KUUDESKYMMENES LUKU
Valkoisten miesten kesken kuului paljon hälinää ja monia villejä huudahduksia, mutta aikaa ei hukattu ollenkaan turhaan puheluun, sillä jokainen teki parhaansa saadakseen lauttaa eteenpäin. Huudot olivat vain säestyksenä heidän toiminnalleen. Melkein jokainen käytteli jotakin asetta, johon oli tartuttu hetken kiireessä. Jotkut olivat varustetut airoilla, toisilla oli vain sauvoimia ja vieläkin muutamat avustivat melomalla laudankappaleilla, jotka oli saatu vanhoista sammioista tai kaidelaudoista, mitkä putoava masto oli murtanut. Ne, jotka eivät voineet löytää mitään parempaa, laskeutuivat pitkäkseen lautan reunalle ja läiskyttivät vettä käsillään saadakseen aikaan liikettä eteenpäin.
Mutta suuret puujoukot, jotka eivät olleet vielä sidotut lujasti toisiinsa, kelluivat veden pinnalla höllinä ja pölkkymäisinä sekä liikkuivat hyvin hitaasti ja epäsäännöllisesti sellaisen huonosti soveltuvan kuljettamistavan avulla. Ja huolimatta siitä, että lautta oli saavuttanut sadan yardin etumatkan uimareista, alkoivat sen omistajat vakavasti pelätä, että heidät saataisiin kiinni.
Heillä oli syytä pelätä sitä. Ei voinut olla epäilystä siitä, että takaa-ajajat saavuttivat meitä, ja tämä asia kävi pian selväksi kaikille lautalla olijoille. Niin, vielä enemmänkin, he pääsivät nopeasti meitä likemmäksi, ja katsoen siihen miten he uivat, ei voinut kulua viittä minuuttia, ennenkuin he saavuttaisivat meidät.
Lautalla olijat tiesivät nyt täydelleen, että siten tulisi käymään. Vaikka he olisivat miten meloneet ja hosuneet vettä, eivät he voineet saada raskaita hirsiä eteenpäin määrättyä vauhtia kovemmin — ei niin nopeasti kuin mies saattoi uida. Huolimatta ponnistuksistaan ja pitkän etumatkan tuottamasta hyödystä näkivät he, että heidät pian saavutettaisiin.
Toisin ei saattanut käydä — nyt ei ollut mitään, joka olisi estänyt takaa-ajoa — ei mitään, joka olisi pysäyttänyt takaa-ajajia. Kun hait olivat tyydyttäneet nälkänsä, olivat ne päästäneet useimmat uijista pakoon. Silloin tällöin jonkun nähtiin vajoavan huudahtaen, mutta se oli poikkeus — muut uivat esteettömästi edelleen.
Mikä oli heidän vaikuttimensa seuratessaan meitä? Oliko se kosto vai epätoivoisen toivo pelastumisesta? Ehkä kumpikin — mutta ei ollut väliä kumpi, heitä oli kylliksi voittamaan valkoiset miehet pelkällä voimallaan, ja jos heidän vain onnistuisi saavuttaa meidät, ei olisi luultavaa, että he olisivat kostamatta vääryyksiä, joita heille oli tehty. Jos heidän onnistuisi saavuttaa lautta, kiipeisivät he helposti sen päälle; muutamia saattaisi torjua, mutta kolmenkymmenen miehen olisi mahdotonta ajaa pois satoja; joukko ryömisi pian reunan yli ja upottaisi lisäpainollaan heikon rakennelman meren pohjaan.
Jos heidän onnistuisi tulla lautalle asti — sitä asiaa ei tarvinnut ollenkaan epäillä — valtaisivat he sen varmasti — juuri tällä hetkellä joku heistä oli tuskin kymmenen yardin päässä, tullen lähemmäksi jokaisella uudella käsiensä vetäisyllä. Mutta nämä olivat vahvimpia uimareita, jotka olivat kaukana toisten edellä. Pääjoukko oli vielä kaksikymmentä yardia kauempana, mutta oli ilmeistä, että hitainkin siinä olevista ui nopeammin, kuin lautta kulki.
Useimmat merimiehistä alkoivat jättäytyä epätoivoon. Huonosti kulutetun elämän ilkityöt nousivat heidän silmiensä eteen. Kaiken todennäköisyyden mukaan oli heidän viimeinen hetkensä tullut.
Ja minun myöskin — minä ainakin luulin siten tuolla hetkellä.
Oli raskasta kuolla siten — sellaisella hirveällä tavalla ja semmoisessa seurassa. Kun olin täysin terve, oli rakkaus elämään minussa voimakas, ja tämän vaikuttimen alaisena minä miltei kaduin, mitä olin tehnyt. Minähän olin saanut aikaan tämän viimeisen kauhean sattuman, ja minun oma henkeni tulisi nyt olemaan tekoni sovituksena. Niin, minä olin toiminut ymmärtämättömästi ja hätäisesti, enkä tahdo kieltää, että minä tuolla hetkellä tulin miltei katuneeksi tekoani.
Silloin ei ollut miettimisen aika. Ratkaiseva hetki oli tullut. Meidän täytyi kaikkien luopua hengestämme. Meri ottaisi meidät pian vastaan laajaan syleilyynsä. Herrojen ja orjien, tyrannien ja heidän uhriensa, kaikkien täytyi tuhoutua yhdessä!
Sellaiset ajatukset kiitivät aivoissani, kun näin mustien uimarien lähestyvän. En tuntenut enää myötätuntoa tai sääliä heitä kohtaan. Päinvastoin pidin heitä vihollisina — peloittavina hirviöinä, jotka aikoivat hävittää ja nielaista meidät — syöstä meidät kaikki yhteiseen tuhoon ja minut muiden mukana — heidän äskeisen hyväntekijänsä. Minä tosiaankin katselin tuolla hetkellä ajatusteni myllerryksessä näitä onnettomia olentoja ikäänkuin he olisivat olleet asian tahallisia aiheuttajia — ikäänkuin he olisivat olleet mielivaltaisen julmuuden ja koston kiihoittamia eikä epätoivon uhreja, jotka taistelivat oman henkensä säilyttämiseksi.
Aistimeni olivat hämmentyneet, ajatuskykyni oli jättänyt minut, ja samoin kuin ympärilläni olijat minäkin pidin takaa-ajajia vihollisina!
Tämän tunteen vallassa — vaikka se saattoikin olla väärä — en minä ollut oikein halukas tuntemaan myötätuntoa heitä kohtaan, kun näin, että ensimmäiset, jotka tulivat lähelle lauttaa, torjuttiin merimiesten airojen ja sauvoimien avulla. Näin pitkälle oli näet asia jo kehittynyt.
Sitten seurasi julma näytelmä. Minä en ottanut ollenkaan osaa siihen. Vaikka kuinkakin olisin halunnut, että henkeni pelastuisi, en olisi voinut mennä niin äärimmäisyyksiin sen säilyttämiseksi. Minä olin vain katselijana.
Minä näin, että etumaisia uijia lyötiin päähän tai työnnettiin pois-päin voimakkailla airojen tai sauvoimien iskuilla. Minä näin jonkun katoavan pinnan alle, ikäänkuin he olisivat menneet pohjaan iskun vaikutuksesta, kun taas toiset uivat vahingoittumattomina pois ja kaartelivat sitten ympärillä ikäänkuin päästäkseen meidän edellemme.
Vaikka valkoisten miesten rajut ja vihaiset huudot sekä vielä rajummat liikkeet säikähdyttivät etumaisia uijia, eivät nämä mielenosoitukset ajaneet heitä takaisin. He väin pysyttelivät poissa airojen ja sauvoimien ulottuvilta mutta seurasivat yhä. Itse asiassa he eivät enää seuranneet sillä lautta ei liikkunut enää; soutajilla oli kyllin työtä kuljettamatta sitä eteenpäin, ja nyt se oli pysähtynyt!