KOLMASKYMMENESKOLMAS LUKU
Elävä lasti oli vihdoinkin saatu kaikki laivaan ja sullottu kansien väliin, ristikkoluukut oli kiinnitetty ja vahtilurjus seisoi musketteineen ja pistimineen kummankin luukun vieressä valmiina käyttämään asettaan jokaista kurjaa raukkaa vastaan, joka saattoi koettaa päästä kannelle.
Kapteeni odotti vain kroomannien tiedonantoa.
Se tulikin lopulta ja osoittautui suotuisaksi, kuten orjakauppias oli odottanut. Kutterin ei ollut onnistunut päästä rannikolle. Se oli luopunut aikeestaan ja mennyt ankkuriin noin kahden mailin päähän joen suusta odottaakseen siellä tuulen muutosta tai toisen päivän valkenemista. Juuri sillä tavoin oli orjakapteeni halunnut sen tekevän, ja sitä hän oli odottanut. Katsoen siihen asentoon, joka kutterilla oli ja jonka pursimiehet olivat tarkasti kuvanneet, ei hän epäillyt pääsevänsä sen ohi yöllä. Hän oli taas mainiolla tuulella ja luotti menestykseensä. Sekä hän että hänen majesteettinsa olivat loistavalla päällä, ja rommilasi kulki iloisesti ympäri.
Loppukemut tapahtuivat rannalla ja hänen majesteettinsa asuinpaikassa, sillä ne olivat hänen tarjoamansa. Perämies oli mennyt veneellä jokea alas nähdäkseen ankkuroidun vihollisen hyvin ja tutustuakseen täydellisesti sen asemaan tarkoituksella tehdä tarkkoja suunnitelmia sen ohipääsemisestä.
Sillävälin jäi kapteeni rannalle nauttiakseen läksiäislasista ja puhuakseen kuningas Dingo Bingon kanssa tulevaisuuden suunnitelmista. Jotkut miehistä olivat niin ikään siellä, niiden joukossa Brace ja minä — meidät oli tarkoitettu muodostamaan kapteenin veneen miehistö ja soutamaan hänet laivaan heti kun hän ottaisi jäähyväiset hänen majesteetiltaan ja seurueelta.
Auringon laskusta puuttui vielä noin puoli tuntia, kun perämies palasi tiedusteluretkeltään ja kertoi, että kutteri oli ankkurissa aivan niinkuin kroomannit olivat kuvailleet. Kun tuuli oli yhä samalla suunnalla puhaltaen suoraan rannikolta, oli aivan todennäköistä, että "Pandora" pääsisi pakoon. Sekä perämies että kapteeni tunsivat rannikon hyvin ja tiesivät, että he saattoivat päästä pois pitämällä suuntansa kiinteästi etelään päin siitä, missä kutteri oli. Siellä puolella oli vesi syvää ja avonaista. Oli kuitenkin yksi asia, jota kumpikin pelkäsi, nimittäin että kutterin veneet tulisivat joelle, ennenkuin "Pandoralla" olisi aikaa nostaa ankkuri ja laskea merelle. Oli hyvin mahdollista, että risteilijä tiesi orjalaivan olevan joella. Jos asia oli niin, ja kun se vielä huomasi, ettei se voinut luovia kyllin lähelle tuulen ollessa vastainen, saattoi se lähettää veneitä vesille ja soudattaa ne joen suulle sulkeakseen sen. Risteilijän miehet saattoivat tehdä juuri näin aavistaen sen kepposen, minkä orjalaiva aikoi tehdä heille. Jos he taas päinvastoin eivät vielä tietäneet "Pandoran" lähelläolosta, eivät he ehkä ajatelleet tulevansa ennen aamua. On totta, etteivät he voineet huomata orjalaivan mastoja — ne eivät näkyneet mereltä, koska suuret teakpuut ja muut metsän jättiläiset olivat varjostavine huippuineen välissä — eikä edes parkin korkeata lipputangon päätäkään voitu nähdä niin kaukaa sisämaasta. Mutta oli mahdollista, että risteilijä toimi saamiensa tietojen mukaan, ja jos asia oli siten, saattoi se tietää aivan hyvin, missä orjalaiva oli löydettävissä, ja aikoi ehkä tehdä hyökkäyksen aseistettujen veneiden avulla juuri sinä yönä.
Kaikki tämä oli hyvin luultavaa — orjalaivan kapteeni tiesi asian olevan siten, ja siitä johtui hänen levottomuutensa päästä tiehensä mahdollisimman aikaisella hetkellä.
Sentakia heti kun pimeys laskeutuisi maahan, oli hänen tarkoituksenaan nostaa ankkuri, laskea rauhallisesti jokea alas ja tehdä sitten rohkea hyökkäys merelle päin.
Hänen suunnitelmansa oli tarpeeksi hyvä. Vaikka se näytti uhkarohkealta, ei se ollenkaan ollut semmoinen. Se oli hänen ainoa mahdollisuutensa pelastaa aluksensa ja myöskin lasti, sillä jos toinen olisi otettu kiinni olisi hän luultavasti kadottanut toisenkin, ja jos "Pandora" vain olisi jäänyt koko yöksi ankkuriin sinne, missä se nyt oli, olisi se kaiken todennäköisyyden mukaan kaappaussaalista ennen aamua. Ja olisipa se kaapattu tai ei, olisivat sen pakoonpääsymahdollisuudet suuresti vähentyneet päivänvalossa. Kutteri näkisi sen korkeat mastot kauan ennenkuin se pääsisi joelta ulos, ja sillä olisi tietystikin aikaa tehdä sotaliikkeitä sekä sulkea sen tie. Sitävastoin saattoi se laskemalla jokea alas yöllä, olla kunnollisesti merellä, ennenkuin kukaan risteilijän miehistöstä huomaisi sitä ollenkaan.
Lopuksi päättivät "Pandoran" päälliköt purjehtia sillä hetkellä, jolloin pimeys laski, ja molemmat toivoivat omalla rienaavalla tavallaan pimeätä yötä.
Puuttui vielä viisi minuuttia auringonlaskusta, kun kapteeni syleili viimeisen kerran kuningas Dingo Bingoa ja astui ulos "palatsista". Hänen majesteettinsa tuli korskeana saattamaan vierastaan laivasillalle, ja useat hänen mustista hovilaisistaan seurasivat perässä.
Kaikki seisoivat rannalla, kun kapteeni astui veneeseensä. Brace ja minä olimme muiden miesten kanssa jo istuutuneet veneeseen ja pidimme airoja tasapainossa selkä valmiina, kun meidät yht'äkkiä keskeytti kuninkaan omituinen huudahdus.
Katsoessani ylös huomasin, että hänen silmänsä olivat kiintyneet minuun, ja tuo lihava hirviö tuijotti minua ikäänkuin hän olisi halunnut syödä minut suuhunsa — sillävälin hän koko ajan rupatti kapteenille kielellä, jota en voinut ymmärtää.
Vaikka olimme olleet semmoisen ajan hänen majesteettinsa varastohuoneella, en minä ollut milloinkaan ennen saanut hänen huomiotansa puoleeni. Minä en luule, että hän oli milloinkaan ennen nähnyt minua — toisin sanoen huomatakseen minut erikoisesti. Kuten jo sanottu, olin minä ollut koko ajan laivassa, lukuunottamatta juuri tätä iltaa ja sitä päivää, jonka olin ollut Bracen kanssa metsissä. Vaikka orjakuningas oli ollut usein laivassa, en minä ollut koskaan tullut hänen tielleen, koska hän tavallisesti pysytteli peräkannella tai kajuutassa. On sentakia aivan luultavaa, että hän nyt oli ensikertaa luonut silmänsä minuun huomatakseen minut.
Mutta minkätakia kiinnitti hän niin erikoisesti huomionsa minuun nyt? Vaikka en voi sanoa, mitä hän puhui — kapteeni ja hän keskustelivat jonkinlaisella sekasikiöportugalinkielellä (tunnetuin kieli näissä maissa), niin huomasin kuitenkin hänen kasvoistaan ja vilkkaista liikkeistään, joita hän käytti, että joko minä itse tai jokin ominaisuuteni herätti suuressa määrin hänen mielenkiintoaan.
Brace istui lähellä minua, ja kohottamatta ääntäni kuiskausta korkeammaksi pyysin minä häntä kertomaan minulle, mitä hälinä oikein tarkoitti — asia oli nyt tullut hieman senluontoiseksi: sekä kapteeni että kuningas puhuivat kiireisesti, vakavasti ja äänekkäästi raakalaissotkullaan.
Bracen vastaus oli:
"Kuningas on mieltynyt sinuun — hän haluaa ostaa sinut!"