XXIV
Mutta me häiritsemme joka hetki niitä luonnon lakeja, jotka niistä mahtavat tuntua kaikkein järkähtämättömimmiltä. Saatamme ne joka päivä samankaltaiseen asemaan, jossa itse olisimme, jos joku äkkiarvaamatta lakkauttaisi ympäriltämme painovoiman, avaruuden, valon tai kuoleman lait. Mitä ne siis tekevät, jos väkivallalla tahi petoksella tuodaan pesään toinen kuningatar? Luonnontilassa tämä tapaus ei ole kenties milloinkaan voinut sattua, niin kauan kuin niitä tässä maailmassa on asuskellut; ovenvartiat ovat sen estäneet. Kuitenkaan ne eivät joudu ymmälle, vaan kykenevät näin kuulumattoman asianhaaran sattuessa sovittamaan niin hyvin kuin mahdollista yhteen kaksi perusaatetta, joita ne kunnioittavat ikäänkuin jumalallisia käskyjä. Ensimäinen on yhden ainoan emän perusaate, joka ei milloinkaan horju paitsi siinä tapauksessa, että hallitseva kuningatar on hedelmätön (ja tällöinkin ainoastaan poikkeustapauksissa). Toinen on vielä omituisempi; ja jos kohta sitä ei voi syrjäyttää, on kuitenkin sallittu hiukan sitä sovitella juutalaisten tapaan. Tämä periaate ympäröi jokaisen kuningattaren persoonaa, olkoonpa hän kuka tahansa, jonkunmoisella loukkaamattomuudella. Mehiläisten olisi helppo lävistää vieras anastaja tuhansilla myrkyllisillä pistimillään. Se kuolisi samassa hetkessä, eikä niillä olisi enää muuta vaivaa kuin laahata sen ruumis pesästä pois. Mutta vaikka niillä aina on pistimensä varalla, vaikka ne käyttävät sitä joka hetki keskinäisissä taisteluissaan, surmatessaan koirakset, viholliset tahi loiset, ne eivät milloinkaan käytä sitä kuningatarta vastaan, samoin kuin kuningatar ei milloinkaan käytä pistintään ihmistä, eläintä tai tavallista mehiläistä vastaan; kuninkaallista asettaan, joka ei ole suora, niinkuin työmehiläisten, vaan käyrä niinkuin turkkilainen sapeli, se paljastaa ainoastaan taistellessaan vertaisensa, se on toisen kuningattaren kanssa.
Koska nähtävästi ei mikään mehiläinen uskalla ottaa päällensä suoranaista, veristä kuningattaren murhaa, koettavat ne kaikissa asianhaaroissa, joissa järjestyksen ja yhteiskunnan menestyksen vuoksi on välttämätöntä että joku kuningatar saa surmansa, näennäisesti antaa sen kuolemalle luonnollisen kuoleman leiman; ne jakelevat rikosta keskenään äärimäiseen asti, niin ettei rikoksentekijää olekaan. Ne silloin "panevat myttyyn" vieraan kuningattaren, käyttääkseni mehiläishoitajain teknillistä lausetapaa, joka merkitsee että ne saartavat sen kokonaan omien lukemattomien ja toisiinsa painautuneiden ruumiittensa piiriin. Ne muodostavat täten jonkunmoisen elävän vankilan, jossa ei vanki voi enää liikkua ja jonka ne ylläpitävät sen ympärillä kokonaisen vuorokauden ajan, jos asia niin vaatii, siksi kunnes se kuolee siihen nälästä tai tukehtuu.
Jos laillinen kuningatar lähestyy sinä hetkenä ja kilpailijatarta vainuten näyttää haluavan sitä ahdistaa, niin vankilan liikkuvat seinät avautuvat hänelle heti. Mehiläiset asettuvat kehään molempien vihollisten ympärille ja ottamatta tähän outoon taisteluun osaa seuraavat sitä tarkkaavaisina ja puolueettomina, sillä emä yksin voi emää vastaan pistimensä paljastaa, sillä ainoastaan sillä, joka kohdussaan kantaa lähes miljoonan olijan elämää, näyttää olevan oikeus yhdellä ainoalla iskulla surmata toinen miljoona.
Mutta jos taistelu jatkuu tuloksetta, jos molemmat käyrät pistimet turhaan luistavat painavia kitiinihaarniskoja pitkin, niin se kuningatar, oli se laillinen taikka vieras, joka tekee liikkeen paetakseen, otetaan kiinni, vangitaan ja suljetaan jälleen tuohon surisevaan vankilaan, siksi kunnes se osottaa aikovansa ryhtyä uudestaan taisteluun. Sopii lisätä, että tässä tarkotuksessa tehdyt lukemattomat kokeet osottavat miltei poikkeuksetta, että hallitseva kuningatar saa voiton, joko senvuoksi, että se, tuntien olevansa kotonansa, omaistensa piirissä, on rohkeampi ja innokkaampi kuin toinen, tai senvuoksi, että mehiläiset, vaikka ovatkin puolueettomia itse taistelun hetkenä, osottavat vähempää puolueettomuutta vangitessaan toista kuin toista kilpailijatarta, sillä niiden emä ei näytä ensinkään kärsivän tästä vangitsemisesta, jotavastoin vieras vankeudesta päästessään miltei aina ilmeisesti on pahoin pideltynä ja raukeana.