I LUKU
Vähän purjehtimistietoa. — Merimiehet ja merimieselämä.
Veneen synty. — Vähän purjehtimistietoa. — Merimiehet ja merimieselämä. — Veneen synty: Veneen alkumuoto; Luonnonkansojen alukset. — Vähän purjehtimistietoa: Purjeet; Eri purjealusmuodot. Luovaus; Purjehduksen apukeinot; Työnjako laivalla; Laivaveistämöt ja telakat. — Merimiehet ja merimieselämä: "Merikarhut"; Ajanvietteitä merellä; Maankamaralla.
"Rinnalla kolminkertanen haarniska
Sen miehen, kell’ oli rohkeutta
Purtensa heikon ensimmäisnä
Aaltojen ärjyvään leikkiin työntää."
Näin ylisti vanha runoilija Horatius ensimmäistä merenkulkijaa, joka uskalsi vaappuvalla venosellaan antautua oudon elementin armoihin. Arkailematta, epäröimättä astuu nykypäivän matkailija ylellisesti varustettuun jättiläishöyryyn, joka muutamassa päivässä vie tuhannet tilapäiset asukkaansa tarkoin tunnetun valtamerireitin päästä päähän.
Totta tosiaan onkin ensimmäisen veneen rakentaminen kaikkein suurimpia keksintöjä inhimillisen kehityksen historiassa. Joet, järvet ja meret olivat olleet ihmisen vihollisia niin kauvan kuin ei venhettä ollut, sillä ne olivat estäneet häntä vapaasti vaeltamasta ja saalistaan pyytämästä. Mutta niin pian kuin ensimmäinen veden päällä liikkuva kulkuneuvo auttoi ihmisen tuon kiusallisen esteen yli, tuli vihamielisestä elementistä hänen uskottu ystävänsä, joka arvaamattomasti lyhensi ja oikaisi hänen tietänsä.
Veneen alkumuoto
oli yksinkertaisesti ajopuu, jommoisella villi-ihmiset vieläkin kulkevat vetten yli, käyttäen kämmeniään tai puunoksaa melana. Myöhemmin älyttiin sitoa useampia puunrunkoja yhteen, niin että syntyi lautta. Tällaisen aluksen kulkua voi jo ohjata ja edistää joko irtonaisen tahi kiintonaisen pienemmän puun, airon tai peräsimen avulla. Sitten kun ihmiset olivat keksineet tulen käytön ja oppineet valmistamaan itselleen työaseita, kykenivät he kovertamaan puunrungon yhdeltä puolelta ontoksi ja saivat siten kanootin, joka on varsinaisen veneen vanhin muoto. Alkuaan lienee tämä ollut tasapäinen, mutta sitten opittiin nopeuden enentämiseksi veistämään keula ja perä suipoiksi. Seuraava aste oli, että valmistettiin oikein lavalliset airot. Miljoonat ihmiset käyttävät vieläkin tällaista ontosta puusta kyhättyä kanoottia ainoana vesikulkuneuvonaan.
Tästä asteesta on alkanut suunnaton kehitys. Kanootista on muodostunut mitä erilaisimpia aluksia, jotka ensin rakennettiin palkeista ja lankuista, vihdoin raudasta ja teräksestä; ja käyttövoimaksi tuli airojen ja purjeiden asemesta höyry ja kaasu. Kehityksen tähänastisena huippuna ovat hirvittävät "Dreadnought"-malliset sotalaivat ja niidenkin tuhoojat, veden alla liikkuvat sukellusalukset, suunnattomat 50,000 tonnin kantoiset valtamerijättiläiset sekä pienet sirot moottoriveneet.
Luonnonkansojen veneet.
Mutta tämän edistyksen alkumuotoja voi vielä nykyisinkin nähdä kehityksessään kesken jääneillä tahi luonnontilassa elävillä kansoilla. Niillä on kullakin oman-malliset aluksensa, riippuen niiden elintavoista ja niiden asumain alueiden ilmanalasta. Grönlannin eskimo lähtee myrskyävälle merenulapalle hylkeen-nahkaisessa "kajakissaan", joka on meidän palkoveneen perikuva. Se on umpinainen, niin että sisässä istuja kaaduttuaan keikahuttaa veneensä jälleen pystyyn, ja niin kevyt, että hän voi sen kantaa olallaan kotia. Yhtä kevyt ja näppärä on punaihoisen intiaanin tuohesta kyhäämä piroogi, jolla hän pelkäämättä viilettelee kuohuisia virtoja myöten. Sitä käytetään yleisesti Kanadassa ja brittiläisessä Kolumbiassa, ja mahtuu siihen useampikin henkilö kantamuksineen. Tyynen Valtameren Fidshi-saarelaiset tukevat kovin kiikkeriä pursiaan niiden laitaan kiinnitetyillä tukilaitteilla eli apukanooteilla, jotka sallivat pystyttää purteen purjeenkin. Afrikan villikansoilla sekä monien Australian saarten asukkailla on erikoisia kanootteja sekä rauhan että sodan tarpeita varten. Edelliset ovat isoja, jykeviä ja usein runsaasti koristeltuja, jälkimmäiset pitkiä, kapeita ja kevyitä, jotka voivat kuljettaa suuren joukon sotilaita, mutta samalla ovat hyvin nopeakulkuisia. Kiinalaiset, jotka väittävät olevansa uranaukaisijoita purjehduksenkin alalla, osaavat käyttää mainiosti hyväkseen suunnattoman maansa monilukuisia virtoja ja keinotekoisia vesiteitä. Tiheimmin asutuissa maakunnissa paljon ihmisiä tykkänään elää lautoilla, joilla he harjottavat puutarha- ja maanviljelystäkin vähäisissä multapenkeissä. Heidän kalastusvenheensä ja merirosvoaluksensa (aikaisemmin sotalaivansakin) ovat eräänlaisia isoja, litteäpohjaisia ruuhia, "dshonk’eja" ja "sampan’eja", joita kuljettavat nelikulmaiset, bamburaa’oilla tiheästi tuetut purjeet.
Purjeet.
"Tuu’ittele, tuuli, purtta,
Aalto, laivoa ajele
Ilman sormin soutamatta,
Ve’en kieron rikkomatta,
Väljille meren selille,
Ulapalle aukealle."
Tämä kalevalainen toivotus kuvastaa kauniisti ensimmäisten merenkulkijain harrasta halua päästä purrellaan liitämään vaivatta eteenpäin, niinkuin lehdellä siipiensä avulla purjehtiva perhonen tahi kuin orava, jonka joskus näkee häntä pystyssä seilaavan kaarnapalasella. Arvatenkin oli muinainen soutelija huomannut myötäisen tuulen auttavan häntä siihen suuntaan, johon hän airojensa tai melansa avulla pyrki, ja sen vuoksi älynnyt kiinnittää pukuverhonsa pystyynnostetun airon nenään; sitten kelpasi hänen itsensä käsivarsia levähyttäen huilata huoletta matkan päähän.
Ensimmäinen purjemuoto oli epäilemättä tuo kaikkein yksinkertaisin, aluksen ainoaan mastoon nostettu suunnikkaan muotoinen purje, joka yhä vielä on ainoa käytännössä oleva kiinalaisilla ja muilla itäisen pallonpuoliskon kansoilla. Läntisessä maailmassa tuli myöhemmin käytäntöön kolmikulmainen tai vinokaiteen muotoinen, "latinalaiseksi" nimitetty purjemuoto. Vasta aluksien suuretessa sekä mastojen luvun ja ko’on yhä kasvaessa ovat helpommin käsiteltävät, tasaepäkkään ja epäkkään muotoiset purjeet tulleet yleisiksi.
Näiden erilaisten purjeiden lukua, muotoa ja kokoa voitiin sovitella monenmoisiin ryhmiin — riippuen alusten suuruudesta, niiden tarkotusperästä ja kulkureitistä, miehistön lukumäärästä j.n.e.
Purjeiden muodon ja asettelun mukaan on alus "takiloitu" joko raakapurje- tahi kahvelipurjealukseksi. Edellisessä purjeet ovat monilukuisia ja monennimisiä, pitkulaisia tasaepäkkäitä, jotka vaakasuorien raakapuiden nojaan viritettyinä ovat kiinnitetyt toinen toisensa päälle mastojen etupuolelle. Jälkimmäisessä on niitä mastossaan vain yksi tai kaksi — alapuolella mahtavan iso epäkäs, "mesaanipurje", ja sen yläpuolella pienempi kolmikulmainen "latvapurje", joita kumpaakin mastoa vastaan kannattavat sen taakse kohtisuorasti ja vinosti asetetut kahveliraa’at. Etukeulassa on ilmaa halkaisemassa yksi tahi useampia terävän kolmikulman muotoisia purjeita. Mastoja nimitetään järjestyksensä mukaan: keula- l. fokkimasto, isomasto ja perämasto eli kryssi-, mesaani- l. ankkurimasto.
Eri purjealusmuodot.
Nykyiset purjealukset ovat vähitellen kehittyneet 14. ja 15. vuosisatain asestetuista kauppalaivoista, paitsi meidän päiviemme 4- ynnä useampimastoiset suurlaivat. Ne jakautuvat mastojensa luvun mukaan seuraavasti.
3-mastoisia ovat "täysin rikatut" laivat eli frekatit, joissa kaikki purjeet ovat raakapurjeita; parkkilaivat, jossa molemmat etummaiset mastot ovat takiloidut kuin edellisessä, mutta perimmäisessä on mesaanipurje, kuunarilaivat ja parkit, joissa vain etumasto on takiloitu raakapurjeella, molemmat toiset kahvelipurjeilla.
2-mastoisia: priki, jonka etu- ja isomasto kantavat raakapurjeita; kuunaripriki, jossa etumastossa on raakapurjeet ja isomastossa kahvelipurje; kuunari eli kuunertti, jonka molemmissa mastoissa on kahvelipurjeet.
1-mastoisia: kutteri, jahti ja sluuppi kahvelipurjeineen. Kaikissa näissä on sitäpaitsi yksi tai useampia halkaisijoita ynnä latvapurjeita. — Kaljaasi on 2- tai 3-mastoinen kahvelipurjealus, jonka leveä pohja tekee sen hitaaksi mutta vakavaksi purjehtijaksi.
Luovaus.
Mutta purjehtiminen ei ole vain pelkkää myötätuuleen laskettamista. "Tuuli puhaltaa, kusta hän tahtoo". Purjeita on osattava käyttää niin, että aluksella kykenee kulkemaan myöskin laitatuulessa, jopa miltei vallan vastaisessakin. Myötätuulessa purjepinnat asetetaan luonnollisesti kohtisuoraan aluksen pituusviivaa vastaan; laitatuulessa ne taas asetteluköysien ("prässien", "kuuttien" y.m.) avulla pannaan tarpeen mukaan viistoon. Mutta vastatuulessa täytyy turvautua "luovimiseen" — s.o. silloin purjehditaan ristiin rastiin tuulta vastaan, purjeet siksi paljon viistoon asetettuina, että niiden täyttyessä toiselta puolelta keula näyttää yhtä monta astetta tuulen toiselta puolelta. Tämä on purjehtimista "vastahankaan"; ja oikean kyljen, ylihangan l. "tyyrpuurin" ollessa tuulta kohti sanotaan aluksen olevan "tyyrpuurin halsseilla", ja vasemman kyljen, alihangan l. "paapuurin" ollessa päin tuulta, "paapuurin halsseilla".
Purjehduksen apukeinot.
Purjehtimiseen ei kumminkaan riitä ainoastaan taito hoitaa purjeita. Täytyy myöskin tietää minnepäin matka käy ja missä kohdin kulloinkin ollaan, osata varoa ajamasta alusta vaarallisilla vesillä karille, määritellä kulun nopeus j.n.e. Kaikkea tätä varten on pakko opettanut purjehtijoita käyttämään hyväkseen monenmoisia kojeita, joista muinaisilla merenkyntäjillä ei ollut aavistustakaan. Tärkein niistä on ilmansuuntien osottaja eli kompassi, jonka arvellaan olevan kiinalaista alkuperää ja joka arapialaisten merenkulkijain kautta tuli länsimaissa tunnetuksi v. 1300 tienoilla. Alkuaan kompassi uiskenteli irtonaisena oljenkorren sisässä vedellä täytetyn kupin pinnalla, kunnes huomattiin edullisemmaksi kiinnittää se keskusnavastaan neulan kärkeen ja piirtää alla olevaan pyöreään valkoiseen pintaan taulu 32 eri ilmansuunnasta, n.s. kompassiruusu. Nykyään se on laivoissa sovitettu aina vaakasuorassa pysyvään asentoon tukevan messinkikylkisen ja lasikantisen laatikon sisään.
Ilmansuuntia tutkivat ja paikanmääräyksiä toimittivat vanhat kansat yksinomaan taivaan tähtien asentoa tarkastamalla. Tarpeen tämä taito on nykyisillekin purjehtijoille, mutta matkojen kautta lisäytynyt merien tunteminen ja suuretieteellisten havaintojen teko ovat opettaneet piirtämään tarkkoja merikarttoja sekä valmistamaan erilaisia tähtitieteellisiä koneita. Jälkimmäisistä ovat tärkeimmät tarkkakäyntiset kellolaitteet, kronometrit, ja sekstantti, joiden avulla jonkin paikan maantieteellinen pituus- ja leveysaste (longitudi ja latitudi) lasketaan taivaankappalten kulloinkin huomatusta korkeusasemasta.
Kulun nopeus määrätään lokin avulla. Vanhanaikaisessa muodossaan se on päältä pyöreä, pohjasta tasapintainen puukapula tai samanmuotoinen kangaspussi, joka on kahdella rihmalla kiinnitetty lokinuoraan siten että uiskentelee sekä vaaka- että pystysuorassa asennossa. Lokinuorassa on lukuisia solmuja ja niihin kiinnitettyjä kangas- tai nahkapalasia, joiden välimatka toisistaan on yhtä suuri osa engl. meripenikulmasta (1,852 km) kuin sovittu aikamäärä, 14 (tai 28) sekuntia on tunnista. Laivan kulkiessa lapetaan lokinuoraa sen perään, ja laskemalla, montako solmuväliä tuona määräaikana ennättää mennä, saadaan suoraan kulun nopeus meripeninkulmissa. Siksipä ilmaistaankin laivan nopeus "solmuväleissä". — Suuremmissa aluksissa, varsinkin höyrylaivoissa, käytetään n.s. patenttilokia, jossa siipiratas on koneiston pääosana. Itsetoimivan rekisteröimislaitteen avulla se laskee kulun nopeuden.
Vaarallisilla vesillä tutkitaan veden syvyyttä ja pohjan laatua "luotaamalla", s.o. herkeämättä laskemalla ja nostamalla luotiliinaa, nuoraan kiinnitettyä lyijypainoa, jonka alasyrjässä on pieni talittu syvennys pohjanäytteiden kiinnitarttumista varten. Luotia, "sinistä kyyhkyä", käyttelevä merimies huutaa tuontuostakin purjehdusta johtavalle esimiehelle mittauksen tulokset, jotta tämä voi antaa peränpitäjälle ja purjeidenhoitajille tarpeelliset määräykset.
Muista merenkulun apukeinoista tunnetaan sen pitemmittä selittelyittäkin majakat ja luotsit, merenkulkutaulukot ja purjehdusohjeet y.m.s. Rannikkovesillä kulkiessa täytyy erityisesti ottaa huomioon vuorovesivaihtelut eli kuun vetovoiman säännöllisesti joka vuorokauden mittaan aiheuttamat luode- ja vuoksivirrat, jotka esiytyvät eri voimakkaina eri merissä.
Työnjako
nimenomaan purjealuksissa on kaikilla maailman merillä samallainen. Laivan lähtiessä matkalle jaetaan sen miehistö kahteen vartiovuoroon, joita esimiestensä mukaan sanotaan "kapteenin vahdiksi" ja "perämiehen vahdiksi" eli myöskin asettumisensa mukaan jakotilaisuudessa "tyyrpuurin vahdiksi" ja "paapuurin vahdiksi". Jos laivassa on toinenkin perämies, hoitaa tämä kapteenin vartiovuoroa. Kumpainenkin vahti on toimessaan vuoron perään vuorokauden umpeensa, niin että päivillä neljän tunnin työskentelyä seuraa yhtä pitkä lepoaika. Vuorokauden ikävin vartiovuoro on "koiravahti", joka kestää klo 12-4 yöllä. "Tyyrpuurin vahti" esim. alkaa klo 8 a.p.; klo 9 ilmottaa peränpitäjä (jona toimii kuka kulloinkin asianomaisesta vahdista) korkealla äänellä: "2 tuntia" [Englantilainen sanontatapa puolituntisesta jota merillä yleisesti käytetään, on: "2 bells" (2 kelloa); skandinavinen (ja saksalainen), jota myös suomalaisissa laivoissa käytetään, "2 glas" (2 lasia), ollen arvatenkin jäännös niiltä ajoilta, jolloin hietakello (tuntilasi) ilmoitti ajankulun.], klo 10 "4 tuntia" j.n.e. Klo 12 päivällä, kun ilmotetaan "8 tuntia", siirtyy "paapuurin vahti" toimeen ja sama aikailmotus alkaa jälleen. Kummankin vahdin on hoidettava purjeet ja suoritettava yleensä kaikki työt, joita matkanteko vaatii. Ainoastaan laivan kokki ja kyökkimestari, "stuertti", ovat siitä vapautetut. Mutta kun puhkee ankara myrsky tai muuten tarvitaan kaikki voimat eli "kädet", niinkuin merellä sanotaan, herätetään lepoaankin nauttiva vahti työhön, ja saavatpa silloin kokkikin ja stuertti kohota "kapyysista" kannelle.
Päällystön muodostavat kapteeni ja perämiehet, joista ensimmäisen tehtävänä on pitää "lokikirjaa", s.o. purjehduspäiväkirjaa, johon päivittäin puolipäivän aikaan merkitään lyhyesti edellisen vuorokauden aikana kuljettu nopeus, tuuli- ja sääsuhteet y.m. havainnot. Alipäällystönä ovat pursimies eli "puosu", joka pillillään kutsun miehistön asianmukaisiin toimiin päällystön antamien ohjeiden mukaan sekä pitää huolta purjeiden ja ylipäänsä taklauksen kunnossapysymisestä, sekä kirvesmies, joka korjaa laivan rungossa, mastossa ja raaoissa ilmautuvia vammoja.
Miehistön ja alipäällystön oleskelupaikka laivassa on etukannella, "maston etupuolella", ja lepohetkensä se viettää ja ateriansa nauttii samalla puolella sijaitsevassa "skanssissa". Päällystö oleilee takakannella, "maston takana" sekä aterioi kajuutassa, jonka perällä tahi sivuilla sijaitsevat kapteenin ja perämiesten makuuhytit ynnä mahdollisesti löytyvät matkustajahytit.
Suurissa valtameren purjelaivoissa (joita nopeampien höyrylaivojen kilpailusta huolimatta on viime aikoina ruvettu jälleen rakentamaan toinen toistaan suurempia, usean tuhannen tonnin vetoisia ja [Laivan kantavuus eli "deplasementti" on sen tieltään työntämän vesimääränpaino. Tonnilla kantavuuden yksikkönä tarkotetaan engl. rekisteritonnia, joka ilmaisee tilavuutta ja sisältää 100 engl. kuutiojalkaa eli 2,83 kuutiometriä.] 4- 5- jopa aina 7-mastoisia jättiläisparkkeja, niiden matkat kun tulevat rahdinkuljetuksessa maksamaan melkoista vähemmän kuin kivihiiliä kuluttavain höyrylaivojen) on työnjako jokseenkin sama, vaikka niissä on tietysti sekä miehistöä että päällystöä, "upseereja", paljon lukuisammin. Höyryaluksissa sekä sotalaivoissa on jossain määrin poikkeava järjestely, niissä kun purjeidenkäyttelyn sijasta tulee kysymykseen höyrykoneiden hoito ja monenmoiset muut toimet.
Laivaveistämöt ja telakat.
Laivat rakennetaan laivaveistämöillä, jotka pienempien puisten Purjealusten rakentamista varten ovat yksinkertaisia mutkattomia laitoksia, mutta rauta- ja teräslaivoja varten hyvinkin moniosaisia työpajayhtymiä karkea- ja hienotakomoineen, konepajoineen, puusepän- ja maalarinverstaineen j.n.e. Korjaus tapahtuu telakoilla, jotka ovat joko maanrajassa sijaitsevia kiintonaisia "kuivatelakoita" tahi vedessä irrallaan "uivia telakoita", jotka tornimaisena jättiläislauttana ottavat ja sulkevat korjattavan aluksen sisäänsä. Korjaus on jäätyvillä vesillä aina tarpeen, keväisin telakalla pidetyn talvenvieton jälkeen ynnä muutenkin tavantakaa höyrykattiloiden puhdistuksen vuoksi sekä suurilla merillä "pohja-raapinnan" takia. Laivojen pohjiin ja kylkiin asettuu nim. lukemattomia kovakuoriaisia, merinilviäisiä, "hanhenkauloja" y.m., jotka paksuna, rosoisena kerroksena peittävät rauta- ja teräslevyt ynnä puulaivojen vaskisen suojuskatteen ja sen kautta hidastuttavat pahasti aluksen kulkua.