TIRINEN
Onpa oikein korea syyspäivä. Tekisipä mieleni laskea lehmätkin ulos, kun ei tuo ruoho vain olisi niin pakkasyön puremaa. Mutta jos huomenna on näin sievä ilma, niin varmaankin lasken elukat jaloittelemaan.
(Käy tiristämässä pannusta kahvin loppuja kuppiin; juo ilman kermaa ja sokeria.)
… Vähäpä sitä oli… mutta hyvää.
(Panee penkille maata.)
… Menee se tämä taloudenkin pito, vaikka yksinkin on… mitä tässä tekee muijalla riitelemässä ja kahvia särpämässä… Sattuupa se niinkin, että kun naimisiin menet ja hommaat kaikki kuten parhaiten, osaat, niin yht'äkkiä eivät kaikki asiat olekaan vaimolle mieliksi, ja hän lähtee menemään huuten heilaten. Siinä sitten nökötät ja saatpa vielä maailmalta kunniasi kuulla. — Toiset taas kyyditsevät ukkonsa helkkariin, — vaikka on vihittykin… Lienevät nuo joskus hyviä kapineita nuo miehetkin… ei yksi eikä kaksi eukkoa riitä mihinkään… Eikö lie paholaisen keksimä koko naimishomma, että saisi ihmisiä sillä lailla verkkoihinsa?… Liekö noita muuten paljonkaan oikein sopupariskuntia?… Eipä taida. Mutta kun hoitaa talouttansa yksin niinkuin minäkin, niin ei ole kellään mitään sanomista, ei vaikka sormella voita söisi. Ja liekö nuo niin suuret ne eukkoväen suomat huvituksetkaan, että kannattaisi hyvää elämäänsä pilata? — Eikös vain! Parasta on kun on omissa lämpimissään…
(Ulkoa kuuluu lehmän ammumista ja Anna-Marin ääni.
Tirinen menee akkunasta katsomaan.)
Mikä siellä nyt lehmää kuljettaa? — Eikös se ole Anna-Mari?… Onpa sillä komea lehmä…
(Ammumista.)
… Ja niin vielä teutaroipi… Miksi ei se ymmärrä sitä seinään sitoa, vaikka on rengas, kun aitaan köyttelee.
(Menee ja huutaa ovesta:)
Sido seinään, niin pysyy paremmin!
ANNA-MARI (Kielevä ja isoääninen; tulee sisälle ja huutaa ovesta kartanolle:)
Ootko hiljaa — mitä se siinä reutoo…!
(Sisälle:)
Kun aivan hengästyksiin juoksuttaa! — Päivää! Terveisiä!
(Kättelevät.)
Kun tuon lehmän kanssa saa hypätä ja riuhtoa, että on aivan pakahtua. — lähdinkin yksin sitä kuljettamaan, mutta siinäkö työ oli! Se kun on niin ikäväinen ja ollut Sonnilan karjassa koko kesän, niin se kaipaa toisia ja niiden perään ammuu. Kun eivät jouduttaneet sitä heinäkuormaansa valmiiksi,'niin lähdin kuin lähdinkin yksin lehmää perässäni venyttämään, minä hullu. Kun näin tupasi, niin arvelin, että mitähäntä raijaa yksin, menen levähtämään ja odotan hevosmiestä.