YHDESTOISTA KOHTAUS.
ENTISET. VILANDER. HAMARI.
VILANDER (kun näkee vaimonsa). Amelinkkani, Amelinkkani — viimein siis tulit — vihdoin voin sun kanssasi — —
AMELIE (torjuen). Hiljaa! Ei minulla teidän kanssanne ole mitään puhumista, se on vävylleni, jolle minulla nyt on asiaa.
VILANDER (vaipuu tuoliin istumaan). Ei sittenkään — —
AMELIE. Olen saanut kirjeen tyttäreltäni Berthalta.
HAMARI. Hauskaa kuulla. Minä myöskin.
AMELIE. Milloinka? Tänään?
HAMARI. Tänään.
AMELIE. Te tiedätte siis — —?
HAMARI. Ehkä kollationeerataan. (Ottaa taskustaan kirjeen.) Luenko?
AMELIE. Olkaa hyvä!
HAMARI (lukee). »Minä seuraan sydämeni ääntä. Kun luet tämän niin olen matkalla Italiaan runoilija Jungin kanssa. Terveisiä! Bertha.» — Onko se oikein?
AMELIE. Oikein on. Ja mitä te nyt aijotte tehdä?
HAMARI. En mitään.
VILANDER. Mitä? Onko Bertha karannut? Mun oma lapseni! No, se vielä puuttui!
AMELIE. Teidän velvollisuutenne on matkustaa hänen perästään ja tuoda hänet kotiin.
HAMARI. Ei pistä päähänikään. Uskallan nimittäin epäillä onko se minun velvollisuuteni ollenkaan. Ja sitä paitsi olen vähän herkkusuu vississä suhteessa — en tahdo mielelläni syödä omenaa, johon toinen jo on hampaansa iskenyt.
AMELIE. Te välitätte siis vähät skandaalista? Te annatte heidän mennä?
Niinkö?
HAMARI. Aivan niin. Sanonpa vielä lisäksi: lykkyä tykö!
AMELIE. Te olette raaka — sivistymätön — ilman sydäntä! Eikä se kumma olekaan jos Bertha on teidät jättänyt. Itse te olette tähän syypää, sen nyt huomaa kaikki ihmiset.
MIILI (Vilanderin luona). Elä nyt sure pappa — minähän aina jään sinun luoksesi, sillä kun juuri sanoin — —
VILANDER. Siis kihlauksesi purettu — toinen ukonlyömä toisensa perästä! Tämä on liian paljon yhtaikaa — tämä on liian paljon — —!
AMELIE. Mitä? Onko Miilin kihlaus purettu? Onko sulhasesi — —?
MIILI. Niin, hän kävi täällä ja antoi sormuksensa takaisin — —
AMELIE. No, nythän on maailma aivan mullin mallin. Vähät hänestä, sillä minä en häntä milloinkaan ole voinut kärsiä, mutta mitä maailma, mitä ihmiset — —! (Vilanderille.) Niin niin, se on kaikki teidän syynne, herraseni. Ja sen vuoksi minä en enää tahdokkaan olla teidän kanssanne minkäänlaisessa tekemisessä. Me kyllä voimme asua yhdessä — sen sallin — mutta huoneet jaetaan kahtia, me syömme erikseen ja olemme kaikin puolin vieraita toisillemme. — Kas niin, tule nyt pois, Miili.
MIILI. Mutta mamma — katsopas nyt pappaa, kuinka hän kärsii — —
AMELIE. Kärsiköön — se on hänelle oikein —