IV.
Juhannuksen tienoissa sai rehtori Malmin perhe kesäasuntoonsa Pälvelään vieraan, joka koko kesän ja seuraavan syksyn oli heidän turvattinaan. Se oli ulkomailta opintomatkoilta palannut laulajatar Laura Nord, joka nelisen vuotta oli ollut isänmaansa rajain ulkopuolella.
Laura Nord oli rouva Malmin koulutoveri, muotikauppiaan tytär suurehkosta maaseutukaupungista. Hänen lapsuutensa koti oli ollut ylellinen, sekä vaatetukseen että ravintoon nähden. Uudet, muodikkaat hatut ja leningit valikoimalla valittiin omasta varastosta — ja mitä siellä ei ollut, ostettiin runsailla rahoilla muualta. Viisiluokkaisen tyttökoulun Laura lopetti kahdeksantoistavuotiaana ja vietti sittemmin aikaansa laulellen ja soitellen — ehkäpä suurisukuista miestäkin odotellen, sillä olihan hänellä kaikki edellytykset päästä vaimoksi komealle, hienostelevalle herralle, häntä kun pidettiin perijättärenä, hienon kasvatuksen saaneena ja vieläpä kauniinakin. Yhdeksäntoista, kahdenkymmenen tienoissa olikin tarjokkaita kovasti, mutta ne eivät Laura-neitiä miellyttäneet, ja hänen isälläänkin oli aina ollut jotain vastaan. Mikä oli ennen ollut puotipalvelijana samassa kaupungissa, mikä taas oli liian talonpoikaista sukuperää, millä oli liian paljon sivistymättömiä serkkuja j.n.e. Mutta tytön täyttäessä 21 vuotta kannettiin muotikauppiaan jäännökset kirkkomaahan, pappi piti puheen uutteran miehen muistolle, heitti kolme kertaa multaa kirstulle, luki rukoukset — ja sitten luotiin hauta umpeen. Jälkiselvityksiä seurasi vararikko, joka hajoitteli Laura-neidin suurta vaatevarastoakin entisten kadehtijain käsiteltäväksi. Itse neiti joutui Helsinkiin ja muutamien sukulaistensa avustuksella sai laulunopetusta, aikoen päästä huomattavien suuruuksien joukkoon. Siten hän itse tahtoi raivata tiensä tässä petollisessa maailmassa, joka niin kovakouraisesti alkoi pidellä kokematonta naisparkaa.
Lauran musikaalinen edistys oli sangen tyydyttävä. Parin vuoden harjoituksen jälkeen hän silloin tällöin esiintyi avustajana konserteissakin, ja hänen lauluaan oli aina julkisissa arvosteluissa kehuttu: "neiti Laura Nord lauloi erittäin miellyttävästi", tai: "hänessä on suuria lupaavia edellytyksiä", tai: "toivottavasti hän pian pääsee ulkomaille, että hänen tuoreensuloinen äänensä saisi vieläkin taiteellisemman värityksen" j.n.e. Tällaisia arvostelun palasia hän oli sanomalehdistä leikellyt oikein tukuittain, ja ne loihtivat hänelle tulevaisuuden kuvan niin häikäisevän kauniin, ettei hän niitä lukiessaan voinut huomata minkäänlaisia vastuksen mahdollisuuksia taiteellisella urallaan. Ne saivat hänen päänsä niin pyörälle, että hän neljäntenä harjoitusvuotenaan kieltäytyi antamasta avustustaan "kaikennäköisille nurkkataiteilijoille" ja "musiikkia ymmärtämättömille seuroille". Sitä vastoin hän odotti joka hetki kuin tulisilla hiilillä, että häntä tultaisiin pyytämään jonkun suuren oopperaesityksen päähenkilöksi, kun sellaisia tilapäisesti pääkaupunkiin hommattiin. Ja kerranpa tultiinkin. Kaksi frakkipukuista taiteenharrastajaa tahtoi kerran tavata neiti Laura Nordia. Mitäpä asiaa heillä oli? Niin, he olivat ajatelleet pyytää häntä avustajaksi keväällä esitettäväksi aiottuun oopperakappaleeseen. Ja minkä osan he hänelle olivat aikoneet? Neiti Laura Nord, kuultuaan nimitettävän hänelle aiotun osan, ällistyi sangen kovin. Hänetkö statistiksi? Etteivät häpeä! Frakkipäällyksiset herrat poistuivat noloina.
Tämän tapauksen jälkeen ei kestänyt kauan, ennenkuin pääkaupungin lehdissä oli ilmoitus Laura Nordin omasta konsertista, jonka ohjelma oli "hyvin valittu ja monipuolinen". Mutta ilmoitusten ja uutisten musikaaliset lukijat nostivat katseensa lukemiltaan riveiltä ja hokivat: "Laura Nord, Laura Nord, kuka hän oli, mikä suuruus hän on?" Ja hätäpäissään moni puisteli päätään ja veti sieraimiensa kautta huomattavan kiihkeästi ilmaa sisäänsä, ikäänkuin hajuaistinsa avulla saadakseen aivonsa paremmin toimimaan. Sillä jossakin lukija oli tuon nimen kuullut, mutta missä? Konserttitoimistojen puhelinkellot kilisivät yhtämittaa ja myötäänsä sitä kysyttiin yhtä ja samaa asiaa: "Kuka on Laura Nord?" Parin päivän kuluttua pääsi vihdoin helpotuksen huokaus koko musikaaliselta yleisöltä, sillä lehdissä oli nyt selvittävä uutinen — Laura Nord, joka on etevästi avustanut niitä ja niitä konsertteja ja joka niiden johdosta on saanut hyvin "myötätuntoisia" arvosteluja, antaa oman konsertin — —. Ja sitten oli konsertti, jossa oli "kourallinen väkeä". Yleensä olivat lehtien arvostelut parin kolmen tuuman pituisia, ja niissä sanottiin, että "edellytyksiä taiteelliseen tasoon pääsemiseen näyttää olevan". Mutta eräs ruotsikkolehti ei näin vähään tyytynyt, vaan lasketteli puolen palstan pituudelta — haukkumisia. "Että laulajatar on uskaltanutkin ennen eurooppalaisen hiomisen vaikutusta ryhtyä esiintymään omalla konsertillaan, on — jollemme sano lapsellista — ainakin ajattelematonta. Ja toisekseen — sanokaamme se suoraan — on laulajattarella tuskin mitään edellytyksiä niiden oopperaosien esitykseen, joita hän oli ohjelmaansa ottanut oikein kaksittain. Suomalaiset 'tuutulaulut' sentään menivät mukiin, mutta sellaisten perusteella ei toki omaa konserttia anneta edes meikäläisissä oloissa." Niin siinä oli sanottu ja paljon muutakin, joka sai neiti Nordin pois suunniltaan. Mutta hän tahtoi näyttää noille mielestään muka musiikkia ymmärtäville herroille, että hänestä sittenkin oli tuleva tunnustettu laulajatar. Hän tahtoi hankkia itselleen "eurooppalaisen hiomisen".
Seuraavana syksynä hän matkusti ulkomaille, opiskeli Saksassa, Italiassa ja Ranskassa. Opinnoissaan hän oli uuttera, ja varsinkin musiikin teoriassa hän sai kiittävät arvostelut. Siinä touhussa kului Laura Nordilta neljä vaivalloista vuotta — vuosia, jotka loivat hänen elämäänsä paljon iloa ja surua, paljon nautintoja ja kärsimyksiä, paljon toiveita ja pettymyksiä.
Pariisista palatessaan hän antoi useita konsertteja suurimmissa kaupungeissa. Mutta kaikista ponnistuksista huolimatta olivat ihmiset häntä kohtaan kylmiä, arvostelijat myötätunnottomia tuomitsijoita. Ja murheenmalja oli kukkuroillaan hänen jälleen palatessaan kotimaahansa. Missä oli hänen menneisyytensä, 29 vuotta, jotka hän oli elänyt, — ja mikä oli hänen tulevaisuutensa?
Ystävällinen rehtorska, saatuaan Helsingistä Laura Nordilta kirjeen ja havaittuaan siitä hänen peitetyin sanoin ilmaistun hädänalaisen tilansa, kutsui hänet kesävieraakseen. Suuret eivät Laura Nordin matkavarustukset olleet, kun hän eräänä kesäkuun iltana saapui Malmin huvilan laivalaituriin. Ainoastaan pieni käsilaukku ja kymmenkunnan kilon painoinen pärevasu kuuluivat hänen muutto-omaisuuteensa. Kun rouva Malmi halusi lähettää palvelijattaren noutamaan laivasta muita tavaroita, ilmoitti neiti Nord, että ne tulisivat vasta jälestäpäin.
Kalpealta ja masentuneelta näytti neiti Nord illallisen jälkeen istuessaan Malmin salissa ja kertoessaan aivan ylimalkaisesti ulkomailla saamistaan kokemuksista. Jos todistuksien nojalla voisi taiteilijaksi tulla, niin Laura Nord oli silloin varmaankin laulajattarien ensi rivien edustajia. Ja niin hän sisimmässään itse uskoikin olevansa, vaikka olosuhteiden aikaansaama vaatimattomuus esti hänet ajatustaan ilmilausumasta. Kun tuli kysymys konserteista, joita hän matkansa varrella oli antanut, niin oli varsin helppoa turvautua sellaiseen selitykseen, että suurkaupunkien musiikinharrastajat olivat jo ehtineet muuttaa maalle — niinkuin asianlaita osaksi olikin — joten heillä ei ollut tilaisuutta tulla hänen konsertteihinsa. Arvosteluista ei onneksi puhuttu mitään — mutta sehän olikin verrattain luonnollista, sillä mitäpä arvosteluista, kun todistukset puhuivat niin selvää kieltä. Tosin neiti Nordin ruskeanharmaat silmät saivat omituisen kiillon, kun hän itse näitä arvosteluja muisti, mutta sitä eivät toki muut huomanneet.
Laura Nord oli nyt kaikessa vaatimattomuudessaan, minkä sävyn kohtalon iskut hänen käytökseensä olivat istuttaneet, hauska kesävieras. Hän oli huomaavainen ja avulias. Jo seuraavana päivänä hän tarttui talon askareihin ja avusti rouvaa kaikkialla: keittiössä, puutarhassa, lastenkamarissa. Hänen ennen verrattain täyteläinen ruumiinsa oli laihtunut, tullut hieman litteäksi ja notkeaksi. Vaatetus oli nykyään yhtä yksinkertainen kuin se ennen, vieläpä kouluvuosina, oli ollut ylellinen ja komea. Entisten muistojen perusteella rouva Malmia, ennenkuin hän oli nähnyt kesävierastaan, oli suorastaan epäilyttänyt, tokko hänen oma yksinkertainen taloutensa ja käytöksensä voisi viihdyttää niin vaateliasta vierasta. Mutta kohta Lauran saavuttua hänen epäilyksensä katosi; olihan elämän koulu Lauraankin tehonnut.
Pian nousi kysymys, eikö Laura haluaisi antaa kirkkokonserttia pitäjän kirkossa. Ajatus oli Lauralle samaa kuin oljenkorsi hukkuvalle. Kirkkoherra suostui tuumaan mielellään, vieläpä hommasi säestäjäksi erään lahjakkaan urkujensoittajan, jota hän sitten sai pitää jonkun ajan kesävieraanaan. Konsertista kuulutettiin kirkossa kahtena sunnuntaina, viimeksi samana sunnuntaina, jolloin se jumalanpalveluksen jälkeen annettiin. Lähimmän kaupungin sanomalehdessä oli ilmoitus ja pitkä uutinen, jonka rehtori Malmi oli kirjoittanut, kehoittaen toimeenpanemaan laivahuvimatkan, jotta "uskonnollisen taiteellisen kirkkomusiikin ystävät voisivat saapua tähän harvinaiseen tilaisuuteen".
Konserttipäivänä Laura Nord pukeutui yksinkertaiseen mustaan leninkiin, ja hänet nähdessään rouva Malmi väkisinkin huudahti:
— Herra jestas, kuinka sinä olet viehättävä!
— Niinkö! huudahti Laura Nord vastaan, ja kyynelsilmin he syleilivät toisiaan.
— Mutta pahastutkohan sinä, jos sanon sinulle yhden asian, jota olen itsekseni miettinyt? kysyi rouva Malmi.
— Enhän toki, sano vain! kehoitti Laura.
— Kas, ajattelin vain sitä, että täällä kirkossa on yksinkertaista väkeä, että koettaisit heille laulaakin yksinkertaisesti, jotta he ymmärtäisivät, puhui rehtorska.
— Tietysti, tietysti, kirkkomusiikki on aina esitettävä hartaasti.
— Niin, niin, onhan se luonnollista, että sinä sen ymmärrät. Mutta ethän vain pahastunut?
— Enhän toki!
Kirkko oli melkein täynnä väkeä, ja Laura Nordille kertyi sievoinen säästö. Onnellinen hymy väreili hänen suupielissään, kun hän sai sulkea aarteensa entuudestaan tyhjään laukkuunsa.
Rouva Malmikin iloitsi ystävänsä onnesta, ja itse rehtori, joka tunnusti kykenemättömyytensä taiteellisen laulun arvostelussa, päätteli konserttia erittäin onnistuneeksi.
Vielä samana iltana rouva halusi puhua miehelleen siitä heidän suunnitellusta kesämatkastaan.
— Kaarlo, sanoi hän päättävästi, — nyt sinä heti voit kirjoittaa lehtori Särkälle, että me tulemme hänen luokseen ja että hänen on ryhdyttävä hommaamaan pitäjäänsä kirkkokonserttia.
— Sinä tarkoitat siis, että neiti Nord seuraisi meitä matkoilla?
— Niin, ja antaisi kirkkokonsertteja vaikka kuinka paljon. Ne täyttävät hänen pussiansa, ja itse matkoista hän saa hyvin kaipaamaansa virkistystä.
Rehtorista tuntui ainakin aluksi liian oudolta ajatus, että he lähtisivät kesämatkoilleen vieraan ihmisen seurassa. Mutta kun rouva itsepintaisesti piti päänsä ja selvitti neiti Nordia koskevan puolen tärkeyden, niin rehtori katsoi sopivaksi tällä kertaa taipua. Näyttäen kumminkin jonkun verran epätietoiselta, mitä hänen vaimonsa tarkoitti tuolla erinomaisella huolenpidollaan neiti Nordin suhteen, hän kysyi:
— Mutta mikä sinut on saanut niin kiintymään tähän ihmiseen, jonka kanssa et ainakaan kymmeneen vuoteen ole seurustellut?
Rouva viivytti hetkisen vastaustaan ikäänkuin kooten ajatuksiaan.
Sitten hän virkkoi:
— Olen vain ajatellut sitä, että Laura on jo ehkä saanut kyllikseen taiteestaan ja että hän on alkanut miettiä syvemmin muitakin asioita. Luulen, että hänessä on jo naisellisuus täysin kypsynyt.
— Olisipahan ihme, ellei naisellisuus olisi kypsynyt 29-vuotiaassa naisessa! huomautti rehtori.
— On paljon naisia, joissa se ei kypsy koskaan. Ja ennen minä otaksuin, että hän oli yksi niistä, virkkoi rehtorska.
— Kuvitteleeko hän sitten naimisiinmenoa? kysyi rehtori.
— En minä tiedä, mutta uskon hänestä tulevan hyvän aviovaimon.
— Minä muistelen kuulleeni, virkkoi rehtori vähän epävarmana, — että hän olisi aina ollut koko lailla naimahaluinen.
— Sitähän kaikki naiset ovat nuorina ollessaan, soveltuivatpa he sitten perheenäideiksi tai eivät.
— Ja mikä antaa aiheen olettamaan, että neiti Nord erityisesti olisi kypsynyt perheenäidiksi? kysyi rehtori juhlallisesti, kuin olisi ollut oppituolissa ja tusina oppilaita ympärillään.
— Hänen suuri kokemuksensa, vastasi rehtorska puolestaan melkein yhtä juhlallisesti. — Vuosien kuluessa hän on pettynyt usein, mutta hän ei ole lannistunut koskaan, hän on jälleen pyrkinyt eteenpäin, hän on maistanut makeaa sekä karvasta, ja se nähtävästi on taltuttanut hänet siihen uomaan, joka soveltuu perheen-emännälle, sillä tältäpä vaaditaan kärsivällisyyttä, suvaitsevaisuutta, keskinäistä ymmärtämystä — ja sangen runsaasti joka lajia.
— Saattaahan tuo kaikki olla totta, mutta toiselta puolen näyttää kokemus olevan sillä pohjalla, että taiteilijaveriset ihmiset yleensä — ja naiset erityisesti — harvoin tai tuskinpa koskaan jaksavat kantaa perhekahleita. Kaikki vakavampi taistelu muuttuu heissä hetkellisyydeksi — he ovat milloin sitä, milloin tätä.
— Mutta jos muutos on niin perinpohjainen kuin Laurassa, niin sen täytyy olla siksi ankaran taistelun tuloksena, ettei entisellä häilyväisyydellä enää voi olla jalansijaa hänen elämässään. Ajattelepas, ettei hän nuorena tyttönä olisi koskaan esiintynyt niin vaatimattomasti puettuna kuin nyt konsertissaan — ja se yksinkertaisuus somisti ja puki häntä sanomattomasti; eikä hän ennen huolinut taloustehtävistä — ne olivat roskaa hänen mielestään — ja nyt hän on kaikesta tuosta "roskasta" niin huvitettu, tahtoo kaikkea oppia perin pohjin, ja kaikkeen hän näyttää pystyvänkin, puhui rehtorska innokkaasti.
Asioita kaikin puolin selvitettyään tekivät Malmit lopuksi matkasuunnitelmansa, johon kuului myöskin käynti lehtori Särkän luona sekä kirkkokonsertti, joka tämän oli valmisteltava jo edeltäkäsin. Vielä samana iltana kirjoitti rehtori Malmi "kunnon virkaveljelleen" kirjeen, jossa selvitteli matkasuunnitelmaansa. Ennen Särkälle saapumistaan matkailijat kävisivät Imatralla, Valamossa, Sortavalassa, Punkaharjulla ja Savonlinnassa, josta sitten poikkeavat Särkän Pilkkeeseen. Konsertti olisi puuhattava niin, että se pidettäisiin heinäkuun toisena sunnuntaina heti jumalanpalveluksen päätyttyä. Sitä varten oli Särkän kysyttävä kirkko, hommattava sanomalehti-ilmoitus ja uutinen, painatettava pääsyliput, hankittava säestäjä y.m. Malmit eivät hetkeäkään epäilleet, ettei tämä hyväsydäminen mies tätä kaikkea mielihyvällä ja aivan perusteellisesti hommaisi.
Jo usein oli Laura Nord rehtorin perheessä kuullut lehtori Särkän nimeä mainittavan. Hänestä oli puhuttu perheen hyvänä, luotettavana ystävänä, erinomaisen tunnollisena, vaikka koko joukon omituisena miehenä. Varsinkin oli Laura huomannut, että rehtorska erityisesti ihaili Särkän suurta vaatimattomuutta ja hyveenä vertaili sitä miehensä "hienosteluun", josta hän ei näyttänyt oikein pitävän. Malmin palvelijatkin pitivät iloa "erakkomaisterin" kustannuksella, vaikkei neiti Nord heidänkään kuullut tästä miehestä koskaan lausuvan alentavaa sanaa. Mutta tämä usein uudistunut nimi, Samuli Särkkä, eli, varsinkin palvelijattarien kesken, "erakkomaisten", sai Laura Nordin hyvin uteliaaksi. Toiset olivat sanoneet, että Särkkä oli "vanha, kumarahartiainen ukko", "mykyräniska", toiset taas, että hän oli mies parhaimmillaan. Mitenkähän sitten lienee ollut?
Särkkä kuului kumminkin olevan hyväpalkkainen lehtori, vieläpä toiset sanoivat häntä varakkaaksikin.
— Varakashan se on, oli sisäpiika kerran sanonut, — kun viitosen antoi juomarahoiksikin!