YHDEKSÄS KOHTAUS.
KÄKI. MIILI (tulee verkalleen, katsoo Käkeä mitään sanomatta).
KÄKI (rykii). Hyvää päivää! Mitä kuuluu?
MIILI. Mitäkö kuuluu! Ja sitä sinä nyt kysyt!
KÄKI. Niin — minä tarkoitan — kuinka Miili voi?
MIILI. Kiitos, minua ei vaivaa mikään. Istu alas!
KÄKI. Kiitoksia — minä nyt en oikein jouda — — Virasto — —
MIILI (paussi). Sinulla on jotain sanomista, eikö niin?
KÄKI (rykii ja suoristaa itseään). Niin, kyllä minulla on Miilille sanomista. Toivon ettei Miili pane pahakseen, asia on minulle tärkeä — minä olen varaton mies — ei ole minulla muuta kuin tulevaisuuteni — sitä minun pitää ensimäiseksi ajatella. Jos Miili suvaitsee, niin minä — —
MIILI. Miks' et sano minua sinuksi niinkuin ennen, vaan Miiliksi?
KÄKI (koettaa hymyillä). No, sen vuoksi — kun se minun mielestäni sopii paremmin tähän meidän nykyiseen asemaan. Minun täytyy vakuuttaa Miilille, etten tätä askelta ota ilman surua. Mutta minä olen vakavasti miettinyt asiata kaikin puolin ja omatuntoni sanoo, ett'en muulla tavalla voi toimia.
MIILI. No, mitä se sinun — anteeksi Yrjön — omatunto sitten sanoo?
Annahan kuulla.
KÄKI. Se sanoo — se sanoo — Niin — kyllä se tuntuu minusta hyvin vaikealta sitä sanoa — —
(Pyyhkii otsansa.)
MIILI. Ehkä minä sitten autan herra Yrjöä tielle.
KÄKI (eloisasti). Niin niin — jos tahtoisit — jos — —
MIILI (ottaa kihlasormuksen sormestaan). Onko se kysymys tästä?
KÄKI. Hehe — aivan oikein — — Kuinka sinä aavistit. Se on minulle niin suuri helpotus että sinä itse — — Se ei tunnu nyt enää niin piinaavalta.
MIILI. Kuule, oletko milloinkaan rakastanut muita paitsi itseäsi?
KÄKI. Kuinka sinä noin puhut? Sinä tahdot minua loukata. Ainahan minä sinua — anteeksi! — Miiliä olen kunnioittanut ja tulen Miiliä vastedeskin kunnioittamaan, siitä voit olla varma.
MIILI. Sen vuoksiko että minä annan sinulle tämän sormuksen takaisin?
Kas tässä!
KÄKI (ottaa sen mielihyvällä), Miili — minä saan kiittää sinua niin paljon! Se tuntuu nyt minusta oikein kevyeltä ja hyvältä. Et suinkaan sinä hyvin kovasti tästä pane pahaksesi. Tässä olisi sitten se minun sormukseni — minä panen sen tänne pöydälle. Kas tässä se on!
MIILI. Olkaa niin hyvä — herra Yrjö Käki.
KÄKI. Niin, kuinkas tuo nyt on muuten? Tarkoittaako Miili että kun me eroamme — että me taas kutsuisimme toisiamme herraksi ja neidiksi kuin ennen kihlaustamme.
MIILI. Se tahtoo sanoa — purkaa sinun-maljamme, ha ha. Niin, eiköhän tuo olisi parasta, sillä olisihan se teille ikävä, jos muut sattuisivat tuota sinuttelemista kuulemaan. Se vaikuttaisi varmaan teidän kallisarvoiseen tulevaisuuteenne.
KÄKI. Minä pyydän — tämä ei ole mikään leikin asia.
MIILI. Eihän tuon pitäisi niin olla, mutta kumminkin panee se väkisinkin nauramaan.
KÄKI. Se on sopimatonta. Nauratteko minulle?
MIILI. Teille — ja itselleni. No, hyvästi siis — ja kiittäkää minua että pääsitte niin pian tästä situatioonista, joka luultavasti on saattanut teille paljon huolia ja huokauksia. Hyvästi siis entinen sulhaseni, hyvästi! Haha!
KÄKI. Minä toivon, niinkuin jo sanoin, että ymmärrätte etten ole ottanut tätä askelta kevytmielisyydestä, vaan vakavan harkinnan perästä — —
MIILI (viittaa hänelle että menisi). Hyvästi! Raukka!
KÄKI. Ra-ra-raukka! Se on hävytöntä — se — se — Hyvästi!
(Menee kiivaasti).
MIILI (yksin). Niin, täytyykö minun nauraa vai itkeä, sitä en itsekään tiedä. Tämmöinenkö se sitten oli se mies, johonka vielä muutamia päiviä sitten luulin olevani niin rakastunut! Kuinka olen milloinkaan voinut olla näin sokea, sitä en ymmärrä.