IX
Kokeita tehdessänne tulette myöskin huomaamaan, että ystävykset, jotka näyttävät tottelevan hyvän onnen sanomaa, eivät aina lennä yhdessä ja että usein on muutamien sekuntien väliaika, ennenkuin eri tulokkaat saapuvat paikalle. Täytyy siis tähän ajatuksenvaihtoon nähden asettaa itselleen sama kysymys, jonka sir John Lubbock on ratkaissut muurahaisiin nähden.
Seuraavatko ne kumppanit, jotka saapuvat ensimäisen mehiläisen löytämälle aarteelle, ainoastaan tämän mukana, vai voivatko ne löytää sen itsestään ensimäisen mehiläisen kehottamina, tämän neuvojen ja paikankuvauksen nojalla? Siinä on, kuten helposti voi ymmärtää, järjen ulottuvaisuuteen ja työhön katsoen, suunnaton erotus. Englantilaisen tutkijan on onnistunut monimutkaisen ja nerokkaan koneiston, siltojen, käytävien, vesiojien ja nostosiltojen avulla toteennäyttää, että muurahaiset sellaisissa tapauksissa yksinkertaisesti seurasivat opasmuurahaisen jälkiä. Nämä kokeet olivat mahdollisia muurahaisiin nähden, jotka voi pakottaa kulkemaan mistä vain tahtoo, mutta mehiläiselle, jolla on siivet, kaikki tiet ovat avoinna. Täytyisi siis keksiä joku muu keino. Seuraavassa esitän käyttämäni keinon, joka ei tosin ole antanut ratkaisevia tuloksia, mutta joka, paremmin järjestettynä ja suosiollisempien asianhaarain vallitessa, johtaisi luullakseni tyydyttävän varmoihin tuloksiin.
Työhuoneeni maalla on ensimäisessä kerroksessa, jotenkin korkean pohjakerroksen yläpuolella. Paitsi sinä aikana, jolloin lehmukset ja kastanjapuut kukkivat, mehiläiset lensivät niin harvoin näin korkealle, että jo viikon aikaa ennen koettani olin jättänyt pöydälleni kennokakun, jonka kennot oli avattu, ilman että sen tuoksu oli houkutellut ainoatakaan mehiläistä käymään sitä maistelemassa. Otin silloin lasipesästä, joka oli pienen matkan päässä asunnostani, italialaisen mehiläisen. Toin sen huoneeseeni, asetin sen kennokakulle ja merkitsin sen värillä aterian kestäessä.
Ravittuna se lähti uudelleen lentoon, palasi pesään, ja seuraten sen jälkiä näin sen rientävän joukon pinnalle, pistävän päänsä tyhjään kammioon, tyhjentävän siihen hunajansa ja suoriutuvan uudelleen matkalle. Väijyin sitä ja otin sen kiinni heti kun se ilmestyi uudestaan pesän kynnykselle. Toistin kaksikymmentä kertaa saman kokeen ottaen eri yksilöitä ja syrjäyttäen joka kerta houkutusmehiläisen, jotteivät muut voineet sitä seurata. Voidakseni tehdä tämän mukavammin olin asettanut pesän aukolle lasilaatikon, jonka liikkuva lämsä jakoi kahteen osastoon. Jos merkitty mehiläinen lensi pesästä yksin, vangitsin sen yksinkertaisesti, kuten olin tehnyt ensimäisen suhteen, ja odotin huoneessani toisten mehiläisten tuloa, joille tämä olisi voinut ilmottaa uutisen. Jos se lähti pesästä yhden tahi kahden mehiläisen seurassa, pidätin sen vankina toisessa laatikon osastossa, erottaen sen siten sen ystävistä, ja merkittyäni nämä toisella värillä päästin ne vapauteen seuraten niitä silmilläni. Ilmeistä on, että jos sanallinen tai magneettinen tiedonanto olisi tapahtunut, joka olisi käsittänyt muun muassa paikankertomuksen, tien löytämisen ohjeita y.m., olisi minun pitänyt työhuoneessani kohdata jokunen määrä tällä tavoin opastettuja mehiläisiä. Minun täytyy tunnustaa, että en nähnyt niitä kuin yhden ainoan. Seurasiko tämä pesässä annetuita ohjeita, vai tuliko se pelkästä sattumasta? Koe ei ollut riittävä, mutta asianhaarat eivät sallineet minun sitä jatkaa. Vapautin johtomehiläiset, ja pian suriseva joukko, jolle ne olivat tavallisen menettelytapansa mukaan osottaneet tien aarteelle, vallotti minun työhuoneeni[8].