ENSIMÄINEN LUKU.
Esitelläkseni itseni niille lukijoille, jotka eivät tunne herra Edward Bellamy'n kirjaa "Looking Backward" ("Katsaus taaksepäin")[1], kerron tässä lyhyesti elämäni merkilliset tapaukset, jotka kerrotaan mainitussa teoksessa.
Minä olen syntynyt 26 p. jouluk. 1857 Bostonissa ja sain kasteessa nimen Julian West. Kävin ensin alempaa koulua ja sitte ylemmän opiston kotikaupungissani; mutta kun minulla oli melkoinen omaisuus, en antautunut mihinkään virkaan enkä ammattiin. Olin kihloissa kauniin Edith Bartlett'in kanssa. Aikomuksemme oli mennä naimisiin heti, kun uusi taloni saataisiin asuttavaan kuntoon. Valitettavasti kirvesmiesten ja muurarien lakot useita kertoja keskeyttivät rakennustyön, ja minä asuin edelleenkin isäini talossa, jossa kolme perheemme sukupolvea oli elänyt.
[1] Suomeksi ilmestynyt Työväen Sanomalehti Osakeyhtiön kustannuksella Helsingissä v. 1907 nimellä "Vuonna 2000". Kaikki tässä kirjassa esiintyvät viittaukset sivulukuihin tarkoittavat tätä painosta.
Kun usein kärsin unettomuutta, olin antanut vanhan taloni perustukseen laittaa holvin, johon suurkaupungin melu ei päässyt tunkeutumaan untani häiritsemään. Holvi oli kokonaan tulenkestävä ja raitista ilmaa tuli sinne rautaisen putken kautta, joka ulottui talon katolle.
Saadakseni unta olin usein pakotettu käyttämään mesmeristin apua. Niinpä myös 30 p. toukok. 1887. Vietettyäni kaksi unetonta yötä lähetin mustan palvelijani Sawyerin erään tri Pillsbury'n luo, joka tällaisissa tilaisuuksissa aina kernaasti oli auttanut. Lääkäri oli juuri lähtemäisillään kaupungista, etsiäkseen itselleen toimialaa New Orleansissa ja viimeisen kerran hän siis nyt minua hoiti. Minä käskin Sawyeriä herättämään itseni seuraavana aamuna klo 9 ja vaivuin sitte mesmeristin temppujen vaikutuksesta raskaaseen uneen.
Kun heräsin, huomasin, että olin nukkunut 113 vuotta, 3 kuukautta ja 11 päivää.
Minä sain tietää, että vanha taloni oli palanut ja Sawyer liekeissä saanut surmansa. Tri Pillsbury oli jättänyt Bostonin, maanalaisen holvin olemassaolo oli ollut ystävilleni tuntematon, taloa ei oltu enää uudelleen rakennettu ja niin olin maannut raskaassa unessa enemmän kuin sata vuotta, kunnes eräs tri Leete, joka asui talossa, joka oli osittain rakennettu entisen taloni tontille, v. 2000 alkaessaan erään laboratorion rakennustyötä löysi holvini sekä minut.
Sain tietää, että Edith Bartlett oli minua 14 vuotta surtuaan mennyt naimisiin, että tri Leeten rouva oli Edith'in tyttären tytär ja hänen tyttärensä Edith siis sen nuoren naisen tyttären tyttärentytär, jonka tahdoin naida 113 vuotta sitte.
Murtumaton voimani kesti sen valtavan vaikutuksen, jonka nämä tiedot minuun tekivät. Tunsin itseni pian tri Leeten talossa kotiutuneeksi, sitä enemmän, kun nuori Edith piankin sydämessäni anasti sen paikan, joka kerran oli kuulunut Edith Bartlett'ille. Eikä kestänyt kauaa, ennenkuin Edith Leete, romantisella, sääliväisellä sydämellä varustettu, rakastettava tyttö, suostui rupeamaan äitinsä isoäidin seuraajaksi, s. o. morsiamekseni.
Mutta vielä huomattavampia, kuin oman kohtaloni muutos, olivat yhteiskunnallisella alalla tapahtuneet muutokset.
Tri Leete selitti minulle uuden asiain järjestyksen.
Yksityisten liikeyritykset olivat lakanneet. Valtio pitää 20:nnen vuosisadan lopussa huolta kaikista yrityksistä, joita ennen yksityiset henkilöt tai seurat ja yhtiöt olivat panneet alulle ja johtaneet. Kaikki terveet ihmiset, naiset niinkuin miehetkin, kuuluvat 21:nnestä 45:nteen ikävuoteensa työarmeijaan. Yli 45 vuotta vanhoja henkilöitä otetaan palvelukseen ainoastaan poikkeustapauksessa, suuren hädän uhatessa.
Raha on poistettu; mutta jokainen Yhdysvaltain asukas saa yhtä suuren osan "teollisuusarmeijan" työn tuloksista maksumääräyksenä, paperilipun muodossa, jonka arvo on merkitty dollareissa ja centeissä. Jokaisessa kaupunginosassa ja jokaisessa suuremmassa maaseutupiirissä on varastohuone, josta kansa saa kaikki mitä se tarvitsee. Ostettujen tavaroiden hinta merkitään reikäämiskoneella ostajan maksumääräyslippuun ja hänen saamisestaan hallituksen kirjoissa vedetään pois ostettujen tavaroiden hinta.
Ruuan valmistavat suuret keittiöt. Vaatteet pestään ja paikataan suurissa laitoksissa. Kullakin on vapaus syödä joko kotonaan tai ruokaloissa. Ruokalajeja on runsaasti ja voipa saada itselleen ruokalassa erityisen aterioimishuoneen. Aterian hinta riippuu siitä, mitä ruokalajeja tilataan ja missä ne nautitaan.
Joka perheellä on oma talonsa. Sisustus on asukkaan omaisuutta. Vuokran suuruus riippuu talon suuruudesta ja sisustuksesta ja merkitään sekin reikäämiskoneella lippuun.
Kaikkien Yhdysvaltain asukkaiden tulee käydä koulua, kunnes ovat täyttäneet 21 vuotta. Silloin he tulevat työarmeijan jäseniksi. Ensimäisenä kolmena vuonna heitä sanotaan rekryyteiksi eli oppilaiksi. Heidän tulee toimittaa tavallisimpia töitä ja ehdottomasti totella upseereja eli päällysmiehiä. Heidän käytöksestään pidetään kirjaa, johon merkitään jokaisen rekryytin kyky ja käytös.
Ensimäisten kolmen vuoden kuluttua voi jokainen rekryytti valita toimialansa. Mikäli mahdollista, pannaan rekryytit sellaisiin toimiin, joista eniten pitävät. Ensinnä saavat ne rekryytit valita, joilla on paraat todistukset. Monien täytyy valita toinen, vieläpä kolmaskin kerta, koska eräille toimialoille on liian paljon pyrkijöitä. Ja taas toisten on tyydyttävä niihin paikkoihin, jotka heidän esimiehensä heille osottavat.
Kaikki työarmeijan jäsenet jaetaan kykynsä ja käytöksensä mukaan kolmeen osastoon ja parailla todistuksilla varustetut oppilaat voivat kolmivuotisen rekryyttikauden jälkeen päästä sen ammattikunnan ensimäiseen osastoon, johon tahtovat yhtyä.
Ammattikunnan kenraali nimittää sen kaikki upseerit. Luutnantit otetaan ensimäisen osaston jäsenistä. Kapteenit valitsee kenraali luutnanttien, överstit kapteenien joukosta. Kenraalin valitsevat hänen ammattikuntansa entiset jäsenet, s. o. ne, jotka ovat täyttäneet 45 vuotta. Kaikkien ammattikuntien entiset jäsenet valitsevat myös päälliköt läheisten ammattikuntien muodostamille kymmenelle suurelle osastolle eli ryhmälle, joihin työarmeija on jaettu. Nämä päälliköt valitaan ammattikuntain kenraaleista. Entiset ammattikuntain jäsenet valitsevat myös Yhdysvaltain presidentin, jonka täytyy olla ollut yhden noista kymmenestä suuresta osastosta päällikkönä. Presidentti, työarmeijan kymmenen suuren osaston päälliköt ja kaikkien ammattikuntien kenraalit asuvat Washingtonissa.
Työarmeijaan kuuluvilla ei ole oikeutta äänestää upseerien vaalissa, jotka heitä tulevat komentamaan. 24-vuotisena työaikanaan he eivät millään lailla ole edustetut; mutta jos he tahtovat esimiestään vastaan valittaa, voivat he jättää valituksensa tuomarin ratkaistavaksi, jonka päätöksestä ei voi vedota.
Tuomarit valitsee presidentti niiden ammattikunnan jäsenten joukosta, jotka ovat eronneet työarmeijasta ja ovat yli 45 vuotta vanhoja. Tuomarien palvelusaika on viisi vuotta.
Tuomioistuimet, asianajajat, vankilat, sheriffit (nimismiehet), veronkantajat ja -maksajat ja monet muut virat ovat poistetut. Rikollisia käsitellään sairaaloissa mielenvikaisina.
Liittohallitus ohjaa kaikkea. Jos se huomaa, että jollekin toimialalle tunkee paljo vapaaehtoisia, samalla kun toiset ammattikunnat valittavat halukasten puutetta, niin hallitus pidentää työaikaa suosituissa ammateissa ja vähentää työtuntien lukua niissä ammateissa, jotka tarvitsevat enemmän pyrkijöitä.
Naisilla on omat upseerinsa, kenraalinsa ja tuomarinsa, ja he muodostavat työn apuarmeijan. He saavat samat nosto-osotteet kuin miehetkin, ja kun keittäminen, pesu ja talouskapineiden korjaus toimitetaan muualla, on 20:nnen vuosisadan naisella enemmän aikaa tuottavaan työhön kuin naisilla 19:nnen vuosisadan lopulla.
Rekryytit, jotka ovat palvelleet kolme vuotta, voivat siirtyä teknillisiin, lääketieteellisiin ja muihin opistoihin; mutta jos he eivät kykene seuraamaan luokkansa mukana, täytyy heidän erota. Lääkärit, joilla ei ole tarpeeksi potilaita eivätkä siis nauti kansalaistensa luottamusta, saavat tyytyä siihen, että heille osotetaan toinen toimiala.
Jos ihmiset haluavat perustaa sanomalehden, voivat he kokoontua ja yhteisesti luovuttaa valtiolle tarpeellisen määrän maksumääräyslippujaan, korvatakseen sille toimittajien, latojien ja painajien työn menettämisen.
Jos joku tahtoo julkaista kirjan, voi hän sen kirjoittaa joutohetkinään ja painattaa, luovuttamalla valtiolle osan maksumääräyslipuistaan latomisen, painamisen ja paperin maksuksi. Myydyistä kirjoista hän sitte saa vastaavan korvauksen.
Papit, aivan niinkuin sanomalehdentoimittajat, ovat niiden kustannettavat, jotka tahtovat kuulla heidän saarnojansa.
Rammat ja muut, jotka eivät kykene täyttämään työarmeijan jäsenelle kuuluvia velvollisuuksia, saavat siitä huolimatta täyden osansa työn tuloksista. Se tosiasia, että he ovat ihmisiä, oikeuttaa heidät saamaan täyden osan kaikesta hyvästä, mitä maa tuottaa, tuottakoot itse vähän tai ei mitään.
Yhdysvaltain eri valtioiden hallitukset ovat hyödyttöminä poistetut.
Kaikki muut sivistyneet kansat ovat järjestäneet työn ja kansalaistensa käyttämisen samalla tavalla kuin Yhdysvallat ja he käyvät vapaata kauppaa keskenään. Joka vuoden alussa tasoitetaan eri maiden saamiset sellaisilla tavaroilla, jotka kaikkialla ovat käypiä.
Uusi asiain järjestys tekee kansoille mahdolliseksi elää ilman suruja ja seuraus siitä on, että useimmat terveruumiiset miehet ja naiset saavuttavat 85—90 vuoden ijän.
Näin kertoi minulle tri Leete useiden keskustelujen kuluessa uudesta yhteiskuntajärjestyksestä. Tohtori puhui suurella innostuksella valtiosta, jossa hän elää, eikä epäillyt kutsua sitä tuhatvuotiseksi valtakunnaksi.
Tri Leete vapautti minut siitä surusta ja epävarmuudesta, jota tunsin vastaiseen toimintaani nähden työarmeijassa. Hän ilmoitti minulle, että minulle oli tarjona 19:nnen vuosisadan historian professorin paikka Shawmut opistossa Bostonissa.