XXVIII
Riittäköön tämä tästä asiasta; en pääsisi milloinkaan lopettamaan, jos täytyisi luetella kaikki esimerkit. Lyhyesti kuvataksemme kuningattaren osan ja aseman voimme sanoa, että hän on sen yhteiskunnan sydän-orja, jonka järki häntä ympäröi. Hän on ainoa hallitsija, mutta samalla kuninkaallinen palvelija, rakkauden vangittu talteenottaja ja vastuunalainen edustaja. Kansa kunnioittaa ja palvelee häntä unohtamatta kuitenkaan, ettei sen alistuminen kohdistu kuningattaren persoonaan, vaan siihen elintehtävään, jota hän täyttää, ja tulevaisuuteen, jota hän edustaa. Vaivoin voisi löytää inhimillistä yhteiskuntaa, jonka peruskaava käsittäisi niin suuren osan siitä mikä on meidän kiertotähtemme toivomusten esineenä: tasavaltaa, jossa riippumattomuus on samalla kertaa täydellisempi ja järkevämpi ja jossa alistuminen yleisonnen hyväksi on yleisempi ja paremmin ymmärretty. Mutta ei myöskään löytäisi yhteiskuntaa, missä uhraukset olisivat kovempia ja ehdottomampia. Älkää luulko, että minä ihailen näitä uhrauksia samassa määrin kuin niiden tuloksia. Olisi tietenkin toivottavaa, että nämä tulokset voitaisiin saavuttaa vähemmällä kärsimyksellä, vähemmällä kieltäytymyksellä. Mutta jos kerran periaate on päteväksi tunnustettu—ja kenties se on välttämätön maapallomme perusajatuksen mukaan—niin sen toimeenpano on ihmeteltävä. Olkoonpa inhimillinen totuus tässä kohden mikä tahansa: mehiläispesässä elämää ei käsitetä enemmän tai vähemmän miellyttävien tuntien sarjana, jonka hetkisistä ainoastaan ne, jotka ovat elämän ylläpitämiseksi välttämättömästi tarpeelliset, saisi tehdä synkiksi ja ikäviksi; sitä käsitetään suurena yhteisenä ja ankarasti jaettuna velvollisuutena, joka kohdistuu maailman alusta asti alati vain loittonevaan tulevaisuuteen. Jokainen luopuu tätä velvollisuutta täyttäessään enemmästä kuin puolesta onnestaan ja oikeudestaan. Kuningatar jättää hyvästi päivänvalon, kukkien tuoksun ja vapauden, työmehiläiset luopuvat rakkaudesta, neljästä tahi viidestä ikävuodesta ja äitiyden suloudesta. Kuningattaren aivot kuihtuvat mitättömiksi suvun uudistamista palvelevien elimien hyväksyjä työmehiläisellä juuri nämä elimet kuihtuvat ja niiden kustannuksella kehittyy järki. Ei tehdä oikein, jos väitetään, ettei tahdolla ole mitään osaa näissä uhrauksissa. Totta on, ettei työmehiläinen voi muuttaa omaa kohtaloansa, mutta se määrää kaikkien kotelojen kohtalon, jotka sitä ympäröivät ja ovat sen välillisiä tyttäriä. Olemme nähneet, että jokainen työmehiläistoukka, jos sitä ravittaisiin ja majotettaisiin kuninkaallisen elintavan mukaan, voisi tulla kuningattareksi; ja samoin jokainen kuninkaallinen toukka muuttuisi työmehiläiseksi, jos ravinto vaihdettaisiin ja kenno supistettaisiin. Nämä ihmeelliset vaalit tapahtuvat joka päivä pesän kultaisessa varjossa. Niitä ei toimiteta umpimähkään, vaan viisaus, jonka syvää oikeudenmukaisuutta ja vakavuutta ihminen ainoastaan saattaa väärinkäyttää, alinomaa valpas viisaus ne toimittaa tahi purkaa, silmällä pitäen kaikkea, mikä tapahtuu niin hyvin yhteiskunnan ulkopuolella kuin sen muurien sisällä. Jos äkkiä syntyy odottamaton kukkien runsaus, jos kunnaat ja jokien rannat loistavat uudesta sadosta, jos kuningatar on vanha ja hänen hedelmällisyytensä heikentynyt, jos väestö lisääntyy ja pesä tuntuu ahtaalta, niin näette kuninkaallisia kennoja rakennettavan. Nämä samat kennot voidaan sittemmin hävittää, jos sattuu tulemaan kato tai jos pesää on suurennettu. Niitä ylläpidetään usein niin kauan kuin nuori kuningatar ei vielä ole suorittanut häälentoansa tai siinä onnistunut; mutta ne hävitetään, kun kuningatar palaa lennosta pesään laahaten perässään voitonlippuna hedelmöittymisensä epäämätöntä merkkiä. Missä se sijaitsee, tuo viisaus, joka näin punnitsee nykyisyyttä ja tulevaisuutta ja jolle se, mikä ei vielä ole näkyväistä, on tärkeämpää kuin kaikki se, mikä on näkyvissä? Missä sillä on sijansa, tuolla nimettömällä ymmärtäväisyydellä, joka hylkää ja valitsee, ylentää ja alentaa, joka niin monesta työmehiläisestä voisi tehdä yhtä monta kuningatarta ja joka niin monesta äidistä muodostaa neitsytkansan? Olemme toisessa paikassa sanoneet, että se on "pesän hengessä"; mutta mistä tulee meidän lopulta etsiä "pesän henkeä", ellei juuri työmehiläisten yhteisöstä? Saadaksemme varmaa vakaumusta siitä, että sillä todellakin on sijansa niiden yhteisössä, ei olisi kenties ollut tarpeellista niin huolellisesti tarkastella kuninkaallisen yhteiskunnan tapoja. Olisi kenties riittänyt, jos, olisimme niinkuin Dujardin, Brandt, Girard, Vogel ja muut hyönteistutkijat ovat tehneet, mikroskoopin alle asettaneet kuningattaren hiukan tyhjän pääkuoren ja kuhnurien kahdellakymmenelläkuudella tuhannella säteilevällä silmällä varustetun komean pään, ja niiden viereen neitseellisen työmehiläisen pienen, ruman, huolestuneen pään. Olisimme silloin nähneet, että tässä pienessä päässä sijaitsevat pesän laajimpien ja älykkäimpien aivojen monimutkaiset poimut. Vieläpä nämä aivot ovat kauneimmat, monimutkaisimmat, hienoimmat, täydellisimmät, mitä koko luomakunnassa on olemassa ihmisaivojen jälkeen, jos kohtakin toista laatua ja toista rakennetta.[6] Tässäkin, kuten kaikkialla sen maailman järjestyksessä, jonka me tunnemme, on valta, todellinen voima, viisaus ja voitto siinä, missä aivot ovat. Tässäkin miltei näkymätön hiuke tuota salaperäistä ainetta hallitsee ja järjestää aineen ja osaa luoda itselleen pienen voitokkaan ja pysyvän paikan keskelle tyhjyyden ja kuoleman suunnatonta ja liikkumatonta valtaa.