YLEMMÄS YHÄ, KOTKA.
Jo seiso, suomalainen,
Omilla jaloillas!
Äl' enää lainahelyin
Korista kruunuas!
Jo seiso seljin suorin
Omalla aurallasi
Ja kynnä maailmassa
Sun omaa vakoas!
Sa kauvan, raukka, kauvan
Laill' elit kerjurin;
Teit työtä vainioillas
Laill' arentaattorin.
Ja arentaattoriksi
Sun jäädä suotu ois, —
Mut itsetuntos kasvoi, —
Sä katkoit kahleet pois.
Ja omin auroin, aattein
Sa läksit kulkemaan,
Ja arentaattorista
Sa astuit herraks maan!
Ja voimas jalot, suuret
Ne heräs — heräjää,
Ja kulkiessas seestyi
Yhäti määränpää.
Mut puolinaist' on vielä,
Alulla vasta työs.
Viel' laulus lasten laulut,
Ja kyntös pientä myös!
Siks siipes auki, kotka!
Ja lentoon korkeaan!
Jaloilles, jalopeura!
Ja juoksuun rohkeaan!
Ja valvehille vallan
Sä, hengen Herkules!
Kuin Homero, sa laula!
Lyö ain' kuin Akilles!
Enemmän siipes auki
Sa, kotka Pohjolan!
Enemmän työhös pontta
Sa, kansa Kalevan!
Jo mainees kaukomaihin
Sun satakieles vie,
Ja tanterilla taiteen
Ja tieteen kiistaat sie.
Mut eespäin, yhä eespäin
Omalla pohjallas!
Ain' uudet aarteet ilmi
Syvältä sielustas!
Ylemmäs, yhä. kotka!
Ylemmäs, ylemmäs!
Ja ylemmäks kun lennät,
Viel' lennä ylemmäs!
28/1 1902.