NELJÄS NÄYTÖS.
Näyttämö on pimeä.
Ensimmäinen kohtaus.
(Bartholo. Don Bazil, paperilyhty kädessä.)
BARTHOLO. Kuinka, Bazil, te ette tunne häntä! Onko se mahdollista, mitä sanotte?
BAZIL. Jos sata kertaa kysytte minulta, annan aina saman vastauksen. Jos hän on antanut teille kreivin kirjeen, on se epäilemättä joku kreivin lähettiläs. Mutta tuohon komeaan lahjaan katsoen, jonka hän antoi minulle, olisi se mahdollista, että se olisi kreivi itse.
BARTHOLO. Mikä todennäköisyys? Mutta, tuon lahjan johdosta, no! minkätähden otitte sen vastaan?
BAZIL. Te näytitte suostuvan; minä en ymmärtänyt siitä mitään; ja semmoisissa tilaisuuksissa, joita on vaikea arvostella, näyttää kultakukkaro minusta aina vastustamattomalta argumentilta. Ja sitten, kuten sananlasku sanoo, mikä kelpaa ottaa…
BARTHOLO. Minä ymmärrän, se kelpaa…
BAZIL. Pitää.
BARTHOLO (hämmästyneenä). Ah! ah!
BAZIL. Niin, minä olen tuolla tavoin laittanut monta pikku sananlaskua vähäisillä muutoksilla: mutta ryhtykäämme itse asiaan; mitä olette päättänyt?
BARTHOLO. Ettekö minun asemassani, Bazil, ponnistaisi kaikkia voimianne, häntä omistaaksenne?
BAZIL. En tosiaankaan, tohtori. Kaikenlaisen tavaran suhteen omistaminen on vähäpätöinen asia; nautitseminen tekee onnelliseksi: minun ajatukseni on, että se, joka nai naisen, joka ei rakasta häntä, hän panee itsensä alttiiksi…
BARTHOLO. Te pelkäisitte onnettomia kohtauksia?
BAZIL. Hoho, herra … niitä näkee paljon tänä vuonna. Minä en ensinkään tekisi väkivaltaa hänen sydämellensä.
BARTHOLO. Teidän palvelijanne, Bazil. Parempi on, että hän itkee siitä, että minä olen hänen omansa, kuin että minä kuolen siitä, että hän ei ole minun omani.
BAZIL. Onko henkenne vaarassa? Naikaa, tohtori, naikaa.
BARTHOLO. Sen teenkin, ja vielä tänä yönä.
BAZIL. Hyvästi siis. — Muistakaa, kun puhutte holhottinne kanssa, että teette heidät kaikki mustemmiksi kuin helvetti.
BARTHOLO. Te olette oikeassa.
BAZIL. Moite, tohtori, moite! Siihen keinoon täytyy aina ryhtyä.
BARTHOLO. Tässä on Rosinan kirje, jonka tuo Alonzo antoi minulle; ja hän näytti minulle, sitä tahtomatta, miksi hyödyksi minun tulee käyttää sitä hänen edessään.
BAZIL. Hyvästi, me olemme kaikki täällä kello neljä.
BARTHOLO. Miks'ei ennemmin?
BAZIL. Se on mahdotonta; notarius on estetty.
BARTHOLO. Naimistako varten?
BAZIL. Niin, parturi Figaron luona; hän naittaa veljentyttärensä.
BARTHOLO. Veljentyttärensä? semmoista hänellä ei ole.
BAZIL. Niin he ovat notariukselle sanoneet.
BARTHOLO. Tuo veijari on salahankkeessa osallinen: mitä hiiden nimessä!
BAZIL. Ajattelisitteko?…
BARTHOLO. Nuot ihmiset ovat kovin valppaat! Joutukaa, ystäväni, minä en saa rauhaa. Menkää takaisin notariuksen luoksi. Tulkoon hän heti paikalla tänne teidän kanssanne.
BAZIL. Nyt sataa, on oikein lemmon ilma; mutta ei mikään estä minua teitä palvelemasta. Mitä te puolestanne teette?
BARTHOLO. Minä saatan teidät ulos: ovathan ne antaneet laittaa koko talonväkeni raajarikoksi tuon Figaron kautta! Minä olen yksin täällä.
BAZIL. Minulla on lyhtyni.
BARTHOLO. Ottakaa, Bazil, tässä on minun kaksoisavaimeni. Minä odotan teitä, minä valvon: ja tulkoon kuka tahansa; paitsi notariusta ja teitä, ei kukaan pääse sisään tänä yönä.
BAZIL. Näillä varokeinoilla olette varma asiastanne.
Toinen kohtaus.
(Rosina yksin, astuen ulos kamaristaan.)
ROSINA. Minusta näytti, kuin olisin kuullut puhuttavan. Kello on lyönyt kaksitoista; Lindor ei tule! Tämä ruma ilmakin olisi sovelias häntä auttamaan. Varmana siitä, ett'ei hän kohtaisi ketään… Ah, Lindor! jos olisit pettänyt minut!… Minkä äänen kuulen?… Hyvä Jumala! se on holhojani. Menkäämme sisään.
Kolmas kohtaus.
(Rosina, Bartholo.)
BARTHOLO (tulee takaisin sisään, kynttilä kädessään.) Ah, Rosina, kosk'ette vielä ole mennyt sisään huoneesenne…
ROSINA. Minä menen juuri.
BARTHOLO. Nyt kun on tämmöinen kauhea ilma, te ette voi levätä, ja minulla on sangen tärkeitä asioita teille sanottavana.
ROSINA. Mitä tahdotte minusta, herra? Eikö siinä ole kylliksi, että päivällä vaivaatte minua?
BARTHOLO. Rosina, kuulkaa minua.
ROSINA. Huomenna minä kuuntelen teitä.
BARTHOLO. Silmänräpäys vaan, minä pyydän.
ROSINA (syrjään). Jos hän tulisi!
BARTHOLO (näyttää hänelle hänen kirjeensä). Tunnetteko tätä kirjettä?
ROSINA (tuntee sen). Ah, suuri Jumala!
BARTHOLO. Aikomukseni, Rosina, ei ole nuhdella teitä: teidän iällänne saattaa hairahtua; mutta minä olen teidän ystävänne; kuulkaa minua.
ROSINA. Minä en jaksa enää.
BARTHOLO. Tämä kirje, jonka olette kirjoittanut kreivi Almavivalle…
ROSINA (hämmästyneenä). Kreivi Almavivalle!
BARTHOLO. Katsokaa, mikä hirveä mies tuo kreivi on: heti sen saatuansa teki hän siitä voittomerkin. Minä olen saanut sen eräältä naiselta, jolle hän on uhrannut sen.
ROSINA. Kreivi Almaviva!
BARTHOLO. Teidän on vaikea uskoa tätä kauheata asiaa. Kokemattomuus, Rosina, tekee teidän sukupuolenne luottavaiseksi ja herkkä-uskoiseksi; mutta kuulkaa, mihin paulaan teitä koetettiin vietellä. Tuo nainen on toimittanut minulle tiedon kaikista, luultavasti poistaaksensa niin vaarallista kilpailijaa, kuin te olitte. Minä vapisen siitä! mitä ilettävin komplotti Almavivan, Figaron ja tuon Alonzon välillä, tuon muka Bazil'in oppilaan, joka kantaa toista nimeä eikä ole kuin kreivin katala asiamies, oli vähällä temmata teidät pohjattomaan syvyyteen, josta ei mikään olisi voinut pelastaa teitä.
ROSINA (alakuloisena). Kuinka kauheata! … kuinka, Lindor! … kuinka, tuo nuori mies!…
BARTHOLO (syrjään). Ah! se on Lindor.
ROSINA. Siis kreivi Almavivan puolesta… Toisen puolesta…
BARTHOLO. Niin minulle sanottiin, kun kirjeenne annettiin minulle.
ROSINA (ylimäärin loukattuna). Ah! mikä ilkeys!… Hän saapi siitä rangaistuksen. — Herra, te olette tahtonut naida minut?
BARTHOLO. Sinä tiedät tunteitteni tulen.
ROSINA. Jos se vielä palaa teissä, olen teidän omanne.
BARTHOLO. No hyvä! notarius tulee vielä tänä yönä.
ROSINA. Siinä ei ole kaikki. Oi Jumala! olenko tarpeeksi nöyryytetty!… Kuulkaa; ennen pitkää tuo katala rohkenee tulla sisään tästä ristikko-akkunasta, jonka avaimen he viekkaudella ovat vieneet teiltä.
BARTHOLO (avain-kimppuansa katsoen). Ah! nuot ilkiöt! Lapseni, minä en enää lähde sinun luotasi.
Kolmas kohtaus.
(Rosina, Bartholo.)
BARTHOLO (tulee takaisin sisään, kynttilä kädessä).
ROSINA (kauhulla). Ah! herra! mutta jos he ovat aseissa?
BARTHOLO. Sinä olet oikeassa: kosto menisi minulta hukkaan. Mene ylös Marceline'n luoksi; sulje itsesi sisään hänen kamariinsa ja väännä avainta kaksi kertaa. Minä menen aseellista voimaa noutamaan ja odotan rakennuksen vieressä. Me vangitsemme hänet varkaana ja saamme sen mielihyvän, että samalla kostamme hänelle ja pääsemme hänestä vapaaksi ja luota siihen, että minun rakkauteni korvaa sinulle…
ROSINA (epätoivoissaan). Unhottakaa vaan minun erhetykseni. (Syrjään.)
Ah! minä rankaisen itseäni siitä tarpeeksi.
BARTHOLO (menee pois). Menkäämme väijyksiin. Vihdoinkin ovat he minun kynsissäni.
(Hän menee ulos.)
Neljäs kohtaus.
(Rosina, yksin.)
ROSINA. Hänen rakkautensa korvaa minulle!… Minua onnetonta!… (Hän vetää esiin nenäliinansa ja purskahtaa itkuun.) Mitäs tehdä?… Hän tulee pian. Minä jään ja teeskentelen hänen edessään, saadakseni hetken katsella häntä koko hänen ilkeydessään. Hänen käytöksensä huonous on vastaiseksi varjeleva minua… Ah! minä tarvitsen sitä suuresti. Jalot kasvot, lempeä muoto, niin hellä ääni! … ja se on vaan viettelijän katala asiamies! Voi minua onnetonta! onnetonta! Jumala!… Ristikko-akkuna avataan!
(Hän rientää pois.)
Viides kohtaus.
(Kreivi. Figaro, viittaan käärittynä, ilmaantuu ikkunassa.)
FIGARO (puhuu ulkona). Joku pakenee: astunko sisään?
KREIVI (ulkona). Mieskö?
FIGARO. Ei.
KREIVI. Se on Rosina, jonka sinun tuimat kasvosi luultavasti ovat peloittaneet pakoon.
FIGARO (hypähtää kamariin). Toden totta, minä uskon sen… Nyt olemme vihdoinkin saapuneet perille, sateesta, ukkosesta ja salamoista huolimatta.
KREIVI (pitkään viittaan käärittynä). Ojenna minulle kättäsi. (Hän hypähtää sisään vuorostaan.) Meidän on voitto!
FIGARO (heittää viittansa pois). Me olemme aivan läpi kastuneet. Ihana ilma kosimis-retkeä varten! Armollinen herra, miltä tämä yö näyttää teistä?
KREIVI. Oivalliselta rakastajalle.
FIGARO. Niin, mutta uskotulle?… Ja jos joku äkkiarvaamatta tapaisi meidät täällä.
KREIVI. Etköhän ole minun kanssani? Mutta minulla on toinen murhe: mitenkä saisin hänet heti paikalla lähtemään holhojansa talosta.
FIGARO. Teidän puolellanne on kolme tunnetta, jotka ovat kaikkivaltiaat ihanan sukupuolen suhteen: rakkaus, viha ja pelko.
KREIVI (katselee pimeässä). Mitenkä ilmoittaa hänelle äkillisesti, että notarius odottaa häntä sinun luonasi, meitä yhdistääksensä? Minun ehdoitukseni näyttää varmaan hänestä kovin rohkealta: hän on nimittävä minua liika uskaliaaksi.
FIGARO. Jos hän sanoo teitä uskaliaaksi, sanotte te häntä julmaksi. Naiset pitävät paljon siitä, että heitä sanotaan julmiksi. Muutoin, jos hänen rakkautensa on sellainen, kuin te tahtoisitte, sanotte hänelle, kuka te olette; hän ei silloin enää epäile teidän tunteitanne.
Kuudes kohtaus.
(Kreivi, Rosina, Figaro. Figaro sytyttää kaikki kynttilät, jotka ovat pöydällä.)
KREIVI. Tässä hän onkin. — Ihana Rosinani!…
ROSINA (kovin teeskennellyllä äänellä). Minä rupesin pelkäämään, herra, että te ette tulisi.
KREIVI. Viehättävä levottomuus!… Neitini, minun ei sovi väärin-käyttää asianhaaroja, ehdoittaakseni teille, että jakaisitte onnettoman kohtaloa; mutta minkä turvapaikan hyvänsä te valitsette, minä vannon kunniani…
ROSINA. Herra, joll'ei minun, sydämeni annettuani, kohta sen jälkeen täytyisi antaa kättäni, niin te ette olisi täällä. Puolustakoon hätätila teidän silmissänne sitä, mikä tässä yhteen-tulossa on säädytöntä.
KREIVI. Te, Rosina! puolisoksi onnettomalle, ilman rikkautta, ilman sukuperää!…
ROSINA. Sukuperä, rikkaus! Jättäkäämme siksensä nuot sattumuksen vaiheet, ja jos vakuutatte minulle, että aikomuksenne ovat puhtaat…
KREIVI (hänen jalkojensa juuressa). Ah Rosina! minä jumaloitsen teitä!…
ROSINA (loukattuna). Herjetkää, onneton! … te uskallatte häväistä Jumalan nimeä!… Sinä jumaloitset minua!… Mene! sinä et ole enää vaarallinen minulle; minä odotin tuota sanaa, sinua kammotakseni. Mutta ennenkuin jätän sinut siihen omantunnon tuskaan, joka odottaa sinua (itkien), kuule, että minä rakastin sinua; kuule, että minä katsoin onnekseni saada jakaa sinun kanssasi kovaa kohtaloasi. Katala Lindor! minä olin vähällä jättää kaikki, sinua seuratakseni. Mutta se kehno tapa, jolla olet väärinkäyttänyt minun hyvyyttäni, sekä tuon kauhean kreivi Almavivan ilkeys, jolle sinä olet myynyt minut, ovat saattaneet käsiini takaisin tämän heikkouteni todistuksen. Tunnetko tätä kirjettä?
KREIVI (vilkkaasti). Jonka holhojanne on antanut teille?
ROSINA (kopeasti). Niin, minä olen hänelle siitä kiitollinen.
KREIVI. Jumala! kuinka minä olen onnellinen! Hän on saanut sen minulta. Eilen pulassani käytin sitä, saavuttaakseni hänen luottamustaan; enkä minä saanut tilaisuutta antaa teille tietoa siitä. Ah Rosina! se on siis totta, että te todenteolla rakastatte minua!
FIGARO. Armollinen herra, te etsitte vaimoa, joka rakastaisi teitä teidän itsenne vuoksi…
ROSINA. Armollinen herra!… Mitä hän sanoo?
KREIVI (heittäen yltänsä leveän viittansa, ilmestyy komeassa puvussa). Oi naisista kaikkein enimmin rakastettu! nyt ei ole enää aikaa pettää teitä: se onnellinen mies, jonka näette jalkojenne juuressa, ei ole mikään Lindor; minä olen kreivi Almaviva, joka kuolen rakkaudesta ja turhaan olen etsinyt teitä kuusi kuukautta.
ROSINA (vaipuu kreivin syliin). Ah!…
KREIVI (pelästyneenä). Figaro!
FIGARO. Älkää huolestuko, armollinen herra: riemun suloinen mielenliikutus ei koskaan tuota ikäviä seurauksia; kas nyt, kas nyt hän tointuu. Saakeli! kuinka hän on kaunis!
ROSINA. Ah Lindor!… Ah herra; kuinka syyllinen minä olen! minä olin tänä yönä vähällä antautua holhojalleni.
KREIVI. Tekö, Rosina?
ROSINA. Älkää katsoko muuta kuin minun rangaistustani! Minä olisin viettänyt elämäni teitä inhoten. Ah Lindor! eiköhän kaikkein hirvein tuomio ole vihaaminen, kun on luotu rakastamiseen?
FIGARO (katsoo ikkunasta). Armollinen herra, paluumatkamme on suljettu; tikapuut ovat pois otetut.
KREIVI. Pois otetut!
ROSINA (hämmentyneenä). Niin, se olen minä … se on tohtori. Tämä on herkkä-uskoisuuteni hedelmä. Hän on pettänyt minut. Minä olen tunnustanut kaikki, kavaltanut kaikki: hän tietää, että te olette täällä ja tulee asevoimalla.
FIGARO (katselee yhä). Armollinen herra! katu-ovea avataan.
ROSINA (pelästyneenä juosten kreivin syliin). Ah Lindor!
KREIVI (vakavasti). Rosina, te rakastatte minua! Minä en pelkää ketään, ja te tulette minun vaimokseni. Minä saan ilon vuorostani rangaista tuota ilettävää vanhusta!…
ROSINA. Ei, ei; armahtakaa häntä, rakas Lindor! Minun sydämeni on niin täynnä, että kosto ei voi saada siinä sijaa.
Seitsemäs kohtaus.
(Notarius, don Bazil, Edelliset.)
FIGARO. Armollinen herra, se on meidän notariuksemme.
KREIVI. Ja ystävä Bazil hänen kanssansa!
BAZIL. Ah! mitä näen?
FIGARO. No! mistä sattumuksesta meidän ystävämme?…
BAZIL. Mistä sattumuksesta, hyvät herrat?…
NOTARIUS. Nämätkö ovat vihittävät?
KREIVI. Niin, herra. Teidän tuli yhdistää signora Rosina ja minut tänä yönä parturi Figaron luona; mutta me olemme katsoneet tätä huonetta soveliaammaksi syistä, jotka saatte kuulla. Onko teillä meidän kontrahtimme?
NOTARIUS. Minulla on siis kunnia puhua hänen excellensinsä herra kreivi
Almavivan kanssa?
FIGARO. Niin aivan.
BAZIL (syrjään). Jos hän tämän vuoksi on antanut minulle kaksois-avaimensa…
NOTARIUS. Minulla on kaksi naimis-kontrahtia, armollinen herra. Älkäämme sekoittako niitä: tämä on teidän; ja tässä on herra Bartholon signora … Rosinan kanssa sekin. Neidet ovat luultavasti kaksi sisarta, joilla on sama nimi.
KREIVI. Kirjoittakaamme vaan alle. Don Bazil suvaitsee kai ruveta toiseksi todistajaksemme.
(He kirjoittavat alle.)
BAZIL. Mutta, teidän excellensinne … minä en ymmärrä…
KREIVI. Herra opettaja Bazil, mitätön asia saattaa teidät hämille, ja kaikki hämmästyttää teitä.
BAZIL. Armollinen herra… Mutta jos tohtori…
KREIVI (heittäen hänelle rahakukkaron). Te lapsittelette!
Kirjoittakaahan pian alle.
BAZIL (hämmästyneenä). Ah! ah!…
FIGARO. Missä on siis allekirjoittamisen este?
BAZIL (kukkaroa punniten). Sitä ei ole enää. Mutta kun minä kerran olen antanut sanani, tarvitsee sangen pontevat syyt… (Hän kirjoittaa alle.)
Kahdeksas kohtaus.
(Bartholo, yksi tuomari, polisipalvelijoita, käskyläisiä tulisoitoilla ja edelliset näyttelijät.)
BARTHOLO (näkee kreivin suutelevan Rosinan kättä, ja Figaron naurettavalla tavalla syleilevän don Bazilia; hän huutaa, tarttuen notariusta kaulaan:) Rosina näitten lurjusten kanssa! Vangitkaa kaikki. Minä pidän yhtä niistä kauluksesta.
NOTARIUS. Se on teidän notariuksenne.
BAZIL. Se on teidän notariuksenne. Lasketteko leikkiä?
BARTHOLO. Ah! don Bazil, no! kuinka olette te täällä?
BAZIL; Mutta pikemmin te, kuinka te ette ole täällä?
TUOMARI (osoittaen Figaroa). Malttakaa! minä tunnen tuon. Mitä sinä olet tullut tähän taloon tekemään sopimattomalla tunnilla?
FIGARO. Sopimattomalla tunnilla. Näettehän, herra, että on yhtä lähellä aamua kuin iltaa. Muutoin kuulun hänen excellensinsä monseigneur kreivi Almavivan seurueesen.
BARTHOLO. Almavivan!
TUOMARI. Ne eivät siis olekaan varkaita?
BARTHOLO. Jättäkäämme tuo. — Joka paikassa muualla, herra kreivi, olen minä teidän excellensinne palvelija; mutta te ymmärrätte, että teidän korkeammalla säädyllänne tässä ei ole mitään voimaa. Tehkää, jos suvaitsette, hyvin ja poistukaa.
KREIVI. Niin, säädyllä ei tule täällä olla mitään voimaa; mutta paljonkin voimaa on sillä etu-oikeudella, jonka neiti äsken on suonut minulle, antautuessaan minulle vapaa-ehtoisesti.
BARTHOLO. Mitä hän sanoo, Rosina?
ROSINA. Hän puhuu totta. Mistä tulee teidän hämmästyksenne? Eiköhän minun tullut vielä tänä yönä saada kostoa petturille? Minä olen saanut sen.
BAZIL. Enkö minä sanonut teille, tohtori, että se oli kreivi itse?
BARTHOLO. Mitä se minuun koskee? Hupainen avioliitto! Missä todistukset ovat?
NOTARIUS. Siitä ei puutu mitään. Minulla on täällä nämät molemmat herrat todistajina.
BARTHOLO. Kuinka, Bazil! oletteko te kirjoittanut alle?
BAZIL. Mitäs tehdä? Tuolla kirotulla miehellä on aina taskut täynnä vastustamattomia argumenttejä.
BARTHOLO. Minä huolin viis noista argumenteistä. Minä käytän valtaani.
KREIVI. Te olette kadottanut sen, väärinkäyttäessänne sitä.
BARTHOLO. Neiti on holhon-alainen.
FIGARO. Hän on äsken vapauttanut itsensä siitä.
BARTHOLO. Kuka puhuttelee sinua, pää-lurjus?
KREIVI. Neiti on jalo ja kaunis: minä olen korkea-arvoinen mies, nuori ja rikas; hän on minun vaimoni.
BARTHOLO. Ei häntä milloinkaan riistetä minun käsistäni.
KREIVI. Hän ei ole enää teidän vallassanne. Minä panen hänet lakien suojeluksen alle; ja se herra, jonka itse olette tuonut tänne, on suojeleva häntä sitä väkivaltaa vastaan, jota te aiotte tehdä hänelle. Todelliset virkamiehet ovat kaikkien niitten tukena, joita sorretaan.
TUOMARI. Aivan varmaan. Ja tämä turha vastusteleminen mitä kunniallisinta avioliittoa vastaan osoittaa tarpeeksi, kuinka hän on peloissaan holhottinsa tavaran huonon hoidon vuoksi, josta hänen tulee tehdä tiliä kreiville.
KREIVI. Ah! suostukoon hän kaikkiin, enkä minä vaadi häneltä mitään.
FIGARO. Muuta kuin että minun sata écu'täni kuitataan: älkäämme kadottako järkeämme.
BARTHOLO (suuttuneena). He olivat kaikki minua vastaan; minä olen pistänyt pääni ampiaispesään.
BAZIL. Mihin ampiaispesään? Kun ette voi saada tyttöä, ajatelkaa, tohtori, että rahat ovat teillä säilyssä; niin aivan, ovat teillä säilyssä!
BARTHOLO. No! jättäkäähän minut rauhaan; Bazil! Te ajattelette vaan rahoja. Minäkö rahoista huolisin! No hyvä! minä pidän ne, mutta luuletteko, että ne ovat syynä minun päätökseeni?
(Hän kirjoittaa alle.)
FIGARO (nauraen). Ha, ha, ha! armollinen herra! he ovat samaa sukua.
NOTARIUS. Mutta, hyvät herrat, minä en enää ymmärrä mitään tästä. Eikö heitä ole kaksi neitoa, joilla on sama nimi?
FIGARO. Ei, herra, heitä ei ole kuin yksi.
BARTHOLO (lohduttamatonna). Ja minä, joka vein heiltä tikapuut pois, jotta avioliitto olisi varmempi! Ah! minä olen saattanut itseni perikatoon huolettomuuden kautta.
FIGARO. Järjettömyyden kautta. Mutta puhukaamme totta, tohtori: kun nuoruus ja rakkaus ovat sopineet vanhusta pettämään, silloin kaikki, mitä tehdään sen estämiseksi, sopii syystä nimittää Turhaksi varovaisuudeksi.