V
Sama luonnontutkija mainitsee toisen todistuksen niiden ymmärryksenpuutteesta, nojautuen seuraavaan kunnioitettavan ja isällisen Langstrothin, tuon suuren amerikkalaisen mehiläishoitajan lausuntoon. "Koska kärpänen", sanoo Langstroth, "ei ole luotu saamaan ravintoaan kukista, vaan sellaisista aineista, joihin se helposti voisi hukkua, se asettuu varovaisesti sellaisten astioiden reunoille, joissa on nestemäistä ravintoainetta, ja ammentaa siitä varovaisesti, jotavastoin mehiläisraukka syöksyy siihen suin päin ja saa siinä heti surmansa. Siskojen kova kohtalo ei hetkeksikään pysähdytä toisia, kun ne vuorostaan lähestyvät syöttiä, sillä ne laskeutuvat kuin hullut ruumiiden ja kuolevien päälle, jakaaksensa näiden surullisen kohtalon. Ei kukaan voi kuvailla mielessään, kuinka pitkälle niiden hulluus menee, ellei hän ole sattunut näkemään sokerileipurin puotia tuhansien nälkääntyneiden mehiläisten ahdistamana. Olen nähnyt niitä tuhansittain nostettavan sokeriliuoksista, joihin olivat uponneet, olen nähnyt tuhansien asettuvan kiehuvalle sulalle sokerille, olen nähnyt mehiläisten peittävän lattian ja pimentävän ikkunat, jotkut laahaten itseään, toiset lentäen, toiset taas niin täydelleen sokerinesteeseen tahmettuneina, etteivät voineet kömpiä eikä lentää; ei yksikään kymmenestä kyennyt viemään asuntoonsa väärin hankkimaansa saalista, ja kuitenkin ilma oli täynnä uusia legioneja yhtä järjettömiä tulokkaita."
Tämä ei ole ratkaisevampaa kuin alkoholin tuhotöiden tai taistelukentän näkeminen olisi yli-inhimilliselle tarkastajalle, joka tahtoisi määrätä inhimillisen järjen rajat. Vähemmän ratkaiseva kenties. Mehiläisen asema tässä maailmassa on omituinen verrattuna omaan asemaamme. Se on luotu elämään välinpitämättömän ja itsetajuttoman luonnon helmassa eikä kummallisen olennon rinnalla, joka kumoaa sen ympäriltä lujimmat lait ja luopi suurenmoisia ja käsittämättömiä ilmiöitä. Luonnon järjestyksen mukaan, synnyinmetsän yksitoikkoisissa oloissa, Langstrothin kuvaama hullaantuminen olisi mahdollinen ainoastaan jos joku odottamaton tapaus rikkoisi pesän, joka on täynnä hunajaa, mutta silloin ei siellä olisi hengenvaarallisia ikkunoita, ei kiehuvaa sokeria eikä liian sakeata mehua, eikä siis liioin kuolleita eikä muita vaaroja kuin ne, jotka uhkaavat jokaista saalistaan tavottavaa eläintä.
Säilyttäisimmekö me kylmäverisyytemme paremmin kuin ne, jos tuntematon voima koettelisi joka askelella ymmärrystämme? Meidän on siis sangen vaikea arvostella mehiläisiä, jotka itse saatamme suunnilta ja joiden järki ei ole niin varustettu, että se pystyisi suoriutumaan meidän virittämistämme ansoista, yhtä vähän kuin oma järkemme näyttää olevan kyllin täydellinen tehdäkseen tyhjäksi vielä tuntemattoman, mutta kuitenkin mahdollisen korkeamman olennon väijyksiä. Koska emme tunne mitään, mikä olisi meitä mahtavampi, päätämme siitä, että me olemme maapallomme elämän korkein huippukohta; mutta lieneekö tämä niin aivan varmaa? En tahdo uskottavaksi, että toimiessamme järjettömästi ja alhaisesti lankeamme korkeamman hengen ansoihin, mutta ei ole uskomatonta, että tämä kerran osottautuu todeksi. Toiselta puolen ei voi järjenmukaisesti väittää, että mehiläiset ovat järkeä vailla siksi, ettei niiden vielä ole onnistunut erottaa meitä isosta apinasta tai karhusta ja siis kohtelevat meitä samoin kuin kohtelisivat näitä aarniometsän vilpittömiä asujamia. Varmaa on, että keskuudessamme ja ympärillämme on yhtä erilaisia vaikutuksia ja voimia, joita emme osaa sen paremmin erottaa.
Lopuksi päättääkseni puolustuksen, jossa jonkun verran lankean vikaan, josta moitin Sir John Lubbockia, eikö vaadita järkeä, jotta kykenisi niin suureen hulluuteen? Näin on asian laita aina järjen epävarmassa valtakunnassa, järjen, joka on aineen epävakaisin ja häilyvin olomuoto. Samassa kirkkaudessa, kuin järki, on myös intohimo, josta ei voi sanoa tarkoilleen onko se liekin savu vai sen sydän. Ja tässä kohden mehiläisten intohimo on siksi jalo, että sen vuoksi voi antaa järjen kompastukset anteeksi. Se, mikä niitä työntää tähän varomattomuuteen, ei ole eläimellinen hunajan ahmimisen intohimo. Sitä ne voisivat tyydyttää mielinmäärin asuntonsa kellareissa. Tarkastelkaa niitä, seuratkaa niitä samankaltaisissa olosuhteissa, niin näette niiden heti täytettyään hunajarakkonsa palaavan pesään, tyhjentävän sinne saaliinsa, ryhtyäkseen jälleen ihmeteltävään korjuuseensa ja jättääkseen sitä taas kolmekymmentä kertaa tunnissa. Sama halu saa aikaan niin monet ihailtavat teot: into hankkia niin paljon varoja kuin voivat siskojensa ja tulevaisuuden asuntoon. Kun ihmisten hullutuksilla on niin epäitsekäs alkusyy, annamme me niille usein toisen nimen.