ROUVA RAA'LLE.
Kuin luonto, joka, taimellansa vasta,
Odottaa valoa, mut taivahasta
Saa raetta ja kylmää tuulta vaan,
Niin on myös täällä näyttötaiteen laita,
Ei usein päivä sitä vaippaa taita,
Jok' eroittaapi taivahan ja maan.
Mut joskus sentään rakoileepi ilma,
Ja pilvistä heloittaa taivaan silmä,
Ja lintu laulaa, kukka loiston saa,
Taas kyllä pilvi päivän eteen luistaa,
Mut ihmiset sen hetken kauan muistaa,
Se harmaapäinä heitä riemuittaa.
Näist' ilman valokkaista kohdist' yksi
On Lea puhdas, sen kanss' ystävyksin
Käy Margareta, kirkas toiveissaan.
Sulle, ken päivän päält' on verhon luonut,
Ken taivaan lapset nähtäviks on tuonut,
Sinulle kunniata lausutaan.
Se peittyy taivas taas. Mut toivokaamme,
Ens sumun jälkeen kirkkaan päivän saamme,
Ja silloin laulaa linnut äänehen,
Ja sinä, joka pois nyt kuljet täältä,
Kun pilven poikkeevan näät päivän päältä,
Palaja silloin, terve Suomehen!
1872 (?)