KYMMENES KOHTAUS.
HAMARI. KÄKI.
HAMARI. Ukko parka, olet sinäkin joutunut kaikenlaisiin ikävyyksiin!
KÄKI (päällystakissa, raottaa tampuurin ovea ja tulee sisään kun näkee että Hamari on yksin). Kuulkaapas herra insinööri! Sanokaapas minulle, kuinka se oikeastaan on asessorin affäärien laita?
HAMARI. Mitä varten te minulta sitä kysytte?
KÄKI. No, kun te kuulutte perheeseen ja nähtävästi olette asioissa hänen kanssaan, niin tahtoisin kuulla teidän mielipiteenne.
HAMARI. No, minun mielipiteeni on se että ne ovat huonolla kannalla.
Mutta ettehän te mennyt tyttären kanssa kihloihin rahojen vuoksi.
KÄKI. Ei suinkaan, kuinka te niin voitte puhua? Mutta jos nyt jotain tapahtuisi, esimerkiksi konkurssi, niin sehän vaikuttaisi huonosti hänen prestiisiinsä ja ylennykseensä.
HAMARI. Se on tietty. Ja teidän prestiissiinne myöskin. Eikö niin?
KÄKI. Tietysti, aina vähän.
HAMARI. Niin, sillä hänen suosituksistaan olisi silloin vähempi hyötyä, vai mitä? Olette menetellyt hiukan varomattomasti herra herasöötinki. Olisitte ensin hankkinut otteen konttorikirjoista ennenkuin tyttöä pyysitte.
KÄKI (äreästi). Minun täytyy sanoa että tämä on vakava asia eikä tässä ole naurulle sijaa.
HAMARI. Päinvastoin. Kaikki me olemme naurettavia. Vaikka kuinka peittäytyisimme arvokkaisuuden viittaamme, niin se inhimillinen luonnollinen hassutus aina pistää esille, vaikka tosin emme itse sitä aina huomaa.
KÄKI. Jos tuo on tarkoitettu minulle, niin valitan etten sitä ymmärrä.
HAMARI (kohottaa olkapäitään). Niin, siinähän se juuri onkin.
KÄKI. Herra insinööri, tämä on sopimatonta — tämä on — Hyvästi!
(Menee kiivaasti.)
HAMARI. Adieu, mon frere! Ja tuohonkin tomppeliiniin ja tsjinovnikkasieluun on tuo pikku Miili rakastunut! Sekin kuuluu niihin elämän hassutuksiin.
(Menee ottamaan sanomalehden hyllyltä.)