VIIDES KOHTAUS.
EDELLISET, FIINA sitten KISÄLLI.
FIINA (tampuurin ovesta). Täällä on eräs herra, joka tahtoisi puhutella assessoria.
VILANDER. En minä ota vastaan ketään. Minkänäköinen herra se on?
FIINA. Siistinnäköinen vanhempi mies. Puhuu kimakalla äänellä.
VILANDER. Kimakalla äänellä? No, antaa hänen tulla sitten.
FIINA (menee.)
KISÄLLI (akkamainen ääni). Päivää!
VILANDER (mutisee). Päivää!
KISÄLLI. Onko se assessori Vilander itse, jos saan luvan kysyä?
VILANDER. Minä se olen.
KISÄLLI. Terveisiä sitten mestarilta, nikkarimestari Hakkaraiselta. Minä olen hänen ensimäinen kisällinsä ja tulen ilmoittamaan että viedään pois mööpelit, jotka assessori sai puoli vuotta sitten.
VILANDER. Viedään pois mööpelini! Mitä puhutte?
KISÄLLI. Niin, kun ne ei ole maksettu.
VILANDER. Hävytöntä! Kyllä minä jonkun päivän päästä tuon rahaa.
KISÄLLI. Mestari sanoi ettei assessorin sanaan ole luottamista. Tulin nyt vaan edeltäpäin sanomaan että assessori tietää. Iltapäivällä tulen niitä hakemaan hevosilla. Hyvästi! Näkemiin asti!
(Menee.)
VILANDER. No kaikkea! Tuommoista sitä saa kärsiä kun joutuu skandaalin esineeksi. Mutta kyllä se on viimeinen kerta kun häneltä enää mitään tilaan — —
MIILI (itsekseen). No, nythän me olemme aivan hukassa.
(Menee oikealle.)