PUOSU
No mitä siinä enää leukailette. Marssikaa morsianta hakemaan.
TOISET
Oikein! Kiireesti hakemaan! Hyvästi.
(Menevät.)
ARVI (Huutaa jälkeen.)
Onnea matkalle!
KOKKI
Ja oikein suuri eukko puosun kynkkään.
ARVI
Kummallekin puolelle!
KOKKI
Jos puosu toisi minullekin sieltä hemestin, kun hällä on niin hyvä saalis.
ÄÄNI (Takaa huutaen.)
Mitä se kokki akalla, kun itse osaa keittää!
KOKKI (Arville.)
Kyllä minun tekisi mieleni sotkea jotakin nuuskaa puosun keitoksiin sen konjakkivellin edestä. Oikeinko todella aiotte saada morsiamen itsellenne, joka mies?
ARVI
Kai puoleksi todella, puoleksi leikillä — tietysti. Miehet luulevat syntyvän siitä jotakin hauskaa. Mutta joka tapauksessa veto on maksettava ja eikö tuo minun osakseni jääne, sillä kai ne toiset tuovat naisväkeä tänne laivaan — jollei muuten niin kurillaan. Turkanen sentään.
KOKKI
No rupeaisitko sinä sitten kurillasi heilaa ottamaan, kenen vastaan tulevan vain mukaasi saisit?
ARVI
Eipä taitaisi olla luontoa.
KOKKI
Niin minäkin luulen, ja jos häviätkin, niin juotetaan niille jotakin kuraa. Kyllä minä koetan keksiä. Menen kaupunkiin tarkastelemaan niiden vehkeitä; kyllä siellä nyt lystiä pidetään, se on varma.
NAPPULA (Tulee.)
ARVI
No eikö Nappula mene maihin?
NAPPULA
Perämies käski minun pysyä laivassa.
KOKKI
No, kuori sitten perunat sillä aikaa kuin minä käväisen kaupungilla.
(Menee.)
ARVI
Olisitko vähän kannella, kun minä pistäyn kojussa.
(Nappula nyökäyttää päätään.)
(Arvi menee. Pitempi väliaika. Kellot soivat taas.
Nappula katsoo haaveillen kaukaisuuteen ja huokaa.)
Laulu n:o 2.
NAPPULA
Orpopoika onnetonna, isätönnä, äiditönnä, yksin kurja kulkemassa, vaivainen vaeltamassa, itseksensä ilman alla, tiellä tuntemattomalla. Ikävä on istuskella ikävämpi astuskella, armopaloja anellen, vaivojansa vaikerrellen. Ei ole tuttuja tuvissa, kavereita kartanoissa.
Kunhan minä kasvan isoksi, rupean kapteeniksi, tai perämieheksi ja menen mihin tahdon. Ja minä seilaan vain isoilla vesillä kesämaissa, löydän jonkun aarteen ja rikastun, ja sitten minä en syö papuja ja läskiä kuin kerran kuukaudessa. Ja aina pitää olla pannukakkua, ihan joka syöntikerta. Ja sitten kun minä tulen rikkaana kapteenina kotipuoleen käymään, haen sisareni, olkoon missä asti tahansa, ja annan hänelle oikein komean silkin ja vaatteet ja rintaneulan, ja kengät ja hyvää ruokaa sekä nisu-ankkastukkia niin paljon kuin haluttaa syödä. Ja sitten puhumme äitivainajasta ja sitten minä vien sen laivallani pois — tai ostan itselleni ison talon ja asumme siinä. Annan laivan seilata rahtia ja otan Arvin kapteeniksi. Sitten minä kasvatan itselleni ison mahakölläkkeen ja ostan oikein komeat kultaiset kellonperät mahan päälle kiiltelemään. Ja sitten minä kävelen näin kädet taskuissa ja komentelen muita. Mutta en minä sentään lyö enkä mukiloi ketään, sanalla vain komennan. Rouvaa en minä viitsi ottaa, kun on sisar emäntänä, sillä hänelle pitäisi kuitenkin aina ostaa höyheniä ja ooterkolonkia ja passuuttaa piioilla. Niin minä teen, kunhan kasvan, ja pian minä kasvankin.
Laulu n:o 3.
Oli kerran kokkipoika laivalla, heli veppeli veli veli vei. Tämän viran sai hän suurella vaivalla, suta sumfati riti rati rei.
Hällä reikä oli kummassakin hihassa,
heli veppeli veli veli vei.
Ja silmät oli paksussa liassa,
suta sumfati riti rati rei.
Tyyry meillä ei ollut ihana,
heli veppeli veli veli vei.
Ja puosu oli äkäinen ja lihava,
suta sumfati riti rati rei.
Ja sitten kun me päästihin Afrikkaan,
heli veppeli veli veli vei.
Niin miehet meni maalle vettä hakemaan,
suta sumfati riti rati rei.
Mutta siellä kävi miehistölle hullusti,
heli veppeli veli veli vei.
He joutuivat pakanoitten ruoaksi,
suta sumfati riti rati rei.
Ensiksi he paistoivat kapteenin,
heli veppeli veli veli vei.
Ja puosusta söivät yksin saappaatkin,
suta sumfati riti rati rei.
Eipä tyyry se enää karjunut,
heli veppeli veli veli vei.
Eikä puosu myös enää laulanut,
suta sumfati riti rati rei.
Kokkipoika yksin oli laivalla,
heli veppeli veli veli vei.
Ja läksipä hän tekemähän taivalta,
suta sumfati riti rati rei.
Ja Afrikasta Helsinkiin hän lasketti,
heli veppeli veli veli vei.
Siellä silmänsä hän pesi juuri visusti;
suta sumfati riti rati rei.
Hän isännälle sanoi: Täss’ on laivasi,
heli veppeli veli veli vei.
Matkallapa minusta tul' kapteeni,
suta sumfati riti rati rei.
Ja kauppaneuvos työnsi hälle tyttären, heli veppeli veli veli vei. Sanoi: Ota siitä akka sekä laulele, suta sumfati riti rati rei.
ARVI (Tulee.)
No nyt pääset minun puolestani vaikka perunoitasi kuorimaan.
NAPPULA
Lieneekö noilla niin kiirettä; enkä minä rupea perunoita iankaikkisesti kuorimaan. Kun päästään Englantiin takaisin, niin minä karkaan.
ARVI
Mitä se sitten auttaa? Työtä sielläkin täytyy tehdä.
NAPPULA
Mutta ei laivapoikana. Ensin minä otan hyyryn jungmannina, sitten letmatruusina, sitten matruusina ja sitten puosuna ja neljän vuoden perästä minä olen jo perämies ja sitten luen minä hetimiten kapteeniksi.
ARVI (Naurahtaa.)
Soo, vai niin kiireesti?
NAPPULA
Mitä se viivyttelemällä paranee — että joutuisin pian hakemaan sisartani täältä pois.
ARVI
Missä sisaresi on?
NAPPULA
En minä oikein tiedä. Meiltä kuoli isä ja äiti, minä pääsin merille ja sisareni jäi sinne saaristoon hyväin ihmisten armoille. Eikö lie jossakin palveluksessa. Missäpä muuallakaan.
ARVI
Etkö pääse häntä katsomaan purkamisaikana?
NAPPULA
Milläpä varoilla minä tässä?
ARVI
Kyllä minä sen verran saatan antaa, että kotisaaristossasi käyt.
NAPPULA
Eikä minulla ole tuliaisiakaan tällä kertaa — ei, minä menen sinne vasta rikkaana miehenä — sitten vasta.
ARVI
Kunpahan rikastuisit pian.
NAPPULA
Kyllä rikastun. Siellä kotipuolessa oli mies, joka sanoi, että ihminen pääsee miksi vain haluaa, kun tiukasti tahtoo.
ARVI
Niinkö?
NAPPULA
Niin ja minä yritän, minä poika.
ARVI
Oikeinpa sietäisi ruveta minunkin yrittämään.
NAPPULA
Yritetään yhdessä. Kun minulla on laiva, pääset sinä kapteeniksi.
Se on varma.
ARVI (Naurahtaa.)
Kiitoksia vain luvasta.
NAPPULA
Ei kestä, — pitäisiköhän minun mennä niitä perunoita kuorimaan?
ARVI
Parasta taitaa olla, koska et vielä ole varsin kapteeni.
NAPPULA
Mutta kyllä minusta kerran se tulee, pane vain mieleesi, Arvi.
(Menee.)
ARVI (Yksin.)
Nappula-raukka! Tuleeko meistä kummastakaan kapteenia milloinkaan! Eipä siltä, ihmisiähän ne ovat kapteenitkin. (Väliaika. Katselee ympärilleen.) Kyllä näyttää kummalta täällä, kun on kuukausia nähnyt vain merta ja yhä merta. Täällä on joka paikassa niin viheriää, tuuli niin kovin heikko ja leppoinen, (nojaa laivan laitaan) ja täällä tuntuu sellainen kaipuu mielessä — enemmän, paljon enemmän vielä kuin merellä.
Laulu n:o 4.
Kun saavun kotirantaan, niin mieleen kaiho saa, ja aallon lyönti santaan on täällä kummempaa.
Tään’ toivon, vaan en tiedä, mä mitä toivoisin, oi, lauha tuuli, viedä pois saisit kaihoni.
Kylläpä minä nyt oikein taivastelenkin. Olisi nyt Mikkonen tai puosu tässä, niin kyllä kuulisin kunniani. — No, ne pojat ovat kosintamatkalla. (Naurahtaa.) Kyllä siellä puosu on nyt kovassa hommassa: olisi häntä hauska nähdä, mutta mihinkä täältä menet. Taitaisi olla paras tehdä puosun neuvoma temppu ja mennä mastoon huutamaan morsianta, että saisi jotakin seuraa. Mutta koko satama ja metsä tuolla näyttävät aivan autioilta, ettei saattaisi huutokaan auttaa — mitä se on? (Vienoa laulua kuuluu.) Laulua se on… joku nainen. — Nyt se tulee likemmäksi. (Laulu kuuluu selvään.) Sepä on kaunista.
(Arvi seisoo kuin lumottuna kuunnellen.)
Laulu n:o 5.
Duetto. KERTTU ja ARVI.
KERTTU (Laulaa ulkopuolella.)
Aamu se kaunis on, kaunis on lehto. Linnuilla oksill’ on keinuva kehto. Laulavat vain riemuissaan, minä tyttö käyskelen yksinäin.
ARVI
Älä, älä käyskele yksinäsi tyttö. Lauluani kuuntele sydämien syttö. Astele näin tänne päin, minä poika myös olen yksinäin.