5:S KOHTAUS.
*Andrei, Juhana, Liisa.*
Andrei. (Yksin). Näin on siis hyvä alku tehty———Tuo komea mieskö minun isäni? Onko se mahdollista!—Ja kumminkin on hän isäni? Kuinka tunnen itseni onnelliseksi, saadessani palvella häntä ja yht'aikaa kostaa noille. Tekisinkö väärin ilmoittaessani hänelle sen miehen hankkeita, joka isällisesti on minua lapsuudesta asti kasvattanut?——En! Minulla on oikeus siihen! Minä tahdon isääni palvella. (Menee).
*Laulu 9.*
Juhana. (Tulee pitkä viitta harteilla, laulaa):
Kodissansa muut ne hyörii,
Linnut pesän luona pyörii;
Minä vainen ilman alla
Kuljen kaikkialla.
Pääskyn pesä räystähässä,
Oravaisen petäjässä:
Mulla vain on ilman alla
Koti kaikkialla.
Kukko kiekuu orrellansa,
Sirkka laulaa loukossansa:
Minun laulun' ilman alla
Kaikuu kaikkialla.
Muilla ompi yksi kulta,
Silt' ei puutu lemmen tulta:
Mulla vain on ilman alla
Kulta kaikkialla.
Liisa. (Tulee ulos). Kuka maankuleksija tuolla laulaa?
Juhana. Liisaseni!
Liisa. Juhaniko täällä? Tervetullut!
*Laulu 10.*
Juhana. (Laulaa).
Älä, pikku lintuseni, kummastele lainkaan,
Jos mä tulin luoksesi näin tavattomaan aikaan!
Tokko ikävä on sulla edes mua ollut,
Kun en koko viikossa ma luokses ole tullut?
Liisa.
Tervetullut olet sinä aina luokseni,
Ikävöinyt olen sua, Juhani!
Miksi viipynyt sä olet multa poissa näin?
Ainoahan sinä olet ystäväin.
Tiedän, kaikki mun soisivat sortuvan,
Soisit minusta sun luopuvan,
Mutta ystävääs et sinä unhoita,
Vaikka sulta on hän kaukana.
Juhana.
Syystä viivyin, armahani; asioit' ol' mulla,
Mutta nytpä olikin sen kiiruhumpi tulla.
Luokses' riensin, Liisaseni, apuas mä pyydän,
Jalon työn mä aion tehdä, jalon tuuman tiedän.
Liisa.
Tuuma tuo jo lausu mulle, auttaa koittelen,
Mielelläni sua aina auttelen.
Ken ei auttaisikaan ystäväänsä ainoaa,
Jota oikein sydämestä rakastaa.
Se on totta: mun voimani heikko on,
Vaan sun rinnallas' oon pelvoton.
Eikä suurikaan vaara nyt pelkoa tuo,
Rakkaus kun apuaan vain suo.
Liisa. Mutta, Jussi, mitä tämä merkitsee? Mitä varten olet itsesi tuollaiseksi pukenut? Olethan niin hassun näköinen, ettei isäsikään sinua tuntisi.
Juhana. Kuule sitten! Me olemme päättäneet pelastaa Juvakan Matin tuolta lukon takaa.
Liisa. Olette päättäneet! Luuletko sen niin helposti käyvän päinsä?
Juhana. Sinä sanoit kerran minulle tietäväsi, missä avainta säilytetään.
Liisa. Kyllä minä sen tiedän, mutta ei sitä sieltä voi mitenkään saada.
Juhana. Etköhän sentään?
Liisa. En, en mitenkään.
Juhana. Älähän toki! Ja minä kun annoin ukoille varman lupauksen pelastavani hänet.
Liisa. Annoitko varman lupauksen? Miksikä sen teit?—Niin no, ei lupaus taloa hävitä!
Juhana. Mutta sanasta miestä, sarvesta härkää. Etköhän sinä koittaisi kumminkin jollakin tavalla kaapaista? Minä pyydän!
Liisa. Kyllä mielelläni sinulle sen hyvän työn tekisin, jos se olisi mahdollista?
Juhana. Mutta eihän maailmassa ole mitään mahdotonta.
Liisa. Niin—no—jos minä tohtisin…
Juhana. Mutta minun tähteni sinä tohdit enemmän kuin jonkun toisen takia. Eikö niin?
Liisa. No, sinun tähtesi koetan. Ihmisiä kuuluu tulevan. Ei minun sovi tässä sinun kanssasi kahden kesken jutella. Tule tänne syrjään piiloon! (Menevät).