METSÄRUUSU.
Ei nuoku vielä viljan tähkäpäät,
on rusko-yössä metsäruusun häät.
Yö nuorten unten, seppel otsallaan,
se tuoksuu, uhkuu toivon-onneaan.
Yön vienon auer verhoo veet ja maat;
kuin sointu sointuun yhtyy vastahaat.
Kuin purjehtivat punahattarat
keveät, kirkkaat huolet haihtuvat.
Ja valtimot niin täyteläästi lyö;
kuin malja tulvillaan on rikas yö,
mi kaikk' on tähdet kauko-siinnostaan
sulannut läikkyhynsä kuultavaan.
Ken siitä juo, se tähti-tulta juo,
sen miel' on jäänyt metsäruusun luo.
Sen vangitsee kuin välke tähtivyön
unelma kirkkaan, kiitäväisen yön.