NELJÄ NAISTA RISTILLÄ
Jännitysromaani
Kirj.
MAURICE LEBLANC
Suomentanut
Valfrid Hedman
Hämeenlinnassa, Arvi A. Karisto, 1922.
Sota on tuottanut niin paljon mullistuksia, että harvat henkilöt enää muistavat tapauksia, jotka muutama vuosi sitten tunnettiin d'Hergemontin häväistysjutun nimellä.
Herra Antoine d'Hergemontin, joka on julkaissut arvossapidettyjä tutkimuksia Bretagnen kivisistä muistomerkeistä, kävellessä tyttärensä Véroniquen kanssa kerran kesäkuussa vuonna 1902 Boulogne-metsässä Pariisin lähistöllä hyökkäsi neljä miestä hänen kimppuunsa, ja hän sai kasvoihinsa kepiniskun, joka kaatoi hänet nurin. Lyhyen kamppailun jälkeen laahattiin Véronique, kaunis Véronique, kuten häntä ystävätärten kesken nimitettiin, epätoivoisista ponnistuksistaan huolimatta automobiiliin, jonka tämän nopean kohtauksen katselijat näkivät katoavan Saint-Cloudiin päin.
Tavallinen naisenryöstö. Seuraavana päivänä saatiin kuulla totuus. Kreivi Alexis Vorski, nuori puolalainen aatelismies, kovin huono maineeltaan, mutta komeasti esiintyvä, joka väitti olevansa kuninkaallista sukuperää, rakasti Véronique d'Hergemontia. Ja Véronique rakasti häntä. Kun tytön isä oli ajanut pois kreivin, jopa useat kerrat häntä loukannutkin, oli hän suunnitellut tämän seikkailun, johon Véroniquella itsellään ei kuitenkaan ollut pienintäkään osallisuutta.
Julkisesti vannoi Antoine d'Hergemont, joka oli — eräät julkaistut kirjeet sitä todistivat — rajuluontoinen ja umpimielinen mies ja oli eriskummaisella luonteellaan, raa'alla itsekkäisyydellään ja törkeällä ahneudellaan saattanut tyttärensä varsin onnettomaksi, kostavansa mitä leppymättömimmällä tavalla.
Hän antoi suostumuksensa avioliittoon, ja häät vietettiin kaksi kuukautta myöhemmin Nizzassa. Mutta seuraavana vuonna kuultiin sarja mieltenkuohua herättäviä uutisia. Pitäen kostolupauksensa d'Hergemont ryösti vuorostaan tyttärensä ja Vorskin avioliitosta syntyneen pojan ja otti hänet mukaansa astuessaan Villefranchessa huvipurteen, jonka oli vastikään ostanut.
Merellä kävi kova aallokko. Pursi upposi Italian rannikon näkyvissä. Eräs alus korjasi siinä olleet neljä merimiestä. Heidän todistuksensa mukaan olivat herra d'Hergemont ja lapsi kadonneet kuohuihin.
Kun Véronique oli täten saanut varman tiedon heidän kuolemastaan, meni hän karmeliittanunnain luostariin.
Niin kerrottiin. Näiden tapahtumien oli määrä neljäntoista vuoden päästä olla aiheena mitä kauhistuttavimpaan ja kummallisimpaan seikkailuun, joka on todenperäinen, vaikka jotkut yksityiskohdat alussa näyttävät hiukan satumaisilta. Mutta sota on tehnyt elämän ja olosuhteet niin mutkikkaiksi, että sen ulkopuolella sattuvat tapaukset, kuten ne, joista tässä tarinassa kerromme, lainaavat suuresta murhenäytelmästä jotakin epäluonnollista, järjetöntä ja joskus ilmeellistäkin vivahdusta. Tarvitaan totuuden koko häikäisevä valo antaaksemme näille seikoille todellisuuden leiman, niin että ne esiintyvät perin yksinkertaisena kokonaisuutena…