JUGGERNAUTIN VAUNUT.

Tapa Indiass' ollut on, — kerrotaan —
Tapa itsensä uhraamalla
Epäjumalan vaunujen kulkemissa
Sen kuolla rattaiden alla.

Joka vuos noin uhreja Juggernaut —
Nimi moinen on jumalalla —
Sai uusia, — kansoa laumottain
Sen musertui vaunujen alla.

Ja laumat uudet ne onneaan
Yhä etsi ja etsi surmaa.
Verihinsä jos toiset jo vaipuivat,
Tapa hurja se uusia hurmaa!

Tapa moinen eikö oi, hirvitä?
Ja eikö se kerro yöstä,
Joss' uinuu se kansa, min keskellä
Noin voitu on kuoloon syöstä?

Ja kuitenkin, kansani, — eiköhän
Maass' armahassa myös tässä
Joka vuos' epäjumalan vaunut lie
Yli maan noin vierimässä?

Ja eiköhän, eiköhän murskauneet
Jo tuhannet vaunujen alla,
Ja tuhannet vieläkin kuoloon käy
Kuin hurjina, kilpailemalla?

Epäjumala — kuningas Alkohol' —
Hän vaeltaa vaunuissansa.
Yli maan nuo vaunut vierivät —
Veri tippuvi rattaistansa.

Veri tippuvi nuorten ja vanhojen,
Ja lesket ne itkee ja lapset,
Ja turvaa tutisevan vanhuuden
Ne itkevät harmajahapset!

Ja sentään, oi, alla vaunujen
Viel' etsitään onnea … surmaa!
Ja sentään, oi, kansoa Kalevan
Tapa luonnoton vieläkö hurmaa?

Ei, ei! Tuhat kertaa jyrkkä: ei!
Tavan sortua täytyy nurjan!
Me kukistaa tahdomme — kukistaa
Epäjumalan korskean, kurjan!

Me tahdomme saarnata taistoa
Ja käyttää ääntä ja kättä
Sen Suomen sortajan sorrannaks, —
Ja taistella herkeämättä!

Ja me tahdomme kansaa valveuttaa
Ja järkihinsä saada
Ja nähdä sen päivän, jolloin ei
Epäjumala kansaa kaada…!