ENSIMMÄINEN PAINOARKKI.
Hän oli painattanut ensimmäisen tieteellisen kirjoitelmansa, ensimmäisen vaatimattoman julkaisunsa. Hän oli odottanut tätä hetkeä niin jännittyneenä, että se hänestä itsestäänkin oli tuntunut asiaan nähden suhdattomalta. Mitä kaikkea hän oli toivonutkaan noista muutamien runojen syntyä käsittelevistä sivuista. Mainetta runoilijalleen. Kunniaa itselleen. Edistystä tieteelliselle tutkimukselle.
Tässä hän nyt istui ohut eripainos kädessänsä ja tunsi, kuinka välinpitämättömyys kietoi hänet tyhjään, harmaaseen usvaansa. Tässäkö siis kaikki. Tämäkö tunne kruunasi parin kuukauden innon, jonka sydämentykytysoireet olivat olleet kummalliset ja hyväntuulisuuspuuskat nopeita, perustelemattomia.
Hän luki pienen tutkielmansa uudelleen ja arvosteli sitä aivan vieraana. Hän kykeni siihen, sillä sillä ei enää ollut vähintäkään tekemistä hänen itsensä kanssa. Ei se ollut huonompi kuin ne sadat samantapaiset selvitykset samantapaisista asioista, joita hän oli lukenut. Mutta miksi se oli kirjoitettu ja ennen kaikkea miksi se oli painettu? Tarvitsiko ihmiskunta sitä vähimmässäkään määrässä? Veikö se kulttuurin kehitystä kukonaskeltakaan eteenpäin? Oliko tämän tutkimuksen tekemisellä todellista merkitystä ainoallekaan elävälle olennolle häntä itseään lukuunottamatta?
Ei, ei hänen kirjoitelmansa kestänyt noin juhlallisia kysymyksiä. Toisenlaatuiseen kysymykseen se ehkä saattoi vastata myöntävästi, kysymykseen, merkitsikö se menestystä hänen omalle tieteelliselle uralleen. Kaikki kutistui henkilökohtaiseksi, likinäköisen pieneksi asiaksi.
Ja oliko hänellä lopulta tarpeeksi auktoriteettiuskoa, että se tunnustus, jonka hän ehkä saisi, merkitsisi hänelle jotakin! Pitikö hän kyllin suuressa arvossa noita arvostelijoita, tieteen poroporvareita, jotka luokittelivat ihmisiä julkaistun painoarkkimäärän mukaan? Tuskallisesti jännittynyt ylpeys kivisti hänen rinnassaan, ja hän tunsi, että kiitos ehkä loukkaisi häntä. Vaikka hän olikin köyhä, oli hän kyllä rikkaampi kuin mitä aavistivat ne, jotka nyt kiinnittäisivät häneen huomiota muutamien merkityksettömien painosivujen vuoksi.
Hän pisti eripainoksen kirjahyllyyn. Sen selkä oli ohuena viivana muitten, paksujen niteitten välissä; hän oli lisännyt keskinkertaisen maailmankirjallisuuden satoja hyödyttömiä kirjanselkäpeninkulmia yhdellä millimetrillä. Ja hän on jatkava, hän on liittävä koko elämänsä vaivalloisella työllä millimetrin millimetriin, kappaleen kappaleeseen puolihyviä julkaisuja. Miksi? Ehkä saavuttaakseen jonkinlaisen tieteellisen kuuluisuuden, johon hän ei edes pyrkinyt.