka olisi nenä suun alla.
Wasjka. Eikö hän tiedä, minkä näköinen hänen oma sulhonsa on?
Matti. Ei se täällä mitään ihmeellistä ole. Hyvin usein käy niin, että morsian vasta vihkimisen jälkeen tohtii katsoa sulhastaan kasvoihin.
Liisa. Se on olevinaan myös häveliäisyyttä. Anni varmaankin niin tekisi, jos häntä muualta kosimaan tultaisiin.
Anni. Olisiko se ihme? Niin tekee jokainen hävelikkö morsian.
Wasjka. Todellako? Eikö ole vielä nähnyt sen miehen kasvoja, jonka vaimoksi hän aikoo ruveta? Tuo on todellakin kummallista?—Voisihan sulhanen nyt edes olla täällä, niin silloinhan morsiamella olisi edes tilaisuus häntä nähdä. Meillä on tämmöisessä ilossa sulhanen ensimäinen ——Miks' ei hän ole täällä?
Juhana. Siks' että on muualla?
Wasjka. Niin, niin! Mutta miksi hän on muualla?
Juhana. Siks' ettei hän tullut. (Nauraa).
Wasjka. Kyll' olet viisas olevinasi. Vähän sulla sentään näkyy älyä olevan, sekin vetelää.
Juhana. Ei hätiä mitiä, pannaan heiniä etiä; kyllä hevonen vetiä, jos maa pitiä.
Matti (Wasjkalle). Kuinka hän tänne olisi voinut tulla? (Muihin kääntyen). Hän on kotoisin toisesta seurakunnasta. Mistä kylästä se taas olikaan?
Juhana. Kintaan kyläst, peukalon talost, sielt tulless, täält mennes, oikeall puolell, vasemmall käell, keskikyläst reunimmainen talo, äyrämöis-ikkunat, savakon salvamet.
Wasjka. Mitä se on: äyrämöis-ikkunat, savakon salvamet?
Matti. Etkö sitä tiedä? Meillä on täällä kaksi heimoa: äyrämöiset ja savakot. Äyrämöiset…
Mari. Mitä te siellä äyrämöisistä juttelette?
Juhana. Minä vaan täällä sanon, että viimeiset äyrämöiset »pannaan virstanpatsaiksi».
Mari. Poika! Kuinka tohdit sillä tavalla puhua! Etkö muista, että itse olet puhdas äyrämöinen?
Juhana. Vaikka olenkin sukuani äyrämöinen, miellyttävät minua savakot paljon enemmän. Heidän ryhtinsä, pukunsa, kaikki on paljon miellyttävämpää, hauskempaa.
Mari. Kas vaan tuota nulikkaa! Hän pitää savakkojen puolta.
Juhana. Mitä syytä olisi minulla äyrämöisiä ylistellä? Sentähdenkö ainoastaan, että olen sukuani äyrämöinen?
Mari. On siihen paljon painavampiakin syitä.
Juhana. Niitä olisi hauska kuulla.
Mari. Äyrämöiset ovat aina huolimatta venäläisten pilkasta pitäneet kaikki pyhänä, mitä esi-isiltään ovat perineet; yksinkertaiset tapansa, kielensä, pukunsa, kun sitä vastoin savakot ovat aina olleet valmiit niistä luopumaan. Katso savakoita! He koettavat matkia kaikessa venäläisiä; puku alkaa tulla yhä enemmän venäläisten mukaiseksi, heidän joukossaan on löytynyt semmoisia tyttöjä, jotka ovat menneet venäläisille vaimoiksikin. Joll'ei vakaat, järkähtämättömät äyrämöiset olisi olleet estämässä, olisi, Herra ties, kuinka käynyt meidän pienen kansakuntamme.
Juhana. Ohhoh, kuinka viisas se Mari täti onkin! Ei se ole sanottu, että kaikki, mikä on esi-isiltä perittyä, on hyvää. Maailmassa käy usein niin, että kun vanha huomataan kelvottomaksi, keksitään uutta ajanmukaisempaa. Että äyrämöisten puku on selvästi epämukava ja epäterveellinenkin, sitä ei kukaan voi kieltää. Ja heidän itsepintaisuutensa on ollut monen uuden, hyödyllisen asian edistymiselle vahingoksi.
Andrei. Heittäkää tuo ijänikuinen riita!
Mari. Puhukaa mitä tahansa! Sen minä vaan sanon, ett'eivät savakot vedä missään vertoja äyrämöisille. Sadan vuoden päästä ovat kaikki savakot muuttuneet venakoiksi, mutta äyrämöiset ovat ja pysyvät suomalaisina.
Wasjka. No, olisiko siitä vahinkoa, jos te muuttuisitte venäläisiksi? Olisihan se paljon parempi.
Juhana. Sinä et ymmärrä sitä asiata. Jos tuopillisen maitoa, joka voisi olla hyödyksi, kaadat lampeen, niin joutuu se ehdottomasti hukkaan. Samoin kävisi meidän pienen kansakuntamme, jos se venäläisiin sulaisi.
Matti. Heitetään tämä riita äyrämösistä ja savakoista! Se on kumminkin surkuteltavaa, että kaksi suomalaista heimoa, jotka rinnatusten ovat kaikki elämänvaiheet kokea saaneet, että ne yhäti jatkavat riitaa, minkä alku varmaankin olisi etsittävä satojen vuosien takaa.
Andrei. Sovitaan, kuulkaa, ystävät, siihen, ettei koskaan enää aloteta kinaa tästä asiasta!
Juhana. Todellakin! Mutta mikä pannaan rangaistukseksi?
Matti. Se eroitetaan joukosta pois.
Kaikki. Se on oikein.
Juhana. (Kasakoille). Nyt tanssitte te, kasakat, meille trippatkaa!
Mischka. Aa, trippakkaa! Davai!
Audotja. (Marille). Kuka tuo poika on, joka pyysi riitaa heittämään.
Mari. Se on eräs, niinkuin luullaan, isättömänä syntynyt, jo lapsena äidittä jäänyt nuorukainen, kasvatettu tässä talossa. Viisitoista vuotta takaperin löydettiin hän läävästämme.
Audotja. Viisitoista vuotta sitten, läävästä! Se on hän! Voi, jospa olisi!
(Yksi joukosta soittaa kirjapelillä, kasakat tanssivat, muutamat laulavat:)
Tule meille tanssimaan!
Kenen kanssa tanssimaan?—
Meillä vanha akka on,
Vanha akka hampaaton.
Enpä tanssi, enkä taida,
Enkä huoli, enkä voi,
Vilu käsi, vilu jalka.
Vilu kaikki katsanto.
Tule meille tanssimaan!
Kenen kanssa tanssimaan?—
Meill' on nuori neitonen,
Nuori neito suloinen,
Sekä tanssin, jotta taidan,
Kyllä huolin, kyllä voin,
Lämmin käsi, lämmin jalka,
Lämmin kaikki katsanto.
Hyvä ilta, lintuseni,
Hyvä ilta, armahain,
Hyvä ilta, kultaseni,
Hyvä ilta, sanon vain.
Anna kättä, lintuseni,
Anna kättä, armahain,
Anna kättä, kultaseni,
Anna kättä mulle vain!
Tanssi, tanssi, lintuseni,
Tanssi, tanssi, armahain,
Tanssi, tanssi, kultaseni,
Tanssi kanssani nyt vain!
Suuta, suuta, lintuseni,
Suuta, suuta, armahain,
Suuta, suuta, kultaseni!
Anna suuta mulle vain!
Halausta, lintuseni,
Halausta, armahain,
Halausta, kultaseni,
Halausta anna vain!
Käsi kaulaan, lintuseni,
Käsi kaulaan, armahain,
Käsi kaulaan, kultaseni,
Käsi kaulaan pane vain!
Hyvästi jää, lintuseni,
Hyvästi jää, armahain,
Hyvästi jää, kultaseni,
Hyvästi nyt sanon vain!
Wasjka. Nyt laulatte te, tytöt, meille!
Liisa. Me emme osaa sellaisia lauluja, mitä teikäläisille lauletaan.
Juhana. Miks'ette osaa? Liisa, laulahan sinä!
Liisa. Johan minä lauloin. Laulakoon nyt Anni!
Anni. Enpä rupeakaan. (Andreille). Laula sinä, Andrei, se surullinen laulusi! (Hiljempaa). Minä kuuntelen sitä niin mielelläni.
Andrei. Sinun pyynnöstäsi. (Laulaa).
Voi, voi, kuinka elämäni jylhä on,
Kylmä, kolkko ompi tieni, lohduton.
Olenhan ma halpa orja, mitätön.
Yksinäinen orpo raukka, äiditön.
Armahainen lempi yksin saapi vaan
Sydämeni katkeruutta lauhtumaan.
Audotja. (On laskeunut alas kiukaalta, tarkasti seuraten laulua)._ Se on hän! Se on hän! Taivaan Jumala! Minä tunnen tämän säveleen! Mistä olet sinä tuon laulun oppinut?
Andrei. Se on ainoa, mitä olen oppinut äidiltäni.
Juhana. Äidiltäsi! Oletko sinäkin jotain äidiltäsi oppinut? Sitä en olisi uskonut!
Audotja. Jumalan kiitos! Nyt minä löysin sen, ketä tulin etsimään. (Laskeutuu polvilleen). Laupias Luojani! Minä kiitän sinua johdatuksestasi! Näin pian en olisi luullut perille pääseväni. (Kaikki tuijottavat häneen kummastuneina). Älkää luulko, että minä hourailen, minä…
Eräs poika. Vouti tulee! (Kaikki säikähtävät).
Liisa. (Juhanalle). Kunhan ei huomaisi, että minä olen täällä. Minun ei olisi hyvä joutua yhteen nyt hänen kanssaan, sillä herra ei ole kotona.
Juhana. Ole tuolla piilossa muitten takana!