I.
Kirkkaan Tiszan luota kohti itää Mishka lähtenyt on sinne, jossa tyly Marosh vuoristossa vaahtoaa ja pauhinaansa pitää.
Köyhä, ilomieli mustalainen maita kiertää, ain' on kulkevainen; ja jos mihin seutuun retkillänsä jääpi nautinnoihin, rauhaan, pian kyllästyvi eloon lauhaan, kotiintua ei voi ikinänsä; paljoa ei kaipaakkaan, soittavi vaan viuluaan.
Matala ja olkikattoinen Mishkan maja on, ei loitos loista, ohi Marosh raivoten syöksyy tullen metsälouhikoista.
Pauhaa Mishkan viulu sointujansa alla olkein, jotka aikoinansa keinui tuulen viljaa tuutiessa, leivon taivahalla laulellessa.
Eipä yksin sulolaulelmista majan halvan elo onnellista; ihanuuden maailmoista säde kirkas sinne heittyi, ihmismuotoon hentoon peittyi, säde, jok' ei usein loista.
Mishkan lempi murtui multaan; mutta jäipä kaivatultaan onnen muisto, että hän sortuisi ei tuskahansa; niinkuin kesä kuollessansa lohduks antaa hedelmän.
Soitto helkkyy viulun kaijuttajan, illan tuuli kantaa sen; tytär Miira seisoo eessä majan, ihmeenkaunis, suloinen.
Neittä, ruskon purppuroimaa lännen huoku armastavi, rintaa soiton haltioimaa, aaltoavaa verhoavi yöhyt mustain kiharain; oi jos herää kuohahtain lempi rinnan puhtahimman, jolla siit' ei aavistusta! Autuas on, kelle tulisimman tuntehensa suo se hurmausta! Autuas, ken leimun ensimäisen tämän katseen lumoyöstä saa ja ken tunneriehun myrskyväisen suutelollaan saapi vaijentaa ja sen kuiskeen, jonka tenhovoimaan keruubikin vaipuis unelmoimaan! Pian sanat suuteloihin haihtuis, vielä suloisempaan eloon vaihtuis! — Näinpä huokaa yksinänsä nuorukainen lempeänsä; vuottain metsän reunamalla kuuntelevi kuusen alla, kahiseeko illan lähetessä riistan askel puitten siimeksessä, käveleekö nurmiaukeemalle otus arkaileva atrialle.
Ja hän arpoo lemmenonneansa: tänään saanko hirven luodillani, poveni ei pety toivossansa, neittä syleillä saan omanani.
Kas, jo saksanhirven näkee hän kuusten suojan tyynnä jättävän, sarvein haarat lukee, muistiin painaa: »kuusitoista! — ikä immen sen? Lemmenjumala, nyt onni lainaa! Hirvi kaatuu! Mun on neitonen!»