5:S KOHTAUS.
*Roponen, Juvakka, Huttunen, Susi, Kipuna ja Juhana*, sitten *Andrei* ja
*Audotja*.
Vieraat. (Tulevat tupaan). Hyvä ilta!
Roponen. Jumal' antakoon! Käykää istumaan!
Juvakka. Saapihan tätä istua.
Susi. Eikä se pahaa teekkään, kaiken päivää työssä oltuamme, saamatta viinan tippaa vahvikkeeksi.
Roponen. Koht'siltään saadaan sitäkin.
Huttunen. Ei viina ihmistä vahvista, vaan sana.
Susi. Viina vahvistaa ruumista, sana antaa sielulle ravintoa.
Kipuna. No, ei suinkaan Roponen ole viinan ja sanan vaikutuksesta meitä juttelemaan kutsunut. Kyllä kai sinulla on tärkeämpääkin. Mitä kuuluu Pietariin?
Roponen. Hyvää kuuluu, hyvää kuuluu!
Mari. (Tuo pullon viinaa, leipäkannikan, suolakontin ja jalattoman pikarin). Tässä on. (Menee).
Roponen. Ensin on kurkku kasteltava, Sitten vasta haasteltava.
Susi. No, niin justiin!
Roponen. (Tarjoo Huttuselle). No, otappas sitten!
Huttunen. Omasta kädestä.
Susi. Niin, niin! Kenen kädessä, sen kärsässä.
Roponen. Jos niin tahdotte. No, olkaa terveinä!
Muut. Terveiksesi!
Roponen. (Juopi). Ohhoh, kuinka hyvää se olikin! Passipo suulleni, kun oli kerälläni! (Tarjoaa Huttuselle). No!
Huttunen. Ei, ei, kiitoksia! En minä huoli.
Susi. Huolimatonta lyödään.
Roponen. No, mitä turhia! Ota nyt ryyppy! Ei se pahaa vanhoille luillesi tee.
Susi. Mielesi kumminkin tekee.
Huttunen.
Ah, viina viisaan villitsee,
Ei juomarita hillitse,
Vaan saattaa hänet ansaan.
Helvetin alhon lansaan.
Roponen. Niinkuin tahdot. (Juvakalle). Otappas nyt lohdutusta surullesi!
Juvakka. (Juopi). Kost' Jumala!
Roponen. (Kipunalle). No, Kipuna! Kasteleppas kielesi kantaa!
Kipuna. Minä juon sinun onneksesi! Toivon, että vastakin ohjaat meitä viisailla neuvoillasi. (Juopi). Kiitoksia!
Roponen. Oma vaivasi. (Sudelle). No, veli veikkonen, otappas virvoitusta väsyneelle ruumiillesi!
Susi. Saas tästä, suuparka, kosk'oot kanssan' kulkenunna! (Juopi). Passipo, paa toinen! (Roponen valaa). Ensimmäinen ryyppy se menee edellä ja huutaa: pois tieltä, nyt tullaan! Toinen se on oikein se pääpukari. (Juopi ja kaataa itse vielä pari ryyppyä). Kolmas ja seuraavat sitten ovat saattoväkeä… No, eikö Juhanalle annetakaan?
Roponen. Ei varsalle kauroja anneta.
Kipuna. Se on oikein.
Susi. Mutta kun se saa, syöpi se enemmän kuin suuri hevonen.
Kipuna. Se on totta.
Juvakka. Turhaa minustakin on, ett'ei aika pojalle anneta viinaryyppyä.
Huttunen. (On katsellut nolona muitten juontia). No, eihän teistä mihin pääse.
Susi. Näitkös! Tekipä mielesi kumminkin!
Huttunen. Kun oikein ajattelin, niin eihän tuo yksi ryyppy pahaa tee. Saanhan paremmin unta yöllä (Juopi).
Roponen. No, nyt voimme ryhtyä puhumaan painavammista asioista.
Kipuna. No niin!
Susi. Kerroppas nyt päästä päähän, kuinka sinun kävi matkallasi!
Roponen. Kuulkaa sitten! (Juhanalle). Pane ovi lukkoon! (Juhana tottelee). Niin! Tulin minä Pietariin. Aloin kysellä, milloin ja missä kuningas liikkui, ja mitenkä häntä saisi nähdä. Sattui siellä vosikka tämänpuoleisia. Hän tuntee minut ja, mitä varten olen kaupunkiin saapunut, kysyy. Minä, ties', kerroin, jotta niin ja niin siellä meidän herrat—niinkuin ymmärrätte itsekin.
Susi. No?
Roponen. No, hän niinkuin suomalainen ainakin neuvoi, jotta silloin ja silloin on mentävä Nevskille odottamaan siihen ja siihen paikkaan. »Ja kun kuningas tulee», sanoi, »juokse», sanoi, »häntä vastaan ja lankea polvillesi», sanoi. No, minä tein, niinkuin hän neuvoi. Odotin tunnin, ja odotin kaksi, ja sitten vielä hyvän aikaa odotin ja——jo, jo tulee niin että maa tömisee. Voi, ystäväiseni, kuinka kovasti tunsin sydämmeni läpättävän, kun huomasin, että hän ajoi rouvansa kanssa ihka avonaisissa vaunuissa, kaksi harmaata korskuvaa hevosta edessä… Minä siunasin itseni, hyppäsin esiin, heittäysin polvilleni—tuskin muistan kuinka lakin päästäni tempasin—ja katso: hän seisahdutti vaununsa, kutsui minua lähemmäksi ja sanoi: »Mitä sinä tahdot?»—Mitä osasin enää vastata? »Armollinen tsaari! Onnettomien talonpoikain puolesta lähestyn. Teidän Majesteettianne», tahi jotakin sellaista vastasin ja ojensin anomuksen.
Kipuna. Kyllähän sen arvaa että sinä osasit.
Susi. Vait! Jatka!
Roponen. Arvatkaas, mitä hän vastasi!
Susi. No?
Roponen. Hän otti anomuksen omaan käteensä ja sanoi: »Kyllä muistan teitä. Olkaa huoletta, olkaa kärsivällisiä!»
Susi. Niinkö hän vastasi?
Roponen. Sanasta sanaan, niinkuin sanoin.
Kipuna. Venäjäksikö?
Susi. No, millä kielellä sinä luulet? Ei hän suomea osaa.
Kipuna. Sanovat ne hänen osaavan.
Susi. On hänellä muutakin tekemistä, ei oppia suomea puhumaan.
Kipuna. Minun Matti lankoni Tuutarista kertoi, että kuninkaan ajutantti oli hänelle puhunut selvää suomea. Miks'ei kuningas itse sitten suomea osaisi? Onhan kuningas viisaampi kuin kaikki hänen ajutanttinsa yhteensä.
Huttunen. Vai niin hän sanoi! Jumala häntä siunatkoon, antakoon hänelle pitkän ijän! Oikein minun tekisi mieleni laulamaan yksi virren värssy.
Susi. Jätetään nyt se!
Juvakka. Ei sovi viinapullon ääressä jumalista laulaa.
Huttunen. Jumalan viljaa se viinakin on. (Juopi).
Roponen. Parempi minustakin on jättää se.
Kipuna. Niin, niin!
Roponen. Se on jo päätetty asia, että talonpojat pääsevät kaikkialla vapaiksi; julistusta vaan puuttuu.
Juvakka. Onko se mahdollista?
Roponen. Herrat kyllä koettavat saada hallitsijaa lykkäämään manifestin julistusta, mutta se on turhaa! Nyt ei hätää enää, kun kerran sain anomukseni suoraan kuninkaan käteen annetuksi. Me voimme pelvotta vastustaa heidän vehkeitään, sillä muutaman päivän päästä olemme vapaat. Viisautta ja malttia on kumminkin tarvis.
Kipuna. Huomatkaa! Viisautta ja malttia!
Roponen. Mutta rohkeutta ja jäntevyyttä on myöskin tarpeen.
Kipuna. Rohkeutta ja jäntevyyttä myös.
Juvakka. Mutta, ystävät, mitä ajattelette pojastani Matista? Hän on yhä vielä vankeudessa.
Roponen. Niin, niin! Häntä emme liioin saa unhottaa.
Juhana. Kuulkaa, isäni ja te muut! Hän on joutunut vankeuteen minun tähteni. Sentähden pidän minä velvollisuutenani pelastaa hänet myöskin. Olisin siihen jo ryhtynyt, ennen, mutta en tahtonut sitä ennen tehdä, ennenkuin sinä, isäni, olisit siihen luvan antanut.
Juvakka. Sinä olet kelpo poika! Jos minä olisin nuorempi, olisin sen jo itse tehnyt.
Roponen. (Tuumiskellen). Niin!——Tietysti hän on pelastettava— mutta… (Ovelle naputetaan). Kuka siellä?
Andrei. Minähän täällä olen.
Roponen. Juhana, laske hänet sisään. Andrein pitää ottaa osaa tähän neuvotteluun.
Juhana. (Laskee Andrein sisään ja jättää oven lukitsematta).
Roponen. Olisit voinut alusta asti olla läsnä kuulemassa hauskoja uutisia.
Andrei. Mitä uutisia?
Juhana. Miks'et ollut kuulemassa? Harakalle räystäälle ruokaa kannetaan. (Kääntyen Roposeen). No, isä, mitä sanot?
Juvakka. Mitäs muuta kuin että ryhdyt asiaan.
Roponen. Niin no—jos sinulla on sellainen keino, että vaaratta voit pelastaa hänet, niin tee se!
Huttunen. Kuinka! Sinä, Roponen, suostut siihen?
Kipuna. Se on tietty.
Huttunen. Meidän pitää muistaa, että hän on meidän esivaltaamme. Ei saa nostaa kättä esivaltaa vastaan.
Juvakka. Jos hän tekee meille vääryyttä, niin on meillä oikeus vaikka häneen itseensä tarttua.
Huttunen. Ei sinun pidä koskeman Herran voideltua!
Roponen. Mitä sinä, veikkonen juttelet? Onko tuo kansan sortaja Herran voideltu! Älä sinä vaivu taasen noihin Raamatun lauseisiin. Tässä on tarvis miehuullista toimintaa, eikä tyhjiä puheita. Meidän täytyy pelastaa Matti millä tavalla hyvänsä.
Huttunen. Älkää Herran tähden…
Roponen. Sinä, Huttunen, olet ollut aina semmoinen jänispöksy! Sinua emme pyydäkään. Mutta te, ystäväni! Tässä on minulla kaksi reipasta apulaista. (Osoittaa Juhanaa ja Andreita). Yhdyttekö te liittoon.
Juvakka, Kipuna ja Susi. Yhdymme!
Roponen. Lyökää kättä! (Kaikki muut paitsi Huttunen lyövät kättä).
Kipuna. Me luotamme sinuun.
Susi. Ja sitten me ryypättiin. (Juovat).
Huttunen. Minä sanon vielä kerran: ajatelkaa, mitä teette! Hyvästi nyt, Roponen!
Roponen. Joko nyt?
Huttunen. Minä olen vanha mies ja tarvitsen lepoa.
Roponen. (Kättelee). Sinulta pyydän ainoastaan, ett'et puhu kellekään liitostamme. Lupaatko!
Huttunen. Sen toki lupaan. Hyvästi! (Menee).
Roponen. Jumalan haltuun!
Juvakka. Aika äijä!
Roponen. No, antakaa hänen olla rauhassa!
Kipuna. Se on parasta.
Roponen. Ei hän pahaluontoinen ole, vaikka pelkuri.
Kipuna. Pelkuri, pelkuri!
Juvakka. Siis Juhana ottaa pelastaakseen Matti-poikani?
Roponen. Niin! Mutta mitenkä luulet sen voivasi tehdä?
Juhana. Jättäkää se minun salaisuudekseni! Pitäkää te vain huolta siitä, kuinka saamme hänet hyvään piiloon.
Roponen. Niin, todellakin.
Kipuna. Todellakin.
Roponen. Mutta mihinkä?
Kipuna. Niin, mutta mihinkä?
Juvakka. Mihinkä muualle kuin kotiinsa. Kyllä meillä sopiva paikka löydetään.
Roponen. Ei hän kotiinsa piiloutua saa. Sieltä häntä ensimmäiseksi etsimään tullaan.
Juvakka. Kyllä se on totta, sekin! Mutta—minnekkä muualle voimme hänet piiloittaa?
Roponen. Kyllähän hänet yhdeksi yöksi ainakin tänne meidän aittaan peittoon saamme. Kunhan Juhana saa ensin pois kellaristakin.—Mutta ole kumminkin varovainen; muista sananlasku: »kerran tee, kahdesti katso!» Andrei voipi mennä kanssasi, niin voit olla varma——mutta mikä sitä Andreita tänään vaivaa? Olethan totinen kuin…
Juhana. Aapiskukko; mutta hänellä onkin kosintapuuhat mielessä.
Roponen. Mitä sanot?
Juhana. Hän aikoo pyrkiä meille kotivävyksi.
Andrei. Vaiti, sinä!
Roponen. Mi… mitä tämä merkitsee? Siitäkö sinä äsken aioitkin minulle puhua?
Andrei. Jos sinä rupeat minua samalla tapaa pilkkaamaan kuin poikasi, siitä en enempää pidä lukua, vaan tahdon puhua suuni puhtaaksi, koska kerran asia näin pitkälle on mennyt.
Audotja. (Tulee ovesta sisään ja käypi oven suuhun jakkaralle istumaan).
Juhana. Kuulkaa nyt mitä hän aikoo puhua! Tietäkää, ett'ei se ole »lörpön, lörpön veräjäst' pelloll'».
Andrei. Vaiti!
Juhana. Suo anteeks, luulin lampaaks; se olikin vaan meijän muorin mustapää pässi!
Roponen. Sinun puheestasi ei ole haaraa.
Susi. Lysti poika tuo Juhana; vetelee kaikki asiat naurunkelkassa.
Roponen. Juhana, anna nyt Andrein puhua!
Juhana. Nyt siis hiljaa, kuin Hiisan kiukaalla!
Roponen. Minä sanon sinulle, että ole vaiti! No, Andrei!
Andrei. Kuule sitten! Niinkuin Juhanan liukas kieli jo ennätti ilmoittaa, minulla on kosintatuumat, vaikk'ei sellaiset kuin hän vakuuttaa. Minä todellakin rakastan tytärtäsi Annia.
Roponen. Annia!
Andrei. Ja pyydän suostumustasi avioliittoomme.
Roponen. Todellako? Kylläpä sinulle juolahti mieleen! Joko sinä olet unohtanut, mikä juopa on sinun ja Annin välillä? Eikä Anni suostu koskaan sinulle menemään.
Andrei. Anni on valmis rupeamaan vaimokseni.
Roponen. Mitä tuhmuuksia! Oletteko te jo keskenänne sopineet? Kyllä minä opetan teitä! Minä antaisin tyttäreni sinulle! Tosin olet ollut kelpo työmies ja hyvä poika, sitä en kiellä. Olen aikonutkin antaa sinulle osan, sittenkuin olet vaimon itsellesi saanut, mutta tytärtäni —häntä et ikinä maailmassa saa.
Kipuna. Et ikinä maailmassa!
Juvakka. Muista, poika, sananlasku: »Jokainen sirkka pysyköön omassa nurkassaan!»
Susi. Sinulle Roponen antaisi tyttärensä, ainoan tyttärensä! Olethan ventovieras talossa ja voit saada matkapassin milloin hyvänsä.
Andrei. Isäntä! Näistä muista en pidä suuresti lukua, mutta sinun en luule puhuneen täyttä totta. Niin huonona et toki minua pitäne, ett'en tytärtäsi ansaitsisi.
Roponen. Vieläkö luulet tässä leikin sijaa olevan? Mitä olen sanonut, sen olen sanonut. Eikä sanaakaan enää tästä asiasta!
Andrei. Sitä en olisi uskonut!
Kipuna. Vai et olisi uskonut!
Susi. Tuo on minusta suoraa hävyttömyyttä, että hän rohkenee edes ajatella, sitä vähemmin julki lausua tuollaista ajatusta. Koko paikkakunnan rikkain tyttö menisi hänelle, keppikerjäläiselle!
Juvakka. Ja äpärälle muun hyvän päälle!
Roponen. No, älkäähän häntä niin ankarasti tuomitko! Jos tahdotte tietää, mikä on pääsyynä kieltooni, niin kuulkaa!
Kipuna. Kuulkaa!
Roponen. Hän ei kuulu meidän luterilaiseen kirkkoomme, enkä minä koskaan aio sallia sitä, että sukuuni yhdistetään vieraaseen kirkkoon kuuluva henkilö.———Siis se asia on päätetty.
Andrei. Et siis suostu?
Roponen. En!
Andrei. Siinä tapauksessa en jää taloon.
Juhana. Sen verran vuodessa vahinkoa.
Roponen. Aiotko lähteä pois?
Andrei. Joll'en Annia saa, en viivy täällä päivääkään.
Juhana. Pistä pillit pussiin ja soita suolla mennessäsi!
Andrei. Lähden, vaan ensin puhun suuni puhtaaksi! Nyt et ole isäntäni enää, etkä liioin käskijäni. Sanon suoraan, että olet raukka, sanasi syöjä…
Roponen. Kuinka tohdit!
Andrei. … joka kadut lupaustasi antaa minulle osan talosta. Sentähden pidit tätä sopivana tilaisuutena minusta irtipäästäksesi. Olen palvellut sinua uskollisuudella ja ahkeruudella, jommoista et koskaan ole palvelijoissasi löytävä… Sentähden että olen venäläis-uskolainen, en muka kelpaa teidän joukkoonne. Hyvä! Kyllä luulen Venäjän valtakunnassa sellaisia ihmisiä löytäväni, joitten joukkoon minä kelpaan… Nyt lähden——mutta varokaa itseänne! (Aikoo mennä).
Audotja. (Andreille). Minä tahdon puhua kanssasi.
Juhana. (Ovelta hänen jälkeensä). Susi sinua hännällään häilyttäköön, kukko harteillas huutakoon: kikkiriirii! (Muut nauravat paitsi Roponen).
Roponen. Minun käypi sääliksi häntä. Onhan Andrei kelpo poika. Mutta mitä minä sille voin? En minä hänelle tytärtäni ainakaan anna.
Kipuna. Siinä teet aivan oikein.
Juvakka. Senkin vellanen!
Susi. Keppikerjäläinen!
Kipuna. Äpärä?
Roponen. Jollei meidän suomalaiset pysyisi naimiskaupoissaan vellasista erillään, ei kauan kestäisi, ennenkuin ei olisi pienestä kansakunnastamme rahtuakaan jälellä.
Kipuna. Se on totta!
Juvakka. Ystävät, eipä pidot parane, jollei vieraat vähene.
Kipuna. Se on totta!
Susi. Niin, niin!
Roponen. No, mihin kiire?
Juvakka. Onhan niitä kotona toimia.
Susi. Heinä-aika.
Kipuna. Heinä-aika.
Juvakka. No hyvästi! Kiitoksia!
Kipuna ja Susi. Hyvästi.
Roponen. Hyvästi! Terveisiä!
Susi. Kepeät kuormat!
Juvakka. Hyvästi, Juhana! Koeta parastasi! Jos Matin pelastat, olen koko elinaikani sinulle kiitollinen.
Juhana. Kyllä tahdon parastani koettaa. (Menevät keskustellen).