6:S KOHTAUS.
*Edelliset, Kosmin, Wasjka, Matti, Vouti, Liisa, Mari, Anni, Andrei,
Kansaa.*
Kosmin. (Tulee kymmenen sotamiehen kanssa. Kansaa tulee). No, tahdotteko kirjoittaa paperin alle?
Talonpojat. Emme!
Kosmin. Se, joka tietää, missä karannut vanki on, ja sen heti ilmoittaa, hän pääsee kaikesta siitä edesvastauksesta, minkä alle muut joutuvat.
Huttunen. (Ottaa askeleen eteenpäin). Tuota…
Juvakka. Jos tohdit sanoa sanaakaan, niin varo itseäsi!
Kosmin. Eikö kukaan tahdo ilmoittaa?
Huttunen. Herra! Minä en ainakaan tiedä, missä hän on piilossa.
Kosmin. Vai et tiedä vain! No, ehkä minä tiedän. (Sotamiehille). Sotilaat! Katsokaa tuonne aitan sisään!
Roponen. (Juvakalle). Meidät on petetty.
Wasjka. Antakaa avain!
Roponen. Tuota—noin—minulla—ei—ole—
Wasjka. (Lyöpi pyssyn perällä oven auki ja menee sisään).
Juvakka. Nyt meidät hukka perii!
Roponen. Ei saa lannistua!
Wasjka. (Tulee takaisin). Ei täällä ole ketään.
Kosmin. Vai ei ole!
Vouti. Sallikaa minun mennä! (Menee kahden sotamiehen kanssa).
Wasjka. Perhana! Ei onnistunut sittenkään!
Andrei. (Tulee). Mitä nyt!
Roponen. Tuossa on se, joka on syypää kaikkeen, sinä kavaltaja!
(Sotamiehet tuovat Matin ja Liisan aitasta).
Kosmin. (Wasjkalle). Kaksihan sieltä löytyi, ja sinä et nähnyt yhtään!
Vouti. (Liisalle). Ahaa, sinä västäräkki! Vai menit sinä piiloon! Nytpä et enää pakoon pääse.
Liisa. (Kosminille). Armollinen herra! Säälikää minua raukkaa!
Kosmin. Säälimisen aika on nyt mennyt. (Roposelle). No, Roponen, sinä laintuntija, älyniekka! Pidätkö sinä talossasi pahantekijää?
Matti. Mitä pahaa minä olen tehnyt!
Kosmin. Ja sitten vielä minun orjani olet taloosi piiloittanut! Tiedätkö, että se on varkautta? Kuulkaa nyt, te muut! Minä näen, että koko tähän meteliin on syypää ainoastaan Roponen, tuo ylpeä naapurinne. Kun hän on poissa teitä yllyttämästä, tiedän minä teidän muitten pysyvän alallanne. Sentähden on ensimmäinen asia rauhaa saadakseni keskellänne, että Roponen toimitetaan kauas täältä. (Sotamiehille). Sitokaa hänet! (Sotamiehet tarttuvat Roposeen).
Roponen. Ystävät! Kansalaiset! Auttakaa minua! Älkää antako hänen tehdä tämmöistä vääryyttä syyttömiä ihmisiä kohtaan! Tämä on vasten lakia! Auttakaa! (Sortuneena). Ette tohdi————Voi teitä raukkoja!
Mari. (Tulee tuvasta, juoksee äänettä sinne, tänne).
Anni. (Hyökkää oikealta esiin). Isäni, isäni! Voi, voi, auttakaa, hyvät, rakkaat ystävät! Armoa! Armoa!
Roponen. Rukoile Jumalalta apua! Hän yksin voi enää auttaa!
Andrei. (Itsekseen). Mitä olen minä tehnyt?
Kosmin. Kuulkaa, te muut! Te olette nyt nähneet, mihin vastarinta vie! Jos nyt te luovutte uppiniskaisuudestanne, annan teille kaikille anteeksi, vaikka tiedän teidätkin syyllisiksi. Lupaatteko olla kuuliaisia?
Huttunen. (Ja jotkut muut). Lupaamme!
Roponen. Voi raukkoja! Raukkoja!
Kosmin. No niin! Ensimmäiseksi todistukseksi kuuliaisuudestanne vaadin nyt, että kirjoitatte tämän rautatietä koskevan anomuksen alle.
Huttunen. Meistä ei osaa kukaan muu kirjoittaa kuin tuo Andrei.
Kosmin. Niin no! Sinä Andrei kirjoitatkin ensimmäiseksi. (Ottaa paperin taskustaan). Tule kirjoittamaan tämän anomuksen alle nimesi!
Andrei. Minä en kirjoita!
Kosmin. Mitä?
Andrei. Ennen en kirjoita nimeäni sen alle, ennenkuin siihen on se mies nimensä piirtänyt, joka minua on kirjoittamaan opettanut, ja se on Roponen!
Kosmin. Roponen!
Andrei. Niin, Roponen, joka lapsuuttani hoiti ja antoi minulle suojan ja kodin! Antoi vielä enemmän! Opetti minut ymmärtämään, että ainoastaan vapaina olemme tosi-ihmisiä! Jos hän nyt sanoo minulle: »Kaikki, mitä sinulle opetin, on valhetta! Orja jääköön orjaksi! Parempi orjuus, joka antaa leipää, kuin vapaus, joka vaan antaa vaivoja.—» Jos hän sen sanoo, silloin kirjoitan alle, muuten en!
Anni. Kiitos, kiitos, Andrei!
Roponen. Andrei, sinä olet jalo nuorukainen!
Kosmin. Vaan itsehän paljastit heidän salajuoniaan?
Andrei. Sen tein toisessa tarkoituksessa kuin luulitte. Minähän juuri päästin eilen illalla vangin karkuun, vaikka koetin teitä sillä tavalla pettää, että tekeysin kavaltajaksi. Jos joku on syyllisenä rangaistava, niin rangaiskaa minut yksin.
Kosmin. Sinä siis petit minut ja tohdit vielä siitä kerskailla! Voi sua onnetonta! Kyllä sen tulet kalliisti maksamaan.
Andrei Nyt en pelkää vankeuttakaan, kun omatuntoni on vapaa!
Roponen. Niin! Antakoon kohtalo nyt mitä tahansa, nyt olemme yksimieliset!
Kosmin. Te luotatte lempeäluontoisuuteeni, uskotte ett'en aio ryhtyä ankarimpaan. Siinä olette pettyneet, sen tahdon osoittaa. Ruoskikaa häntä! (Sotamiehet käyvät Andreihin kiinni).
Audotja. (Hyökkää esille). Antakaa hänen olla! Kosmin, älä satuta kättäsi häneen———sillä—hän—on——oma poikasi!
Kosmin. Poikani? Minun poikani?
Audotja. Antakaa hänen olla rauhassa, niin saatte kaikki tietää.
Kosmin. (Viittaa sotamiehille). Kuka sinä olet? En ole sinua koskaan täällä nähnyt.
Audotja. Ettekö koskaan? Voi Kolja, Kolja?
Kosmin. (Hämmästyen). Mitä tämä on? Kasvoja en tunne, mutta ääni on tuttu!
Audotja. Niin vähänkö Kolja-herra muistaa enää ihanaa, armasta Audotjaansa? Sinä et luule hänen voineen tällaiseksi muuttua.
Kosmin. (Itsekseen). Mitä? Tuoko olisi ihana, kaivattu Audotjani, tuo repaleinen vaimo?
Audotja. Ja tämä on poikasi, se on lapsi, joka minut Jegor-veljesi kynsistä pelasti. Tämä nuorukainen se on, joka meidät kahdeksi vuosikymmeneksi eroitti toisistamme. Tämä risti haihduttaa epäilykset. Muistatko, Kolja, sitä yötä, jolloin kuunvalossa, istuessamme hovin puutarhan lehtimajassa, annoit minulle tämän ristin?
Kosmin. Se on hän! Se on hän!
Vouti. Älkää, herra, kuulko hänen lorujaan! Hän toivoo tietysti valheillaan saavansa muutaman kopekan pojalta, kun on hänet raippojen alta pelastanut!
Kansa. Tehkää tietä! Sanansaattaja tulee, kirje kädessänsä. (Sanansaattaja antaa Kosminille kirjeen, jota hän rupeaa lukemaan).
Vouti. Teidän ylhäisyytenne! Asemanne on vaarallinen! Jos annatte heidän valheittensa vaikuttaa itseenne, niin joudutte hukkaan. Rangaiskaa, ja rangaiskaa verisesti, muuten ette voi hillitä tuota kapinoitsevaa roistokansaa. Minä rukoilen teitä ainakin tämän kerran kallistamaan korvanne neuvoilleni.
Kosmin. Olen jo liiaksi teikäläisille korvani kallistanut. Jos sitä en olisi tehnyt, en olisi turhaan rääkännyt rehellisiä ihmisiä.—Niin, turhaan, sillä vapautusmanifesti on tullut.—Laskekaa heidät irti! (Lukee).
»Armollinen manifesti.
Me Aleksanteri II, Jumalan armosta koko Wenäjän Keisari ja Itsevaltias y. m. y. m. teemme kaikille uskollisille alamaisillemme tiettäväksi: Jumalan sallimuksen ja perintöoikeuden pyhän lain kautta kutsuttuna esi-isiemme valtaistuimelle, olemme Me, tätä kutsumusta noudattaaksemme, sydämmessämme luvanneet Keisarilliseen suosioomme ja huolenpitoon sulkea kaikki Meidän uskolliset alamaisemme, olkoot he mitä säätyä eli luokkaa hyvänsä. Katsellessamme valtakunnan eri säätyjä ja luokkia, olemme tulleet siihen vakuutukseen, että Keisarikunnan laki, joka kyllä katsoo korkeampien ja keskisäätyjen parasta sekä pitää heidän velvollisuuksiaan, oikeuksiaan ja etujaan silmänsä alla, ei ole samalla tarkkuudella ottanut suojelukseensa maatiloihin sidottuja talonpoikia, jotka joko vanhempien lakien tai vanhan tavan jälkeen perinnön kautta tilanhaltioitten vallan alla ovat.
——————
Tämän havaittuansa, rupesivat jo meitä ennen olleet, muistossamme suuresti kunnioitettavat Keisarit parantamaan talonpoikain tilaa—— ——mutta niitä asetuksia vapaista maanviljelijöistä ja kontrahtikirjalla sidotuista talonpojista otettiin toki vaan pienemmissä osissa maata noudatettaviksi.——Niin on se vakuutus Meihin lujaksi tullut, että talonpoikain tilan totinen parannustoimi on meille Esi-isiltämme annettu ja pyhänä pidettävä perintö, toimi, jota tekemään Jumala on aikoja myöten meitä kutsunut … ja Jumalan apua rukoillen olemme päättänyt panna asian toimeen.—————Koska tunnemme, että vastuksia on monta tämän aiotun uuden järjestyksen tiellä, niin ennen kaikkea turvaudumme Wenäjän maata kaitsevaan Jumalaan.
Me luotamme myös uskollisen aatelistomme jalomielisiin uhrauksiin, hyvillä mielin ja ansion mukaan kiittäen tätä säätyä sekä meidän omasta että isänmaan puolesta, Meidän toimillemme tehdyn avun tähden. Wenäjä ei koskaan ole unohtava, että aatelisto ainoastaan ihmisarvon tunnosta ja rakkaudesta lähimmäistä kohtaan vapaalla tahdolla on luopunut niistä oikeuksista, joita nyt lakkautettava orjuus sille tarjosi, ja siten on laskenut perustuksen uudelle tulevaisuudelle talonpoikain hyödyksi—— ——
Ja vakavasti toivomme nyt, että vapautetut orjat, nähden mikä tulevaisuus heillä nyt on odotettavana, myös ymmärtävät oikein arvostella ja tunnustaa, mitä kaikkea aatelisto niitten hyväksi on uhrannut. Totta he ymmärtävät sen totuuden, että vakavammalle omistusoikeudelle perustettu tila, niin myös suurempi vapaus omaisuuden hallinnossa velvoittaa, paitsi mitä valtakunnalle ja itsellensä tulevat velkaa olemaan, myöskin näyttämään oikeiksi lain suojelemat aikeet, käyttämällä laillisesti ja järjellisesti äsken heille suotuja oikeuksia. Sillä joll'eivät ihmiset itse koeta turvata heille onneansa, niin ei paraskaan laki voi sitä tehdä… Ja nyt, sinä hurskas, uskollinen kansa, tee pyhä ristinmerkki otsallesi, yhdistä rukouksesi meidän rukoukseemme anoaksesi taivaasta Korkeimman siunausta ensimmäisen vapaan työsi ylitse; siinä on vakava perustus itsekunkin yksityiselle niin hyvin kuin koko kansan yhteiselle menestykselle————
ALEKSANDER».
Te olette vapaat!
Kaikki. Vapaat! (Ääretön riemu).
Roponen. Kiitetty olkoon Herra taivaassa, ylistetty jalo hallitsijamme Aleksanteri II. Sinä teit teon, josta sinua koko Venäjän kansa on ikuisesti kiittävä, josta koko maailma on nimeäsi ylistävä. Rakkaat kansalaiseni! Nyt olemme kumminkin saavuttaneet sen, mitä varten ponnistelimme, nyt kun kaikki olimme joutua epätoivoon. Kiittäkäämme Herraa siitä, että hän on jalon hallitsijamme kättä armotyöhön johtanut.
Kaikki. (Laulavat).
Sun puolees käännymme me nyt,
Kun taistelu on päättynyt;
Sun etees, Herra taivahan,
Tään onnen päivän antajan,
Nyt notkistamme polvemme
Ja sua yksin kiitämme.
(Kaukaa kuuluu sama virsi).
Audotja. Kosmin! Sinä sait nyt suuren aineellisen tappion, mutta älä sure! Palkkioksi antoi Jumala sinulle lohdutuksen kolkolle, lemmettömälle elämällesi, antoi sinulle takaisin poikasi. (Osoittaa Andreita).
Kosmin. Tämäkö poikani … joka minut petti?
Andrei. Pettäjä en ole ollut. Ajattele vaan, mikä taistelu oli minulla! Toisella puolen isäni, toisella he kaikki. Ja sitten loukattu sydämmeni, joka huusi kostoa. Horjahdin, se on totta, mutta olinhan valmis vaikka kahleilla sovittamaan hetken hairahdusta.
Kosmin. Olet ollut orja, mutta, kiitos Luojan, sinulla ei ole orjan mieli! Tule pojakseni!
Andrei. Isäni! (Syleilevät). Ja sinä, Roponen! Voinko sinulta toivoa anteeksi saavani?
Roponen. Vielä enemmän! Paraan aarteeni maailmassa, tyttäreni! (Kosminille). Olkoon hän sovinnon merkki teidän ja meidän välillämme! (Antavat kättä).
Kaikki. (Laulavat).
Oi armon lähde autuas,
Elämän suuri ruhtinas,
Sä taivaan valo, aamun koi,
Sinulle virtemme nyt soi!
Yön synkeys jo mennyt on,
Sun, Herra, kiitos olkohon!