SEITSEMÄS KOHTAUS.
VILANDER, HAMARI, SUUTARIPOIKA.
POIKA (kumartaa ja raapii jalallaan). Hyvää päivää!
VILANDER. No, mitäs pojalla on asiaa?
POIKA (kuin edellä). Päivää! Onhan se assessori Vigilander itse?
VILANDER. Tiedä huutia! No, mitä sinä tahdot?
POIKA. Minä tulin pyytämään maksua niistä puolipohjatuista saappaista, jotka viime viikolla toin tänne kyökin puolelle. Piika vei ne sisään ja sanoi ettei herralla nyt ole rahaa.
VILANDER. Pötki paikalla tiehesi — kyllä maksu tänään lähetetään.
POIKA. En, en minä lähde. Mestari sanoi etten saa tulla takaisin ilman rahoja. Siinä on ollut kirjoitus lehdissä, sanoi mestari, että tuon Vigilanderin asiat ovat päin mäntyyn ja tuo viimeinen korjaus on vielä maksamatta, niin että juokse heti sitä karhuamaan ettei se mene hukkaan jos se piru tekee konkurssin, ja varo tukkaasi jos tulet ilman takaisin, sanoi mestari, niin että enhän minä — —
HAMARI. Tule tänne, poika. Kuinka paljon se on?
(Kaivelee liivintaskuaan.)
POIKA (kääntyy Hamariin). Neljä markkaa 50 p., hyvä herra.
HAMARI. Tuoss' on. Mene!
POIKA. Kiitoksia, kiitoksia hyvin paljon! Hyvästi!
(Katoo.)
VILANDER. Konkurssi! Vai niinkö sitä jo minusta puhutaan.
HAMARI. Ei ole tarpeen. Kuulkaapas kuinka minä olen miettinyt. Te kutsutte kokoon kaikki karhunne ja tarjootte heille puolet palkastanne, johon heidän täytyy tyytyä, sillä parempi jotain kuin ei mitään. Minullakin on nyt suurempi palkka ja muutaman vuoden perästä minäkin voin teitä — —
VILANDER (kiivaasti). Johan minä sanoin etten neuvojasi tarvitse. Merkillistä kun pitää olla päälletunkeva, vaikka pitäisi paremmin ymmärtää. Mene matkaasi ja anna minun olla rauhassa, sanon!
HAMARI. Niin no, hyvästi sitten, en minä tahdo teitä vaivata.
VILANDER. Ei ei, elä mene — en voi olla yksin. Minä pelkään, minä pelkään jotain — jotain — —
(Pitää päätään).