YHDESTOISTA LUKU
Minun ei tarvitse kertoa yksityiskohtaisesti tapauksia, jotka sattuivat kulkiessamme loppumatkan Afrikan rannikolle. Merimatkassa ei ole paljon vaihtelua — merisikaparvi — valas tai pari — joku lentokala — hait ja delfinit — siinä melkein kaikki elävät olennot, jotka milloinkaan nähdään, pisimmilläkin matkoilla. Enin osa matkaamme kulki suoraan etelään, aivan poikki pohjoisen kääntöpiirin, ja ilma oli tietysti kuuma melkein koko ajan — niin kuuma, että piki tihkui lankkujen saumoista ja kenkiemme anturoista lähti nariseva ääni joka askeleella, jonka otimme kannella.
Me näimme useita purjeita — useimmat niistä olivat Intian kulkijoita — muutamat menossa Englannista ulkomaille, ja toiset kotimatkallaan idästä. Me näimme muutamia pienempiä aluksia, prikejä sekä pari parkkia. Kun niissä oli Englannin värit, päätimme, että ne olivat kauppalaivoja, jotka olivat Kap-maahan tai Algoa Bayhin menossa. Ei mikään laivoista — ei pienistä aluksista eikä Itä-Intian laivoista — näyttänyt haluavan päästä "Pandoran" tuttavuuteen, vaan kaikki pysyttelivät siitä kaukana, kohdatessaan tai sivuuttaessaan sen. Orjalaiva tietysti halusi välttää niitä yhtä mielellään, ja siksi ei "puhuteltu" yhtäkään noista laivoista.
Oli kuitenkin yksi laiva, joka ei näyttänyt välttävän meitä. Päinvastoin muutti vieras laiva sillä hetkellä, jolloin "Pandora" tuli sen näkyviin, suuntansa, mitä se oli pitänyt, sekä kiiruhti täysin purjein meitä kohti. Koska me nyt olimme Guinean lahdessa suunnilleen sadan mailin päässä Kultarannalta, oli luultavaa, että alus, joka niin rohkeasti oli suunnannut kulkunsa meitä kohti, oli risteilijä, siis juuri sellainen laiva, jonka kanssa "Pandoran" väki ei halunnut tulla tekemisiin. Itse asiassa kävikin tämä seikka pian aivan varmaksi, sillä vieraan laivan menettely ja sen erikoinen taklaus — se oli kutteri — yhdessä sen seikan kanssa, että niin pieni alus purjehti rohkeasti niin suurta parkkia vastaan kuin "Pandora", oli todistamassa, että se oli joko orjalaivoja etsimässä oleva sotalaiva tai merirosvoalus — kummassakin tapauksessa laiva, joka oli paljon paremmin varustettu miehillä ja aseilla kuin "Pandora".
Oli tuskin luultavaa, että kutteri oli merirosvolaiva, vaikka se olisi ollut hyvinkin luultavaa, jos olisi oltu muussa osassa valtamerta, sillä tähän aikaan eivät merirosvot olleet ollenkaan yhtä harvassa kuin ne ovat nykyään. Mutta täällä ei ollut merirosvojen mielipaikka. Kauppalaivat, jotka kulkivat tätä rannikon osaa pitkin, olivat tavallisesti pieniä aluksia, joissa oli vähäpätöinen lasti, ja kun ne menivät ulkomaille, veivät ne mukanaan vain sellaisia tilaa vieviä tavaroita kuten suolaa, rautaa ja rommia sekä lisäksi leikkikaluja ja rihkamaa. Vaikka nämä tavarat olivat tarpeeksi puoleensa vetäviä Dahomeyn ja Ashanteen mustille villeille, eivät ne olleet sellaista kauppatavaraa, jota merirosvot olisivat huolineet ottaa. Joskus olivat laivat rikkaammassa lastissa kotia tullessaan, tuoden kultahiekkaa sekä norsunluuta, ja näitä tavaroita merirosvot voivat saada kaupaksi. Näitä rosvolaivoja oli edelleen joitakuita Afrikan rannikolla, sillä ne saattoivat löytää sieltä monta varmaa vartiopaikkaa, mutta ne eivät olleet siellä milloinkaan niin lukuisat kuin Länsi-Intiassa ja muualla. Jos kutteri olisi kohdattu aikaisemmalla ajanjaksolla — toisin sanoen silloin kuin olimme kauempana Atlantilla ja Kapinkulkijoiden sekä Indianlaivojen reitillä — silloin "Pandoran" miehet olisivat pitäneet sitä merirosvona ja hyvin luultavasti nähneet paljon vähemmän vaivaa päästäkseen siitä irti, sillä nämä herrat pelkäsivät paljon vähemmän merirosvolaivaa kuin kunniallista sotalaivaa. He tiesivät, että merirosvot pitivät heidänlaisiaan kauppalaivoja sukulaishenkinä — miltei yhtä maata olevina — ja että heillä sentakia oli vain vähän pelättävänä lainsuojattomilta veljiltään. Lisäksi tiesivät he, ettei heillä ollut mitään menetettävänä lukuunottamatta muutamia astioita paloviinaa ja rommia; rauta, suola ja leikkikalut, joita lisäksi oli "Pandoran" lastina, olivat tavaroita, joihin merirosvot eivät puuttuneet. Paloviina ja rommi oli kaikki, minkä he ryöstäisivät heiltä, ja niitä aineita oli vain joku puolentusinaa tynnyriä — olin näet saanut selville, että useimmat ruumassa olevat suuret astiat olivat vesitynnyreitä täynnä vettä, tietystikin tarkoitettuna elävän lastin tarpeeksi matkalla Atlantin yli.
Siksi, päätteli "Pandoran" miehistö, ryöstäisi merirosvolaiva heiltä vain heidän kuusi väkijuomatynnyriänsä ja siinä kaikki. Mahdollisesti se mieltyisi parkin mainioihin miehiin ja tahtoisi pakottaa joitakuita heistä omaan palvelukseensa. Se olisi onnettomuus laivan omistajille, mutta mitä miehiin tulee, uskon vahvasti, että hyvin harvoja heistä tarvitsisi pakottaa. Useimmat olivat olleet kylläkin halukkaita ryhtymään merirosvoukseen tai muunlaiseen pahuuteen.
Kun kutteri tuli lähemmäksi, kävi kuitenkin selville — se oli näet tulossa lähemmäksi — ettei se ollut merirosvoalus. Itse asiassa ei se ollenkaan salannut olemustaan, sillä Englannin lippu kohosi sen huippuun osoittaen siten kerta kaikkiaan, että se oli englantilainen sotalaiva. On kyllä totta, että merirosvoalus olisi saattanut käyttää tätä merkkiä syöttinä, mutta ottaen huomioon ajan ja paikan ei se ollut luultavaa, eikä "Pandoran" miehet ajatelleetkaan, että se oli sellainen. Kutteri oli epäilemättä brittiläinen risteilijä. Tämä oli heidän täydellinen uskonsa ja vakaumuksensa. Ei mikään lippu olisi ollut epämieluisampi orjalaivan miehistön silmissä, kuin se, joka nyt liehui tuulessa kutterin päämaston kärjessä. Jos siinä olisi ollut Portugalin tai Espanjan lippu, tai edes Ranskan, olisivat miehet pelänneet sitä vähemmän, sillä huolimatta näiden kansakuntien lupauksista auttaa sulun panemisessa orjakaupalle tiedetään hyvin, että he ovat toimineet sangen haaleasti tässä asiassa. Niin — vieläpä pahemminkin — heidän valtamerentakaisten alueittensa kuvernööreistä — vieläpä heidän sotalaivojensa kapteeneistakin — tiedetään, etteivät he ainoastaan olleet leväperäisiä orjakaupan suhteen, vaan olivat todenteolla auttamassa sen harjoittamista! Jos kutteri olisi ollut näiden kansojen laivoja, ei "Pandora" olisi ollut niin innokas pääsemään pakoon siltä. Se olisi ehkä saavutettu ja ylimalkaisen tarkastuksen jälkeen — pari salaisen ymmärtämyksen sanaa kapteenin ja sotalaivan komentajan välillä —- sen olisi sallittu lähteä täyttämään tehtäväänsä, ja siten olisi juttu ollut lopussa. Mutta brittiläisen kutterin komentaja ei olisi päästänyt niin helpolla, sillä olkoon sanottu brittiläisten upseerien kunniaksi, että he ovat kaikissa sellaisissa tapauksissa tehneet tehtävänsä sekä toteuttaneet tarmolla hallituksensa aikomukset.
Siksi parkin miehistö huomatessaan, että siinä oli todella brittiläinen risteilijä heidän perässään, joutui mitä suurimpaan sekasortoon ja huoleen. Sanon perässään, sillä "Pandora" oli jo aikoja sitten kääntänyt takakeulansa vierasta alusta päin, sekä nosti nyt kaikki purjeensa päästäkseen pakoon.
Oli ilmeistä, että kutteri oli nopea purjehtija ja tiesi olevansa semmoinen — muuten olisi se käyttänyt enemmän sotataitoa ensi lähestymisessään. Nyt se päinvastoin ei ollut ollenkaan välittänyt salata luonnettaan, vaan suuntautuessaan suoraan "Pandoraa" kohti, oli heti ruvennut ajamaan takaa. Parkki oli ollut yhtä nopea kääntymisessään, ja muutamia tunteja laivat kulkivat aivan perätysten.