HENKILÖT
Madhav.
Amal, hänen ottopoikansa.
Sudha, pieni kukkastyttö.
Tohtori.
Maitomies.
Vartija.
Taatto.
Kylänvanhin, pauhaaja.
Kuninkaan sanansaattaja.
Kuninkaan lääkäri.
Ensimmäinen näytös
Näyttämö: Madhavin talo.
Madhav. Lääkäri.
Madhav
Millaisessa tilassa olenkaan! Ennen hänen tuloansa ei haitannut ollenkaan; minä tunsin itseni vapaaksi, vapaaksi. Mutta nyt, kun hän on tullut, taivas tiesi mistä, minun sydäntäni täyttää hänen rakas olemuksensa, ja minun kotini ei ole minulle enää koti, kun hän poistuu. Luuletteko, tohtori, että hän —
Lääkäri
Jos hänen kohtaloonsa on kirjoitettu elämä, niin hän jää eloon pitkiksi ajoiksi. Mutta lääkeopillisten kirjojen nojalla näyttää siltä —
Madhav
Suuri luoja, miltä näyttääkään?
Lääkäri
Kirjat sanovat: »Sappi tai halvaus, kylmänvihat tai luuvalo johtuvat kaikki samoin —»
Madhav
Älkää huoliko minua kirjoillanne paiskia. Minä vain alan pelätä entistä enemmän. Sanokaa, mitä voin tehdä.
Lääkäri (nuuskaten)
Potilasta tulee hoitaa mitä huolellisimmin.
Madhav
Niinpä kyllä; mutta sanokaa minulle, miten.
Lääkäri
Sanoinhan jo, ettei hän saa missään tapauksessa lähteä ulkosalle.
Madhav
Lapsirukka! Kovin vaikealta tuntuu, kun on suljettava hänet huoneeseen koko pitkäksi päiväksi.
Lääkäri
Eipä ole teillä muutakaan neuvoa. Syysaurinko ja sumu ovat molemmat erittäin vaaralliset pikku miehelle — sillä kirjoissa sanotaan: »Hinku, pyörrytys tai ihottuma, keltatauti tai lyijynväri silmissä —»
Madhav
Jättäkää kirjat, olkaa hyvä. Niinpä täytyy pitää poikarukka huoneessa.
Eikö ole mitään muuta keinoa?
Lääkäri
Ei mitään; sillä »Tuulessa ja päivänpaisteessa —»
Madhav
Mitäpä minua nyt auttavat tietonne siitä ja tästä? Miksi ette sivuuta niitä ja käy suoraan asiaan? Mitä siis onkaan tehtävä? Teidän hoitonne on kovin, kovin ankara poikaparalle, ja hän kestää aivan tyynesti kipunsa ja sairautensa. Sydäntäni viiltää, kun näen hänen värjyvän teidän lääkettänne nauttiessaan.
Lääkäri
Mitä enemmän hän värähtelee, sitä varmempi on vaikutus. Senpävuoksi huomauttaakin viisas Tšjabana: »Lääkkeistä ja hyvistä neuvoista ovat parhaat ne, jotka huonoimmilta maistuvat.» Niinpä niin! Täytyy tästä jo lähteä. (Poistuu.)
Madhav
Kirottu juttu, tuossa saapuu taatto.
Taatto
Älähän huoli, en minä sinua pure.
Madhav
Etpä suinkaan, mutta olet paholainen, joka saa lasten päät pyörälle.
Taatto
Mutta ethän sinä ole lapsi eikä ole sinulla lapsia kotonasi; mikä sinua vaivaakaan?
Madhav
On kyllä, minä olen tuonut lapsen luokseni.
Taatto
Tosiaanko? Kuinka niin?
Madhav
Muistathan, kuinka vaimoni hartaasti toivoi itselleen ottolasta?
Taatto
Muistan, mutta sehän on vanha juttu; se ajatus ei sinua miellyttänyt.
Madhav
Tiedäthän, veikkoseni, kuinka vaikeata on kaiken aikaa ollut rahojen kerääminen. Ja sitten pitäisi jonkun vieraan lapsen tulla tuhlaamaan vaivalloisesti ansaittuja varoja. — Minä vihasin sitä ajatusta. Mutta tämä poika on omituisesti tullut lähelle sydäntäni —
Taatto
Vai siinä vika! Ja sinun rahasi kuluu hänen tähtensä ja on ylen onnellinen saadessaan jotenkin kulua.
Madhav
Aikaisemmin ansaitseminen oli minussa eräänlainen intohimo; minä en voinut olla tekemättä työtä saadakseni rahoja. Nyt minä ansaitsen rahaa ja kun tiedän, että kaikki tapahtuu rakkaan lapsen tähden, niin se on minulle sula ilo.
Taatto
Hyvä niin. Mistä hänet löysit?
Madhav
Hänen isänsä oli kotoisin samasta kylästä kuin vaimoni. Äitinsä hän on menettänyt jo varhaisimmassa lapsuudessaan, ja taanoin on häneltä kuollut isäkin.
Taatto
Poika rukka; sitä enemmän hän kaipaa minua.
Madhav
Tohtori sanoo, että hänen pienen ruumiinsa kaikki elimet sotivat toisiansa vastaan, ja hänen eloonjäämisestään ei ole suuriakaan toiveita. On yksi ainoa pelastuskeino: varjella häntä syystuulelta ja auringolta. Mutta sinä olet oikea peikko! Onpa sekin huvi sinun iälläsi: houkutella lapsia ulkosalle!
Taatto
Jumala minua varjelkoon! Olenko tosiaankin jo yhtä vaarallinen kuin syystuuli ja aurinko, mitä ihmettä! Mutta kuulehan, ystäväiseni, osaan minä hieman toisenlaistakin huvia: pitää heitä neljän seinän sisäpuolella. Kun saan päivätyöni päätökseen, tulen solmimaan ystävyysliittoa lapsesi kanssa. (Poistuu.)
Amal tulee.
Amal
Setä, kuulehan setä!
Madhav
Kas! Sinäkö siinä, Amal?
Amal
Enkö saa lähteä minnekään pihamaalta?
Madhav
Et, poikaseni, et.
Amal
Mutta katsohan, tuolla, missä täti rouhentaa herneitä, istuu orava, häntä pystyssä. Se poimii pienillä käpälillänsä herneen murusia ja pureskelee niitä. Enkö saa juosta sinne?
Madhav
Et, kultaseni, et.
Amal
Kunpa olisin orava — se olisi hupaista! Kuulehan, setä, minkätähden et päästä minua?
Madhav
Tohtori sanoo olevan sinulle vahingoksi, jos olet ulkona.
Amal
Kuinka tohtori voi sen tietää?
Madhav
Mitä sanotkaan! Eikö sitä tietäisi tohtori, joka lukee suuria kirjojansa!
Amal
Saako hän kirjoistansa tietää kaikki?
Madhav
Tietysti, kuinkas muuten!
Amal (huoaten)
Ah, minä olen kovin tuhma! Enhän minä osaa lukea kirjoja.
Madhav
Ajattelehan: oikein, oikein oppineet henkilöt ovat samassa asemassa kuin sinä; he eivät käy koskaan ulkosalla.
Amal
Eivätkö tosiaankaan?
Madhav
Kuinkapa voisivatkaan? He ahertavat alinomaa kirjojensa ääressä näkemättä ja kuulematta mitään muuta. Kuulehan, poikaseni, kun kasvat suuremmaksi, niin sinustakin tulee oppinut; ja sitten sinä istut kotona ja luet isoja kirjoja, ja ihmiset puhuvat sinusta, sanovat: »Hän on ihmeellinen mies.»
Amal
Ei, ei setä; minä pyydän pyytämällä — en tahdo tulla oppineeksi, en halua.
Madhav
Lapsi kulta; minä olisin autettu, jos olisin saanut oppia.
Amal
Ei, minä lähtisin mieluummin katselemaan kaikkea, mitä on olemassa.
Madhav
Jopa jotakin! Katselemaan! Mitä aiot katsella, mitä erinomaista onkaan katseltavaa?
Amal
Katsohan tuota kaukaista vuorta, joka näkyy ikkunaamme — minun tekee usein mieli lähteä noiden vuorten taakse ja sitten suoraan eteenpäin.
Madhav
Voi sinua, varpusta! Ikäänkuin ei olisi muuta tekemistä kuin nousta tuon vuoren huipulle ja siitä eteenpäin! Mitä ihmettä! Älä juttele joutavia, poikaseni. Kuulehan, kun tuo vuori kerran seisoo paikallaan jäykkänä kuin muuri, niin se merkitsee, ettet voi päästä sen yli. Eihän muuten olisi maksanut vaivaa kerätä yhteen kasaan niin paljon suuria lohkareita ja tehdä niistä niin isoa asiaa, eipä suinkaan!
Amal
Kuulehan, setä, luuletko, että sen tarkoituksena on estää meitä pääsemästä kauemmaksi? Minusta näyttää siltä, että maa, joka ei osaa puhua, kohottaa kätensä taivasta kohti ja viittaa. Ja ne, jotka asuvat kaukana ja istuvat yksin ikkunan ääressä, voivat nähdä annetun merkin. Mutta oppineet henkilöt taitavat —
Madhav
Heillä ei ole aikaa sellaiseen joutavaan. He eivät ole niin hupsuja kuin sinä.
Amal
Kuulehan, minä tapasin eilen erään ihan yhtä hupsun kuin minä.
Madhav
Siunatkoon, tosiaanko, kerrohan!
Amal
Hänellä oli olalla bambusauva, jonka päässä kiikkui pieni nyytti, vasemmassa kädessä oli messinkipata ja jalassa kuluneet kengät; hän kulki tuon vainion halki suoraan kohti noita vuoria. Minä huusin hänelle ja kysyin: »Minne menet?» Hän vastasi: »En tiedä, jonnekin!» Minä kysyin jälleen: »Minkätähden menet?» Hän vastasi: »Menen etsimään työtä». Sanohan, setä, onko sinunkin etsittävä työtä?
Madhav
Tietysti. Paljon on maailmassa työnetsijöitä.
Amal
Sepä somaa! Minä lähden kulkemaan samoinkuin he löytääkseni jotakin toimitettavaa.
Madhav
Entäpä jos etsit etkä löydä. Siinä tapauksessa —
Amal
Eikö se olisi hauskaa? Siinä tapauksessa minä lähtisin kauemmas! Minä katselin, kuinka tuo mies asteli hitaasti tietänsä rikkinäisin jalkinein. Kun hän sitten oli ehtinyt siihen kohtaan, missä vesi virtaa viikunapuun alitse, hän pysähtyi ja pesi jalkansa virrassa. Sitten hän otti nyytistään hieman hernejauhoja, kostutti niitä vedellä ja alkoi aterioida. Sitten hän jälleen sulki nyyttinsä ja heitti sen olalleen, kääri vaatteensa polvea ylemmäksi ja kahlasi virran poikki. Minä olen pyytänyt tädiltä lupaa mennäkseni virralle syömään hernejauhojani aivan samoin kuin hän.
Madhav
Mitä tätisi asiasta arveli?
Amal
Täti sanoi: »Kunhan tulet terveeksi, vien sinut sinne mukanani?»
Sanohan, setä, milloin minä tulen terveeksi.
Madhav
Aivan pian, poikaseni.
Amal
Ihanko totta; mutta minäpä lähden heti paikalla, kunhan olen jälleen terve.
Madhav
Minne lähdetkään?
Amal
Oh, minä kuljen kulkemistani, monien virtojen poikki ja vedessä kahlaten. Kaikki nukkuvat suljettujen oviensa takana päivän helteessä, mutta minä taivallan yhä eteenpäin etsimään työtä kaukaa, kaukaa.
Madhav
Minä ymmärrän! Luulenpa olevan parasta, että tulet sitä ennen terveeksi, sitten —
Amal
Mutta ethän vaadi, että minun pitää tulla oppineeksi, ethän, setä?
Madhav
Miksi tahtoisitkaan mieluummin tulla?
Amal
Nyt en osaa ajatella mitään, mutta sanon sinulle tuonnempana.
Madhav
Hyvä. Mutta muista, ettet saa enää huudella vieraille tai jutella heidän kanssaan.
Amal
Minä juttelen kovin mielelläni vieraiden kanssa!
Madhav
Mitäpä, jos olisivat varastaneet sinut?
Amal
Sehän olisi ollut mainiota! Mutta minua ei kukaan vie. Kaikki tahtovat minun jäävän tänne.
Madhav
Minun täytyy lähteä työhöni — mutta ethän lähde ulos, kultaseni, ethän?
Amal
En, en lähde. Mutta saanhan jäädä tähän huoneeseen tien puolelle.
Madhav poistuu.
Maitomies
Piimää, piimää, hyvää hienoa piimää.
Amal
Piimänmyyjä, kuulehan, piimänmyyjä!
Maitomies
Miksi minua huudat? Ostatko piimää?
Amal
Kuinkapa ostaisin? Minulla ei ole rahaa.
Maitomies
Siinäpä poika! Miksi sitten huudat? Uh, millaista ajan tuhlausta!
Amal
Lähtisin mielelläni mukaasi, jos saisin.
Maitomies
Minun mukaani?
Amal
Niin; minusta tuntuu, kuin alkaisin potea koti-ikävää, kun kuulen äänesi kaukaa tieltä.
Maitomies (laskien alas olkasalkonsa)
Mitä sinä täällä aina askarteletkaan, poikaseni?
Amal
Tohtori sanoo, etten saa lähteä ulos, ja minä istun tässä koko pitkän päivän.
Maitomies
Poika parka, mikä sinua vaivaa?
Amal
En tiedä. Näetkös, minä en ole oppinut, ja senvuoksi en tiedä, mikä minua vaivaa. Sanohan, maitomies mistä sinä tulet?
Maitomies
Kylästämme.
Amal
Kylästänne. Onko se hyvinkin kaukana?
Maitomies
Meidän kylämme sijaitsee Šamli-virran rannalla Pantšmura-vuorten juurella.
Amal
Pantšmura-vuorten! Šamli-virran! Miten lieneekään. Minä kenties olen nähnyt kylänne. En kumminkaan ymmärrä, milloin!
Maitomies
Oletko sen nähnyt? Oletko ollut noiden vuorten juurella?
Amal
En milloinkaan. Mutta minusta tuntuu, kuin muistaisin ne nähneeni. Kylänne on muutamien ikivanhojen suurten puiden varjossa, ja sen ohi kulkee punahiekkainen tie — eikö niin?
Maitomies
Aivan niin, poikaseni.
Amal
Ja vuoren rinteellä käy karja laitumella.
Maitomies
Ihmeellistä! Kylämme karja käy laitumella. Niin, epäilemättä!
Amal
Ja punahamosiin puetut naiset täyttävät virran rannassa ruukkujansa ja kantavat ne kotiin päälaellansa.
Maitomies
Oikeassa olet. Karjakylämme naiset käyvät virralla vettä noutamassa; mutta eipä ole jokaisella punahamosta yllensä pukea. Sinä, poikaseni, olet varmaan siellä joskus käynyt.
Amal
Totta puhuen, maitomies, en ole ollut siellä milloinkaan. Mutta kun tohtori päästää minut ulos, niin sinun pitää viedä minut heti mukanasi kyläänne.
Maitomies
Sen teen mielelläni, poikaseni.
Amal
Ja opetathan minut huutaen tarjoamaan piimää myytäväksi, käyttämään olkasalkoa tavallasi ja kulkemaan tuon pitkän, pitkän tien?
Maitomies
Miksi niin, poikaseni? Ethän sinä rupea piimää myymään? Sinähän luet suuria kirjoja tullaksesi oppineeksi.
Amal
En, minä en suinkaan tahdo tulla oppineeks — minä tahdon olla sinunlaisesi, tahdon kuljettaa piimää punahiekkaisen tien varrella vanhan viikunapuun varjossa sijaitsevasta kylästä ja tarjota sitä kaupaksi kaikilla ovilla. Kuinka mainiosti sinä huudatkaan — »Piimää, piimää, oivallista piimää!» Opeta minulle se sävel, opetathan?
Maitomies
Minäkö sinulle opettamaan sellaista, poikaseni; mitä ajatteletkaan!
Amal
Opeta se, ole hyvä. Minä kuuntelen sitä kovin mielelläni. En osaa sinulle kertoa, kuinka omituiselta tuntuu mielessäni, kun kuulen äänesi tuolta tienkäänteestä, tuon lehtokujan takaa! Tiedätkö, minusta tuntuu samanlaiselta kuin kuullessani poutahaukan huudon taivaan pyörryttävästä korkeudesta.
Maitomies
Haluatko hieman piimää, poikaseni? Kas tässä!
Amal
Minulla ei ole rahaa.
Maitomies
Ei, ei, ei, mitä joutavia rahasta juttelet? Sinä ilahdutat minua, jos otat minulta hieman piimää.
Amal
Sanohan, olenko viivyttänyt sinua liian kauan?
Maitomies
Et ollenkaan; minä en ole mitään menettänyt. Sinä olet opettanut minulle, kuinka voi olla onnellinen piimänmyyjänä. (Poistuu.)
Amal (laulunsekaisin äänin)
Piimää, piimää, oivallista piimää — karjakylästä — Pantšmura-vuorten tienoilta Šamli-virran rannalta. Piimää, hyvää piimää; varhain aamulla naiset ajavat lehmänsä riviin puiden alle ja lypsävät ne, ja illalla he toimittavat maidon happanemaan. Piimää, hyvää piimää. Hei, tuollahan kulkee vartijamies kulkuansa. Kuule, vartijamies, tule hieman juttelemaan kanssani.
Vartija
Mikä melu sieltä nousee? Etkö pelkää minunlaistani miestä?
Amal
En; miksi pelkäisinkään?
Vartija
Entäpä jos vien sinut mukanani?
Amal
Minne sinä minut viet? Hyvinkö kauaskin, ihan, vuorten tuolle puolen?
Vartija
Mitäpä, jos vien sinut suoraa päätä kuninkaan luo?
Amal
Kuninkaan luo? Vie, viethän? Mutta tohtori ei päästä minua ulos. Kukaan ei voi minua milloinkaan ottaa mukaansa. Minun täytyy jäädä tänne koko pitkäksi päiväksi.
Vartija
Tohtori ei sinua päästä, veikkonen! Jopa huomaan! Kasvosi ovat kalpeat ja silmien alla on tummat täplät. Laihoista kätösistäsi pyrkivät suonet ulos urkenemaan.
Amal
Etkö lyö rumpuasi, vartija?
Vartija
Ei ole vielä tullut se aika.
Amal
Merkillistä! Toiset sanovat, ettei aika ole vielä ehtinyt, ja toiset sanovat, että aika on jo ohi! Mutta sinun aikasi varmaan tulee heti, kunhan vain lyöt rumpuasi!
Vartija
Se ei käy päinsä; minä lyön rumpua vain silloin, kun on se aika.
Amal
Niin, minä kuuntelen mielelläni sinun malmirumpuasi. Kun on keskipäivä ja ateria on nautittu ja täti uinahtaa lukiessaan Ramajanaa ja pihalla seinän varjossa nukkuu koiramme, kuono hännän kiemurassa, silloin sinun rumpusi alkaa kumista: »Pum, pum, pum!» Sanohan minulle, miksi rumpusi kumisee!
Vartija
Minun rumpuni kumisee kertoakseen ihmisille, ettei aika odota ketään, vaan kiitää yhä eteenpäin.
Amal
Minne se kiitää? Mihin maahan?
Vartija
Sitä ei tiedä kukaan.
Amal
Niinpä ei arvatenkaan kukaan ole siellä käynyt! Ah, minä tahtoisin lentää ajan keralla siihen maahan, josta ei kukaan mitään tiedä.
Vartija
Me joudumme kerran sinne lähtemään jokainen, poikaseni.
Amal
Minäkin?
Vartija
Niin, sinäkin!
Amal
Mutta tohtori ei päästä minua ulos.
Vartija
Voipa sattua, että jonakin kauniina päivänä tohtori itse tarttuu käteesi ja ohjaa sinut sinne.
Amal
Sitä hän ei tee, sinä et häntä tunne. Hän vain salpaa minut sisään.
Vartija
Tulee eräs, joka on häntä mahtavampi, meidät vapauttamaan.
Amal
Milloin tuleekaan se suuri tohtori minun luokseni? Minä en voi enää täällä värjötellä.
Vartija
Älä huoli puhua niin, poikaseni.
Amal
Ei. Minä olen tässä, mihin ovat minut jättäneet — en hievahdakaan paikaltani. Mutta kun sitten rumpusi alkaa soida, pum, pum, pum, niin se koskee sydämeeni. Kuulehan, vartija!
Vartija
Mitä, poikaseni?
Amal
Sanohan, mitä tapahtuu tuossa isossa talossa toisella puolella, missä liehuu korkea lippu ja ihmisiä aina kulkee sisään ja ulos?
Vartija
Mitäkö siellä tapahtuu? Sehän on uusi postitoimistomme.
Amal
Postitoimisto! Kenen?
Vartija
Kenen? Tietenkin kuninkaan!
Amal
Tuleeko kuninkaalta kirjeitä tänne hänen toimistoonsa?
Vartija
Epäilemättä. Jonakin kauniina päivänä voi saapua kirje sinulle.
Amal
Minulle kirje? Mutta minähän olen vain pieni poika.
Vartija
Kuningas lähettää pienen pieniä kirjeitä pienille pojille.
Amal
Sepä mainiota! Milloin saan kirjeeni? Kuinka tiedät, että hän minulle kirjoittaa?
Vartija
Miksi hän muuten sijoittaisi postitoimistonsa avoimen ikkunasi eteen ja antaisi kultaisen lipun liehua ilmoilla?
Amal
Mutta kuka tuo minulle kuninkaan-kirjeeni, kun se saapuu?
Vartija
Kuninkaalla on monta postinkuljettajaa. Etkö näe heidän liikkuvan, rinnassaan pyöreät, kullatut laatat?
Amal
Minne he menevätkään?
Vartija
Ovelta ovelle, koko maassa.
Amal
Minä rupean kuninkaan postinkuljettajaksi, kun ehdin kasvaa suuremmaksi.
Vartija
Hahhah! Postinkuljettajaksi, tosiaankin. Kuljettamaan kirjeitä sateella ja poudalla, rikkaille ja köyhille, talosta taloon — onpa se tosiaankin aimo työ!
Amal
Se miellyttäisi minua kaikkein eniten. Minkätähden sinä hymyilet? Niinpä kyllä, sinun työsi on sekin tärkeä. Kun on keskipäivän helteinen hetki ja kaikkialla vallitsee hiljaisuus, niin sinun rumpusi soi, pum, pum, pum — ja toisinaan, kun yht'äkkiä yöllä herään ja lamppumme on palanut kuiviin, kuulen pimeydestä rumpusi hiljaisen kumun, pum, pum, pum!
Vartija
Tuolla tulee kylänvanhin! Minun täytyy lähteä. Jos hän tapaa minut jaarittelemassa, niin syntyy aika hälinä.
Amal
Kylänvanhin? Missä hän on?
Vartija
Tuolla maantiellä; näethän tuon ison palmunlehtivarjon, joka tulee keikkuen tänne päin? Se on hän!
Amal
Kuningas on varmaan määrännyt hänet tänne kylänvanhimmaksi?
Vartija
Hänet määrännyt? Eipä suinkaan! Sellaista suurisuista pöyhkeilijää! Hän osaa tehdä itsensä epämieluisaksi niin monin tavoin, että kaikki häntä pelkäävät. Hänenlaisensa tuottavat ihmisille mielipahaa ihan huvikseen. Minun täytyy nyt lähteä! Ei ole lupa jättää työtä odottamaan, tiedäthän! Aamulla varhain pistäydyn jälleen luonasi ja kerron sinulle uutisia kaupungista.
Poistuu.
Amal
Olisipa mainiota, jos saisi joka päivä kuninkaalta kirjeen. Minä luen ne tässä ikkunan ääressä. Mutta ah, enhän minä osaa lukea kirjoitettua. Kuka ne minulle lukeekaan? Täti lukee Ramajanaa; ehkäpä hän tuntee kuninkaan käsialan. Ellei kukaan niitä minulle lue, niin minun täytyy ne huolellisesti säilyttää ja lukea sitten, kun olen kasvanut isoksi. Mutta jospa postinkuljettaja ei minua löydä? Kylänvanhin, kylänvanhin, saanko jutella kanssasi hetkisen?
Kylänvanhin
Kuka siellä kirkuu ja häiritsee minua tietä kulkiessani? Vai niin, sinäkö, heittiö?
Amal
Sinäkö olet kylänvanhin? Kaikki tottelevat sinua.
Kylänvanhin (ilahtuneena)
Epäilemättä, kuinkapa muutenkaan! On paha pakko!
Amal
Tottelevatko kuninkaan postinkuljettajatkin sinua?
Kylänvanhin Täytyy totella. Tuhat tulimmaista, haluaisinpa nähdä —
Amal
Tahdotko sanoa postinkuljettajalle, että Amal istuu tässä ikkunan luona?
Kylänvanhin
Mitä hyötyä olisi siitä sanomisesta?
Amal
Siltä varalta, että minulle tulisi kirje.
Kylänvanhin
Sinulle kirje! Kukapa erehtyisi sinulle kirjoittamaan?
Amal
Jos sattuisi kuningas kirjoittamaan.
Kylänvanhin
Hahhah! Oletpa sinä merkillinen pieni veijari! Hahhah! Niinpä kyllä, kuningas; olethan sinä hänen hyvä ystävänsä, vai kuinka? Ette ole tavanneet toisianne pitkiin aikoihin, ja kuningas kaipaa sinua ihan armottomasti, epäilemättä. Odotahan huomiseen asti, niin kirje varmaan tulee.
Amal
Kuulehan, kylänvanhin, minkätähden sinä puhut minulle tuolla tavalla?
Oletko vihainen?
Kylänvanhin
Totisesti! Vihainen, kuinkapa muuten! Sinä kirjoitat kuninkaalle! Madhav on viime aikoina paisunut hiton lailla. Hän on kerännyt kiliseviä kirstunsa pohjalle, ja nytpä vain kuninkaat ja padisahit keskustelevat hänen väkensä kanssa. Kunhan saan hänet käsiini, niin kyllä häntä tanssitan. Kuulehan, sinä — sinä siepposissi! Minä toimitan kuninkaan kirjeen perille — ihan varmasti!
Amal
Ei, ei, älä huoli vaivata itseäsi senvuoksi.
Kylänvanhin
Miksi en sitä tekisi? Minä kerron sinusta kuninkaalle, ja hän ei liikoja siekaile. Joku hänen palvelijoistansa tulee aivan kohta sinua tapaamaan. Madhavin hävyttömyys on kerrassaan hämmästyttävä. Kun kuningas saa tämän kuulla, niin kyllä miehen mielettömyys vähenee.
Amal
Kuka oletkaan sinä, joka siellä astelet? Kuinka somasti nilkkatiukusi helisevät! Pysähdy hetkiseksi, pysähdythän?
Eräs tyttö tulee.
Tyttö
Minulla ei ole aikaa tuokionkaan vertaa; on jo kylmä!
Amal
Huomaan kyllä, ettet halua viipyä, ja vastahakoisesti minäkin tänne jään.
Tyttö
Kun sinua katselen, ajattelen myöhäistä aamun tähteä! Mikä sinua vaivaa?
Amal
En tiedä; tohtori ei päästä minua ulos.
Tyttö
Sepä ikävää! Älä suinkaan lähde ulos, jos niin on laita! Tottele tohtoria. Ovat sinulle vihaiset, jos olet pahankurinen. Alinomainen ikkunasta kurkisteleminen ja ohikulkioiden katseleminen sinua tietenkin väsyttää. Annahan kun suljen ikkunasi vähäksi aikaa.
Amal
Älä huoli sulkea; vain tämä ikkuna on auki! Kaikki muut ovat suljetut.
Mutta kerrohan minulle, kuka olet. Enpä taida sinua tuntea.
Tyttö
Minä olen Sudha.
Amal
Mikä Sudha?
Sudha
Etkö tiedä? Kukkakauppiaan tytär.
Amal
Entä mitä sinä teet?
Sudha
Minä kerään kukkia vasuuni.
Amal
Ah, kukkia keräät! Senpätähden jalkasi näyttävätkin niin iloisilta ja nilkkatiukusi soivat niin hilpeästi sinun astellessasi. Kunpa pääsisin minäkin ulos. Minä noutaisin sinulle muutamia kukkia kaikkein ylimmistä oksista, niin korkealta, ettei niitä voi nähdä.
Sudha
Tosiaanko? Tiedätkö sinä kukista niin paljon kuin minä?
Amal
Tiedän kyllä, ihan yhtä paljon. Minä tiedän sitäpaitsi kaikki, mitä satu kertoo Tšampasta ja hänen seitsemästä veljestään. Kunhan vain minut päästäisivät, niin lähtisin heti aarniometsään, missä et enää osaisi minnekään kulkea. Ja siinä, missä hunajaa imevä kolibri keinuu hennoimman oksan latvassa, minä muutun kukkivaksi tšampaksi. Tahdotko sinä olla sisareni Parul?
Sudha
Oletpa typerä! Kuinka voisinkaan olla sisaresi Parul, kun olen Sudha ja äitini on Sasi, joka myy kukkia? Minun täytyy punoa monta kukkaköynnöstä joka päivä. Olisipa hupaista, jos saisin oleilla joutilaana niinkuin sinä!
Amal
Mitä sitten tekisit koko päivän?
Sudha
Minä viettäisin juhlahetkiä Benain, morsian-nuken, ja pikku mirrini Menin keralla, ja — mutta minun täytyy tosiaankin pitää kiirettä, koska en muuten löydä ainoatakaan kukkaa.
Amal
Jää sentään vielä hetkiseksi; minä olen kovin iloinen.
Sudha
Kuulehan — sinä et saa olla tottelematon. Ole kiltti ja istu hiljaa paikallasi; kun palaan kotiin kukkineni, niin poikkean juttelemassa kanssasi.
Amal
Annatko minulle kukan?
Sudha
En, kuinkapa voisinkaan? Se on rahalla ostettava.
Amal
Minä maksan sen, kun ehdin suuremmaksi — ennenkuin lähden tuon virran toiselle puolen etsimään työtä.
Sudha
Olkoonpa menneeksi.
Amal
Tuletko takaisin, kun olet kerännyt kukkasi?
Sudha
Tulen.
Amal
Tuletko ihan varmasti?
Sudha
Tulen, tulen.
Amal
Ethän unohda minua? Minä olen Amal, muista se.
Sudha
Minä en sinua unohda, saat nähdä. (Poistuu.)
Joukko poikia saapuu.
Amal
Sanokaa, veikot, minne olette kaikki menossa? Pysähtykää hetkiseksi luokseni!
Eräs poika
Me menemme leikkimään.
Amal
Mitä te leikitte, veikkoset?
Poika
Me leikimme kyntömiehiä.
Eräs toinen poika (keppiä näyttäen)
Tässä on meidän auramme.
Kolmas poika
Me kaksi olemme härkäparina.
Amal
Aiotteko leikkiä koko päivän?
Poika
Aiomme, koko päivän.
Amal
Ja palaatte kotiin illalla virran vieritse johtavaa tietä?
Poika
Palaamme.
Amal
Kuljetteko kotimatkallanne talomme ohi?
Poika
Tule kerallamme leikkimään, tulethan?
Amal
Tohtori ei päästä minua ulos.
Poika
Tohtori! Välitätkö tosiaankin siitä, mitä tohtori sanoo? Me tästä lähdemme, on kohta myöhä.
Amal
Älkää menkö. Leikkikää kadulla minun ikkunani läheisyydessä, jotta teidät näen.
Poika
Mitä me tässä voimme leikkiä?
Amal
Minä annan teille kaikki leluni, jotka tuossa lepäävät. Tässä ne ovat, ottakaa ne. Minä en voi leikkiä yksinäni. Ne vain likaantuvat, ja minulla ei ole niistä mitään hyötyä.
Pojat
Sepä oivallista! Mainioita leluja! Katsokaahan, tuossa on laiva. Tuossa on vanha Džatai-muori. Eikö olekin tuo uljas sotilas? Annatko tosiaankin ne kaikki meille? Eikö käy sääliksesi?
Amal
Ei ollenkaan;- pitäkää hyvänänne.
Poika
Etkö tahdo niitä takaisin?
Amal
En, minä en niitä tarvitse.
Poika
Sanohan, eikö sinua siitä toruta?
Amal
Minua ei toru kukaan. Mutta ettekö leiki niillä hetken aikaa ovemme edustalla joka aamu? Minä toimitan teille uusia, kun nämä käyvät vanhoiksi.
Poika
Sen teemme. Kuulkaahan, asettakaa nämä sotamiehet riviin. Leikitään sotaa; mistä saamme kiväärin? Kas tässä on kappale ruokoa; se kelpaa hyvin siihen virkaan. Mutta sinähän olet jo nukahtamaisillasi.
Amal
Pelkäänpä olevani uninen. En tiedä, mistä johtuu, että toisinaan niin käy. Minä olen istunut jo kauan ja olen väsynyt; selkääni pakottaa.
Poika
Eihän ole vielä kunnolla keskipäiväkään. Mistä johtuu, että olet uninen? Kuulehan! Malmirumpu ilmoittaa ensimmäisen vartiovuoron päättymistä.
Amal
Niin, pum, pum, pum, se soittaa minua uneen.
Poika
Meidän on varmaan paras lähteä. Me tulemme jälleen huomenna aamulla.
Amal
Tekee mieleni kysyä teiltä jotakin, ennenkuin lähdette. Te olette aina ulkona — tunnetteko kuninkaan postinkuljettajia?
Pojat
Tunnemme, hyvinkin.
Amal
Mitä he ovat miehiänsä? Sanokaa minulle heidän nimensä.
Poika
Erään nimi on Badal.
Toinen poika
Eräs toinen on Sarat.
Kolmas poika
Heitä on paljonkin.
Amal
Luuletteko, että he minut tuntevat, jos tulee minulle kirje?
Poika
Aivan varmaan he sinut löytävät, jos nimesi on kirjeenkuoressa.
Amal
Ettekö tuo huomenna, kun tulette jälleen luokseni, erästä mukananne, jotta hän oppii minut tuntemaan?
Poika
Tuomme, jos haluat.
Toinen näytös
Amal vuoteessa.
Amal
Enkö saa tänään siirtyä ikkunan luo, setä? Moittiikohan tohtori sitäkin?
Madhav
Rakas poikaseni, näethän, että tilasi on huonontunut, kun olet päivän toisensa jälkeen ikkunassa kyyhöttänyt.
Amal
Eipä suinkaan; minä en tiedä käyneeni siitä sairaammaksi, tunnen oloni siinä aina hyväksi.
Madhav
Ei, se ei ole sinulle hyväksi; sinä kyyhötät siinä ja solmit ystävyysliittoja kaikkien lähiseudulla asuvien vanhojen ja nuorten kanssa. Onhan tuossa kuin markkinat minun räystääni alla — sellaista rasitusta ei ihminen kestä. Ovathan kasvosi ihan kalpeat.
Amal
Setä, minä pelkään, että fakiiri kulkee ohi huomaamatta minua ikkunassa.
Madhav
Mikä ihme se on, sinun fakiirisi?
Amal
Hän tulee juttelemaan minun kanssani niistä monista maista, joissa hän on käynyt. Minä kuuntelen häntä mielelläni.
Madhav
Kuinka se on mahdollista? Minä en tunne ketään fakiiria.
Amal
Hän tulee suunnilleen näihin aikoihin. Minä pyydän sinua, pyydän ja rukoilen: salli hänen tulla hetkiseksi tänne juttelemaan kanssani.
Tulee taatto fakiiriksi puettuna.
Amal
Siinähän sinä olet. Tule tänne, fakiiri, vuoteeni luo.
Taatto (silmää iskien)
Minä olen fakiiri.
Madhav
Vaikeampi olisi minun sanoa, mikä sinä et ole.
Amal
Missä olet ollut tällä kertaa, fakiiri?
Fakiiri
Papukaijojen saarella. Olen vasta sieltä palannut.
Madhav
Papukaijojen saarella!
Fakiiri
Onko se kovin ihmeellistä? Minä en ole sinunlaisesi. Eihän matka suuria maksa. Minä matkustan, minne kulloinkin haluan.
Amal (taputtaen käsiään)
Oletpa onnellinen! Muista, että olet luvannut ottaa minut opetuslapsenasi mukaasi, kunhan tästä kostun.
Fakiiri
Tietysti, ja minä opetan sinulle niin paljon vaeltajien salaisuuksia, ettei tietäsi voi sulkea mikään merellä, metsässä eikä vuoristossa.
Madhav
Mitä merkitsee koko tämä jaaritus?
Taatto
Amal, poikaseni, minä en väistä mitään vuoristossa enkä merellä; mutta kun tohtori vetää yhtä köyttä tämän setäsi kanssa, niin minun täytyy kaikesta loitsutaidostani huolimatta tunnustaa joutuneeni tappiolle.
Amal
Ei. Setä ei kerro asiaa tohtorille. Ja minä lupaan maata ihan hiljaa; mutta kun tulen terveeksi, niin lähden heti samana päivänä matkaan fakiirin seurassa, ja eipä minua silloin pidätä mikään meri eikä vuori eikä tuima virta.
Madhav
Etkö häpeä, poikaseni; aina vain juttelet joutavia lähdöstäsi! Minä käyn ihan murheelliseksi, kun kuulen sinun sellaista haastelevan.
Amal
Kerrohan minulle, fakiiri, millainen se Papukaijojen saari oikeastaan on.
Taatto
Se on ihmeiden maa; se on lintujen tyyssija. Ihmisiä siellä ei ole, ja sen asujaimet eivät puhu eivätkä kävele; ne vain laulavat ja lentävät.
Amal
Sepä suurenmoista! Ja sijaitseeko se meren rannalla?
Taatto
Tietysti. Se sijaitsee meren rannalla.
Amal
Onko siellä viheriöitä kukkuloitakin?
Taatto
On, he elävät viheriöiden kukkuloiden keskellä; ja auringon mennessä mailleen, kun kukkuloiden rinteet hohtelevat punaisessa kajasteessa, kaikki linnut lentävät viheriäisin siivin parvina pesiinsä.
Amal
Siellä on varmaan vesiputouksiakin!
Taatto
Kuinkapa muuten, epäilemättä. Jokaisen kukkulan rinteessä on vesiputous. Ah, ne ovat kuin sulia jalokiviä; ja kuinka ne karkeloivatkaan, poikaseni! Somerikkoa ne laulattavat rientäessään sen yli kohti merta. Kukaan hiton tohtori ei kykene niitä hetkeksikään pysähdyttämään. Linnut katselivat minua niinkuin ainakin katselevat olentoa, joka on vain ihminen, mitätön siivetön — eivätkä halunneet ryhtyä kanssani mihinkään tekemisiin. Ellei olisi niin laita, rakentaisin itselleni pienen, majan heidän pesiensä keskelle ja viettäisin päiviäni lukemalla meren aaltoja.
Amal
Kunpa olisin lintu! Silloin —
Taatto
Aivan mutkaton ei asia kumminkaan olisi. Minä olen kuullut, että olet tehnyt sopimuksen maitomiehen kanssa: aiot ruveta piimänkaupustelijaksi, kun ehdit suuremmaksi. Pelkäänpä, ettei liikkeesi ottaisi lintujen luona hyvin menestyäkseen; voisit joutua kärsimään melkoisia häviöitä.
Madhav
Tämä on jo liikaa, totisesti. Teidän molempien seurassa minä menetän järkeni. Minä lähden tästä.
Amal
Onko maitomies käynyt täällä, setä?
Madhav
Miksipä ei olisi? Hän ei puhko päätänsä juoksentelemalla sinun rakkaan fakiirisi asioita hänen Papukaijojen saarensa pesien seassa. Mutta hän on jättänyt piimäruukun sinua varten ja sanonut, että hänen sisarentyttärensä häät, jotka vietetään kylässä, aiheuttavat hänelle paljon askarrusta. Nyt hän on lähtenyt Kamliparaan tilaamaan soittokuntaa.
Amal
Mutta hänhän aikoo naittaa minulle pienen sisarentyttärensä.
Taatto
Siunatkoon, nytpä olemme pahassa pulassa.
Amal
Maitomies sanoi minulle, että hänen sisarentyttärensä tulisi olemaan kaunis pikku morsiameni, että hänellä on korvissa helmikellukat ja yllänsä sievä punainen sari; aamulla hänen piti omin käsin lypsää musta lehmä ja tarjota minulle vaahtoavaa rieskamaitoa uudenuutukaisesta ruukusta, ja iltasella hänen piti tuoda lyhty tanhualle, istua viereeni ja kertoa minulle tarinoita Tšampasta ja hänen kuudesta veljestänsä.
Taatto
Sepä ihastuttavaa! Se houkuttelisi minuakin, vanhaa erakkoa! Mutta älä välitä koko hääjutusta. Olkoon olossaan. Minä vakuutan sinulle, ettei hänen talostansa puutu sisarentyttäriä, kun sinä menet naimisiin.
Madhav
Herkeä jo! Tämähän on ihan sietämätöntä.
Poistuu.
Amal
Kuulehan, fakiiri, nyt, kun setä on tiessään, sano minulle, onko kuningas lähettänyt postitoimistoon kirjeen minua varten.
Taatto
Minä olen kuullut, että kirje on jo lähetetty; se on tänne tulossa.
Amal
Tulossa? Missä se on? Onko se tuolla tiellä, joka poimuttelee puiden lomitse ja jota voi täältä katsoen seurata aina metsänrantaan saakka, kun ilma sateen jälkeen on aivan kuulas?
Taatto
Juuri siellä. Sinähän tiedät asian ihan perinpohjin.
Amal
Niin, minä tiedän kaikki.
Taatto
Sen huomaan; mutta kuinka se on mahdollista?
Amal
En osaa sanoa, mutta se on minulle päivänselvää. Minä luulen sen nähneeni usein jo ammoin olleina päivinä. En tiedä, kuinka pitkä aika siitä jo on kulunut. Tiedätkö sinä, milloin se oli? Minä näen kaikki: kuninkaan postinkuljettaja tulee tuolla yksinään vuoren rinnettä alas, vasemmassa kädessä lyhty ja selässä kirjelaukku; hän kapuaa siten kauan, kauan yötä päivää, ja tuolla, vuoren juurella, missä vesiputous muuttuu virraksi, hän lähtee kävelemään pitkin rantapolkua ja kulkee eteenpäin rukiin halki; sitten hän ehtii sokeriruokovainiolle ja häviää näkyvistä sillä kapealla tiellä, joka kulkee korkeiden sokeriruokojen keskitse; sitten hän saapuu aavalle niittulakeudelle, missä sirkka sirittää ja missä ei näy yhtäkään ihmistä, kurpat vain heiluttavat purstojansa ja kaivelevat nokallaan liejua. Minä tunnen hänen tulevan yhä lähemmäksi, ja minun sydämeni ilahtuu.
Taatto
Minun silmäni eivät ole enää nuoret, mutta sinun kertoessasi minäkin näen tuon kaiken.
Amal
Sanohan, fakiiri, tunnetko sinä sen kuninkaan, jolle tämä postitoimisto kuuluu?
Taatto
Tunnen; minä käyn joka päivä hänen luonansa almuani noutamassa.
Amal
Hyvä! Kun tästä paranen, niin minunkin täytyy saada häneltä almuni, eikö niin?
Taatto
Sinun ei tarvitse sitä pyytää, veikkoseni, hän antaa sen sinulle vapaaehtoisesti.
Amal
Ei, minä menen hänen palatsinsa portille ja huudan: »Kunnia ja voitto sinulle, kuningas!» Sitten minä tanssin tamburiinin helistessä ja anelen almua. Eikö se olisi somaa?
Taatto
Se olisi mainiota, ja jos lähdet kerallani, niin minä saan runsaan osani. Mutta mitä sinä pyydätkään?
Amal
Minä sanon: »Ota minut postinkuljettajaksesi, jotta saan kulkea lyhty kädessä vieden kirjeitä perille ovelta ovelle. Älä anna minun istua päivää pitkää kotona!»
Taatto
Mitäpä tuota sureksit, poikaseni, vaikka pitäisikin pysytellä kotona?
Amal
Ei siinä olekaan sureksimista. Kun minut tänne suljettiin, päivä tuntui minusta aluksi sanomattoman pitkältä. Mutta kun kuninkaan postitoimisto on tuonne sijoitettu, minä viihdyn täällä yhä paremmin, ja kun ajattelen, että jonakin kauniina päivänä saan kirjeen, tunnen itseni ihan onnelliseksi enkä pane ollenkaan pahakseni, että täytyy olla yksin ja liikkumatta. Kuinka lienee, saankohan selkoa kuninkaan kirjeestä?
Taatto
Vaikka et saisikaan, eikö riitä se, että siinä on sinun nimesi?
Madhav saapuu.
Madhav
Ettepä aavistakaan, millaisiin ikävyyksiin saatatte minut, te molemmat!
Taatto
Mitä siis on tapahtunut?
Madhav
Te kuulutte levittäneen huhua, että kuningas on sijoittanut tänne toimistonsa lähettääkseen tietoja teille kummallekin.
Taatto
Entäpä sitten?
Madhav
Kylänvanhin Pantšanan on nimeänsä ilmoittamatta saattanut asian kuninkaan tietoon.
Taatto
Hyvinhän tiedämme, että kaikki tulee kuninkaan korviin.
Madhav
Minkätähden siis ette ole varuillanne? Miksi mainitsette suotta kuninkaan nimeä? Saatatte minut tuhon omaksi, kun niin menettelette.
Amal
Kuulehan, fakiiri, onko kuningas vihainen?
Taatto
Vihainen? Joutavia! Sitäkin vähemmän sinunlaisellesi lapselle ja minunlaiselleni fakiirille. Jos kuningas suuttuu, niin enpä hänestä enää yhtään huoli.
Amal
Kuulehan, fakiiri, minusta on tuntunut aamusta asti siltä, kuin silmiäni verhoisi jonkinlainen hämäryys. Kaikki tuntuu kuin unennäöltä. Minä kaipaan lepoa. Ei tee ollenkaan mieleni jutella. Eikö kuninkaan kirje jo tule? Jos tämä huone nyt yht'äkkiä häipyy olemattomiin, jos —
Taatto (viuhkoen raitista ilmaa Amalin kasvoille)
Kirje saapuu varmaan tänään, poikaseni.
Tohtori tulee.
Tohtori
Kuinka jakselet tänään?
Amal
Minä voin tänään kauhean hyvin, tohtori. Kaikki kivut tuntuvat karisseen minusta pois.
Tohtori (Madhaville)
Tuo hymy ei minua ollenkaan miellytä. Paha merkki tuo, että hän tuntee olonsa hyväksi! Tšakradhan on huomauttanut —
Madhav
Taivaan nimessä, tohtori, jättäkää Tšakradhan rauhaan. Sanokaa, kuinka nyt käy.
Tohtori
Pelkäänpä, etten voi häntä kauemmin varjella! Varoitinhan teitä jo — hän näyttää joutuneen jälleen alttiiksi vahingollisille säävaikutuksille.
Madhav
Ei; minä olen menetellyt äärimmäisen varovasti, en ole päästänyt häntä kertaakaan ulkosalle; ja ikkunat ovat olleet melkein koko ajan suljettuina.
Tohtori
Ilma tuntuu tänään ihan erikoiselta. Kun tänne saavuin, niin ulko-ovellanne tuntui kamala uho. Se on erinomaisen vaarallista. Sulkekaa se mieluimmin heti. Haittaako, jos vieraanne jäävät parin kolmen päivän aikana tulematta? Ja jos sattuisikin jollekin odottamatta välttämätön asia, niin pääseehän taka-ovesta. Olisi parempi, jos sulkisitte tämänkin ikkunan; se laskee sisään auringon säteitä, jotka vain pitävät potilasta valveilla.
Madhav
Amal on sulkenut silmänsä. On arvatenkin nukahtanut. Minä luen hänen kasvoistansa — ah, tohtori, minä tuon kotiini vieraan lapsen, rakastan häntä kuin omaa poikaani, ja nyt näyttää siltä, että minun täytyy hänet menettää!
Tohtori
Mitä nyt? Tuolla purjehtii taloon kylänvanhin! — Sepä ikävä juttu! Minun täytyy lähteä, veliseni. Menettelisit oikeammin, jos lähtisit katsomaan, ovatko kaikki ovet hyvin suljetut. Minä lähetän voimallisen lääkeannoksen, kunhan ehdin kotiin. Voithan sitä koettaa — se kenties pelastaa hänet vielä viime hetkenä, jos hän ylipäänsä on pelastettavissa.
Madhav ja tohtori poistuvat.
Kylänvanhin
Kuulehan, sinä veijari! —
Taatto
St, ole hiljaa.
Amal
Ei, fakiiri, luulitko minun nukkuvan? En minä nukkunut. Minä kuulen kaikki; niin, ja kaukaisetkin äänet. Minä tunnen, että äiti ja isä istuvat tässä pielukseni vieressä ja juttelevat minulle.
Madhav tulee.
Kylänvanhin
Vai niin, Madhav, sinä kuulut olevan nykyjään mahtimiesten hyvä veikko.
Madhav
Säästä minua piloiltasi, kylänvanhin; me olemme vähäistä väkeä.
Kylänvanhin
Mutta lapsesi tuossa odottelee kirjettä kuninkaalta.
Madhav
Mitä hänestä huolit, hän on vain hupsu poika!
Kylänvanhin
Miksipä ei, tosiaankin! Eihän kuningas hevin löydä parempaa perhekuntaa! Etkö älyä, minkätähden kuningas sijoittaa uuden postitoimiston ihan ikkunasi eteen? Kuulehan, veitikka, sinulle on saapunut kirje kuninkaalta.
Amal (nousten nopeasti istumaan)
Tosiaanko, ihanko totta?
Kylänvanhin
Kuinkapa se ei totta olisi? Sinähän olet kuninkaan hyvä kumppani. Tässä on kirjeesi (osoittaa tyhjää paperilappua) Hahhahhaa! Siinä on kirjeesi.
Amal
Älä huoli minua ivailla. Sanohan, fakiiri, onko niin laita!
Taatto
On, poikaseni. Minä fakiiri, sanon sinulle, että se on hänen kirjeensä.
Amal
Mistä johtuneekaan, etten oikein näe? Se näyttää minusta ihan tyhjältä.
Mitä onkaan kirjeessä, herra kylänvanhin?
Kylänvanhin
Kuningas kirjoittaa: »Minä käyn aivan pian luonasi; pidä sinä vain huolta siitä, että saan liotettua riisiä. — Hoviruokani ei minulle enää ollenkaan maita.» Hahhahhah!
Madhav (väännellen käsiänsä)
Minä pyydän ja rukoilen sinua, kylänvanhin, älä tee pilaa näistä asioista —
Taatto
Pilaako? Tosiaankin! Sitä hän ei uskalla tehdä.
Madhav
Oletko ihan järjiltäsi sinäkin, taattoseni?
Amal
Fakiiri, fakiiri, st, hänen torvensoittajansa! Etkö kuule?
Kylänvanhin
Hahhahhaa! Pelkäänpä, ettei hän kuule, ennenkuin joutuu hieman enemmän järjiltään.
Taatto
Olkoon menneeksi, minä olen järjiltäni; minä voin lukea ihan selvästi, että kuningas kirjoittaa tulevansa itse katsomaan Amalia ja ottavansa mukaansa ylilääkärinsä.
Amal
Herra kylänvanhin, minä luulin, että olet minulle vihainen etkä minusta pidä. En olisi voinut uskoa, että sinä tuot minulle kuninkaan kirjeen. Salli minun pyyhkiä tomu jaloistasi.
Kylänvanhin
Tuossa pikku miehessä tuntuu olevan kunnioituksen vaistoa. Hän on hieman typerä, mutta hyväsydäminen.
Amal
Nyt on luullakseni kohta neljäs vuoro — Kuulkaa rumpua, »pum, pum, pam, — pum pum, pam». Onko ehtootähti noussut? Mistä johtuneekaan, etten voi nähdä —
Taatto
Oh, ikkunat ovat kaikki suljetut, minä avaan ne.
Oveen kuuluu koputettavan.
Madhav
Mitä nyt? — Kuka siellä? Mitä tuo melu merkitsee?
Ääni (ulkoa)
Avatkaa ovi.
Madhav
Kuulehan, kylänvanhin — eivät ne suinkaan rosvoja ole?
Kylänvanhin
Kuka siellä? — Pantšanan, kylänvanhin, kysyy. — Ettekö arkaile pitää sellaista meteliä? Ajatelkaahan! Melu on tauonnut! Pantšananin ääni kuuluu kauas. — Niin, tulkoot nyt pahimmat rosvot! —
Madhav (kurkistaen ikkunasta)
Eipä ihmekään, että melu on tauonnut. He ovat särkeneet ulko-oven säpäleiksi.
Kuninkaan sanansaattaja tulee.
Sanansaattaja
Korkea kuninkaamme saapuu tänä iltana!
Kylänvanhin
Hyvä Jumala!
Amal
Mihin aikaan, sanansaattaja?
Sanansaattaja
Toisella vartiolla.
Amal
Kun ystäväni vartija lyö malmirumpuansa kaupungin porteilla, »pam, pum, pam, pam pum, pam» — silloinko?
Sanansaattaja
Niin, silloin. Kuningas lähettää parhaan lääkärinsä käymään nuoren ystävänsä luona.
Kuninkaan ylilääkäri tulee.
Ylilääkäri
Mitä tämä merkitsee? Kuinka tukahduttava onkaan täällä ilma! Avatkaa kaikki ovet ja ikkunat selkoselälleen. (Tunnustelee Amalin ruumista.) Kuinka voit, poikaseni?
Amal
Minä voin erittäin hyvin, tohtori, erittäin hyvin. Kaikki tuskat ovat tiessään. Kuinka onkaan raitista ja vapaata! Nyt näen kaikki tähdet, jotka vilkkuvat pimeän tuolta puolen.
Lääkäri
Tunnetkohan voivasi niin hyvin, että voit nousta vuoteesta, kun kuningas saapuu illan keskivartioiden aikana?
Amal
Epäilemättä; minä olen jo kauan mitä hartaimmin halunnut päästä jaloilleni. Minä pyydän kuningasta osoittamaan Pohjantähden. — Olen epäilemättä nähnyt sen monet kerrat, mutta en tiedä varmaan, mikä se on.
Lääkäri
Hän selittää sinulle kaikki. (Madhaville.) Pidä huolta siitä, että huoneessa on kaikkialla kukkia kuninkaan tullessa. (Viitaten kylänvanhimpaan.) Tuo henkilö ei saa jäädä tänne.
Amal
Salli hänen jäädä, tohtori. Hän on ystävä. Hän se minulle toi kuninkaan kirjeen.
Lääkäri
Olkoon menneeksi, poikaseni. Jääköön, jos hän on ystäväsi.
Madhav (kuiskaten Amalin korvaan)
Kuningas rakastaa sinua, poikaseni. Hän tulee itse. Pyydä häneltä lahjaa. Tiedäthän, kuinka vähissä varoissa me elämme.
Amal
Älä ole huolissasi, setä. — Minä olen jo asian päättänyt.
Madhav
Mitä olet päättänyt, lapsukaiseni?
Amal
Minä pyydän häntä ottamaan minut postinkuljettajakseen, jotta saan kulkea lähelle ja kauas ja viedä ovelta ovelle hänen viestiänsä.
Madhav (lyöden otsaansa)
Voi kovaa onnea! Siinäkö kaikki?
Amal
Mitä tarjoammekaan kuninkaalle, setä, kun hän tulee?
Sanansaattaja
Hän on käskenyt tarjoamaan liotettua riisiä.
Amal
Liotettua riisiä! Näetkös, kylänvanhin, sinä olit oikeassa. Niinhän sinä sanoit. Sinä tiesit kaikki, mitä me emme tienneet.
Kylänvanhin
Jos lähetätte sanan talooni, voisin tosiaankin pitää huolta siitä, että kuningas otetaan juhlallisesti vastaan —
Lääkäri
Ei ole tarpeen. Olkaa nyt kaikki hiljaa. Uni valtaa hänet. Minä istun hänen pieluksensa luona; hän vaipuu uneen. Puhaltakaa öljylamppu sammuksiin. Ulkoa virtaa huoneeseen tähtien valo. Sst, hän nukkuu.
Madhav (taatolle)
Minkätähden seisot siinä kuin mikäkin kuvapatsas, kädet ristissä. — Minä olen levoton. — Sanohan, ovatko enteet hyvät. Miksi he huoneen pimentävät? Mitä apua voikaan olla tähtien valosta?
Taatto
Ole vaiti, sinä epäuskoinen.
Sudha tulee.
Sudha
Amal!
Lääkäri
Hän nukkuu.
Sudha
Minä olen tuonut hänelle kukkia. Saanhan antaa ne hänen käteensä?
Lääkäri
Saat kyllä.
Sudha
Milloin hän herää?
Lääkäri
Kuningas tulee kohta hänet herättämään.
Sudha
Tahdotko kuiskata minun puolestani sanan hänen korvaansa?
Lääkäri
Mitä minun pitää hänelle sanoa?
Sudha
Sano hänelle, ettei Sudha ole häntä unohtanut.