Teben valtakunta (1500-670). Saisin valtakunta (670-523).
Jo ennen hyksojen tuloa oli kaksi kotimaista hallitsijasukua asunut "sataporttisessa" Tebessä Ylä-Egyptissä. Tebenkin kuninkaat olivat jonkun aikaa hyksojen alammaisina. Mutta urhollinen Ahmes teki kapinan, menestyen niin hyvin, että valloittajat karkoitettiin (1500) ja ajettiin Aasiaan.
Hyksojen karkoitus oli urhotyö, joka uudisti kansakunnan ja virkisti isänmaallisen mielen. Lähinnä seuraavat kotimaiset hallitsijasuvut, asuen Tebessä, ympäröivät itseään ennen näkymättömällä loistolla ja korottivat valtakunnan varallisuutensa kukkulalle. Tämä kukoistusaika kesti seitsemättä sataa vuotta. Kuninkaat, joista kuuluisimmat olivat Totmes III, Setos I, Ramses II ja Ramses III, kävivät onnellisia valloitussotia, mutta ovat varsinkin tehneet muistonsa kuolemattomaksi suurenmoisten, muhkeain kartanoiden rakennuttamisella. Kun Teben valtakuntakin hajosi, perusti Psamatik (noin 670) Ala-Egyptiin uuden valtakunnan, jonka pääkaupungiksi tuli Sais.
Ramses II. Pentaur.
Ramses II:sen aikana (1180-1114), jota kreikkalaiset historioitsijat mainitsevat Sesostris nimellä, oli egyptiläisellä Teben valtakunnalla loistavin aikakautensa. Hän oli mahtava sotajoukkojen johtaja, joka Kadeshin luona Syriassa voitti Libanonin luona asuvan urhollisen "ketalaiskansan" ja siten vähäksi aikaa pakotti alammaisuuteensa Syrian. Etelässä ja lännessä levitti hän Egyptin herruutta kauas Sisä-Afrikkaan.
Urhotyöt herättivät eloon runouden. Ilmestyi runoilijajoukko, jota on yhteisellä nimellä sanottu Pentauriksi ja joka on sepinnyt ensimmäiset historiallisesti tunnetut runokappaleet. Niissä ylisteltiin Ramsesta ja hänen urhotöitänsä. Kuuluisimmaksi tuli Pentaurin laulu Kadeshin taistelusta. Ramseen esiytymisestä siinä taistelussa lauletaan:
Kuningas silloin kohos' urhomielin,
Aseihin tarttui, rautapuku yllä,
Niin näöltään kuin Baal on otellessaan...
Leiskahti ylös kuningas ja syöksyi
Katalain ketalaisten hyökyriviin;
Hän yksin ol' eik' kenkään hänen kanssaan.
Runoilija sitte kertoo, miten kuningas rukoili avukseen Amun-Ra'ta, lausuen muun muassa:
On valtava ja suur' Egyptin herra,
Kuitenkin hän on kaikkivaltas suhteen
Kuin halpa matkalainen erämaassa.
Mit' on nää semiläiset sua vastaan?
Mä runsaat uhrit olen tuonut sullen,
Vangeilla täyttänyt sun pyhän majas.
Rakensin sulle temppelin myös uljaan,
Miljoonat vuodet kestäen se seisoo.
Lavensin valtakuntaas maailmalla,
Mä sulle portit pilviin yltäväiset
Ja niiden eteen lipputangot nostin.
Abusta hankin sulle obeliskit.
Ikuiset kivet pyhitin mä sulle.
Sinulle laivan' tuovat merten takaa
Kaikkien kansakuntain aartehia.
Sun ajatustes neuvo ohjaa työni,
Ja Amun käskyjä mä noudattelen.
Mä huudan sua: harras rukouksen'
Maailman ääriin saakka kaikukohon.
Viimein kerrotaan, miten kuningas voitti viholliset:
Hän heidät löi, kuin Baal lyö taistellessaan.
Pirstoiksi sortui vihollisten vaunut
Tuhansin määrin. Kalpen' ajomiehet,
Ei yks'kään käsi nouse taisteluhun,
Kauhistus heidän jäsenensä halvas'.
Ramses myöskin teki muistonsa pysyväiseksi suurilla rakennuksilla, joihin töihin hän käytti paljoja sotavankejansa, ett'ei varsinaisten egyptiläisten tarvinnut rasitusta kärsiä. Merkillisimmät niistä olivat molemmat "valtakunnan temppelit" Teben luona sekä kuninkaallinen palatsi "Ramesseum", jonka esipihassa kuninkaan suuri kuvapatsas seisoi.
Valtakunnan temppelit.
Niilin länsirannalla siinä kohdassa, jossa joki laajenee 386 metriä (1,300 jalkaa) leveäksi, oli "sataporttinen" Tebe. Vastapäätä itärannalla, jossa nyt pienet kylät Karnak ja Luksor ovat, kohoaa vieläkin mahtavia jäännöksiä molemmista valtakunnan temppeleistä, joiden välillä oli käytävä ja sen kummallakin puolella rivissä suuria sfinksejä. Toisen, nykyään jo ihan hävinneen temppelirakennuksen edessä on vielä kaksi korkeata, kivestä hakattua kuninkaankuvaa, joista toisen, Memnonin patsaan, sanottiin ennen muinoin auringon noustessa, omituisella tavalla helisseen.
Avaralla neliskulmaisella tiilipengermällä, joka kohoaa joen rannasta, seisoo egyptiläinen temppeli mahtavain ulkomuurien ympäröimänä, jotka kätkevät pyhän rakennuksen sisustan maailman katseilta ja siten tekevät sen luonteeltaan salaperäiseksi ja juhlallisen vakavaksi. Ahdas porttiaukko, joka on ainoana silmiin pistävänä erimuotoisuutena muurin muuten yksitoikkoisessa pinnassa, näyttää pikemmin pois käskevän kuin sisälle kehoittavan ohitse astujaa. Vaan kun siitä käydään sisälle, astutaan kaksinkertaisen sfinksi- ja oinasrivin — jäykkäin ihmeellisten kivikuvain — välitse temppelirakennuksen pääovelle. Sen edessä istui usein suuria, kivestä hakattuja jumalain tai kuningasten kuvia ikäänkuin vartioimassa pyhää paikkaa. Ei mitään ikkunoita ole särkemässä seinien kokonaispintaa, jotka ovat peitetyt ikäänkuin jättiläistapetilla. Se on salaperäistä, kirjavaa kuvakirjoitusta, joka esittää piirteitä jumalain ja hallitsijain elämästä. Portti oli kahden tornimaisen pyloonin välillä, jotka samoin kuin muurikin kapenivat ylöspäin ja kohosivat ylemmäksi muuta rakennusta. Pyloonien etusivuun oli tehty syvennykset suurten mastopuiden panoa varten, joiden huippuihin juhlapäiviksi kiinnitettiin häilyviä lippuja. Välistä oli esipihassa myöskin obeliskeja, suuria pylväitä, jotka olivat hakatut yhdestä kivestä ja täynnä kuvia ja piirustuksia. Temppeliin astuttua tullaan ensin saliin, jonka kolmea sivua ympäröivät kivitetyt käytävät aivan lähellä muureja. Toisen pylooni-portin läpi päästään sitte varsinaiseen temppelisaliin, jonka mahtava kivikatto lepää riviin asetettujen pylvästen päällä. Viimein alkaa temppelin sisäosa, joukko suurempia tai pienempiä saleja ja huoneita, joiden sisimpänä keskuksena oli "kaikkein pyhin", s.o. matala ja synkkä komero, jossa jumalan kuva vallitsi taikka ehkä myöskin joku pyhä eläin liikkui salaperäisessä hämärässä. Kaikissa huoneissa ovat seinät, katto ja pylväät niinkuin ulkomuuritkin täynnä kuvia, joiden kirjava väriloisto ja vertauksellinen merkitys enentävät mahtavaa vaikutusta. Jumalain ja kuningasten kuvapatsaat katselevat horjumattomalla levollisuudella temppelissä kävijöitä, samalla kuin historiallisten tapausten tai kotitoimien maalatut kuvat heille esittävät vaihtelevaa ulkoelämää.
Egyptiläisen temppelin ulkopuoli.
Egyptiläisten kuvakirjoitus ja kirjallisuus.
Egyptiläisillä oli omituinen kirjoitustapa, hieroglyfit, oikeastaan sama kuin "pyhät päällekirjoitukset", niin nimitetyt sentähden, että niitä paraastaan piirrettiin temppelien seiniin. Ne olivat kuvia, jotka usein merkitsivät kuvatun esineen alkukirjainta, mutta joskus myöskin koko esinettä, jota tahdottiin mainita, taikka oli niissä käsitteet esitettyinä vertauskuvallisilla merkeillä. Paitsi näitä varsinaisia hieroglyfejä, joita piirrettiin temppelien seiniin, pylväihin tai obeliskeihin, oli myöskin olemassa niistä johdettu lyhennetty aapisto, jota käytettiin kirjoissa ja muissa kirjoituksissa. Kauan oli uuden ajan oppineiden mahdoton lukea tätä kirjoitusta; mutta tämän vuosisadan alulla onnistui ranskalaisen Champollionin ratkaista tämä arvoitus, niin että nyt osataan lukea hieroglyfi-aakkosia yhtä hyvin kuin omia kirjaimiammekin.
Kirjoitusaineena käyttivät egyptiläiset papyrusta, josta paperi-sana on johtunut. Sitä tehtiin erään senaikaisen ruokokasvin, papyruksen, sisäkalvoista. Monta sellaista papyrus-arkkia, ainoastaan toiselle puolelle kirjoitettuna, kiinnitettiin toisiinsa ja kierrettiin puukapulan ympärille melkein samoin kuin meillä seinäkarttaa ja rullakartiineja. Sellaisia papyrus-kääröjä, muinaisajan kirjoja, on suuri joukko säilynyt meidän aikoihimme.
Egyptin kirjallisuus, pappien tekemä ja heidän yksinomaisuutensa, oli rikas erilaisista teoksista. Historialla, sekä runopukuisella että aikakirjoiksi (kronikoiksi) ja hallitsijain luetteloiksi muodostetulla, oli egyptiläisillä hyvin arvokas sija. Runoelmia, kaunopuheisuuden tuotteita, jopa romaanejakin oli heillä myöskin. Mittaus- ja tähtitieteen alalla, jotka olivat pappien mielityötä, tehtiin jo kaukaisessa muinaisuudessa tärkeitä keksintöjä. Kreikkalaiset olivat tässä egyptiläisten oppilaita.
Vanha Egypti, josta sivistyksen historia alkaa, on ihmiskunnan kehitystyöhön pannut melkoisen osansa. Ajatus, että henkimaailma hallitsee aistimaailmaa, että henki on kuolematon ja että sen työt elävät katoavaisuutta kauemmin, se ajatus on täällä juurtunut kaikiksi ajoiksi. Mutta vapauden ja edistyksen elinvoimat eivät suinkaan ole virtailleet ulos tästä maasta. Tuntuu ikäänkuin ruumiin hajua Egyptin koko historiasta. Orjuutettu kansa rakensi vuosisadan toisensa jälkeen hautoja kuninkailleen ja itselleen. Äärettömän yksitoikkoisesti rakennettiin temppelejä ja vietettiin juhlia kankean muuttumattomuuden jumalille. Tämä kansa, joka kumartui maahan eläinmuotojen edessä, osoitti myöskin eläimellisten kiihkojen valtaanpääsemisellä ja siveellisen elämän mätänemisellä, miten vähä oli tilaisuutta jalon ihmisyyden siellä toimia.
Assyrialaiset ja babylonialaiset.
Kaksi suurta jokea, Eufrat ja Tigris, jotka ennen mereen laskemistansa juoksevat yhteen, tekevät suuren kosteikon äärettömäin aavikkojen keskelle. Jokien välistä maata sanotaan Mesopotamiaksi, jolla puuttomalla, vaan ruohoisella tasangolla paimentolaiset ovat perin ammoisista ajoista asti liikkuneet karjalaumoinensa. Toisella puolen Tigristä kohoaa Assyria penkereittäin, joita Armenian rajavuoret tekevät. Paljo puroja juoksee läpi maan, metsiä on vuorotellen avarain laidunmaiden kanssa ja hedelmäpuut, varsinkin taatelipalmut, menestyvät erinomaisen hyvin. Etelämpänä, missä Eufrat ja Tigris yhtyvät, on Babylonia, alava tasanko, mutta niin ylen hedelmällinen, että vilja siellä antoi aina 300:kin jyvää jyvästä. Eufratin jokavuotiset tulvat, jotka saavat alkunsa lumijoukkojen sulamisesta Armenian vuoristossa, vaikuttavat, samoin kuin Niili Egyptissä, hedelmöittävästi, vaikka ne täällä ovat väkivaltaisemmat ja välistä saavat aikaan suuria hävityksiä. Täälläkin alkoi kansa aikaisin johtaa tulvavettä ja tasoitella sen vaikutusta suurenmoisilla suluilla, haudoilla ja kanavilla.
Tähän Kaksoisjoen maahan oli vanhimpina aikoina asettunut eräs turanilainen kansa, tullen Keski-Aasian ylängöltä. Sittemmin oli Hindukush-vuoriston itäisiltä rinteiltä saapunut tänne semiläinen kansa kushilaiset sekä pitkällisten ja kiivasten taistelujen kautta päässyt valtaan. Turanilaisten ja kushilaisten yhteen sulamisesta syntyi kaldealainen kansa, jonka historia mainitsee asuneen Kaksoisjoen alemmilla rannoilla. Sieltä eräs osa siirtyi pohjoiseen päin, Tigriin keskipalkoille, antaen alun Assurin vallalle ja assyrialaiskansalle.
Kaldealaisilla kehittyi melkoinen sivistys. Jo turanilaiset olivat kehittäneet oman kirjoituksen, merkillisen nuolenpääkirjoituksen, joka jäi perinnöksi kaldealaisille. Tämä kirjoitus "oli alkuaan, niinkuin egyptiläistenkin, pelkkää kuvakirjoitusta. Mutta kuvien piirtäminen kiviin ja savilevyihin, joita Kaksoisjoen maassa muun puutteessa käytettiin paperin sijasta, ei suinkaan ollut helppo asia. Siitäpä seurasi, että kuvien sijaan syntyi vain suoraviivaisia kuvioita, joista oli melkein mahdoton enää havaita pienintäkään yhtäläisyyttä niiden esineiden kanssa, joita ne oikeastaan olivat esittävinänsä. Nämä kuviot saivat sitte pian pysyväisen muodon, niin että jokaisella sanalla tuli olemaan oma, määrätty suoraviivainen kuvionsa eli merkkinsä, joka myös samalla merkitsi sanan ensi tavua. Kun sitte vielä noille suorille viivoille, joista jokainen merkki oli kokoonpantu, annettiin koristeeksi nuolenpään muoto, niin oli nuolenpää-kirjoitus valmis." Nykyajan oppineiden on onnistunut tulkita tätä kauan ymmärtämätöntä kirjoitusta, josta on saatu päivän valoon melkoisia jäännöksiä sekä Babyloniassa että Assyriassa.
Turanilaisilla oli tapana koettaa loitsimisilla parannella tauteja. Siitä kehittyi kaldealaisilla varsinainen lääkintätaito, josta he saavuttivat suurta mainetta. Tämän ohessa muitakin tieteitä jo aikaisin alkoi kukoistaa kaldealaisten keskuudessa. Tähtitaivas, tuo loistonsa vuoksi jumaloitu, herätti henkiin tähtitieteen, joka Eufratin ja Tigriin alavarsilla edistyi niin pitkälle, että se jätti jäljelle egyptiläistenkin pyrinnöt tällä alalla. Aurinkovuodelle jo täällä määrättiin pituudeksi 365 päivää ja 6 tuntia. Se jaettiin sen ohessa, paitsi 12 kuukauteen, niinkuin Egyptissäkin, lisäksi vielä 52 viikkoon, joissa jokaisessa oli 7, auringon, kuun ja viiden kiertotähden mukaan nimitettyä päivää eli vuorokautta. Olipa tarkempaa ajanmääritystä varten vielä vuorokausikin jaettu 24 tuntiin, tunti 60 minuuttiin sekä minuutti 60 sekuntiin, ja tämä jako on, niinkuin tiedämme, kaldealaisten perintönä säilynyt tähän päivään asti. Kaldean tutkijat sitä paitsi jo määräsivät auringonradan eli ekliptikan taivaalla sekä jakoivat sen 12 osaan, joita nimitettiin niiden tähtisikeröiden mukaan, joiden ohi auringon arveltiin vuoden kuluessa kulkevan. Sillä maa ei liikkunut auringon ympäri kaldealaisten käsityksen mukaan, vaan aurinko liikkui ja maa seisoi paikallansa, niin että kun maasta katsoen auringon asema kiintotähtien suhteen vuoden mittaan muuttui, se oli auringon liikkeen seurausta ja siitäpä juuri syntyi ekliptika. Mutta auringonrataa määrättäessä muukin tähtitaivas tuli tarkan tutkinnon esineeksi. Kiintotähdet asemansa puolesta merkittiin ja nimitettiin, kuun rata laskemalla mitattiin ja monta semmoistakin tähteä keksittiin, jota pelkällä silmällä ainakin meidän aikanamme olisi mahdoton erottaa. Näin tähtitiede kaldealaisten keskuudessa kohosi ihmeteltävään kukoistukseen ja sen rinnalla myöskin laskuoppi eli matematiikki Eufratin ja Tigriin alavarsilla kehkeytyi muun Itämaan suhteen verrattoman korkealle. Tämän lisäksi tähtien tutkiminen vielä herätti henkiin harrastuksen, johon äärettömästi aikaa tuhlattiin ja paljo päänvaivaa pantiin, vaikka se muuten tuskin tieteen nimeä ansaitsee. Vähitellen oli nimittäin kaikkia tähtiä, koko taivahan säteilevää sotajoukkoa ruvettu pitämään jumalaisina olentoina, vaikka tosin arvoltaan alempina kuin kuun, auringon ja kiertotähtien jumalat, joiden palvelus oli jo aikaisemmin alkanut. Vaan samassa itsestään syntyi arvelu, että jumalajoukko tämmöinen mahtoi melkoisessa määrin vaikuttaa maailman menoon sekä ihmisten elämään, ja siitä sai alkunsa tuo kuuluisa tähdistä ennustus eli astrologia, joka tähtien keskinäisestä asemasta sekä tähtitaivaan ulkomuodosta koki tulevaisia ennustaa. Tähtein katselmuksia pantiin siitä alkain toimeen kaikissa tärkeimmissä asioissa ja lopulta juuri tämä tieteen haara kohosi kaikkia muita kukoistavammaksi Kaksoisjoen alueella.